Lomahuumoria

"Kun alatte muistuttaa passissa olevaa valokuvaanne, tarvitsette todella lomaa"
(G.B.Shaw)

Kerrotaan, että Kekkosen aikana...

Venäläiset alkoivat olla huolestuneita suomalaisten votkaturistien toilauksista. Matkailuviranomaiset kääntyivät itsensä Breznevin puoleen ja saivat hänet ottamaan asian puheeksi Kekkosen kanssa, joka sattui taas olemaan kaupungissa. Kekkonen kimmastui, kun Breznev kertoi hänelle suomalaisten humalaisten riehumisesta:
- Kyllä Moskovassa on yhtä paljon humalaisia venäläisiä kuin suomalaisia!
Breznev otti pöytälaatikosta naganin, antoi sen Kekkoselle ja sanoi:
- Saat ampua ensimmäisen humalaisen venäläisen, jonka näet kadulla. Minun luvallani.
Kekkonen meni ulos. Jonkin aikaa käveltyään hän tapasi käsittämätöntä kieltä mongertavan humalaisen ja ampui hänet.
Seuraavan päivän Pravdassa oli uutinen:
"Kaljupäinen gangsteri ampui suomalaisturistin Hotel Inturistin nurkalla."
162009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Onkin ollut niin yksinäistä ja outoa. Häirintää on luvassa edelleenkin ja sitä on nähtävissä tämänkin aamun viesteissä. Annan nämä olla forumilaisten luettavissa jonkin aikaa niin kaikki näkevät minkäsisältöisiä ovat. Printtaan häirikköviestit talteen vastaisuuden varalle. ip-osoitteet ovat tiedossani, vain kirjoittajien lopulllinen jäljitys puuttuu.

Oikein tuli hyvä mieli kun "ilmestyit", toivottavasti muutkin!

Äänestä

tapasi toisensa Mallorcalta Suomeen palaavassa koneessa.
- Kas, kun et itse lentänyt? toinen sanoi.
- En jaksanut, kun tuli eilisiltana vähän pörrättyä.

Äänestä

***
- Sinä kävit siis Englannissa. Oliko sinulla kielivaikeuksia?
- No, ei minulla, mutta englantilaisilla kyllä.
***
Suomalainen turisti halusi espanjalaisessa ravintolassa pihvin sienimuhennoksen kera. Koska hän ei osannut sanaakaan espanjaa, hän piirsi ruokalistaan lehmän ja sienen. Tarjoilija poistui ja palasi hetken kuluttua.
- Olkaa hyvä, sanoi hän kohteliaasti selvällä suomen kielellä ja ojensi vieraalle lipun härkätaisteluun sekä sateenvarjon.
***
Suomalainen turistirouva meni Tukholamssa lihakauppaan. Kun ei taitanut maan kieltä, hän kosketteli nilkkojaan ja matki sian ääntelyä:
- Röh, röh, röh...
- Siansorkkiakos rouva haluaa? kysyi myyjä selvällä suomen kielellä.
- Jestas sentään, puhutaanko täällä suomea! Ja minä kun yritin ruotsia mongertaa.
***
Suomalaispariskunta oli ostamassa lihaa Roomassa. Kielivaikeuksien vuoksi vaimo nosti hamettaan, taputti reittään ja nokkela myyjä ymmärsi kuin ymmärsikin, että lihasta oli kysymys. Aviomiestä kaupanteko huvitti, mutta vaimo sanoi:
- Naura sinä vain, mutta huomenna on makkaranostopäivä.
***
Aino oli ollut lomamatkalla Ruotsissa. Kymmenien vuosien takainen keskikoulun ruotsi ei ollut oikein sujunut, mutta jotenkin oli tultu toimeen. Kotiin palattuaan Aino huokasi tyytyväisenä:
- Ihanaa, kun saa taas puhua ajattelematta.
***

Äänestä

***
Turistiseurue oli tutustumassa Versaillesiin. Kiertokäynnillä opas selosti:
- Tämä on Ranskan historiallisimpia sänkyjä. Siinä ovat nukkuneet Ludvig XVI, Ludvig XVII ja kuuluisia naisia, kuten Madame Pompadour ja Marie Antoinette.
- Pahus, sanoi Jussi Suomesta. Mahtoi olla ahdasta.
***
Opas esitteli turistijoukolle muistomerkiksi asetettua kiveä:
- Juuri tällä paikalla kaatui eräs suuri kenraali, josta...
Muuan vilkas mummo huudahti siihen:
- Mikäs ihme se. Minäkin meinasin äsken kompastua tuohon paljon pienempään kiveen.
***
Opas Pariisissa turistibussissa:
Ja nyt, hyvät naiset ja herrat, ohitamme Keski-Euroopan kuuluisimman bordellin.
Ääni takaistuimelta:
- Miksi?
***
- Toitko minulle eau de colognea Pariisista?
- En tuonut, kun en muistanut, mitä se on ranskaksi.
***
Englantilainen, arabialainen, ruotsalainen ja suomalainen turisti seisoivat kadunkulmassa Pariisissa. Oikea karamellipimu käveli ohi takapuoli somasti pyörien.
- Voi Luoja! henkäisi englantilainen.
- Profeetan parran kautta! sanoi arabi.
- Kuudelta illalla! huikkasi ruotsalainen.
- Kuuteen asti aamulla! hihkaisi suomalainen.
***
Huonekalukauppias oli tullut Pariisiin. Jo ensimmäisenä iltana eräässä baarissa hänen seuraansa hakeutui viehättävä neitonen. Yhteistä kieltä kun ei ollut, seurustelu tapahtui elehtimällä. Illan päätteeksi huonekalukauppias saattoi tytön tämän kotiovelle. Tyttö piirisi lehtiöönsä sängyn kuvan.
Seuraavana aamuna hotellissa mies ihmetteli huonetoverilleen:
- Mistähän se tyttö tiesi, että minä olen huonekalualalla?
***
Eemeli istui Pariisissa katukahvilassa ja nautti kolmatta konjakkiaan. Seurueen moraalinvartija, kireä ikäneito, joka oli jo pitkään vilkuillut lasin kallistelua, sanoi:
- Tiedätkö sinä, Eemeli, että alkoholi vie vuosittain hengen kahdelta miljoonalta ranskalaiselta?
Eemeli otti taas siemauksen ja sanoi:
- Mutta minä olenkin suomalainen.
***
Aviopari kirjoittautui pariisilaiseen hotelliin:
- Mitkä ovat ruokailuajat? mies kysyi portierilta.
- Aamiainen klo 7.00-10.30, lounas 12.00-15.00 ja päivällinen 18.00-21.00.
Mies pudisteli päätään ja virkkoi:
- Voihan perhana, ei siinä kyllä jää paljon aikaa nähtävyyksien katselemiseen.
***
Oletkos jo käynyt Louvressa katsomassa Mona Lisaa? kysyi kaupunkikierrokselta palannut Matti Reiskalta, joka istui silmät harittaen heidän pariisilaisen hotellinsa baarissa.
- En vielä. Mihin aikaan se esiintyy?
***

Äänestä

II-maailmansodan jälkeen liittoutuneet pitivät kokoustaan Stalinin huvilalla.
Rooseveltilla, Churchillilla ja Stalinilla oli kaikilla taskukella. Takakannessa oli omistuskirjoitus.

Churchillilla: Kunnioitetulle Pääministerillemme Kansanyhteisöltä.

Rooseveltilla: Rakkaalle Presidentillemme USA;n kansa.

Stalinilla: Rakkaalle Kirkkoherrallemme Kivennavan Seurakunta.

Nixonin vieraillessa Neuvostoliitossa, järjestettiin Presidenteille kilpajuoksu, jonka Nixon kevyesti voitti.
Pravda kirjoitti
Breznev tuli toiseksi mutta Nixon häthätää viimeistä edelliseksi.

Äänestä

***
Laihialainen turisti asui hotellissa Munchenissä. Hän päätti kerrankin elää leveästi, kun ulkomailla oltiin ja lähetti kaksi pyjamaansa pesuun.
Saatuaan puhtaan pyykin seuraavana päivänä mies soitti vihaisena huonepalveluun ja sanoi:
- Mitä tämä oikein tarkoittaa? Tehän sanoitte eilen, että maksu on viisi markkaa pyjamalta ja nyt laskutatte kuitenkin kaksikymmentä markkaa.
- Se onkin viisi markkaa pyjamalta, vastasi huonepalvelun Frau. Kahdet sukat, aluspaita ja alushousut, jotka oli tungettu pyjamien taskuihin, tekevät lisäksi yhteensä kymmenen markkaa.
***
Laihialainen oli matkaillut Euroopassa.
- Wien on ihana paikka, hän kertoi ystävilleen. Kulutin siellä viisi markkaa päivässä.
Viisi markkaa! ystävät tyrmistyivät.
Mihin käytit ne?
- Aah, laihialainen sanoi uneksivasti. Enimmäkseen viiniin ja naisiin...
***
Laihialainen oli käynyt Amerikassa ja kertoili naapurille kokemuksistaan:
- Tiedättekös pojat kuinka Valloissa ajetaan halpoja taksireissuja? Joo, joka kerta kun taksi toi minut hotellin eteen, minä pyysin safööriltä tulitikkuja, jotta saisin etsiä sadan taalan seteliä, jonka olin muka hukannut lattialle.
- Mitäs se auttoi?
- Auttoi se. Taksari pyysi aina kohteliaasti minua nousemaan autosta ja lupasi etsiä itse. Ja aina, kun minä olin noussut, auto häipyi kulman taa tuhatta ja sataa...
***
Laihialainen meni matkatoimistoon kyselemään Itämeren risteilyn hintaa.
- Ensimmäisessä luokassa se maksaa 1100 mk ja toisessa 800 mk, matkatoimiston virkailija kertoi. Huomattuaan asiakkaan laihialaiseksi, hän päätti vähän piruilla ja jatkoi: - Mutta jos uitte laivan vierellä, pääsette viidelläkympillä.
Laihialainen mietti hetken vakavana ja kysyi sitten:
- Kai ne vielä nykyäänkin heitetään ruuantähteet laivasta mereen?
***

Äänestä

Suurten järvien intiaanireservaatin lähellä olevassa lomakylässä majailevat turistit huomasivat, että erään vanhan intiaanin sääennustukset olivat ihmeteltävän tarkkoja. Joka ilta häneltä kysyttiin tulevan päivän säätä, eikä hän erehtynyt kertaakaan. Eräänä iltana hän kuitenkin kieltäytyi ennustamasta.
- Kerro nyt vaan, sanoi joku ryhmän jäsenistä ja kaivoi taskustaan dollarin setelin.
- Ei voi, vastasi intiaani. Radio rikki.

Äänestä
  • hei frederiikka pitkästä aikaa tavataan.
    mie poikkesin vilkasee tänne vitsi palstalle jos olis joku hyvä vitsi kertoo, kun minulle tullee nuoret yhen aikaan töihin,laitan heille jottain purtavaa ,niin vitsit olis höysteenä mukavii.
    kerron tämän laihialaisen vitsin ja järkytän vähän tuhmalla lihaostos matkalla roomassa.

    täytyy taas tarttuu soppakauhaan,hyvät jatkot sinulle ja kiitos mukavista nauruhetkistä, kirjottelen taas enenpi kun hommat on selvät.

    Äänestä

  • lyyli kirjoitti:

    hei frederiikka pitkästä aikaa tavataan.
    mie poikkesin vilkasee tänne vitsi palstalle jos olis joku hyvä vitsi kertoo, kun minulle tullee nuoret yhen aikaan töihin,laitan heille jottain purtavaa ,niin vitsit olis höysteenä mukavii.
    kerron tämän laihialaisen vitsin ja järkytän vähän tuhmalla lihaostos matkalla roomassa.

    täytyy taas tarttuu soppakauhaan,hyvät jatkot sinulle ja kiitos mukavista nauruhetkistä, kirjottelen taas enenpi kun hommat on selvät.

    Olipa iloinen yllätys, kun vitsipalstani löysit.
    Kirjoittelen näitä "keskustelun lomaan kevennykseksi". Sanotaanhan, että nauru pidentää ikää.Tässä Espanja-kaskuja ( Vähän "tuhmiakin" on joukossa, mutta, Hmmm...(*:*)
    ***
    Teneriffan turistipappi kertoo:
    -Olen saattanut näillä Onnellisten saarilla useita suomalaisia pareja enemmän tai vähemmän onnelliseen avioliittoon. Vihkimisestä odotetaan hääparin maksavan 2000 pesetan lahjoituksen seurakunnan toimenpiderahastoon. Näin tapahtui kerran Playa del Inglesissäkin. Vihkiminen suoritettiin Paraiso Maspalomas-hotellissa, sulhanen maksoi toimituspalkkion ja sai siitä kuitin. Sitten hän meni keittokomeron tarjoiluluukulle, ojensi kuitin sisäpuolella olevalle nuorikolleen ja kuiskasi:
    - Kai se matkavakuutus korvaa tämän?
    ***
    Jalmari oli ollut Malorcalla. Kotiin palattuaan hän kutsui naapurit kahville. Naapurin rouva kysyi:
    - No mikä se oli Jalmarin muistiinpainuvin elämys matkalla?
    - Kyllä se oli ne possujuhlat, vastasi Jalmari. Minulla meni muisti jo alkuillasta.
    ***
    Neitsyt Maria oli tullut kolmen viikon lomalle Las Palmasiin. Viikon päästä Pyhä Pietari soitti ja kyseli kuulumisia. Maria kertoi oppineensa tupakoimaan. Kun Pietari soitti taas seuraavalla viikolla, Maria kertoi oppineensa juomaan. Pietari oli vähän huolestunut, mutta kehotti kuitenkin Mariaa viettämään lomansa loppuun.
    - Viimeisellä viikolla Pyhä Pietari soitti taas hotelliin ja kysyi:
    - Onko Neitsyt Maria puhelimessa?
    Hetken hiljaisuuden jälkeen epävarma naisenääni vastasi:
    - Ei ole Neitsyt Maria, on Maria vaan.
    ***
    Kirsti on palannut Las Palmasista ja menee gynekologin luo. Tutkittuaan Kirstin lääkärirouva ilmoittaa iloisesti:
    - Onneksi olkoon, te odotatte vauvaa!
    - Voi kauheata! Ei se voi olla totta, en ole ollut metriä lähempänä miestä!
    - Hyvä neiti, SEN miehen minäkin haluaisin nähdä.
    ***
    Maija ja Eila olivat lomamatkalla Teneriffalla. Tutustumisillanvietossa he huomasivat, että eräs kuuluisa helsinkiläinen näyttelijätär oli mukana. Eila meni hetkeksi juttelemaan hänen kanssaan.
    - Tunnetko sinä hänet? kysyi Maija.
    - Kyllä vain. Olimme koulussa samalla luokalla, kun olimme viisitoistavuotiaita. Nyt minä olen viidenkymmenen, ja hän kolmekymmentäviisi.

    Äänestä

***
Turistibussista puhkesi rengas. Matkustajat lappoivat ulos, ja kuljettaja otti tilanteen haltuunsa:
- Meidän täytyy vaihtaa rengas. Tehdäänpä se yhteisvoimin, niin päästään nopeammin jatkamaan matkaa. Ehkä Liimatainen etsii pari kiveä pyörien eteen. Salminen saa hoidella tunkkia. Kivelä ottaa esille vararenkaan. Ja kirkkoherra Jokinen on hyvä ja menee kuulomatkan ulkopuolelle.
***
Kaksi kokenutta seuramatkailijaa keskustelee matkoistaan:
- Monessako hotellissa arvelet asuneesi tähän mennessä?
- Vaikea sanoa suoralta kädeltä. Mutta kyllä se kotona selviää, kun lasken pyyheliinat.
***
Turisti hotellin kerrospalvelijalle:
- Mitä tämä merkitsee? Olette jättänyt oveni eteen yhden mustan ja yhden ruskean kengän.
- Tämähän on aivan käsittämätöntä! Te olette jo toinen, joka valittaa samasta asiasta.
***
Kyllästynyt matkatoimistovirkailija:
- Olen pahoillani, hyvä rouva, mutta eivät ole viime aikoina löytäneet uusia maita.
***
Suomenkielinen mainos pikapesulan ikkunassa:
"Hyvät naiset! Jättäkää kaikki vaatteenne meidän pestäväksi ja pitäkää sillä aikaa hauskaa!"
***
Päivi oli ensimmäistä kertaa etelänmatkalla.
- Mikä tuo puu on? hän kysyin oppaalta.
- Se on viikunapuu.
- Vai niin. Minä kun luulin, että siinä on paljon isommat lehdet.
***
Lentoemäntä matkustajalle:
- No estikö purukumi korvienne lukkiutumisen nousussa?
- Kiitos, se auttoi kyllä, mutta sitä oli mahdottoman vaikea saada pois korvista.
***
Kaksi ystävystä tapasi autolautalla. Toinen sanoi:
- No, mutta terve! Oletko huvimatkalla, vai onko eukko mukana?
***

Äänestä

Miten ihmeessä sinä muistat nää kaikki. Minulle itselle yhden vitsinkin muistaminen jo 5 minuutin kuluttua lukemisesta/kuulemisesta on aika mahdotonta.

Äänestä
  • Keräilen lehdistä, käytän lähdekirjallisuutta jne. Tästä on tullut eräänlainen harrastus tyyliin sopisikohan-tämä-65 palstalle-kevennykseksi-keskustelun-lomaan? Onhan toki olemassa vitsit-foorumikin, mutta minusta on ollut mukavaa, kun tältä palstalta löytyy vähän kaikenlaista. Mitä mieltä te muut olette?

    Äänestä

  • Frederiikka kirjoitti:

    Keräilen lehdistä, käytän lähdekirjallisuutta jne. Tästä on tullut eräänlainen harrastus tyyliin sopisikohan-tämä-65 palstalle-kevennykseksi-keskustelun-lomaan? Onhan toki olemassa vitsit-foorumikin, mutta minusta on ollut mukavaa, kun tältä palstalta löytyy vähän kaikenlaista. Mitä mieltä te muut olette?

    Ihanaa lukea aamulla päivän vitsi.
    Jatka vaan, minäkin voin kirjoittaa jos näen hyvän jutun jossakin.
    Hyvää viikonloppua toivoen

    Äänestä

  • Kati kirjoitti:

    Ihanaa lukea aamulla päivän vitsi.
    Jatka vaan, minäkin voin kirjoittaa jos näen hyvän jutun jossakin.
    Hyvää viikonloppua toivoen

    jos toisetkin kirjoittelisivat! Huumorilla on mie-
    lestäni yhdistävä vaikutus. Kirjoitellaan kaikki varmasti mukavammin, jos mieli on hymyilevä (*:*)
    Hyvää viikonloppua! ( Minä pysyttelen kotosalla tämän viikonlopun - koneen ääressä on vilpoisampaa kuin ulkona )

    Äänestä

  • Frederiikka kirjoitti:

    jos toisetkin kirjoittelisivat! Huumorilla on mie-
    lestäni yhdistävä vaikutus. Kirjoitellaan kaikki varmasti mukavammin, jos mieli on hymyilevä (*:*)
    Hyvää viikonloppua! ( Minä pysyttelen kotosalla tämän viikonlopun - koneen ääressä on vilpoisampaa kuin ulkona )

    Tämä onkin Sinun ominta aluettasi. Jonkunlainen puheenjohtajuus Sinulle voitaisiin antaa. Kyllähän Sinä tietysti olet kaikkeen keskusteluun pystyvä.

    Äänestä

kotimatkalla olevassa turistibussissa vallitsee riehakas tunnelma. Joku miehistä on siinä määrin samppanjan virittämä, että yrittää toisten nähden halata omaa aviosiippaansa. Nyreä vaimo läjäyttää raikuvan korvapuustin.
- Ja tuota kättä minä olen joskus polvillani kerjännyt, mutisee mies.
***
Tavallista reteämpi suomalainen miesseurue oli juhlinut jo useamman vuorokauden hotelli Rossijassa Moskovassa. Milloin oli jouduttu korvaamaan särkynyt peili, milloin kokonainen astiasto, joka oli liukunut lattialle pöydän kallistuessa. Jostakin valuuttabaarista porukkaan oli tarttunut nuori mies, jota kilvan juotettiin. Vieraalle tuli huono olo ja hän lähti horjumaan kohti vessaa, Matka oli kuitenkin liian pitkä ja mies antoi ylen ravintolan ovensuussa olevalle sohvalle.
Hovimestari juoksi raivostuneena suomalaisten pöytään.
- Te, te ... kirotut finski turistit, taas te sotkea täällä, minä kutsun miliisin ...
- Ei ollu, äijä, finski se, nousi joku puolustamaan porukkaa. Oli unkarilainen, heimoveli ...
***
Mahdottomuuden huippu Tallinnassa: Kielitaitoinen miliisi juttelee selvän suomalaisen kanssa toimivassa hississä.
***
Votkaturisti oli pyörinyt kolme päivää Leningradin humussa ja sumussa. Lähtöpäivänä hänen mittansa ei vielä ollut täysi, ja hän pisti matkalaukkuunsa yhden ylimääräisen pullon.
Tullitarkastaja keksi heti ylilastin ja huomautti siitä miekkoselle. Tämä ei kuitenkaan jäänyt sanattomaksi, vaan selitti:
- Kyllähän minä shen tieshin, että shiinä on ykshi liikaa, mutta en tiennyt, mikä niisthä ...
***
Jussi ja Matti olivat Hevosjalostusliiton matkalla Leningradissa. Matkanjohtaja jyseli heiltä, missä he olivat eilen olleet, kun heitä ei kuulunut takaisin toisten nukkumaan mennessä.
- Oltiin Eremitaasissa, kahdeksan tuntia.
- Etsittekö sieltä jotain erityista?
- Joo. Uloskäyntiä.
***
Suomalainen sankarimaatkailija, joka oli nähnyt muutakin kuin nälkää ja kiertänyt muutakin kuin tahkoa, kiteytti laajat kokemuksensa mietelmäksi:
- Englannissa on kaikki sallittua, mikä ei ole kiellettyä
- Saksassa on kaikki kiellettyä, mikä ei ole sallittua.
- Ranskassa on kaikki sallittua, vaikka onkin kiellettyä.
- Ruotsissa on kaikki sallittua.
- Neuvostoliitossa on kaikki kiellettyä.
***
Suomalainen turisti, joka oli nähnyt maailmaa vähän laajemmaltikin, sanoi venäläiselle oppaalle Moskovassa:
- Teiltä puuttuu täällä mielipiteenvapaus. Olin keväällä Amerikassa ja siellä voi kuka tahansa kirjoittaa Reaganille ja sanoa, että tämä on hölmö idiootti ja että hänen politiikkansa on mätää.
Opas katsoi miestä ivallisesti ja sanoi:
- Ja tuo on mahdollista vain Amerikassa, niinkö? Kyllä meilläkin saa kuka tahansa sanoa, että Reagan on hölmö ja hänen politiikkansa mätää.
***

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Frederiikka kirjoitti:

"Kun alatte muistuttaa passissa olevaa valokuvaanne, tarvitsette todella lomaa"
(G.B.Shaw)

Kerrotaan, että Kekkosen aikana...

Venäläiset alkoivat olla huolestuneita suomalaisten votkaturistien toilauksista. Matkailuviranomaiset kääntyivät itsensä Breznevin puoleen ja saivat hänet ottamaan asian puheeksi Kekkosen kanssa, joka sattui taas olemaan kaupungissa. Kekkonen kimmastui, kun Breznev kertoi hänelle suomalaisten humalaisten riehumisesta:
- Kyllä Moskovassa on yhtä paljon humalaisia venäläisiä kuin suomalaisia!
Breznev otti pöytälaatikosta naganin, antoi sen Kekkoselle ja sanoi:
- Saat ampua ensimmäisen humalaisen venäläisen, jonka näet kadulla. Minun luvallani.
Kekkonen meni ulos. Jonkin aikaa käveltyään hän tapasi käsittämätöntä kieltä mongertavan humalaisen ja ampui hänet.
Seuraavan päivän Pravdassa oli uutinen:
"Kaljupäinen gangsteri ampui suomalaisturistin Hotel Inturistin nurkalla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu