Rakkaus

Toivoin niin, että olisin vain ihastunut, koska aikaa myöten tunnemyrsky laantuisi - hellittäisi otetta, tasoittaisi sisälläni riehuvaa paloa.
Mutta ei. Näkemisesi suistaa sisäiseen myllerrykseen; aika pysähtyy ja herkistyn aistimaan missä juhlassa liikut ja mitä teet. Haistan heikon hajuvetesi tuoksun, vältän hukkumista silmiisi, näen kuinka sipaiset hiuksiasi.
Näyttelen omaa näytelmääni, jossa olen hyvä. Meidän välillä väreilee jotain energiaa, enkä ole varma aistitko sen. Tai taidat aistia, koska käyttäydyt siten, etkä ole varma minusta. Tässä meitä on kaksi epävarmaa.

Toisessa ajassa, toisessa maailmassa kutsuisin sinut kanssani iltaa viettämään, katsomaan silmiisi, kuuntelemaan ääntäsi, tanssimaan, jolloin saisin koskettaa sinua, tuntea tuoksusi, hengittää samaa ilmaa, irtautua meidän omaan maailmaan.
Maailmaan, jossa valo näyttää pehmeämmältä, jossa nautin jokaisesta pienestä eleestäsi, karanneesta hiussuortuvasta, hymystäsi, joka saa sydämeni laulamaan.
Rakkautesi parantaisi haavani syvät, pehmentäisi vuosien takaiset muistot.

Vaan todellisuus lyö haaveita korville. Saaremme sijaitsevat kaukana toisistaan ja välillä myrskyisä meri huuhtelee rantojamme.
Siirtääkö rakkaus vuoret? Kuivattaako meren saarten väliltä? Tänään ja huomenna haluan uskoa niin.