Niittinaamoille uusi uhka

Jermu

Olen tässä katsellut tuolla kaupungilla noita nuoria aikuisia, joilla on pää asennettu täyteen niittejä ja nastaa. Heidän mielestään varmaan aika COOL juttu, mutta tällaisen tavallisen aikuisen mieleen ei mahdu, miksi se pää pitää asentaa täyteen pulttia ja nupia ihan vapaaehtoisesti.
Sellainen niittipää saa tulla näyttään ihan millaiset todistukset tahansa, niin ei se tule koskaan töihin pääsemään mihinkään asialliseen puulaakiin.
Eiköhän sellainen olisi jo ihan järkeenkäypä asennus, kun jokaiseen tavarataloon asennettaisiin liukuportaisiin sellainen magneetti, että nuo nuoret niittinaamat jäis niihin kiinni naamavärkistään rähmälleen senkin matkan ajaksi. Oppisivat kunnioittamaan vanhempia pikkuhiljalleen.
Jatkossa olisi vastaavat magneeteilla varustetut rähmälläänolopaikat myös metroissa, junissa raitsikoissa jne.
Selkeänä jatkona heiltä kiellettäisiin lentomatkustelu kokonaan, koska eihän tuollaiset metallipäät pääse metallinpaljistimista koskaan lävitse, jollei he ensin haittaa muitten matkustajien kulkemista odotuttamalla noitten niittien irroittamista.

18

667

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuli kanssa ensin mieleen

      Riitti rintaliivien kaarituet aiheuttamaan piippauksen.

      • Jermu

        taidat sitten olla erittäinkin vaarallinen rintsikoitten salamatkustajakuljettaja? Hah!


    • SbuliSPrägäri

      Duunia haekkaan niillähän on terveet vanhemmat.

      • Jermu

        Oiskos se sitä kapinaapi, vai pelkkää napinaa?


    • pitänyt poistua

      vai koskeekoa se vain 50 palstaa kun et enää pystynyt kyykyttämään siellä ketään?

      • Jermu

        josko löytyis meikäläinen sieltä jonkun toisen nikin takaa. Sitä valitusvirttähän sä olet veisannut yli puoli vuotta siellä. Harmittavaa vain sinulle, ettei ollut oikein otollista kuulijakuntaa sinun narinalle.


      • joko loppu

        Miksi jermun pitäisi poistua. Jermu kirjoitteli minulle niin ihania aloittamassani "viehätys" ketjussa. Et saa poistua jermu. Joudun nyt käyttämään hassua nimimerkkiäni, joka oli vain viehätys-jutun takia, jotta tunnistat minut, mutta käytä sinä hyvää jermu-nimimerkkiä vain niin ihmiset tunnistavat sinut. Vaikea uskoa, että noin ihana ihminen jotakut voisi ärsyttää. Minun elämäni hän ainakin sai paljon iloisemmille raiteille.(Tosin olen aika uusi näillä palstoilla, mutta silti.)


      • Jermu
        joko loppu kirjoitti:

        Miksi jermun pitäisi poistua. Jermu kirjoitteli minulle niin ihania aloittamassani "viehätys" ketjussa. Et saa poistua jermu. Joudun nyt käyttämään hassua nimimerkkiäni, joka oli vain viehätys-jutun takia, jotta tunnistat minut, mutta käytä sinä hyvää jermu-nimimerkkiä vain niin ihmiset tunnistavat sinut. Vaikea uskoa, että noin ihana ihminen jotakut voisi ärsyttää. Minun elämäni hän ainakin sai paljon iloisemmille raiteille.(Tosin olen aika uusi näillä palstoilla, mutta silti.)

        He ei ole koskaan pärjänneet minulle sanailussa, vaan muutaman rivin jälkeen hermostuvat ihan silminnähden ja teksti alkaa muuttua aivan toisenlaiseksi.
        Heitä ottaa vaan paddiin minun itseriittoinen ja ylpeä lähestymistapani moneen asiaan. Tämä itseriittoisuus ja ylpeys on siis aivan tosiasia ja olen niistä asioista aina hyvin otettu, kun minulle niistä mainitaan. Kjäh!
        En koskaan poistuisi tuollaisten luuserivikinöitten takia. Teen aina itse niinkuin olen halunnut.
        Olipa hyvä, jos sinusta tuntui helpottavalta kuulla hieman toisenlaista tarinaa noista arvostuksista. Saattaahan se olla, että olen sellainen vanhanaikainen Jermu vain, mutta en todellakaan ole yksin, kun noista kaikenmaailman muotihössötyksistä on ollut juttua.


    • -nainen-

      Jermu hyvä!!

      Kun emme kuitenkaan vanhempina sille mitään voi,vaikka haluaisimmekin. Minullakin on täällä kotona tuollainen "niittihuuli" ja ikävä kyllä he itse suorittavat valintansa korujensa suhteen. Eikä se ole älykkyydestä/ahkeruudesta mitenkään kiini. Hänen lukion ka. oli melkein 9 ja jatko opiskelupaikkaa hakiessa hän kuului siihen 5%, joka sai hakemansa opiskelupaikan, todistuksillaan/kädentaidoillaan.

      Siis, eiköhän olisi syytä vilkaista ensin kuitenkin ne todistukset ja sitten vasta tehdä niitä valintoja.

      • Jermu

        on sitten eri asia. Kuten jo sanoin, niin työnantajat ei ole herkkiä ottaan niittipäitä hyviin hommiin, kun niitten pitäis olla soveliaita edustamaan koko yritystä.
        Tietty, jos hän itse perustaa oman yrityksensä, niin silloin hän voi itse sanella rekrytointipolitiikan.


      • Mahda?

        Uskomatonta avuttomuutta!
        Minun ruokapöytääni ei oltaisi tultu edes pipo päässä, ssatikka rautaa naamassa tai renkaita nenässä.
        Ei ole mahtamis- vaan ilmoitusasia!

        Tietysti jos kullannuppu on murrosikäänsä saakka saanut elää kuin pellossa niin sitten voi olla hankaluuksia mutta eivät ne ylivoimaisia ole jos sinulla yleensä on mielipidettä!


      • -nainen-
        Mahda? kirjoitti:

        Uskomatonta avuttomuutta!
        Minun ruokapöytääni ei oltaisi tultu edes pipo päässä, ssatikka rautaa naamassa tai renkaita nenässä.
        Ei ole mahtamis- vaan ilmoitusasia!

        Tietysti jos kullannuppu on murrosikäänsä saakka saanut elää kuin pellossa niin sitten voi olla hankaluuksia mutta eivät ne ylivoimaisia ole jos sinulla yleensä on mielipidettä!

        Täysi-ikäisiä lapsia on turha alkaa enään komentelemaan. Kunnon kansalaisia he ovat koruistaan huolimatta.


    • pikkupomo

      Olen sitä mieltä, ettei meillä aikuisilla ole oikeutta vaatia kunnioitusta, ellemme itse myös käyttäydy kunnioittavasti nuoria kohtaan.

      Toimin kesäisin nuorten kesätyöntekijöiden työnjohtajana. Olen tietoisesti valinnut sellaisen asenteen, etten anna niittien tai "kapinallisen" käytöksen vaikuttaa suhtautumiseeni. Pyrin aina etsimään jokaisesta nuoresta hänen hyvät puolensa, ja suhtautumaan häneen niiden pohjalta.

      Olen luonnetyypiltäni aika kriittisesti suhtautuva, joten moitteiden antaminen on minulle helpompaa kuin kehujen. Olen kuitenkin päättänyt antaa (kritiikin ohella) positiivista palautetta alaisilleni aina kun siihen on aihetta.

      Näillä eväillä tulen hyvin toimeen hankalienkin nuorten kanssa. Kurinpidollisia ongelmia ei oikeastaan esiinny. Joskus tuntuu, että saan nämä hankalat tapaukset suorastaan ylittämään itsensä. He selvästi odottavat tuollaista jermumaista suhtautumista aikuisen taholta ja yllättyvät positiivisesti, kun suhtaudunkin heihin myönteisesti.

      Siistit, "hyvien perheiden kasvatit", jotka pitävät itseään muita parempina, ovat kaikkein vaikeimmin opetettavissa ns. "kunnon duuniin".

      • Jermu

        No nyt alkoi tulla asijaa.
        Antaa kaikkien kukkia ja loppujen ylitse sitten puimakoneella...
        Olet oikeassa..Ja nyt sitten ihmettelet, että miksi sitten kirjoitin tuolla tavalla avauksessa.
        Se on taas sitä meikäläisen käänteistä hjuumoria, joka ei välttämättä heti avaudu. No joka tapauksessa vastasit asijallisesti, niin reilusti ja rehellisesti myös sinulle vastailen.
        Kesäduunit on aina erikseen ja sen varmaan myönnät itsekin. Moni tulee kuitenkin sitten kesä toisensa jälkeen samalle paikalle ja mahdollisesti koulujen päätyttyä jopa saa vakituisen työpaikan siitä firmasta.
        Siinä vaiheessa, kun pitää alkaa tosissaan edustamaan tuota kyseistä firmaa, niin uskon todellakin, että killuttimet naamasta kannattaa jättää kotiin, kun hommia ruvetaan tekemään.
        En voisi ottaa kovin vakavasti tuote-esittelijää, joka ei pääse meillä metallinpaljastimen lävitse.
        Kesätöistä vielä sen verran, että nuorena piti mennä joka kesä töihin, jos halusi jotain omaa hankkia. Se opetti kyllä paljon. Nyt myönnän, että tällä hetkellä ei alaikäisille edes ole helppoa löytää kesäduunia. Se oli silloin sitä aikaa, kun ei ollut nuo kaikki ikä ja työaika säännöt niin tiukasti kontrolloituja.


      • pikkupomo
        Jermu kirjoitti:

        No nyt alkoi tulla asijaa.
        Antaa kaikkien kukkia ja loppujen ylitse sitten puimakoneella...
        Olet oikeassa..Ja nyt sitten ihmettelet, että miksi sitten kirjoitin tuolla tavalla avauksessa.
        Se on taas sitä meikäläisen käänteistä hjuumoria, joka ei välttämättä heti avaudu. No joka tapauksessa vastasit asijallisesti, niin reilusti ja rehellisesti myös sinulle vastailen.
        Kesäduunit on aina erikseen ja sen varmaan myönnät itsekin. Moni tulee kuitenkin sitten kesä toisensa jälkeen samalle paikalle ja mahdollisesti koulujen päätyttyä jopa saa vakituisen työpaikan siitä firmasta.
        Siinä vaiheessa, kun pitää alkaa tosissaan edustamaan tuota kyseistä firmaa, niin uskon todellakin, että killuttimet naamasta kannattaa jättää kotiin, kun hommia ruvetaan tekemään.
        En voisi ottaa kovin vakavasti tuote-esittelijää, joka ei pääse meillä metallinpaljastimen lävitse.
        Kesätöistä vielä sen verran, että nuorena piti mennä joka kesä töihin, jos halusi jotain omaa hankkia. Se opetti kyllä paljon. Nyt myönnän, että tällä hetkellä ei alaikäisille edes ole helppoa löytää kesäduunia. Se oli silloin sitä aikaa, kun ei ollut nuo kaikki ikä ja työaika säännöt niin tiukasti kontrolloituja.

        Tottakai firmalla on oikeus vaatia imagonsa mukaista ulkonäköä työntekijöiltään. Eräillä aloilla niitit on oltava pois jo hygieniasyistä. Ne on muuten aika helppo riisua tarvittaessa, ja kas: nuori on aivan eri ilmestys.

        Niittailu nyt vain sattuu kuulumaan nykynuorten kulttuuriin ja kapinaan. Aivan samoin kun pitkät rasvaletit meidän nuoruudessamme. Epäilen ettei oma imagosikaan ollut mallia "jehovantodistaja" 60-70 luvuilla, kun muut pojat pukeutuivat radikaalisti farkkuihin ja kasvattivat (aikuisten järkytykseksi) pitkän tukan.

        No, kapinahan laantuu aikanaan. Niititkin vähenevät kun ikää tulee. Mitä vähemmän me aikuiset kiinnitämme huomiota koko ilmiöön, sitä nopeammin nuoret ohittavat tuon vaiheen. Mitä enemmän me vastustamme, sitä tiukemmin ja pitempään heidän on tarrauduttava asiaansa. Niinhän se oli meidänkin nuoruudessa.


    • tuollaisista

      Olen kanssasi samaa mieltä. Moiset tyypit eivät ole eduksi firmalleen. En haluaisi esim. ostaa hampurilaista mokomalta iljetykseltä saati sitten tehdä jotain yhteistyötä vaativammalla tasolla.

      • ihan pökkää

        ajatuskin tollasesta nenä-kulmakarva-kieli-ym.lävistetystä tyypistä asiakaspalvelussa ja varsinkin ruokapaikassa. Korviksen kyllä ymmärrän.


    • en kerro

      Olen samaa miettinyt minäkin, enkä ikimaailmassa moista rautanaamavärkkiä palkkaisi omaan yritykseeni töihin. Asiakaspalvelussahan on tietääkseni tarkoitus miellyttää asiakkaan silmää, ei peloittaa niitä pois. Muutenkin oksettavan näköistä sakkia nuo naamavärkkinsä lävistäneet aikuiset ihmiset.. Tietenkin ehkä johonkin aseman vessan siivoukseen voisivat sopia, pelottelisivat ulkonäöllään kaikki skeidahoususbuket pois paikkoja sotkemasta..

      Ihanaa joulun odotusta kaikille =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe