Voi olla scifi-kirjailijan keksimä juttu uskonto?
Tämä taitaa vain osoittaa sen ettei ihminen ole juurikan kehittynyt...
Miten nykyaikana voi
5
463
Vastaukset
- mutta
only in America. Mistään muualta ei löydy niin suurta määrää tampioita, että sellainen menestyisi. Tampioden apinoijiahan kyllä löytyy sitten muualtakin, kunhan markkinointi saadaan kuntoon.
- Scientologi
Meinaatko että L.Ron Hubbard on "keksinyt" kaiken tyhjästä? Kyllä hän on aivan selvästi kertonut kirjoissaan mitä kaikkea jo olemassaolevaa materiaalia hän on tutkinut/selvittänyt ennenkuin päätyi julkaisemiinsa materiaaleihin.
Selvitä Hande perusasioita scientologiasta ennenkuin tulet tänne vouhottamaan totuuksiesi kanssa.
Miten ihminen voi kehittyä kun yleismaailmallisesti todetaan, että ihminen on eläin ja pysyy sellaisena kuin on. Älykkyys ei voi kohota eikä ihminen muuttua kun asiaa kysytään tämän päivän asiantuntijoilta. Ja tämän mukaista on myöskin ihmisten kohtelu eri puolilla maailmaa. Laitetaan eläimet ojennukseen vaikka väkivallalla! Siinä sinulle sitä osoitusta ihmisen kehityksestä. Oletko sitä mieltä, että kaikki tahot haluavat, että ihmisestä tulisi kyvykkäämpi? Sehän voisi olla vaikka vaaraksi heidän elossapysymiselle!- Puhuu!!!
“I’m drinking lots of rum and popping pinks and greys.”
- L. Ron Hubbard in a 1967 letter to his wife, written during the period when he was creating Scientology’s secret “upper levels.” (Bent Corydon and L. Ron Hubbard, Jr. a.k.a. Ronald DeWolf, L. RON HUBBARD: MESSIAH OR MADMAN? Random House 1989)
“Let’s sell these people a piece of blue sky.”
- L. Ron Hubbard to an associate in 1950, soon after the opening of the Hubbard Dianetic Research Foundation. (Jon Atack, A PIECE OF BLUE SKY: SCIENTOLOGY, DIANETICS AND L. RON HUBBARD EXPOSED, Lyle Stuart/Carol Publishing Group. 1990)
“I’d like to start a religion. That’s where the money is.”
- L. Ron Hubbard to Lloyd Eshbach, in 1949; quoted by Eshbach in OVER MY SHOULDER: REFLECTIONS ON A SCIENCE FICTION ERA, Donald M. Grant Publisher. 1983
“THE ONLY WAY YOU CAN CONTROL PEOPLE IS TO LIE TO THEM. You can write that down in your book in great big letters. The only way you can control anybody is to lie to them.”
- L. Ron Hubbard, “Off the Time Track,” lecture of June 1952, excerpted in JOURNAL OF SCIENTOLOGY issue 18-G, reprinted in TECHNICAL VOLUMES OF DIANETICS & SCIENTOLOGY, vol. 1, p. 418 - taisipa
jälleen lyödä sceidolla defenssit päälle. Hienoa nähdä ihmisten, tai tässä tapauksessa sceidon, reaktio kun keskustelu ei etenekään toivotulla tavalla. Pillastuminenhan siitä seuraa. Läpinäkyvää.
Ja tuosta kieliopista... On se vain aina vain yhtä kummallista, ettei edes yksi lause suostu menemään oikein, ei vaikka kuinka auditoisi.
Eihän Suomessa voikaan olla kovin monta, jotka eivät scientologeista pidä. Eihän teitä ole kuin kourallinen. Sekin kyllä liikaa. - Karvonen
Johan vitsin murjaisit:
>>On se mielenkiintoinen juttu, että te patapäät (sinä alias mulkvisti, Karvosen höyrypää jne.) olette niitä harvoja, jotka eivät pidä scientologeista.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872