soneran lahja

Minkälaisia kokemuksia teillä on soneran lahjoittamasta atech audio we-101- kotiteatterista? Onko toiminut? Onko ollut vikoja, jos on, niin millaisia ja kuinka olette yrittänyt korjata vikoja?
458520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Moi!

Sain omani tiistaina ja hyvin ainakin minulla toimii. Pari miinusmerkkiä toki on: Eka on se ettei siinä ole digitaalista sisääntuloa. Eli jos haluat liittää tietokoneesi siihen (minun tapaukseni) ja haluat edelleen saada ulos 5.1-äänet - menee vähän säätöhommiksi. Itse aion ratkaista ongelman siten, että liitän systeemin kolmella RCA-kaapelilla äänikortilleni (subbarilta siis niiltä kuudelta inputilta jotka on tarkoitettu DVD-soittimelle). Ainoa probleema on siinä se että haluan kuitenkin käyttää sitä DVD-soitinta musiikin kuunteluun samaan kotiteatteriin liitettynä.. eli mun täytyis hankkia haarottimia, joihin voin kytkeä sekä PC:n että DVD:n. En tiedä kuitenkaan onko sopivia haaroittimia saatavilla, niitähän tarvis yhteensä 6 kappaletta ja niissä tarviis olla piuhaa inputin ja outputin välillä kun ei ne muuten mahdu sinne taakse. Sitte toinen miinuspuoli on se, että dolby surround -tekniikkaa ei saa kytkettyä mitenkään pois siis tarkoitan siten että silti ääni tulisi kaikista kuudesta kaiuttimesta, mutta ei surroundina. Mutta ilmaislahjaksi olen ihan tyytyväinen, mutta nämä pari probleemaa mulla on. Olisko jollakulla kokemuksia?

Tekno

Äänestä
  • Moi vielä...

    Niin ja jos on vikoja, ei kannata edes yrittää korjata. Mun paketissa oli ainakin lappu jossa kerrotaan, kuinka toimia, jos vikoja ilmenee..

    Tekno

    Äänestä

Kerkesi olla kaikki huimat 3 päivää toiminnassa. Neljäntenä päivänä laitoin päälle, pamahti ja virrat hävis. Dvd toimii normaalisti. Eikun takuu huoltoon. Että se sen kestävyydestä!

Äänestä
  • Mun paketissa ei tullut kaukosäädintä.. onko muilla tullut?

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Mun paketissa ei tullut kaukosäädintä.. onko muilla tullut?

    On. Mun paketissa oli yks dvd:n kaukosäädin ja vahingossa lipsahtanut 2 subbarin kaukosäädintä

    Repa

    Äänestä

  • Soitin Allmark OY asiakaspalveluun. Sain palautuskoodin ja laitoin postiin takaisin subbarin. Nopeeta on palautus. Ei mene kuin vähintään noin 3 viikkoa. Mielnkiintoista nähdä kauanko se sen jälkeen kestää. Ei hyvältä näytä!

    Kaukosäädöt olivat paketissa mukana, sekä paristot. Dvd soitin toimii vielä :)

    Äänestä

  • paskasks meni 4päivä sisäl.. suppari poksahti ja hajos!

    Äänestä

  • ale kirjoitti:

    paskasks meni 4päivä sisäl.. suppari poksahti ja hajos!

    Oletko lähettänyt sen takuuseen?

    Nyt mulla meni perää dvd soitinkin. Ei lue kaikkia tietoja dvd levystä. Todella hyvää laatua. Taidan kohta laittaa Soneralle reklaamaation. Saa meinaa vaihtaa koko sarjan uuteen ja jos ei sitkään kestä täytyy ruveta vaatimaan hyvitys. Sitähän mainostettiin 199€ arvoiseksi. Taidankin ottaa sen kohta käteisenä :)

    Äänestä

  • ale kirjoitti:

    paskasks meni 4päivä sisäl.. suppari poksahti ja hajos!

    Joo, soitin tänään Allmark oy:n asiakaspalveluun. Kyselin, että laittaisi koko paketin uusiksi. Sain vastaukseksi, että ne on jo lähettänyt minulle tulemaan kaiuttimet. Kivaa, kun palvelu toimii. Ainoa vika on, että olen tähän mennessä laittanut palautuksena supparin, niin saan tilalle 5 kpl kaiuttimia. Taitaa olla koko pulju aikalailla viallinen, niinkuin on laitteetkin. Luvattin sieltä sentään selvittää asia.

    Äänestä

  • Vehkeet kävin hakemassa viime viikolla postista, en ole viellä uskoltanut kytkeä niitä.. mistä voi tietää ettei koko paska räjähdä käteen? :D

    Äänestä

  • Solki kirjoitti:

    Vehkeet kävin hakemassa viime viikolla postista, en ole viellä uskoltanut kytkeä niitä.. mistä voi tietää ettei koko paska räjähdä käteen? :D

    Solki,

    kerranhan sitä kuollaan! Mulla toimii edelleenkin, toiminut jo kohta pari viikkoa. Ois kiva kuulla sunkin kokemuksia, että oonko ainoa ihminen koko maailmassa jolla tuo kyseinen vehje toimii vielä ensimmäisen käyttöviikon jälkeen!

    Tekno

    Äänestä

  • Reba kirjoitti:

    On. Mun paketissa oli yks dvd:n kaukosäädin ja vahingossa lipsahtanut 2 subbarin kaukosäädintä

    Repa

    Mullakin oli kaukosäätimet molemmat paketissa

    Tekno

    Äänestä

  • Solki kirjoitti:

    Vehkeet kävin hakemassa viime viikolla postista, en ole viellä uskoltanut kytkeä niitä.. mistä voi tietää ettei koko paska räjähdä käteen? :D

    Ollut kohta kolme viikkoa käytössä eikö ole edes menny paskaks... :o

    Äänestä

Mullaki posahti tuo subbari. Ei kestänyt laittaa voluumia täysille. No, en tainnut olla ainoa jolla poksahtaa tuo romu.

Reba

Äänestä
  • Oletko ottanut yhteyttä allmark oy asiakaspalveluun? puh. 040-5551214

    Mulle ku nääs sanottiin ja ihmeteltiin, että olen ainoa jolla on suppari kajahtanu. Dvd laitteen toimimattomuudesta ei sanottu mitään. Uuden lupas senkin toimittaa.

    Sain tänään uuden supprin ja kajarit. Vielä kun saisi sen dvd laitteen, niin pääsis kokeilee, alkaako kestämään. Kolmatta laitetta en kyllä enää kokeile. Sit saa Sonera keksiä hyvän korvauksen pelleilystä vietetyn ajan kera.

    Äänestä

  • krispe kirjoitti:

    Oletko ottanut yhteyttä allmark oy asiakaspalveluun? puh. 040-5551214

    Mulle ku nääs sanottiin ja ihmeteltiin, että olen ainoa jolla on suppari kajahtanu. Dvd laitteen toimimattomuudesta ei sanottu mitään. Uuden lupas senkin toimittaa.

    Sain tänään uuden supprin ja kajarit. Vielä kun saisi sen dvd laitteen, niin pääsis kokeilee, alkaako kestämään. Kolmatta laitetta en kyllä enää kokeile. Sit saa Sonera keksiä hyvän korvauksen pelleilystä vietetyn ajan kera.

    Moi!

    Ilmottele meitille miten toimii se sun uus versio..

    Tekno

    BTW: Oli muuten aika nopeeta toimintaa!

    Äänestä

  • Tekno kirjoitti:

    Moi!

    Ilmottele meitille miten toimii se sun uus versio..

    Tekno

    BTW: Oli muuten aika nopeeta toimintaa!

    Kerrotaan taas lisää, kunhan saan sen lauenneen dvd vekottimen tilalle. Kyllä vähän pahoin epäilen et suppari tulee poksahtaa samalla lailla kuin aikaisempikin.

    Katsotaan kuin käy!

    Tänään 2.2.2006 tuli tilalle "ehjä" dvd laitos. Laitan lisää tietoja tänne, kun saan uudet laitteet kiinni. Mul on kyl pahat aavistukset et laite hajoaa saman tien!

    Onko tää paketti kestänyt kellään?

    Äänestä

  • Tekno kirjoitti:

    Moi!

    Ilmottele meitille miten toimii se sun uus versio..

    Tekno

    BTW: Oli muuten aika nopeeta toimintaa!

    Sain laitettua kamat kiinni. Muuten lähti toimii tällä kertaa, mutta vasemmanpuoleinen etukaiuttimen kanava on vajaa. Ääni pois noin 80%. Soitin jälleen Allmark OY:n asiakas palveluun. Tällä kertaa ne yrittää saada testatun 3:nen supparin minulle lähetettyy postissa tai sitten ruvetaan keskustelee muista vaihtoehdoista. Rahat kouraa ni se ois siinä. Lupasihan asiakas palvelu ottaa yhteyttä minuun päin mahdollisimman pian asian hoitamiseksi.

    Äänestä

  • krispe kirjoitti:

    Tänään 2.2.2006 tuli tilalle "ehjä" dvd laitos. Laitan lisää tietoja tänne, kun saan uudet laitteet kiinni. Mul on kyl pahat aavistukset et laite hajoaa saman tien!

    Onko tää paketti kestänyt kellään?

    Mulla edelleenkin toimii, ei ongelmia!

    tekno

    Mullakin teki toinen etukaiutin samoin, se johtu mulla ainakin siitä että se kromipää, mikä niissä piuhoissa on, on ihan susi johon ei voi luottaa, katkaisin siis piuhat ja liitin piuhat suoraan niillä kuparijohtimilla siihen suppariin.

    tekno

    Äänestä

  • tekno kirjoitti:

    Olen kokeillut kaikki. Pistin piuhat poikki ja liitin suoraan muttei toimi. Näyttäisi tarkemmin katsottuna, ettei siellä supparin päässä olevas navassa olisi juurikaan mitän kosketuspintaa. Enpä viitsi itse enempää asiaa selvittää. Allmarkista tuli puhelu, jossa kerrottiin että he laittavat uuden testatun supparin.

    Toi dvd ongelma onkin sitten mielenkiintoinen. Mulla on jo toinen dvd menossa ja edelleen tekstisystä ei tule tai sit se pätkii. Tämä ilmiö tulee vain vuokraelokuvissa. Itselläni on muutama kymmen kappaletta uudehkoja elokuvia (dvd) mutta näissä näkyy tekstitys hyvin. Videovuokraamon elokuvat ovat myös uusia ja näkyvät heidän laitteissa hyvin samoin kokeilin itse playstation2 pelikonsolissa ja ei mitään vikaa. Ajattelin, että lukupäissä olisi jotain vikaa, mutta ihmetyttää että kuitenkin omat elokuvat näkyy.

    Se DVD-homma on luultavasti ominaisuus, ei "vika". Luulen, ettei toimi missään vehkeessä minkä tulet saamaan. Itse en tiedä, kun en käytä soitinta kuin musiikin kuunteluun.. (mulla on laite tietokoneessa kiinni)

    teksti ongelmia useimmissa elokuvissa.

    Äänestä

  • jori kirjoitti:

    teksti ongelmia useimmissa elokuvissa.

    Mites Jorilla muuten on pelannu. Mulla pelittää yhä, lienenkä ainoa?

    Äänestä

  • Tekno kirjoitti:

    Mites Jorilla muuten on pelannu. Mulla pelittää yhä, lienenkä ainoa?

    No tekstin luku ongelmia monissa/useimmissa levyissä,kauko säädin ei anna aina käskyjä, ei tunnu oikein laadukkaalta kamppeelta,ajattelin laittaa menemään takuu-korjaukselle ja jättää se ihan vara-vehkeeksi.

    Äänestä

  • krispe kirjoitti:

    Tänään 2.2.2006 tuli tilalle "ehjä" dvd laitos. Laitan lisää tietoja tänne, kun saan uudet laitteet kiinni. Mul on kyl pahat aavistukset et laite hajoaa saman tien!

    Onko tää paketti kestänyt kellään?

    Mulla on varmaan kestäny paketti jo kuukauden ja on huudatettu subbaria. Dvd-soitin oli susi jo tullessaan. Onko kellään dvd-soittimen kanssa semmoista ongelmaan että kuva sumenee aina välillä hieman. Kuvanlaatu vastaa videoita :D...

    Äänestä

  • tekno kirjoitti:

    Se DVD-homma on luultavasti ominaisuus, ei "vika". Luulen, ettei toimi missään vehkeessä minkä tulet saamaan. Itse en tiedä, kun en käytä soitinta kuin musiikin kuunteluun.. (mulla on laite tietokoneessa kiinni)

    Tekno

    Kuinka sait koneeltasi 5.1 ääntä. Sain itse kyllä kaikki liitettyä koneeseen, mutta ääni tulee stereona... Saattaa vika tosin olla säädöissäkin. Mikä äänikortti sulla on? Entä oletko saanut viiveitä aseteltua tai muuta sellaista?

    Äänestä

  • TuX kirjoitti:

    valitse asetuksista 5.1 ääni ja dvd:pitää olla myös 5.1 kyllä minulla kuuluu oikein.HEH JOS OLIS VAIN TEKSTITKIN.

    Äänestä

  • TuX kirjoitti:

    Kuinka sait koneeltasi 5.1 ääntä. Sain itse kyllä kaikki liitettyä koneeseen, mutta ääni tulee stereona... Saattaa vika tosin olla säädöissäkin. Mikä äänikortti sulla on? Entä oletko saanut viiveitä aseteltua tai muuta sellaista?

    Hox ,että taisitkin vissiin puhua tietokoneen kautta tulevasta äänestä ,silloin en tiiä.

    Äänestä

  • jori kirjoitti:

    Hox ,että taisitkin vissiin puhua tietokoneen kautta tulevasta äänestä ,silloin en tiiä.

    Niin tarkoitin...

    Äänestä

  • jori kirjoitti:

    No tekstin luku ongelmia monissa/useimmissa levyissä,kauko säädin ei anna aina käskyjä, ei tunnu oikein laadukkaalta kamppeelta,ajattelin laittaa menemään takuu-korjaukselle ja jättää se ihan vara-vehkeeksi.

    Joo, toi tekstinluku on kaikissa atecin dvd lukijoissa sama. Se ei vain yksinkertaisesti toimi. Toiset näkyy ja toiset ei (tekstit). Mulla on jo toinen dvd asema menossa, eikä toimi. Allmark oy ei korvaa mitenkään muuten, kuin korvaamalla paskan toisella paskalla. Soitin asiasta Soneralle ja sitä kautta aletaan nyt purkamaan ongelmaa. Tehkää ilmoituksia, ettei laite toimi niinkuin pitäis. Soneran on pakko korvata laiteet toimivilla laitteilla.

    Mä meinaan viedä tän asian periaatteen vuoksi vaikka kuluttaja-asiameihelle. Sain kuitenkin Soneralta alustavasti sellaisen viestin, että toimiva laite taataan asiakkaille tavalla tai toisella. Tätä ei kuitenkaan Allmark oy aio tehdä. Se ei pysty muuhun, kuin näiden paskojen toimittamisiin.

    En kylläkään odottunutkaan mitään huippulaitetta kaupanpääliseksi saavan, mutta kyllä paskan saa pyytämättäki.

    Ilmota hei sitten miten Sonera aikoo asian hoitaa! Meinaan nimittäin itsekin kyllästyä tohon paskaan ja haluis parempaa tilalle.

    Kalle

    Äänestä

  • Kaltzu1 kirjoitti:

    Ilmota hei sitten miten Sonera aikoo asian hoitaa! Meinaan nimittäin itsekin kyllästyä tohon paskaan ja haluis parempaa tilalle.

    Kalle

    Moi, Kalle

    Tein ilmoituksen Soneralle, suorastaan valituksen isolla ällällä. Allmark on ottanut nyt vihdoin ymmärrykseensä, että laite on susi. Soneralta taasen selvitetään asia, että kuluttajat saavat toimivat laitteet.

    Ilmeisesti se on vielä tällä hetkellä Allmarkin ongelma, mutta minä tulen viimekädessä vaatimaan Soneralta vastineen, eli kuten olen ilmoittanut jo Soneralle, että haluan toimivan dvd-soittimen, mikä minulle on myös luvattu.

    Soneralta kysyttiin, että onko muita vaatimuksia, kuin se, että kotiteatterisarja on toimiva eli tarkoitti rahallista puolta. Minä en haluu mitään muuta kuin toimivan paketin, mikä on minulle sopimuksessa osoitettu. Tähän Soneralla oltiin heti myötämielisiä, että totta kai laitteen pitää toimia niinkuin se on luvattu.

    Allmarkista soitettiin minulle 7.3. tiistaina, että vika on jo tehtaan tiedossa ja siihen soittimeen olisi tulossa ohjelmointipäivitys, mikäli se on mahdollista tehdä. Allmark odottaa tehtaalta päätöksiä vielä tämän viikon kuluessa ja lupasi ottaa minuun yhteyttä joko puhelimitse tai sähköpostilla. Asian selvittäminen voi mennä ensiviikkoonkin. Täytyy kuulostella tilannetta.

    Tämä softapäivitys ei kuitenkaan Allmarkin mukaan ole vielä 100%:sti varmaa, joten sielläkään ei ole vielä tietoa mitä tuleman pitää.

    Nyt olisi tärkeää, että kaikki jotka ovat tämän laitteen saanut OTTAISIVAT VÄLITTÖMÄSTI YHTEYTTÄ ALLMARK OY:HYN puh.040-5551214. Jos siellä ei oteta hoitaakseen asiaa, niin soittakaa Soneran asiakaspalveluun puh. 0800-17000 matkapuhelin asiakkaat.

    Syy tähän on yksinkertainen. Kaikki DVD-laitteet ovat siis viallisia!!!!

    Allmark ja Sonera joutuvat hyvittämään asiakkailleen joko tämän laitteen toimivana tai vastaavan luovuttamaan tilalle. Toivoisin, ettei kuitenkaan kukaan rupea sooloilemaan korvausvaateissan, vaan pyytää ehjää laitetta tilalle tai vastaavan toimivan kotiteatterisarjan antamista tilalle. Soneran on pakko toimittaa kaikille silloin vaikka "JVC" sarja, jos ei muutakaan ole... Eli jos softaa ei saada näihin Atechin dvd-levareihin!!!

    Sitäkään ei kerrottu vielä, miten softa meille kaikille kotona oleviin dvd-laitetisiin ajetaan ja missä! Siinä niillä onkin pulma kerrassaan.

    Itse epäilen sen asian onnistumista ja veikkaan, että kaikki nämä paskat tulee laittaa takaisin tehtaalle ja sieltä tulee uudet laitteet. (Minulle siis tämä tietää jo 4:ttä asennuskertaa)

    Toinen vaihtoehto, ja tämän lisäksi enään ainoa on, että Sonera toimittaa jokaiselle toisen vastaavan tuotteen (Toimivan).

    Olen kylläkin sanonut myös Soneralle, että kyllä minulle käy myös lahjakortti alan liikkeeseen jonka arvo on 199€, niinkuin Sonerakin on ilmoittanut näiden susien maksavan ohjevähittäishinnaltaan. Saanen naurahtaa tässä kohdassa. Kukaan ei kyllä usko nauramatta tuota hintaa. Mutta on myös täysin realistinen mahdollisuus saada siis tuo lahjakortti.

    Epäilen myös syvästi, että Allmark rupeaa kaikille tästä asiasta ilmoittamaan erikseen, ellei sinne tee valitusta kyseisestä tuotteesta.

    Minulla lähti kyllä kaikki muut pelittää nyt, paitsi tämä paska dvd-asema!!!

    Äänestä

  • TuX kirjoitti:

    Kuinka sait koneeltasi 5.1 ääntä. Sain itse kyllä kaikki liitettyä koneeseen, mutta ääni tulee stereona... Saattaa vika tosin olla säädöissäkin. Mikä äänikortti sulla on? Entä oletko saanut viiveitä aseteltua tai muuta sellaista?

    Tietokoneelta et taida saada 5.1 ääniä kovin helposti tolla vehkeellä. Yks vaihtoehto toki olisi liittää kolmella RCA/stereoplugi kaapelilla vahvarilta koneen äänikortille (siis kanaville front, rear ja center/sub. Koneessa tulee siis olla 5.1 äänikortti jossa mahdollisuudet liittää nämä kolme erikseen.) Vaarana toki on posauttaa koko paska koska lienee niin, että tietokoneelta tuleva signaali on herkempää kuin dvd:ltä tuleva, joten tuon romun tuntien voi olla, ettei se kestä moista rasitusta. Jos joku on uskaltautunut tätä kokeilemaan, antakaa tulla miten kävi. Jos onnistui 100 %, saatan itsekin yrittää. Itse olen liittänyt tuon koneeseeni ihan yhdellä RCA/stereoplugi-piuhalla siis subbarilta mikäsenytoli (AUX out(?) ) äänikortin front-kanavaan.

    Tekno

    P.S. Sori myöhäinen vastaus, oon ollut Nigeriassa, tulin toissapäivänä takaisin Suomeen

    Äänestä

  • Tekno___ kirjoitti:

    ..ja olen siis unohtanut 5.1 äänet tietokoneelta

    Äänestä

Mun kotiteatterini pitää päällä ollessaan surinaa, joka on "käyttöiän" mukana suurentunut. Onko kellään muilla kokemuksia tästä? Ärsyttää varsinkin myöhään kun talo on muuten hiljainen.

Roope

Äänestä
  • Sama vika...

    Mullakaan ei tekstit näy hyvin, välillä käväsee jotain pöperrystä... Yhden leffan, jonka katsoin ensimmäisenä, sain katsottua tekstien kanssa... Eli laitteen käyttö ikä 2 tuntia.. :)

    Sitten sellainen ongelma myös, että en saa ääniä mitenkään kuulumaan kaikista kaijuttimista, ainoastaan sub ja 2 etu.... keski kaijuttimesta ja taka kaijuttimista ei tule pihaustakaan...

    Mitä voisin tehdä?

    Äänestä

  • Espidin kirjoitti:

    Sama vika...

    Moi,

    jos levy jota katsot, ei tue 5.1 ääniä niin et kovin helposti saa tulemaan ääntä kaikista viidestä kaiuttimesta tuolla vehkeellä. Ainut tapa unohtaa surroundit ja yhdistellä piuhoja samoihin kaiutinulostuloihin ja hajottaa vahvari sillä tapaa.

    Roope

    Äänestä

  • Roope55 kirjoitti:

    Siis on siinä levyssä monia ääni mahdollisuuksia, ihan uunituore dvd-leffa kaupasta ja siis on tosiaan tuo 5.1...

    Ihmeelliset noi tekstit kyllä on kun toimii joissakin vanhemmissa leffoissa, mutta ihan uusissa suoraan kaupan hyllyltä tulevissa ei...
    Huhhuh!

    Äänestä

  • espidin kirjoitti:

    Tsekkaa sieltä dvd:n asetuksista (kaukosäätimestä setup jne.) että sulla on aktivoituna myös takakaiuttimet. Lisäks kato että Dolby Surround on päällä.

    Roope

    Äänestä

  • Roope55 kirjoitti:

    Tsekkaa sieltä dvd:n asetuksista (kaukosäätimestä setup jne.) että sulla on aktivoituna myös takakaiuttimet. Lisäks kato että Dolby Surround on päällä.

    Roope

    Ööö, voisitko laittaa tähän sanasta sanaan miten ne taka kaijuttimet kytketään? Jos nyt oletettais, että ne ei oo... Mutta jos ne on vaan ne:

    center, subwoofer ja rear kohdat niin niissä on kyllä jes...
    Mitä tohon digital out pitäis laittaa?

    Äänestä

  • Espidin kirjoitti:

    Ööö, voisitko laittaa tähän sanasta sanaan miten ne taka kaijuttimet kytketään? Jos nyt oletettais, että ne ei oo... Mutta jos ne on vaan ne:

    center, subwoofer ja rear kohdat niin niissä on kyllä jes...
    Mitä tohon digital out pitäis laittaa?

    Mistä sä digital outin löysit?

    Äänestä

  • Roope55 kirjoitti:

    Mistä sä digital outin löysit?

    setup --> audio setup ---> siellä on digital out...

    Äänestä

Allmark oy jakaa cd-levyjä, mitkä tuo ohjelmointimuutoksen dvd-soittimeen. Luvattiin, että jakelu aloitetaan tällä viikolla. Korjaus cd poistaa mm. ongelman, että teksti näkyisi dvd elokuvissa. Laite ei tällä hetkellä osaa lukea kaksipuolisia dvd levyjä oikein. Onko sieltä muille ilmoitettu kyseisestä korjaus cd-levystä?? Minulle soitettiin viimeviikon loppupuolella!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

juki kirjoitti:

Minkälaisia kokemuksia teillä on soneran lahjoittamasta atech audio we-101- kotiteatterista? Onko toiminut? Onko ollut vikoja, jos on, niin millaisia ja kuinka olette yrittänyt korjata vikoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu