Koroissa NOUSUPAINEITA

ekp tarkkana

Saksan koheneva talous lisää korkopaineita

08.12.2005 14:17 - Tänään kerrottiin, että Saksan teollisuustuotanto kasvoi lokakuussa 1,1 prosenttia.

Saksan talouskasvu kohenee, osoittavat talouden mittarit. Tänään kerrottiin, että maan teollisuustuotanto kasvoi lokakuussa 1,1 prosenttia eli kaksi kertaa ekonomistien ennustamaa reippaammin. Edellisessä kuussa kasvu oli tosin 1,5 prosenttia eli aivan tälle tasolle ei ylletty.

Markkinoilla puitiin Saksan lukuja heti korkojen kannalta ja arveltiin että Euroopan keskuspankki on tilanteen tasalla ryhdyttyään nostamaan korkoja. EKP nosti ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä 2,25 prosenttiin viime viikolla inflaatiota torjuakseen.

2

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ESSI

      Saksan talous kasvu on ollut viime vuoden euroopan huonoinpia. Saksalla on pitkä matka saada valtion budjetti kuntoon. Sijoittajat ovat antaneet selvän merkin ( laskevan ) Saksaan sijottamista 400% viimeisen kahden vuoden aikana.

      Tsekki on täällä hetkellä sijoittajien mieleen sen alhaisen hintatason takia. Bratislavassa on ulkoimasen rahan sijoitus noussut 120 % kuluvana vuonna.

      Saksa on yrittänyt seurata trendiä ulkoistamalla yrityksiä myös sinne.

      Merkel tosin voi saada aikaan seuraavan 4 vuodessa aikaan jotain positiivistä.

      • Euro

        Niin kauan kuin Euro vahvistuu dollariin nähden liian paljon on Eurooppa heikoilla säilyttää kilpailukyky.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1925
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      842
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      812
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      724
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      703
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      670
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      664
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      639
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      637
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      627
    Aihe