Omaa aikaa

Joka paikassa törmää tuohon OMAAN AIKAAN. Ennen kasvatettiin lapset pirtissä ja oma aika oli se kaikki, siihen kuuluivat myös lapset, ei niitä pakoon tarvinnut lähteä tai lapsia kiikuttaa jonnekin hoitoon, jotta olisi päässyt riekkumaan ja ryyppäämään.
Onko nykyajan vanhemmat niin heikkotekoisia, etteivät kestä lastensa kanssa oloa 24 h/vrk vaan pitää päästä ryyppäämään, sillä sitähän omalla ajalla yleensä tehdään.
5493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei myöskään ollut keskustelupalstoja tai edes tietokoneita..sinnekkö aikaan haluaisit palata?eikä kaikki vietä omaa aikaa,tai jos viettävätkin,niin muuallakin kuin ryyppäämässä..aika pahaa yleistämistä tuo aloitukses..

Äänestä

En mä kans käsitä mihin vanhemmat tarvii omaa aikaa? Meillä on neljä, nyt jo isoja, lasta ja yhessä vaiheessa kun yksi oli koulussa ja kolme kotona, niin ei meillä ollut omaa aikaa eikä sitä kaivattukkaan. Meistä oli ihanaa olla lastemme kanssa eikä ravintoloihin kaivattu juuri koskaan. Sanotaan et kerran vuodessa käytiin aina miehen työn puolesta pikkujouluissa, eikä oikeesti muuten.
Kaikki kulkee nykyisin niin muodin mukaan, et mitä toinen tekee niin muut perässä. Ei uskalleta olla yksilöitä ja poiketa massasta.
Me olemme aina tehneet asiat omalla tavalla. Yhteiskunta ohjeistaa perheitä toimimaan heidän haluamalla tavalla, ja metsään menee. On järkkyy miten useat ihmiset omaksuu itselleen samaistumisen. Tee sitä tee tätä, se on hyväksi ja se on pahaksi. Me olemme aina tehneet kuin meille sopii, ja viis veisanneet mistään ohjeistamisista.

Äänestä
  • Huomauttaisin tekstisi sanasta "ME". Eli on täysin eri asia elää kahden aikuisen hoitamassa ja ylläpitämässä taloudessa kuin yhden aikuisen!!
    On itsestäänselvää päästä vaikkapa harrastamaan (jokainen ihminen tarvitsee myös yksinäisyyttä, eikä se ole mitään lasten heitteillejättämistä tai ylenmääräistä itsekkyyttä!), jos toinen vanhempi sen aikaa on lasten seurana. Sehän on täysin simppeliä elämää! :)

    Eri asia olisi sinullakin, ystäväiseni, ollut jos olisit YKSIN HUOLTANUT lapsesi. Silloin olisit kummasti todennut, ettei se olekaan syntiä, jos joskus haluat takuulla ansaitsemasi pienen hengähdystauon arkenne pyörityksen keskelle...
    Että arvostelusi on vähän omituista, mutta kukin elää tyylillään ja elämä on...

    Äänestä

Noh, itse haluan omaa aikaa koska olen yksin lasten kanssa(otitko huomioon että tämä on yh-palsta) Eli vaika nautinkin ajasta lasteni kanssa, on jo oman itseni takia pakko lähteä ulos, tosin muutakin voi tehdä kun ryypätä..oletko esim kuullut että ennen käytiin tanssimassa...kyllä siitä on perintönä vielä hitunen tanssilavoja ja jne. Eli ennen käytiin lavatansseissa, nyt käydään ravintolassa tanssimassa.
Ennen myös perheet asuivat suurina kokoonpanoina joten aina oli varmasti joku jolle huoliaan kertoa.
Enpä tiedä sinusta mutta jos olisin koko ajan vain lasten kanssa, niin taitaisin olla kohtuullisen yksin kun lapset kotoa muuttaisivat.
Mutta voisimmehan me miettiä mitä muuta ennen vanhaan tehtiin toisin, äijät heittelivät lapsia ja akkojaan seinille ja siitä ei saanut edes puhua, vaan se oli vain kestettävä(suostuisitko?)viinapadat pirtin nurkassa ja sit vaan päätäyteen ja ketkäs kärsivät? No koko perhe...
mut niinkuin suhteisakin niin myös maailmassa aika kultaa muistot.

Äänestä

"Ennen kasvatettiin"

Niin ennen. Miksi on vaikea elää tässä hetkessä?
Ennen sitä, ennen tätä, ennen ennen ennen ennen ENNEN. Blaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


muotisanako kirjoitti:

Joka paikassa törmää tuohon OMAAN AIKAAN. Ennen kasvatettiin lapset pirtissä ja oma aika oli se kaikki, siihen kuuluivat myös lapset, ei niitä pakoon tarvinnut lähteä tai lapsia kiikuttaa jonnekin hoitoon, jotta olisi päässyt riekkumaan ja ryyppäämään.
Onko nykyajan vanhemmat niin heikkotekoisia, etteivät kestä lastensa kanssa oloa 24 h/vrk vaan pitää päästä ryyppäämään, sillä sitähän omalla ajalla yleensä tehdään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu