roolivalinnat

ei mitenkään merkittävää mutta mulla alko ärsyttään uusimman elokuvan roolivalinnat. Krumin olis pitäny olla isonenäinen ja länkisäärinen juro ja Fleurin taas kaunis ku synti. Mutta Krum oliki ihan normaalin näköinen ja Fleur korkeintaan sievä. Ja sitte siitä elokuvasta oli jätetty pois kaikkia pikku juttuja ja sitte oltiin lisätty turhaa lentelyä lohikäärmeen kans. Olisin halunnu nähä ku Dudley syö sen kielikilomellin aslussa ja sen ku se reportterin ämmä on hermionen lasipurkissa ötökäksi muuttuneena. oli muitaki pikkujuttuja mitä oli jätetty pois.
18636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Näinhän siinä aina käy. Hahmot eivät todellakaan näytä siltä kuin pitäisi, mutta he ovat ehkä ohjaajan näkemys asiasta, ja sen vielä hyväksyy. Tai sitten näyttelijöitä haetiin sen perusteella, että he näyttäisivät hyvältä, sama sille alkuperäiselle hahmolle.
Mutta minä inhoan enemmän sitä, kun hahmojen luonne muutetaan ihan päinvastaiseksi, esim. Krumin luonne.

Hahmojen luonteilla kirjassa ei voi olla montaa tulkintaa: kirjassa kerrotaan minkälaisia he ovat ja he käyttäytyvät sen mukaan. Siltikkin hahmojen luonteet ovat ihan päinvastaisia. Missä vika?

Kyllähän näitä pikkutapahtumia jää kaipaamaan, ne tuovat oman mausteensa leffaan. Mutta kaikkea ei saa mukaan, ja sieltä pitäisi poimia tärkeimmät asiat mitkä edistävät juonta.
Mutta tässäkin leffojen tekijät ovat epäonnistuneet. Kaikki pikkuisia&isompiakin kohtauksia tai hahmoja ei voi jättää pois, koska ne selittävät seuraavia osia kirjoista kuten myös jälkimmäisiä.

Ja sitten venytellään kohtauksia, joilla ei ole merkitystä eivätkä ne periaatteessa ole niin tärkeitä.

Nämä kaksi asiaa ovat ehkä pahin puute elokuvissa.

Äänestä
  • "Mutta tässäkin leffojen tekijät ovat epäonnistuneet. Kaikki pikkuisia&isompiakin kohtauksia tai hahmoja ei voi jättää pois, koska ne selittävät seuraavia osia kirjoista kuten myös jälkimmäisiä.

    Ja sitten venytellään kohtauksia, joilla ei ole merkitystä eivätkä ne periaatteessa ole niin tärkeitä."

    Mun mielestä tässä asiassa esim. nelosleffa eruttuu kahdesta ensimmäisestä leffasta. Nelosleffasta huomaa, että siinä on lähdetty tekemään elokuvaa eikä kirjaa niin kuin kuuluukin.

    Ja sen verran pitää tiivistää, että ei ole järkeä näyttää kahdessa eri elokuvassa "samaa" kohtausta. Viittaan tässä esim. nyt 4. kirjassa olevaan sairalasiipi kohtaukseen, jonka pois jättäminen elokuvasta taisi olla monen ihmisen suurin ärtyneisyyden aihe. Ja samalla kohtauksella tarkoitan sitä, että tämä sama juonen kanssa tekemisessä oleva asia selviää viidennessä. Eli Toffee ei usko Harrya, riita jne. Ja saimmehan tässä nelosleffassa esimakua Dumbledoren ja ministeriön erimielisyyksistä pariin otteeseen.

    Äänestä

Aivan!Krum tosin oli kyllä hyvännäkönen että ei mitään valittamista, mutta kyllä silti voitaisiin vähän tarkemmin noudattaa kirjassa olevia kuvauksia.Villisilmänkin olin kuvitellut aivan erilaiseksi;D Alku meni ohitse todella nopeasti elokuvassa eikä juoneen tai henkilöihin päässyt pintaa syvemmälle kun ei aika riitä...se on valitettavaa.

Äänestä
  • Itsekin harmittelin juuri tätä kilokielimelli-kohtauksen puuttumista..erityisesti..Itse asiassa harmittelin koko elokuvaa;)

    Äänestä

No olihan Fleur ihan tarpeeksi kaunis mielestäni. Joku meikkipelle olis ollut paljon huonompi.

Niin ja Dudley karkin syönti olisi ollut myös ihan turhaa. Ei juonen kannalta mitenkään tärkeää. Kaikkein eniten mua nauratti jossain väite, että elokuvasta ei saa mitään selvää, koska siinä ei ole kotitonttuja ja Neville antaa ruohon eikä Dobby. Siis joku järki käteen.

Äänestä

Muistakaa, että se on kirjan pohjalta tehty elokuva, ei kirja elokuvana. Se on itsenäinen teos ja sitä kuuluu arvostella sellaisena.

Äänestä
  • Molemmat ovat itsenäisiä teoksia, mutta kuten mainitsit, ne elokuvat pohjautuvat kirjaan. Tän vuoksi on pakko arvostella silleen, että verrataan niitä elokuvia kirjaan, sitä ei voi jättää poies.

    Äänestä

  • bungie kirjoitti:

    Molemmat ovat itsenäisiä teoksia, mutta kuten mainitsit, ne elokuvat pohjautuvat kirjaan. Tän vuoksi on pakko arvostella silleen, että verrataan niitä elokuvia kirjaan, sitä ei voi jättää poies.

    Vertailla saa mutta elokuvat pitää edelleen arvostella puhtaasti elokuvina. Kun elokuvat vain ovat tehty kirjan pohjalta, kuuluu asiaan juonen muuttelu, henkilöiden luonteiden yhdistely ja henkilöiden leikkailu yms. Arvosteluissa ei kuulu asiaan se että pisteitä otetaan elokuvalta pois, koska jonkun henkilön nenä on erilainen kuin on kuvitellut.

    Yksi toinen esimerkki kirjan pohjalta tehdyistä elokuvista on tuore Maailmojen sota. Kirjassa päätapahtumat sijoittuvat 1800-luvun Lontooseen mutta elokuvassa ollaan nykyajan Amerikassa. Tämä oli vain yksi esimerkki kyseisestä elokuvassa. Missään lukemassani arvostelussa ei kuitenkaan kritisoitu kyseistä asiaa. Johtuukohan siitä, että Maailmojen sota -kirjan lukijat ovat pääasallisesti aikuisia? Joten he ymmärtävät. Siinä valossa on todella koomista, että täällä valitetaan joidenkin henkilöiden nenistä, kun Harry voisi elokuvassa heitellä kirouksia Typysafkan koulussa 1700-luvun Ranskassa.

    Äänestä

  • bungie kirjoitti:

    Molemmat ovat itsenäisiä teoksia, mutta kuten mainitsit, ne elokuvat pohjautuvat kirjaan. Tän vuoksi on pakko arvostella silleen, että verrataan niitä elokuvia kirjaan, sitä ei voi jättää poies.

    Kun kyseessä on itsenäinen teos niin siinä olevat asiat ovat sitä faktaa. Jos esim. elokuvassa Harryn paikalla olisi Ron ja päinvastoin, ja kun on kyseessä itsenäinen teos niin silloin asiat ovat niin. Jos ymmärrät mitä tarkoitan. Kirjasta on vaan saatu aihe elokuvalla. Sen ei pidä olla samanlainen ja esimerkiksi juonen osat saavat olla ristiriidassa kirjan kanssa. (mutta ne eivät tulisi olamaan=muista se itsenäinen teos)

    Äänestä

  • ASA kirjoitti:

    Anteeksi kun kaikki on niin epäselvää mutta hankala kirjottaa näppäimistöllä josta on patterit lopussa. Lauseen kirjoitettuaan huomaa, että joka toinen kirjain puuttuu :/ (eikä varlla ole tietystikään pattereita tai johdollista näppäimistöä

    "..Maailmojen sota. Kirjassa päätapahtumat sijoittuvat 1800-luvun Lontooseen mutta elokuvassa ollaan nykyajan Amerikassa. - - - Missään lukemassani arvostelussa ei kuitenkaan kritisoitu kyseistä asiaa. Johtuukohan siitä, että Maailmojen sota -kirjan lukijat ovat pääasallisesti aikuisia? Joten he ymmärtävät."

    Niin, ja koska en ole "aikuinen", niin minä en tätä voi ymmärtää?
    Ymmärrän kyllä tämän sinun arvostelijoiden kannan.
    Mutta minun mielestä se vertailu vain on osa (ainaskin minun) arvostelua. Jossain asioissa vain on pakko verrata kirjoihin, kuten hahmojen luonteiden muuttamisessa päinvastaiseksi, tärkeiden tapahtumien poisjättämisessä tai huonosta informaatiosta, mitä tulevia leffoja varten tarvisi. Eikä missään jonkun henkilön nenän erilaisuudessa :D

    Sellaisessa kirjasarjassa kuin Potter on valtavat määrät tietoa, joista tulee pieni osa leffoihin ja sekin pieni tieto on vääristynyttä.

