Chattailin viikkoja Joonaksen kanssa, joka tuntui todella mukavalta tapaukselta. Huumori kukki välillämme, ja pystyimme keskustelemaan kaikista asioista. Meillä oli myös yhteisiä intohimoja, kuten musiikki ja luonnossa liikkuminen. Kiinnostuin Joonaksesta päivä päivältä enemmän, ja kai hänkin minusta, koska parhaina päivinä viestejä saattoi tulla toistakymmentä.
Koska välimatkamme ei ollut tolkuton, ja koska kumpikin oli vapaa ( tai ainakin väitimme olevamme vapaita... ), sovimme tapaamisesta eräänä viikonloppuna. En muista kumpi tapaamista ensin ehdotti, mutta molemmille oli selvää, että lakanoiden väliin päätyisimme.
Yhtenä iltana ovikello sitten pirahti. Kohta tervehdin miestä, joka oli jo tehnyt vaikutuksen ajatuksillaan, mutta joka nyt löi polveni veteliksi ulkonäölläänkin. Vihreät silmät, hymykuopat, melkein mustat taipuisat hiukset, jotka ulottuivat olkapäille, olivat minun makuuni kaikki. Jostain syystä emme olleet puhuneet ulkonäköseikoista juurikaan, enkä ollut osannut odottaa tämmöistä puolijumalaa.
Joonaskaan ei tainnut hirveästi ulkonäkööni pettyä - hänen ilmeensä ja eleensä kielivät muusta.
Halasimme hieman kömpelösti, mutta tuo pikainenkin painautuminen hänen lämmintä vartaloaan vasten sai veren kuohahtamaan aivan ihon pintaan.
Hän ojensi mukanaan tuomansa laatupullon, kumarsi ja sanoi ilkikurisesti : - Ja sitten järjestetään emännälle huppeli....
Menimme olohuoneeseen ja kaadoin lasilliset kummallekin. Tarkoituksemme oli lähteä ulos syömään ja juoda vain ne yhdet ennen lähtöä.
Niin kuin arvata saattaa, ravintolaan asti emme ikinä päässeet. Joimme ensin yhdet ja sitten toiset lasilliset, sitten kolmannet. Siinä vaiheessa Joonas oli jo sytyttänyt pöytäkynttilät, sammuttanut kattolampun ja puhunut minut pyörryksiin kuin mikäkin Don Juan. No, hänhän OLI pahimman sorttinen Don Juan - sehän oli selvää. Hän olisi lumonnut vaikka maatuneen nunnan, jos olisi halunnut.
Kyllähän minä tiesin, mihin Joonas tähtäsi. Helpommallakin hän olisi päässyt, mutta annoin hänen esittää koko teatterikappaleensa viimeiseen repliikkiin asti. Viimeinen repliikki kuului : - Haluan sua aivan mielipuolisesti.
Ja SIIHEN sentään saatoin uskoa.
Menimme yhdessä suihkuun, enkä voi paitsi ylistää hänen taitojaan käsitellä naista. Hän piti minua yht`aikaa lujasti ja pehmeästi, ja hänen tutkivat sormensa kulkivat kaikkialla minussa, kuin ne eivät olisi koskaan muuta tehneetkään. Pesimme toisemme hitaasti ja tarkkaan, kuin pitkittääksemme nautinnon odotusta. Kuivasimme toisemme, ja sitten lähestyimme vuodetta askel askeleelta - suukotellen, hymyillen, kevyesti kosketellen.
Makasimme katulamppujen luomassa sinisessä valossa, ja vain katsoimme toisiamme. Joonas nojasi päätään oikeaan käteensä, hymyili ja oli niin syötävän näköinen, etten ollut sellaista nälkää koskaan tuntenut.
Se olin minä joka annoin ensimmäisenä periksi : ojensin käteni ja upotin sormeni hänen vielä kosteiden hiussuortuviensa sekaan. Hän veti minut kiinni itseensä ja tunsin hänen halunsa itseäni vasten.
Hän ylitti kaikki odotukseni kaikin tavoin. Hän kidutti minua näykkimällä, suutelemalla, hamuamalla, nuolemalla, koskettelemalla ja hymyilemällä, kunnes olin hyppiä seinille. Mutta aina vain hän lopetti juuri kun olin laukeamaisillani. Lopetti, hymyili ja suukotteli pehmeästi - ja nautti saattaessaan minua jonnekin tajuttomuuden ja eläimellisyyden välimaastoon. Kyllä, kyllä hän nautti : hän oli juhlakunnossa koko ajan, mutta ei sallinut minun koskettaa itseään ensinkään.
- Ei vielä, ei vielä, hän sanoi.
Minusta tuli loppujen lopuksi eläin. En olisi koskaan voinut kuvitella tuntevani sellaista intohimoa - lähes raakaa pakkoa - jonka Joonas minussa herätti. Sellaisella tahdonvoimalla ja sillä aggressiolla, jolla lopulta Joonaksen kimppuun kävin, olisin voittanut Waterloon menneet ja tulevat maailmansodat mennen tullen - yksin. Olin kuin mielipuoli, kun hyppäsin Joonaksen päälle ja pakotin hänen ison kalunsa voimalla sisääni.
Joonas ei enää hymyillyt. Hänen ilmeensä oli vakava, silmät olivat painuneet kiinni, ja hän voihki - luulen että mielihyvästä.
En ehtinyt ratsastaa kuin vähän aikaa, kun Joonas äkkiä lopetti suutelemisen, puristi lujaa ja pyysi lopettamaan. Mutta minä EN VOINUT, en.
No, hän laukesi aivan ihanasti. Hänen selkänsä taipui kaarelle vaikka istuin hänen päällään. Hän murisi, voihki ja heittelehti, ja hänen nautintonsa näkeminen sai minutkin laukeamaan.
Kokemus oli sanalla sanoen täydellinen, eikä se suinkaan jäänyt ainoaksi yhteiseksi kokemukseksemme, mikä ei liene yllättävää.... Tapailimme useina viikonloppuina, kunnes yhteydenpitomme katkesi. Otaksun, että hän löysi uuden valloitettavan, mutta - yllättävää kyllä - se ei tuntunutkaan minusta pahalta. Päin vastoin kaikki loppui juuri oikeaan aikaan, eikä mikään negatiivinen ehtinyt väliimme.
Joten : kiitos, Joonas. t. N.P
Koska välimatkamme ei ollut tolkuton, ja koska kumpikin oli vapaa ( tai ainakin väitimme olevamme vapaita... ), sovimme tapaamisesta eräänä viikonloppuna. En muista kumpi tapaamista ensin ehdotti, mutta molemmille oli selvää, että lakanoiden väliin päätyisimme.
Yhtenä iltana ovikello sitten pirahti. Kohta tervehdin miestä, joka oli jo tehnyt vaikutuksen ajatuksillaan, mutta joka nyt löi polveni veteliksi ulkonäölläänkin. Vihreät silmät, hymykuopat, melkein mustat taipuisat hiukset, jotka ulottuivat olkapäille, olivat minun makuuni kaikki. Jostain syystä emme olleet puhuneet ulkonäköseikoista juurikaan, enkä ollut osannut odottaa tämmöistä puolijumalaa.
Joonaskaan ei tainnut hirveästi ulkonäkööni pettyä - hänen ilmeensä ja eleensä kielivät muusta.
Halasimme hieman kömpelösti, mutta tuo pikainenkin painautuminen hänen lämmintä vartaloaan vasten sai veren kuohahtamaan aivan ihon pintaan.
Hän ojensi mukanaan tuomansa laatupullon, kumarsi ja sanoi ilkikurisesti : - Ja sitten järjestetään emännälle huppeli....
Menimme olohuoneeseen ja kaadoin lasilliset kummallekin. Tarkoituksemme oli lähteä ulos syömään ja juoda vain ne yhdet ennen lähtöä.
Niin kuin arvata saattaa, ravintolaan asti emme ikinä päässeet. Joimme ensin yhdet ja sitten toiset lasilliset, sitten kolmannet. Siinä vaiheessa Joonas oli jo sytyttänyt pöytäkynttilät, sammuttanut kattolampun ja puhunut minut pyörryksiin kuin mikäkin Don Juan. No, hänhän OLI pahimman sorttinen Don Juan - sehän oli selvää. Hän olisi lumonnut vaikka maatuneen nunnan, jos olisi halunnut.
Kyllähän minä tiesin, mihin Joonas tähtäsi. Helpommallakin hän olisi päässyt, mutta annoin hänen esittää koko teatterikappaleensa viimeiseen repliikkiin asti. Viimeinen repliikki kuului : - Haluan sua aivan mielipuolisesti.
Ja SIIHEN sentään saatoin uskoa.
Menimme yhdessä suihkuun, enkä voi paitsi ylistää hänen taitojaan käsitellä naista. Hän piti minua yht`aikaa lujasti ja pehmeästi, ja hänen tutkivat sormensa kulkivat kaikkialla minussa, kuin ne eivät olisi koskaan muuta tehneetkään. Pesimme toisemme hitaasti ja tarkkaan, kuin pitkittääksemme nautinnon odotusta. Kuivasimme toisemme, ja sitten lähestyimme vuodetta askel askeleelta - suukotellen, hymyillen, kevyesti kosketellen.
Makasimme katulamppujen luomassa sinisessä valossa, ja vain katsoimme toisiamme. Joonas nojasi päätään oikeaan käteensä, hymyili ja oli niin syötävän näköinen, etten ollut sellaista nälkää koskaan tuntenut.
Se olin minä joka annoin ensimmäisenä periksi : ojensin käteni ja upotin sormeni hänen vielä kosteiden hiussuortuviensa sekaan. Hän veti minut kiinni itseensä ja tunsin hänen halunsa itseäni vasten.
Hän ylitti kaikki odotukseni kaikin tavoin. Hän kidutti minua näykkimällä, suutelemalla, hamuamalla, nuolemalla, koskettelemalla ja hymyilemällä, kunnes olin hyppiä seinille. Mutta aina vain hän lopetti juuri kun olin laukeamaisillani. Lopetti, hymyili ja suukotteli pehmeästi - ja nautti saattaessaan minua jonnekin tajuttomuuden ja eläimellisyyden välimaastoon. Kyllä, kyllä hän nautti : hän oli juhlakunnossa koko ajan, mutta ei sallinut minun koskettaa itseään ensinkään.
- Ei vielä, ei vielä, hän sanoi.
Minusta tuli loppujen lopuksi eläin. En olisi koskaan voinut kuvitella tuntevani sellaista intohimoa - lähes raakaa pakkoa - jonka Joonas minussa herätti. Sellaisella tahdonvoimalla ja sillä aggressiolla, jolla lopulta Joonaksen kimppuun kävin, olisin voittanut Waterloon menneet ja tulevat maailmansodat mennen tullen - yksin. Olin kuin mielipuoli, kun hyppäsin Joonaksen päälle ja pakotin hänen ison kalunsa voimalla sisääni.
Joonas ei enää hymyillyt. Hänen ilmeensä oli vakava, silmät olivat painuneet kiinni, ja hän voihki - luulen että mielihyvästä.
En ehtinyt ratsastaa kuin vähän aikaa, kun Joonas äkkiä lopetti suutelemisen, puristi lujaa ja pyysi lopettamaan. Mutta minä EN VOINUT, en.
No, hän laukesi aivan ihanasti. Hänen selkänsä taipui kaarelle vaikka istuin hänen päällään. Hän murisi, voihki ja heittelehti, ja hänen nautintonsa näkeminen sai minutkin laukeamaan.
Kokemus oli sanalla sanoen täydellinen, eikä se suinkaan jäänyt ainoaksi yhteiseksi kokemukseksemme, mikä ei liene yllättävää.... Tapailimme useina viikonloppuina, kunnes yhteydenpitomme katkesi. Otaksun, että hän löysi uuden valloitettavan, mutta - yllättävää kyllä - se ei tuntunutkaan minusta pahalta. Päin vastoin kaikki loppui juuri oikeaan aikaan, eikä mikään negatiivinen ehtinyt väliimme.
Joten : kiitos, Joonas. t. N.P
Vastaukset 3
Vanhimmat
??????????????????????????!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!????????!!!!!!!!!!!!!!!! ?????????????????
????????????
Kielen käyttönne on häikäsevää ja vertauksenne tuoreita. Tarina itsessään on erotiikkaa huipussaan, ilman liiallista aktin kuvausta. Todellakin häikäisevä tarina.