25 vuotta siitä jo on kun tieto kuolemasta tuli.
Suomalaiset saivat kuulla uutisesta Jake Nymanin Rokkivekkari-ohjelmassa, josta useimmille mieleen jäi Nymanin kylmä suhtautuminen aiheeseen.
Lennon on 1900-luvun merkittävimpiä julkisuuden henkilöitä, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
John Lennon muistoissamme
10
547
Vastaukset
- _angel*
Niin. John Lennon on (maailman paras yhtye: ) The Beatlesin voima-hahmo, ja biisien-tekijä. Soolo-urakin oli pitkä ja hatun-noston arvoinen, mutta päättyi liian aikaisin, liian kamalalla tavalla. Itse pidän Lennonia suurempaakin suuremmassa suosiossa, ja hän oli aika-kaudemme mahtavin muusikko. Juu niin, siitä ei päse yli eikä ympäri. Itse päätin jo aikoja sitten että 8. joulukuuta sytytän kynttilän ikkunaan. Se on vähintä mitä tehdä. En muista mistä luin, mutta kun ne neljä luotia osui Lennonia selkään, niin toden totta hän kuoli poliisi-auton taka-penkillä verenhukkaan. Siis HUKKAAN! Lennon menetti 80 % verestään. :(
Rauha Lennonin muistolle. - OttoII
kuolema ei TODELLAKAAN ollut Jake Nymannille yhdentekevä juttu!
Jake kertoi asiasta esimiehilleen varsin raivoisasti! Muuten uutinen olisi todennäköisesti ohitettu pienenä uutisena!
Tietoa kun kirjoitellaan! Kysy vaikka Jakelta!- Kyyman
En tiedä, mitä Nyman on esimiehilleen kertonut, mutta siinä ohjelmassa ei merkkimiehen kuolema ollut kuin ohjelman loppuvaiheen maininta ja yhden kappaleen soitto.
Muistan ihmetelleeni J. Nymanin välinpitämätöntä asennetta. Myöhemmin miehen uralla painottui entisestään tämä onnenpäivä-linja, missä tarjotaan hampaatonta ja kaikkia miellyttävää rock-sanomaa vailla persoonallista otetta. Laskelmoitua, rahat pois -henkistä rock-journalismia, samassa hengessä kuin mitä Jyräys Hämäläinen on toimittanut omia megaturbolehtiään.
Olisipa ollut radio kiinni sinä aamuna, niin ei olisi jäänyt ikäviä muistoja Jake Nymanin takia. - eklektikko
Kyyman kirjoitti:
En tiedä, mitä Nyman on esimiehilleen kertonut, mutta siinä ohjelmassa ei merkkimiehen kuolema ollut kuin ohjelman loppuvaiheen maininta ja yhden kappaleen soitto.
Muistan ihmetelleeni J. Nymanin välinpitämätöntä asennetta. Myöhemmin miehen uralla painottui entisestään tämä onnenpäivä-linja, missä tarjotaan hampaatonta ja kaikkia miellyttävää rock-sanomaa vailla persoonallista otetta. Laskelmoitua, rahat pois -henkistä rock-journalismia, samassa hengessä kuin mitä Jyräys Hämäläinen on toimittanut omia megaturbolehtiään.
Olisipa ollut radio kiinni sinä aamuna, niin ei olisi jäänyt ikäviä muistoja Jake Nymanin takia.samaa mieltä Nymanista. Äijä on vuosikymmeniä jaaritellut samoja kliseitä rockmusiikin tunnetuimmista artisteista ja suurimmista hiteistä. Ei minkäänlaista yritystä edes kertoilla vähän oudommista ja usein kiinostavammista nimistä, joita kyllä riittää, jos haluaa nähdä vähän vaivaa skaalaa laajentaakseen. Kannattaa kunnella Radio Helsingistä Lasse Kurjen sunnuntaista Rakkaudella-ohjelmaa ja maanantaista Hiekkalaatikkoa, joissa on juuri kaipaamaani vaihtoehtojen kirjoa, ja tunnetuiltakin artisteilta hän useimmiten soittaa vähemmän kuultua matskua. Sillä miehellä on terve asenne rakastamaansa popmusiikkiin!
- Harri Veijonen
8. 12. 2005
JOHN LENNON PROPHECIES
25 YEARS AFTER LENNON´S DEATH
http://wwnet.fi/users/veijone/
JOHN LENNON PROFETIAT
1. Edmund Allenbyn Jerusalemin valtauksesta oli kulunut 50 vuotta. Silloin 8. 12. 1967 ennustettiin Lennonin kuolemaa, mikä toteutui päivälleen 13 vuotta myöhemmin, Suomen aikaa 9. 12. 1980. Dan Alice oli tietäjänä.
2. Harri Veijonen: John ja Sean Lennon ajan merkkinä. Lennonin syntymästä 60 vuotta täyttyi vuonna 6000 Aadamista, "ajan loppuessa", 9. lokakuuta 2000. Lennonin kuolemaa on dokumentoitu jo vuonna 1970 ajankohtaan 20 vuotta jälkeen ajankohdan 9. 12. 1960 ja 13 vuotta jälkeen ajankohdan 9. 12. 1967! Osuuko Antikristus neljästi lukuun 3,5? (Kirjoitettu 17. 12. 2003 eli ennen kuin osui ensimmäinenkään 3,5: 11. 3. 2004.) John Lennon voi kysyä samaa siksikin, että täyttäessään 35 vuotta 9. lokakuuta 1975 hänelle syntyi poikansa Sean. Tai Lennonhan voi kysyä jopa, että pitikö hänen olla ennustettuna kuolinpäivänään 40 vuotta ja Sean silloin viisi, että uskotte, että 45 päivää jälkeen Jerusalemin valerauhan vahvistamisen/juutalaisvuodenvaihteen vuonna 2007 rapture tulee!
LENNON, JOHN (1940-1980)
Sama 40 vuotta Dan Alicen ennustuksestakin täyttyy 8. 12. 2007. Paholainen tekee iskun, eikä sitä voida estää, vaikka iät ja ajat nämä on tiedetty. Toki niihin eivät maailman pimeät ole uskoneet, mutta vuosia olen saarnannut, että sotimaan jäävät suomalaiset vähälläkin väellä tehkööt vastarintaa, kun kerran päiväkin tiedetään ja kulkureitit.
HOW NEAR THE END?
How Near The End? by Dr. William Varner: In general, the sentiment expressed in John Lennon’s famous song, "And the World Will Be As One" is one of those trends.
On the Anniversary of John Lennon's Death, Freed from Biblical doomsday prophecy? In his song "God" (1970) Lennon told us that "the dream is over." Was this a prophecy of his destiny (and of our own situation)?
JOHN LENNON TO GOVERNMENT-SPONSORED ALIEN COVER-UPS, Compiled by Al Hiddell and Joan D'Arc, Citadel Press, 1999. Kim Miller: The Assassination of John Lennon in prophecy Daniel 12:8-9.
TWO YEARS BEFORE
Imagine, If You Can On the Anniversary of Lennon's Death, 2012 By GARY CORSERI. It is December 8, 2012, the 32nd anniversary of the day John Lennon died (a date generally forgotten now), and the 11th year of the Terror Wars.
Vuosi sitten tehty kuvitelma Lennonin kuoleman vuosipäivästä vuonna 2012. Ajankohta on profeetallinen. Silloin seitsemän vuoden kuluttua on kulunut viisi vuotta "keisarinleikkauksesta", ja Messiaan näkyvä paluu on yhtä lähellä kuin tänään on Jerusalemin valerauhan vahvistaminen.
IMAGINE NIINKUIN TULKITAAN
John Lennonin musiikki on ensiluokkaista, ja siksi musiikin ystävät hänet haluavat omia omien uskomustenkin kannattajaksi. En itsekään tee tässä poikkeusta, sillä tulkitsen Imaginea ja muuta Lennonia toiveeni mukaan. Ja onhan minulla tuttunsa, Eddie Addisonin vakuutuskin siitä, että Lennon oli uskova eikä ateisti, muslimi tai muu kuten he toivovat.
GORBA TULEE NIINKUIN LENNONISTAKIN OPIMME
www.bible-prophecy.com/antichrist.htm: Charlie Allen's website called "Prophecy, Eschatology, and Discoveries" proposes that Gorbachev's 1985 unilateral commitment to end deployment of medium-range nuclear missiles in Europe was the fulfillment of the prophecy of the "prince" who would come "after 69 weeks" and make a "strong and firm covenant with the many for a 7." (Daniel 9) .
Lennon mainittu tuollakin. Alkuperäinen lähes kuin minä väittäjä on jo poistanut sivunsa. Kukapa muu kuin minä jaksoi uskoa siihen, että viimeisen vuosiviikon alkaessa Gorba vahvistaa valerauhan. Eikä siitä 11. 9. 2007 mene kuin 1,5 kuukautta niin tapahtuu synnytys ja toinen 1,5 kuukautta niin keisarinleikkaus tai ehkä paremminkin abortti. Morsian jatkaa ikuisesti, mutta porton tarina päättyy. John Lennon elää ainakin näissä kirjoituksissa. Kiitos John Lennon ja Imagine! Meidän kuvitelmamme tulee todeksi!
Harri Veijonen 8. 12. 2005
KUVITTELE
Kuvittele! Ei taivasta.
(Ilm 22:5. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.)
Helppoa, kun yrität.
Helvettiä ei allamme.
(Roomalaiskirje: 8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.)
Tyhjyys vain yllämme.
Kuvitelkaa nyt kaikki!
Se päivä pian koittaa!
Kuvittele! Ei valtioita.
(Daniel 2:44. Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti)
Liene ei se vaikeaa.
Ei murhaa, ei tappoa,
Uskontoakaan enää ei.
Kuvitelkaa nyt kaikki!
Rauha päällä maan!
Sanot: Vain uneksin,
en sentään yksin.
Mukaan toivon sinutkin.
Maailma yhtä pian on!
Kuvittele! Ei alisteta.
Kykenetkö siihenkin?
Ei puutetta ei nälkää.
Veljeys välillä ihmisten.
Kuvitelkaa nyt kaikki!
Yhtä on koko Maa!
Sanot: Vain uneksin,
En sentään yksin.
Mukaan toivon sinutkin,
kaikki kun yhdessä elämme!
(Suomennos ja selitykset Harri Veijonen)
John Lennon: Imagine
Veijonen ja Lennon Imagine 1973
KEISARI LEIKKAA
Kun 90 vuotta täyttävä Suomi-neito on synnyttänyt seurakunnan yläilmoihin noin 26.-28. 10. 2007, alkavat lähimmän idän pedot sekä Israeliin että Suomeen marssia tekemään keisarinleikkausta! HV
--------------------------------------------------------------------------------
7. 12. 2005
PUUKOTUKSET
NAPOIHIN KAHDESSA VUODESSA
Joku poikanen kirjoitti ryhmissä, ettei kuu ole meille merkkinä. Ei kuu eikä mikään muukaan ole merkkinä kirkolle ja muulle maailmalle! Meille on merkkinä John Lennonin murhakin! - Kahdeksankärjessä
Beatles orkan hajottua ei Lennon tehnyt mitään, mitä ei kuka tahansa tavis olisi pystynyt/osannut tekemään?
Teki ihan paskaa musaa, mutta siihen aikaan kenellekään ei tullut mieleen tuoda asiaa julki.
Lennon oli yksi hörhö monien joukossa.
Hänen muijasta puhumattakaan. - duvie-westcott
Lennon oli naurettava paskaläjä.
koko beatles joutaa helevettiin- Matti
Voi voi teitä teinejä... tuo uhoaminen on tavallaan niin liikuttavaa. Ensin sitä opitaan kävelemään, sitten uhotaan ja lopuksi lennetään pesästä... niin nopeasti se aika kulkee.
- Hanna
Lennon ei turhaan ole yksi maailman arvostetuimmista muusikoista. Lennonin soolotuotanto on vähintäänkin yhtä arvokasta perintöä kuin Beatlesin musiikki. Yhtä lahjakkaita artisteja kuin John Lennon saa hakea nykymaailmasta.
- SilliSalli
Lennon olisi tullut suuresta tuntemattomasta, ilman Beatles taustaa, niin ei me täällä Lennonin musasta keskusteltaisi.
Kukaan ei olisi edes kuullut koko heebosta.
Lennon on kupla? Suorastaan saippuaoopperaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250