    " - - kuuluu asiaan juonen muuttelu, henkilöiden luonteiden yhdistely ja henkilöiden leikkailu yms."

    Tietysti kuuluu. Mutta se miten Potter-leffoissa välillä asiat muutellaan on käsittämätöntä.
    Ja tässähän koko ajan tapahtuu vertailu alkuperäiseen teokseen.

    Kyllähän tosta selvää on saanut :D

    "..tärkeiden tapahtumien poisjättämisessä tai huonosta informaatiosta, mitä tulevia leffoja varten tarvisi."

    Mitkä tärkeät kohdat? Voi olla, että kirjassa on monia tärkeitä kohtia joita ei tule elokuvaan mutta kyse onkin kirjasta. Niitä kohtauksia ei yksinkertaisesti tapahdu siinä elokuvan maailmassa. Ja odotas, mitä informaatiota esim. nelosessa ei ollut jota välttämättä tarvitaan vitoseen?

    "Sellaisessa kirjasarjassa kuin Potter on valtavat määrät tietoa, joista tulee pieni osa leffoihin ja sekin pieni tieto on vääristynyttä."

    Tottakai. 16 tunnin elokuvat eivät ole tällä hetkellä muodissa eikä kukaan suostu niitä tuottamaan. Mutta se tieto mikä kirjoista otetaan, tekee siitä juuri kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Edelleen tietoja voidaan muokkailla ja ne tiedot eivät ole elokuvan maailmassa mitään vääriä vaan siinä tapahtuvaa faktaa. Sehän oli itsenäinen teos.

    "Ja odotas, mitä informaatiota esim. nelosessa ei ollut jota välttämättä tarvitaan vitoseen?"

    1. Tämmöinen iso virhe: Toffee ei usko Voldemortin palanneen ja kääntyy DD kumppaneita vastaan.
    Ja siitä seuraa "kaaos" ja ymmärtämättömyys seuraavassa osassa. Tätä ei voi aavistaa leffasta.
    2. Voldemortin puhe, jonka pitäisi sisältää tärkeää tietoa.
    3.Rita Luodikon animaagius: tärkeä henkilö Harryn kannalta 5. leffassa.
    Tämäkin olisi voinut mainita, ei nyt niin tärkeä seikka: Kolmivelhoturnajaisten voittoraha, josta seuraa omat tapahtumansa.

    Ja kyllähän niitä muitakin löytyy, mutta tässä osa.

    " "Sellaisessa kirjasarjassa kuin Potter on valtavat määrät tietoa, joista tulee pieni osa leffoihin ja sekin pieni tieto on vääristynyttä."

    - - -Edelleen tietoja voidaan muokkailla ja ne tiedot eivät ole elokuvan maailmassa mitään vääriä vaan siinä tapahtuvaa faktaa."

    Tarkoitin tällä sitä, että elokuvassa kerrotaan, että alaikäiset velhot/noidat eivät saa taikoa kesälomamma. Kuitenkin näin tapahtuu leffassa, alaikäinen noita taikoo kesälomalla.
    Enkä nyt puhu 3. leffan tapauksista, koska siinä leffassa asia huomioitiin.

    Ehkäpä myös leffan tekijät ovat miettineet nuo puuttuvat kohdat tarkasti itsekin. Ei ole ennenkuulumatonta, että juonta voidaan ehkä tulevaisuudessa hieman muutella vastaamaan neloselokuvassa tapahtuneita asioita. If you know what I mean..

    Äänestä

  • ............................. kirjoitti:

    Ehkäpä myös leffan tekijät ovat miettineet nuo puuttuvat kohdat tarkasti itsekin. Ei ole ennenkuulumatonta, että juonta voidaan ehkä tulevaisuudessa hieman muutella vastaamaan neloselokuvassa tapahtuneita asioita. If you know what I mean..

    Ehkä, ehkä ei niin tarkasti.
    Ehkäpä he ovat harkinneet, ehkäpä eivät.

    Paitsi että käsikirjoittaja ja ohjaaja ovat erit OoP:ssä kuin GoF:ssa. Joten GoF kun tehtiin, oletettiin, että seuraavat tyypit korjaavat heidän tekemät viat/puutteet ja paikkaavat tarinaa ja selittävät asioita, joita olisi pitänyt olla aiemmassa osassa?

    Äänestä

  • bungie kirjoitti:

    "Ja odotas, mitä informaatiota esim. nelosessa ei ollut jota välttämättä tarvitaan vitoseen?"

    1. Tämmöinen iso virhe: Toffee ei usko Voldemortin palanneen ja kääntyy DD kumppaneita vastaan.
    Ja siitä seuraa "kaaos" ja ymmärtämättömyys seuraavassa osassa. Tätä ei voi aavistaa leffasta.
    2. Voldemortin puhe, jonka pitäisi sisältää tärkeää tietoa.
    3.Rita Luodikon animaagius: tärkeä henkilö Harryn kannalta 5. leffassa.
    Tämäkin olisi voinut mainita, ei nyt niin tärkeä seikka: Kolmivelhoturnajaisten voittoraha, josta seuraa omat tapahtumansa.

    Ja kyllähän niitä muitakin löytyy, mutta tässä osa.

    " "Sellaisessa kirjasarjassa kuin Potter on valtavat määrät tietoa, joista tulee pieni osa leffoihin ja sekin pieni tieto on vääristynyttä."

    - - -Edelleen tietoja voidaan muokkailla ja ne tiedot eivät ole elokuvan maailmassa mitään vääriä vaan siinä tapahtuvaa faktaa."

    Tarkoitin tällä sitä, että elokuvassa kerrotaan, että alaikäiset velhot/noidat eivät saa taikoa kesälomamma. Kuitenkin näin tapahtuu leffassa, alaikäinen noita taikoo kesälomalla.
    Enkä nyt puhu 3. leffan tapauksista, koska siinä leffassa asia huomioitiin.

    "1. Tämmöinen iso virhe: Toffee ei usko Voldemortin palanneen ja kääntyy DD kumppaneita vastaan.
    Ja siitä seuraa "kaaos" ja ymmärtämättömyys seuraavassa osassa. Tätä ei voi aavistaa leffasta."

    Tämä pystytään kertomaan viidennessä leffassa hyvin lyhyesti. Se on oikeastaan luonnollista, että se selviää Harrylle vasta myöhemmin, kun otetaan huomiin elokuvien kulku. Ja olihan jo nelosleffassakin sen verran, ettei Toffee halunnut oppilaille kerrottavan mitä tapahtui hautausmaalla ja Toffeen sekä DD välillä oli riitaa toimistossa.

    "2. Voldemortin puhe, jonka pitäisi sisältää tärkeää tietoa."

    Pitäisi?

    "3.Rita Luodikon animaagius: tärkeä henkilö Harryn kannalta 5. leffassa.
    Tämäkin olisi voinut mainita, ei nyt niin tärkeä seikka: Kolmivelhoturnajaisten voittoraha, josta seuraa omat tapahtumansa."

    Asia pystytään selvittämään ilman animaagiutta ja voidaanhan se kertoa kyseisessä leffassa. (jos nyt edes Rita tulee leffaan)
    Voittorahailla oli oikeastaan sen verran merkitystä, että pilailupuoti perustettiin niiden avulla. Mutta rahaa voi saada muualtakin (4. leffassa kaksoset olivat kovia lyömään vetoa tjs.) ja turha spekuloida nyt sitä kun ei edes tiedä missä muodossa pilailupuoti tulee leffaan. Elokuvan pilailupuoti ei välttämättä tarvitse Harryn apua.

    "Tarkoitin tällä sitä, että elokuvassa kerrotaan, että alaikäiset velhot/noidat eivät saa taikoa kesälomamma. Kuitenkin näin tapahtuu leffassa, alaikäinen noita taikoo kesälomalla."

    Tälläistähän taidetaan kutsu klaffivirheeksi ja niitä on joka elokuvassa.

    " "2. Voldemortin puhe, jonka pitäisi sisältää tärkeää tietoa."

    Pitäisi?"
    Niin. Pitäisi olla enemmän tietoa, nyt siinä ei ollut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

örkki kirjoitti:

ei mitenkään merkittävää mutta mulla alko ärsyttään uusimman elokuvan roolivalinnat. Krumin olis pitäny olla isonenäinen ja länkisäärinen juro ja Fleurin taas kaunis ku synti. Mutta Krum oliki ihan normaalin näköinen ja Fleur korkeintaan sievä. Ja sitte siitä elokuvasta oli jätetty pois kaikkia pikku juttuja ja sitte oltiin lisätty turhaa lentelyä lohikäärmeen kans. Olisin halunnu nähä ku Dudley syö sen kielikilomellin aslussa ja sen ku se reportterin ämmä on hermionen lasipurkissa ötökäksi muuttuneena. oli muitaki pikkujuttuja mitä oli jätetty pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu