Valovoimaa

Olympuksen E-300 kitissä seurasi EZ 14 - 45 mm ja Ez 20 - 150 mm putket. Nyt synkkänä vuodenaikana tuntuu, ettei linsseissä riitä valovoima.

En kuitenkaan tuoreena järkkärikuvaajana osaa hahmottaa sitä, minkälaisia asioita tulisi huomioida linssikaupoissa.

Haluaisin siis valovoimaa ja mielellään hiukan elellämainituista poikkeavan polttovälin.

Merkiksi olen kaavaillut Sigmaa, mutta ei niissäkään tunnu olevan montaa vaihtoehtoa Four Thrids kiinityksellä.

Miteb etenen?
3735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

valovoima on sellanen juttu linssissä, että se maksaa maltaita. Ja jos tällä investoinnilla saadaan peräti yhden aukon parannus, niin milloin sillä on todella ratkaiseva merkitys. Voithan lisätä valotusaikaa.
Valovoiman kohdalla muistat myös sen, että se aukon lisäys vaikuttaa myös syväterävyyteen, eli se lyhenee.
Mutta enpä tinkaa tietenkään vastaan. Rahallahan tuostakin ongelmasta pääsee eroon. Itse tosin käyttäisin sen rahan johonkin muuhun.

Äänestä

ISO asetuksiakin muuttamalla pääsee eteenpäin ja kuvankäsittelyllä mahdollisen kohinan saa vähennettyä.
Itse kuvaan paljon kaupunki yökuvia ja valotusajat ovat noin 6 - 8 sek. Ja homma hoituu kun käyttää jalustaa. Valintaahan on putkissa, mutta rahaa palaa, mutta miten asian haluaa arvioida siitähän se on kiinni.

Äänestä

...kyllä se valon voima alkaa tuossa joulun jälkeen taas kasvaa ihan luonnonmenetelmällä. Minusta tuntuu, ettet tarvitse juuri nyt uutta objektiivia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


putki hukassa kirjoitti:

Olympuksen E-300 kitissä seurasi EZ 14 - 45 mm ja Ez 20 - 150 mm putket. Nyt synkkänä vuodenaikana tuntuu, ettei linsseissä riitä valovoima.

En kuitenkaan tuoreena järkkärikuvaajana osaa hahmottaa sitä, minkälaisia asioita tulisi huomioida linssikaupoissa.

Haluaisin siis valovoimaa ja mielellään hiukan elellämainituista poikkeavan polttovälin.

Merkiksi olen kaavaillut Sigmaa, mutta ei niissäkään tunnu olevan montaa vaihtoehtoa Four Thrids kiinityksellä.

Miteb etenen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu