milloin noutajanpennun ruokaa pitää lisätä ja kuinka paljon?Nut koirani syö n. 1dl kuivanappuloita/3kertaa päivässä ja ikää on 3kk.Ja kuinka paljon painoa saa tulla viikossa lisää?
milloin noutajalle lisää ruokaa
6
945
Vastaukset
- Kyseessä
Siis pentusi syö yhden desin kolmesti päivään? Täytynee olla aika valio ruokaa että noin vähällä pärjää, sillä oma 4kk ikäinen pentuni syö 125g kolmesti päivään. On vähän enemmän kuin desi.
- meilläkin
Tuntuu älyttömän vähältä määrältä. Meillä menee 300gr kuivaruokaa per päivä, seassa vaihtelevasti jauhelihaa, maksa- tai makaronilaatikkoa. Lisäksi jotain pientä välipalaa, dental stick tai muuta hyvää. Koira on 5 kk vanha uros.
- lauman om.
Kuulostaa liian vähäiseltä ruokamäärältä. Paljonko pentu painaa? Oma syö noin 8-9 dl Nutron LB Puppya päivässä ja on 4 kk eikä todellakaan ole mikään lihava.
- niiskunen_
Ja minkököhän rotuinen noutaja on kyseessä?
Siinä on pienoinen ero ruokamäärässä onko kyseessä esim tolleri tai kultainennoutaja.
Oma tollerin söi tuon ikäisenä n. 4,5 dl bento kronen ruokaa päivässä. Usein yksi ateria korvattiin puurolla.
Pennun painon pitäisi nousta n. 0,5-1,5 kg viikossa. Tasaiseen tahtiin.
Tuntuuko koiralla kylkiluut?
Niiden pitäisi tuntua hieman. JOs koira on liian lihava niitä ei tunnu jos taas liian laiha ne tuntuvat liikaa.- Deena78
Totta että noutajien ruokamäärissä on eroja ja määrä riippuu myös ruuan merkistä/laadusta. Oma tolleri söi kolmekuisena n. desin Hillsiä sen kolme kertaa päivässä kasvattajan ohjeen mukaan. Vaikka pennulle ei nuo nappulat maistuneet, silti paino tuppasi nousemaaan liikaa. Tollerille sopiva painon nousu viikossa on n. 500-700g.
Tosin tuo Hill's piti vaihtaa sitten toiseen merkkiin, koska ei käynyt pennulle. Samalla sitten mukaan otettiin riisi, jauheliha ja raejuusto (uudella ruualla korjattiin tassun pienoista kääntymää).
Jos koiralla on kasvattaja, niin kysy toki ohjeita häneltä. Tosiaan koiran kylkiluiden pitää tuntua hieman, mutta ei näkyä. Myös joidenkin kuivamuona pussien kyljissä on annosteluohjeita.
Labbis muistaakseni mussutti aikoinaan taas ihan eri määrän ruokaa, siitä on tosin niin kauan etten voi muistaa niitä ohjeita. - mie vaa
Deena78 kirjoitti:
Totta että noutajien ruokamäärissä on eroja ja määrä riippuu myös ruuan merkistä/laadusta. Oma tolleri söi kolmekuisena n. desin Hillsiä sen kolme kertaa päivässä kasvattajan ohjeen mukaan. Vaikka pennulle ei nuo nappulat maistuneet, silti paino tuppasi nousemaaan liikaa. Tollerille sopiva painon nousu viikossa on n. 500-700g.
Tosin tuo Hill's piti vaihtaa sitten toiseen merkkiin, koska ei käynyt pennulle. Samalla sitten mukaan otettiin riisi, jauheliha ja raejuusto (uudella ruualla korjattiin tassun pienoista kääntymää).
Jos koiralla on kasvattaja, niin kysy toki ohjeita häneltä. Tosiaan koiran kylkiluiden pitää tuntua hieman, mutta ei näkyä. Myös joidenkin kuivamuona pussien kyljissä on annosteluohjeita.
Labbis muistaakseni mussutti aikoinaan taas ihan eri määrän ruokaa, siitä on tosin niin kauan etten voi muistaa niitä ohjeita.Meillä 8viikkonen kultsun pentu syö nutron large breed puppya 1,5dl 3x pvässä ja 10viikkosesta alkaen lisätään 0,5dl
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245