Kaupassa on hiljaista kuin huopatossutehtaalla,
ja saan rauhassa kierrellä hyllyltä toiselle
hypistelemässä jos jonkinlaista vaatekappaletta.
Liike suljetaan vartin päästä, mutta sitä ennen
uskon ehtiväni sovittaakin vaatteet.
Käsivarrellani roikkuu parit housut ja toppi,
mutta alusvaateosasto on vielä tutkimatta.
Suuntaan askeleeni pitsisten rintaliivien ja
pikkupöksyjen sekaan. Katseeni nauliintuu aivan
upeaan punamustaan korsettiin, johon kuuluu
stringit ja stay yp-sukat. Haltioituneena nostan
kokonaisuuden syliin, näytän vaatteet myyjälle ja
pujahdan sovituskoppiin. Ripustan vaatteet
henkariin ja riisuudun alusvaatteisilleni.
Tuijotan peilistä kuvaani. Vaaleanpunainen
alusasuni korostaa rusketusta kivasti ja huomaan
keikisteleväni peilin edessä kuin pikkutyttö.
Hymyilen touhuilleni ja napsautan rintaliivit
auki. Ne putoavat lattialle jalkoihini.
Jostain syystä nostan käteni paljaille
rinnoilleni ja teen muutaman kerran hierovan
liikkeen.. Nännini kovettuvat ja rintojen pyöreys
korostuu.. Ilmeeni muuttuu vakavammaksi ja tajuan
olevan varsin himokkaalla tuulella.
Koko ajan peiliin tuijottaen työnnän toisen
käteni pikkuhousujeni sisään toisen hyväillessä
kumpaakin rintaa vuoron perään. Häpykummullani
olevassa kädessäni tunnen, kuinka alapääni
sykkii. Liu'utan käden alemmas ja työnnän sormen
häpyhuulten väliin. Kosteaa.. Ajattelen ja
pyöräytän sormeani muutaman kerran klitoriksen
ympäri. Se tuntuu hyvältä, ja samalla vähän
kiusalliselta, sillä tajuan, että viereiseen
koppiin on tullut joku..
Nostan sovituskopin nurkasta pienen pallin
keskelle koppia ja tiputan pikkuhousunikin alas.
Käyn istumaan pallille, levitän jalkani peilin
edessä täysin auki ja henkäisen näylle. Pieni
punainen ruusunnuppuni kiiltää häpyhuulten
auetessa niiden välistä hieman paisuneena ja
suorastaan kerjää kosketusta.
Alan varovasti hieroa jalkoväliäni ja levitän
kosteutta sormillani kaikkialle haarojeni väliin.
Välillä nuolaisen omaa sormeani maistaakseni,
kuinka kiimaiselta maistun ja lisätäkseni
kosteutta entisestään. Hieron jo kovempaa ja
työnnän lopulta sormen sisääni. Hinkkaan sitä
edestakaisin ja tuijotan herkeämättä peilistä
tuota näkyä. Se kiihottaa ja tuntuu
häpeälliseltä, sillä sitähän masturbointi niin
monelle jostain syystä on.
Voihkaisen kovempaa kuin oli tarkoitus ja tajuan,
että naapurikopissa oleva henkilö tiputtaa jonkin
vaatteen lattialle. Jähmetyn paikoilleni, sormi
yhä sisälläni ja kuuntelen. Seinän takaa joku
kysyy, onko kaikki hyvin. Ääni kuuluu nuorelle
naiselle, siitä olen varma. Rykäisen saadakseni
ääneni kuntoon ja vakuutan kaiken olevan hyvin.
Puna nousee poskilleni kohisten ja olen täysin
nolona. Nainen varmasti arvasi, mitä puuhastelin.
Nousen ylös pallilta ja siirrän sen harmissani
takaisin nurkkaan. Jalkoväliin on jäänyt
kutkuttavan kuuma tunne, joka olisi pitänyt saada
purettua..!
Ihmeekseni kuulen jonkun koputtavan
sovituskoppini oveen. "Niin..?" Saan vaivoin
kysyttyä. "Voisitko auttaa? En saa yksin tätä
vaatetta kiinni.." Tajuan saman äänen, joka äsken
kuului viereisestä kopista, kysyvän. Avaan oveni
ajattelematta, että olen täysin alasti, ja
päästän naisen minun puolelleni. Kyseessä on sama
myyjä, jolle näytin vaatteet tullessani
sovituskoppiin!
Nainen katsoo minua päästä varpaisiin ja kääntyy
sitten selin. Hänellä on yllään todella kaunis,
valkoinen pitsikorsetti, jonka ylimmät hakaset
repsottavat aukinaisena. Tartun niihin
laittaakseni ne kiinni, mutta päätänkin sitten
tehdä jotain hullua. Avaan hakaset yksi
kerrallaan ja riisun vaatteen naisen päältä
kokonaan pois.
Hän kääntyy minuun päin ja tajuamme molemmat
olevamme varsin kiihottuneita. Nainen on kaunis
ja siro. Tummat paksut hiukset ja tuikkivat
silmät. Hän lähestyy minua varovasti lanteitani
koskettaen ja painaa pienen suudelman suulleni.
Kuin odottaen rohkaisua hän vetäytyy kauemmas ja
tuijottaa suoraan silmiini. Nyt minä vuorostani
suutelen häntä, mutta pidempään ja kiihkeämmin
kuin hän ensimmäisellä kerralla. Tämä on
ensimmäinen kerta, kun suutelen naista, ja
huomaan sen tuntuvan hyvältä. Kielemme kohtaavat
ja suudelmassa on täysin erilaista pehmeyttä kuin
yleensä naisen ja miehen välillä.
Naisen kädet kulkevat selkääni pitkin, hyväilevät
kylkiäni ja siirtyvät sitten rinnoilleni. Hän
puristelee, hieroo ja koskettelee niitä
taitavasti. Ihoni regoi tuohon kosketteluun
herkistymällä entisestään, ja kun nainen siirtyy
suutelemaan, nuolemaan ja imemään rintojani ja
nännejäni tunnen olevani 7. taivaassa!
Polvistun naisen eteen ja vedän hänen pienen
pienet alushousunsa pois. Niiden alta paljastuu
kauniisti muotoiltu, tumma, siisti pehko, jota
silitän muutaman kerran kämmenelläni. Painan
pieniä suudelmia naisen reisille, polville,
pohkeille ja taas ylöspäin noustessani säärille
ja tuohon tiheikköön, jota en voi olla
ihastelematta ja koskettelematta.
Nainen vetää minut takaisin ylös, painautuu minua
vasten ja työntää samalla minut seinää vasten.
Rintamme painuvat toisiaan vasten ja hengitämme
raskaasti. Painaudumme yhä enemmän liki, niin
että häpymme hankaavat toisiaan vasten. Jo
pelkästään tämä tuottaa suunnatonta nautintoa.
Kätemme harhailevat ympäri toistemme vartaloita
ja palan halusta saada koskettaa tämän naisen
kaikkein pyhintä..
Hyvin alkanut leikkimme keskeytyy, kun tajuamme
liikkeen olevan suljettu, ja miestenosaston
myyjän, mies itsekin, huhuilevan meidän
pukukoppimme suuntaan. "Julia, oletko siellä?"
Mehen ääni kysyy ja nainen kiinnni minussa vastaa
hänelle myöntävästi. Katson naiseen, Juliaan,
ihmeissäni ja hän painaa sormen huulilleen ja
hyssyttelee minua olemaan hiljaa. "Eikö olisi jo
aika lähteä kotiin?" Miehen ääni jatkaa, ja on
nyt jo paljon lähempänä. Julia mutisee
vastauksensa suudellessaan kaulaani ja kuiskaa
sitten korvaani miehen olevan hänen
poikaystävänsä. Hän katsoo minua pilke
silmäkulmassaan ja vie kätensä kuumaan
jalkoväliini. Hänen sormensä tekevät pyörivää,
hierovaa liikettä klitoriksellani, kun koppimme
ovi avataan ja hämmästynyt silmäpari yllättää
meidät. Julian hymystä rohkaistuneena minäkin
hymyilen söötille kundille ja naurahdan osittain
uteliaana, osittain hermostuneena, kun naiseni
kiskaisee miehensä luoksemme. Hänelle tilanne ei
tunnu olevan ollenkaan kiusallinen, päinvastoin!
Hän kiskaisee samantien paitansa pois ja sulkee
meidät kainaloonsa. Suutelemme ja koskettelemme
hetken aikaa toisiamme sekaisin, ja sitten mies
kehottaa minua ja Juliaa keskittymään toisiimme.
Niinpä Julia ohjaa minut jo tutuksi käyneelle
pallille ja kyykistyy itse eteeni. Hän levittää
jalkani ja siirtää hiuksensa syrjään. Suljen
silmäni ja tunnen, kuinka naisen taitava ja
vikkelä kieli alkaa tehdä temppujaan vaossani.
Kieli työntyy välillä kokonaan sisääni ja välillä
se lipittelee klitoristani härnäävästi. En voi
olla ihmettelemättä sitä taitoa, jolla nainen
nuolee toista naista! En voi kuin purra huultani,
etten huutaisi ääneen!
Silitän Julian hiuksia ja katsahdan mieheen, joka
on ryhtynyt masturboimaan vieressämme. Koko
tilanne on uutuudessaan ja kiimaisuudessaan
minulle liikaa, ja laukean räjähdysmäisesti
kouristellen vasten Julian märkää suuta. Hän
nousee ylös, ja pyyhkii suunsa kuivaksi.
Hänen poikaystävänsä ei ole tullut vielä, samoin
kuin ei Julia itsekään, joten he asettuvat niin,
että Julia kääntyy selin mieheen ja nojaa hieman
etukumarassa peiliin. Mies työntyy häneen
takaapäin ja minä polvistun Julian haarojen
väliin. Samalla, kun mies nai Juliaa rajusti
takaapäin, minä nuolen hänen klitoristaan sen
minkä pystyn ja kerkeän. Huomaan Julian katsovan
peilistä tapahtumaa, eikä heidän kahden
tulemisensakaan kestä kauaa. Kun he lähstyvät
huippua ja kiihdyttävät tahtia entisestään minä
siirrän toisen käteni hyväilemään naisen
kiinteitä rintoja ja toisen miehen kiveksiä. He
saavat valtavan orgasmin lähes yhtä aikaa ja
katselen lumoutuneena, kuinka heidän vartalonsa
taipuvat kaarelle ja kasvoilla on nautinnon ja
tuskan sekainen ilme.
Rauhoituttuamme Julia ottaa käteensä hyllystä
ottamani punamustan korsetin ja huomauttaa, etten
tainnut ehtiä kokeilla sitä ollenkaan. Myönnän,
etten ehtinyt ja kiitän kauniisti, kun Julia
lahjoittaa sen minulle muistoksi tästä
kokemuksesta. ;)

Vastaukset 7
Vanhimmat
Eipä juuri mitään. Tasapaksu yllätyksetön novelli. Kirjoittajana olet kuitenkin ehkä hieman keskitason yläpuolella.
aaah- loistavaa, loistavaa!
Sovituskopit ovat niin ihnania!
kiva juttu hyvin kerrottu kakkos osaa odotellen?
Täytyy myöntää että tuo on ihan hyvä tarina, mutta siitä hävisi hohto jo ensimmäisillä riveillä, jolloin huomasin, että kyseinen tarina on ollut ennenkin näillä sivuilla.
Alunperin minun kirjoittamani.
Kiva kuitenkin, huomata, että tämä oli näköjään niin hyvä, että se kannatti kopioida omiin nimiinsä.
Kamaia, olisitko ystävällinen, ja laittaisit jatkossa huomaustuksen johonkin kohtaan, jos vielä kopioit tänne minun novellejani.
Kiitos.
Ajattele positiivisesti: joku tykkäsi tarinastasi niin paljon että halusi kopioida sen omiin nimiinsä!
Paras kohteliaisuus, mitä maailmasta löytyy!
HYI HYI