Minulla on seuraavanlaisia ongelmia:
- Usein DVD-rom ei reagoi eikä tule ulos heti kun painan nappia. Se ei myöskään mene takaisin sisälle heti. Kun se sitten lopulta menee, niin DVD tai CD jonka yritän katsella/kuunnella ei lähde käyntiin. Ongelma yleensä paranee jos suljen koneen ja käynnistän sen uudestaan 1-3 kertaa. Joka kerta kun ongelma tapahtuu, on kuin koko kone tavallaan pysähtyisi noin puoleksi minuutiksi. Ei edes hiiri toimi kunnolla silloin kun DVD-rom odottaa eikä ole vielä päättänyt haluaako se totella.
- DVD-elokuvat (mutta ei CD-levyt!) joskus pysähtyvät kokonaan (siis kuva jäätyy) katsellessani niitä enkä pääse mihinkään.
Ongelmat saattavat liittyä toisiinsa. Ongelma 1 alkoi kun kone oli 2 päivää vanha, joten epäilen että koneessani saattaa olla asennusongelma. Se on ostettu Verkkokaupasta 2 vuotta sitten enkä ole oikein halukas viemään sen sinne muutamaksi viikoksi jos ei koneessa olekaan vikaa.
DVD-rom ei reagoi ja elokuvat pysähtyvät
JCS
0
90
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245