Kerronpa tarinan, joka on vieläpä totta; Kaverillani oli vanhahko Opel ja luonnollisesti siihen tuli aikanaan myös hiukan pientä vikaa, mutta ei kuitenkaan sellaista mikä olisi tielle jättänyt, mutta kuitenkin. Kaveri korjaili niitä omin päin ja yleensä kohtalaisen oikeinkin. Mitta tuli kuitenkin pikku hiljaa täyteen, ja eräänä päivänä kaveri kurvaili pihaan pari vuotta vanhalla Tojotalla. Kehui sitä parhaaksi autoksi mitä oli kuunaan ajanut. Meni pari kuukautta aikaa, kun näin ko. auton paikallisen korjaamon pihalla (huom. pieni paikkakunta). Sattumoisin näin kaverini illalla baarissa ja kysyin muina miehinä miten auto on pelannut. Vastaus hieman yllätti, kun kaverini sanoi, että autossa ei ole ollut pienintäkään vikaa ja kaikki on mitä parhaimmin kunnossa.... on se ihmeellistä, miten se on autosta kiinni mikä viaksi lasketaan. (Tojotassa oli muuten vaihdelaatikossa mennyt laakeri)
Kenen lauluja,
4
667
Vastaukset
- jostain
Onhan se tietysti ymmärettävää kun Tojosta edes joskus vikaa löytyy ,täytyy siitä oikein kirjallisesti reklamoita.
- viattomasta
Avesta takuuseen oli heittetty uudet takatukivarret ja etu umpiot kuuluma on kätevämpi vaihtaa kokohoito kuin ajovalon poltin .Kysyn vaan entäs sitten kun takuu loppuu paljonko auton yllä pito maksaa..
- Heebo
viattomasta kirjoitti:
Avesta takuuseen oli heittetty uudet takatukivarret ja etu umpiot kuuluma on kätevämpi vaihtaa kokohoito kuin ajovalon poltin .Kysyn vaan entäs sitten kun takuu loppuu paljonko auton yllä pito maksaa..
Kun vaihdetaan uuteen ennen takuun loppumista!!
Voit käydä lukemassa Volvo sivuilta paljonko maksaa käytettyyn autoon se ja se osa töineen.... - toisaalta
Heebo kirjoitti:
Kun vaihdetaan uuteen ennen takuun loppumista!!
Voit käydä lukemassa Volvo sivuilta paljonko maksaa käytettyyn autoon se ja se osa töineen....kun oman Avensikseni takuu loppuu ja jos vikoja on vielä yhtä paljon, sitten vasta kallista on. Siinä vasta painava syy olla pitämättä autoa yli takuuajan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455100Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1151616Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481319Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella121314- 131153
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4990Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783