Harmin

Harmittaa, kun muutoin komialle urokselleni on siunaantunut vain yksi kives. Miten on, voisiko sille teettää esim. silikonista toisen kiveksen? Näyttelyissä vaaditaan, että on kaksi normaalisti kehittynyttä, joten kysyisin, että voisiko tuo ideani toimia, tai jos joku on jo toteuttanut, niin kokemuksia, kiitos.
15755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ihan itsellesi. Oletko varma ettei koirasi ole narttu. Yleensä mielikuvituskoirat ovat sukupuolettomia otuksia. Joilla on yhtä vajavainen omistaja.

Äänestä
  • No, malttia nyt kuitenkin. Onko todella asiallista ruveta nimittelemään vajavaiseksi, kun ihan asiaa kysyn. Siis mikä mättää. Kyllähän ihmisetkin silikonista tekee itselleen esim. tissejä ja muutakin, pärjätäkseen kauneus-ym. kisoissa. Miksi se niin kummallista sitten olisi koiralle teettää pieni kives-proteesi? Siis, mikä on ongelmasi?

    Äänestä

Puuseppää silloin tarvitaan, koiralle pallukkaa tekemään.
Puusepät varsin tärkeät on yhteiskunnassa ja myöskin maailmassa, se voisi jopa tehdä sinulle uudet aivot, jotta et jatkuvasti joutuisi puruja vaihtamaan.

Äänestä
  • Eikö se tulisi liian kova, jos puusta tekis? Eikös se tuomari saata tunnustella niitä pallukoita, niin sen takia pitäis vissiin tuntua aidolta, vai?

    Äänestä

  • paikka kirjoitti:

    Eikö se tulisi liian kova, jos puusta tekis? Eikös se tuomari saata tunnustella niitä pallukoita, niin sen takia pitäis vissiin tuntua aidolta, vai?

    sehän on aivan yhtä yleistä kuin koirien värjääminenkin. Puuseppä ja maalari ja maalikauppa. Katsos kun se puuseppä teki tolle tollolle sen koiran, unohti kännipäissään tai muuten taiteensa lumoissa sen pallukan pois.
    maalari sitten maalaa sen puu koiran halutun väriseksi, niin siinä tollolle aito kuusipuun noutaja ilman käpyjä ja havuja. Pyörät alla ja ei kun menoksi.
    Toinen mahdollisuus tehdä koira vaatii toki luovuutta ja taitavuutta, niin vanhasta lattia mopista saa hyvän Mopen vaikka veteraani luokkaan. Yhtä tollon näköinen kuin aloittajakin. sille saisi ne puuttuvat pallit virkkaamalla tupsut.

    Äänestä

jos kuitenkin hoitaisit ensiksi omasi kuntoon....

Äänestä
  • En ymmärrä, mitä tarkoitat? Omani kuntoon?? Selitä tarkemmin.

    Äänestä

  • katsos sillä ei ole mitään paikkaa, ei pilliä ei tussukkaa, ei edes reikää. Umpio vain.

    Äänestä

Itse asiassa tuo lienee tänä päivänä aivan mahdollista ja varmaan näyttelyissä kulkee silikonipallisia koiria. Miksi ei onnistuisi, kunhan tunnet eläinlääkärin, johon voit luottaa 100%. Tuota temppua on kyllä aivan välttämätöntä pitää salassa, sillä jos tulee ilmi, niin ei taida olla asiaa näyttelyihin sen jälkeen.

Äänestä
  • ainoa mikä on tavallista on ilmestymisesi tänne aina samoihin aikoihin.
    Tuollainen väite vaatii aika paljon faktaa, joka sinun luulollasi onkin fiktiota. Kukaan kasvattaja ei tuollaista tee. Näyttelyt ovat siksi kallista puuhaa, ettei kenenkään kannata lähteä näyttelyttämään tuottamatonta urosta, josta ei koskaan saa omiaan pois.
    Sinulla on oudot aiheet. Milloin koirien värjäys, milloin teurastus, milloin mitäkin.
    Korpeaako sinua koirattomuutesi noin kovasti, tai se ettet pääse näyttelyihin FCI:n kuulumattomilla koirilla tai puhtaasti sekoituksilla, jos sinulla nyt yleensä yhtään mitään onkaan.
    Katkerruuttasiko purat täällä vai etkö saa unta sairautesi tähden.
    hae sellaista apua itsellesi mikä puree.

    Äänestä

  • havainnoija kirjoitti:

    ainoa mikä on tavallista on ilmestymisesi tänne aina samoihin aikoihin.
    Tuollainen väite vaatii aika paljon faktaa, joka sinun luulollasi onkin fiktiota. Kukaan kasvattaja ei tuollaista tee. Näyttelyt ovat siksi kallista puuhaa, ettei kenenkään kannata lähteä näyttelyttämään tuottamatonta urosta, josta ei koskaan saa omiaan pois.
    Sinulla on oudot aiheet. Milloin koirien värjäys, milloin teurastus, milloin mitäkin.
    Korpeaako sinua koirattomuutesi noin kovasti, tai se ettet pääse näyttelyihin FCI:n kuulumattomilla koirilla tai puhtaasti sekoituksilla, jos sinulla nyt yleensä yhtään mitään onkaan.
    Katkerruuttasiko purat täällä vai etkö saa unta sairautesi tähden.
    hae sellaista apua itsellesi mikä puree.

    Itse tuossa otit esiin pari asiaa, mitä ainakin näyttely-ihmiset harrastaa, eli värien parantelua, korvien teippausta jne. Eikö ne ole yhtä epärehellisiä, kuin jos silikooni-pallin teettäsin. Ja kyllä luulen sen lisääntymisen hoituvan yhdelläkin terveellä kiveksellä. Jotta silleen.

    Äänestä

No, kiitos nyt sitten näistä vastauksista. Täytyy vaan todeta, että tuttava, joka sanoi, ettei täältä mitään neuvoja saa, vaan ainoastaan paskaa niskaan, vaikuttaa olevan oikeassa, ikävä kyllä. Mutta, kiitos nyt kuitenkin tyhjästä.

Äänestä
  • ja hei hei poistumisellesi. Ei tule ikävä.

    Äänestä

  • Älä tule takaisin kirjoitti:

    ja hei hei poistumisellesi. Ei tule ikävä.

    Ooksää niinku jonkinlainen isäntä tällä palstalla? Joka niiku päättää, kuka saa tulla ja kenet ajetaan ulos. No, jo on aikoihin eletty! Eikä tule edes ikävä. Noo, pitää kait vaan sun kiusalla täällä ruveta kirjoitteleen. Ei tarvi tulla ikävä, kun tuut näkemänn hengen tuotteitani päivittäin tällä palstalla. Ja tiedoksi, ens viikola on aika, ja menen laittamaan pojullle silikoni-pallukan, ja samalla taidan tilata itelle silikoni-tissit.

    uusi pää ja sisältö samalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paikka kirjoitti:

Harmittaa, kun muutoin komialle urokselleni on siunaantunut vain yksi kives. Miten on, voisiko sille teettää esim. silikonista toisen kiveksen? Näyttelyissä vaaditaan, että on kaksi normaalisti kehittynyttä, joten kysyisin, että voisiko tuo ideani toimia, tai jos joku on jo toteuttanut, niin kokemuksia, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu