Usvan takaa

Tunsin että jotain tapahtuu

Tunsin kuinka kylmä väre värisyttää minua kävelessäni puistossa

Huomaan kuinka syksy saapuu kaupunkiin

Huomaan vihreyden katoavan kaikkealta

Tunnen myös samalla itse haihtuvani pala palalta

Jatkan kävelyäni kunnes pysähdyn puun juurelle

Puuhun kaiverrettu on kirjoittamani teksti nuoruudestani

Toinen näistä tekstin nimistä on vaimoni
hän jonka kanssa elin 40v pitkää vuotta
hänet jonka saatoin haudanlepoon viime vuonna

Mietin että tässäkö tämä on?
Ihmisen elämä...

En voi sanoa että en jotain ihanaa en olisi saavuttanut
Olenhan saanut rakastaa ja minulla on ihanat lapset

Mutta silti sitä haluaisi että kuoltua minut muistettaisiin
ehkä tämä tapahtuu lasteni mielessä
mutta sekään ei tunnu riittävän

Näitä en kuitenkaan enää pohdi
löysinhän turvan uskosta

Monet sanovat että se on humpuukia
ehkäpä mutta ainakin se rauhoittaa...

Olen aina halunnut poistua tästä maailmasta yhtämatkaa syksyn tulon kanssa

Minusta siinä on jotain syvällistä
symboliikkaa joka saa minut aina tunteelliseksi

Herään kuitenkin mietteistäni todellisuuteen
ja löydän itseni istuen penkillä katsoen edessä olevaa merta

Usva vaipuu sen ylle

Se peittää kaiken allensa
saaria ei enää näy
ei enää horisontissa näkyviä laivoja

Mutta silti tunnen siinä jotain rauhoittavaa
ihan kuin jokin kannustaisi minua jaksamaan vielä hetken

Sitten näen sen..

Se on valo joka halkaisee usvan
se nostaa minut ilmaan
se kuiskaa korvaani
nyt voit päästää irti..

Äiti, katso tuota miestä!
sanoo poika joka huomaa vanhuksen
hän huomaa hänen raukean ilmeensä
hän tietää että hän on löytänyt

rauhan...