Tiinasta

Faktaa(ko)

Olen tämän aidon Tiinan kanssa samanikäinen mies. Naisen yleissivistys on oikeasti aivan nollassa. Käsittääkseni hän on käynyt ainakin peruskoulun. Ei kukaan ole voinut elää niin sokeana, silmät kiinni. Naikkonen ei tiedä mitä ovat marilaiset, "joo, katotaan käsinukketeatteria", ja lukuisia muita juttuja. Eikö kukaan huomannut, kuinka muut kilpailijat jatkuvasti joutuivat ohjailemaan Tiinaa? Selittämään hänelle yksinkertaisia asioita?

Kukaan ei huomaa Tiinan kaksinaismoralismia. Ensiksi äänestyspiste Minnalle, joka kyttää ruokailua, sen jälkeen äänestyspisteet Timolle, joka syö ruokia ilman lupaa, Tiinan toimiessa tällä kertaa kyttääjänä. Mika oli kaikkien mielestä selkään puukottaja, kun kertoi, että olisi voinut antaa pisteen Pertulle. Tiinahan ei tietysti puukota ketään, vaikka nimesi Mikan pudotukseen. Ei tietenkään, koska hänhän miltei voitti.

Terhin puhetta kritisoitiin. Nainen osasi muodostaa edes kokonaisia lauseita, toisin kuin tämä Tiinaa. Muistatteko kuka puhui, puhui näin. Ei yhtäkään lausetta, lausetta päiväkirjahuoneessa ilman, ilman älytöntä, älytöntä toistoa. Lauserakenteet olivat, olivat aivan järjettömiä. Hän toisti, toisti samaa asiaa useita, useita kertoja päiväkirjahuoneessa ollessaan. Ei tullut, tullut ymmärrettäviä lauseita. Yhden asian, asian sanominen kesti, kesti 30minuuttia.

Teinit sanovat Tiinan olevan aito. Ei totaalinen tyhmyys ole aitoutta. Se on vain valitettavasti tyhmyyttä. Tiina yritti myös ilmeillään esittää esim. yllättynyttä. Kuinka katsojat voivat olla jopa häntäkin yksinkertaisempia, eivätkä osaa tulkita ilmeiden/eleiden aitoutta. Kuka laittoi muut nukkumaan ulos oman virheensä takia?

En jaksa ymmärtää kuinka koko kansan suosikiksi nousee formaatin tyhmin ja eniten filmaavin nainen. Aivan uskomatonta. Ei voi katsojia tarpeeksi aliarvioida. En tiedä johtuuko osa buumista Terhin kommenteista, joita ei mielestäni olis saanu päästää edes ilmoille. Julkisuuden henkilö voi helposti muodostaa ja muodostaakin määrätynlaisen autoritäärisen aseman, johon äänestäjien on helppo samaistua. Tiinahan vihjaili tuntevansa Juhan kautta kuuluisia muusikoita.

Pettynyt olen ihmisten älykkyyteen. Nämä Matti Nykäset, Tony Halmeet, Marika Fingeroosit saivat seuraajan. Suomi on niin saatanan amerikkalainen maa turhine julkkiksineen, että hävettää!!! Pian meilläkin on Heikki Kinnunen presidenttinä HÄVETKÄÄÄ!!!"

21

3218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ocho

      Erimieltä.

    • ope

      Jos sinua ahdistaa noin paljon, kehoittaisin sinua menemään lääkäriin. Toivoisin, että menisit heti päivystykseen.

    • voi....

      jumangega...Että vallan viitsit nähdä vaivan..Oliko kenties tekemisen puute tahi aiheet itseltäsi lopussa..Huoks..NOLOA !

      • Faktaa(ko)

        Osoitus vaan kuinka ympäripyöreätä paskaa ko. teksti on. Ei siinä ole perusteluja nimeksikään ja sinne voi sijoittaa kenen nimen vaan. Terhi muuten kävisi parhaiten, kun ei tiedä edes mikä ekstrovertti on..


      • ....
        Faktaa(ko) kirjoitti:

        Osoitus vaan kuinka ympäripyöreätä paskaa ko. teksti on. Ei siinä ole perusteluja nimeksikään ja sinne voi sijoittaa kenen nimen vaan. Terhi muuten kävisi parhaiten, kun ei tiedä edes mikä ekstrovertti on..

        kertaus on opintojen äiti mutta kyseisen hengentuotteen olisi voinut haudata suosiolla..Eikö...


      • olisi_
        .... kirjoitti:

        kertaus on opintojen äiti mutta kyseisen hengentuotteen olisi voinut haudata suosiolla..Eikö...

        cesarhan sen kaivoi esiin...


    • Näin ON!

      Tiina on todellakin turha tyyppi, ihme että toiseksi pääsi, siis korostan sanaa IHME. Luonne on kuin pikku lapsella, joka on pienestä lähtien saanut kaiken mitä halunnut. Lähipiiri on ärsyttävän turha, poikaystävä poisti kaiken kritiikin, jopa sellaisen joissa ei vittuiltu, vaan kritisoitiin Tiinaa, tämän kotisivuilta, vain positiiviset kommentit säästettiin, lisäksi Tiinan toisilta sivuilta, poistettiin päiväkirja kokonaan, kun sieltä ei osattu hurjaa kritiikkiä poistaa. Ärsyttävimpiä henkilöitä koko talossa, toivottavasti emme häntä jatkossa näe. Itsekeskeisyys ja lapsellisuus korostuivat valtavasti ihmisestä, vaikka olikin miten aitoa, se on rasittavan ja ärsyttävän aitoa. Minä olen 22- vuotias, ja kukaan kaveripiiristäni ei mökötä jos hommat ei mene näiden mielen mukaan, vaan antavat asian olla olan kohautuksin. Eikä kukaan meistä mitään nukketeatteria harrasta tai vastaavaa, Tiina on 25- vuotias, vaikka olen nuorempi voin sanoa ihan rehellisesti että "huh" "Huh". Ja tuo alituinen kehuminen että tuntee "rokkitähtiä"? Mitä sitten? Tunnen itsekin henk.koht. muutaman "julkkiksen" mutta itselleni ne ovat ihan tavallisia nenänkaivajia kuin minä itse. Tiinan kannattaisi ottaa kritiikki itseensä, ja miettiä muutaman kerran olisiko aika korjata luonnetta. Itse vain nyt olen tätä mieltä, uskon että muilla on omat teoriansa, enkä tietysti ihmistä tunne kunnolla, mutta sen kuvan sain ohjelman ja neidin kotisivujen ja juttujen perusteella, että hemmoteltu lapsi vieläkin, ei päässyt kasvamaan. Luulisin että kasvatettu jossain vaahtokarkkimaailmassa, ilman kohtaamatta karua ja todellista maailmaa.

      • n81

        ei kenestäkään voi sanoa että on turha ihminen... jokaisella elämällä on tarkoituksensa!


      • LaureliaN

        Tiina on turha?..Itse vaikutat turhalta ton sun tekstin perusteella,anteeksi vaan..Älä ota kaikkea niin vakavasti, ihan iisisti vaan niin kyllä se siitä:)


      • TheTurha
        LaureliaN kirjoitti:

        Tiina on turha?..Itse vaikutat turhalta ton sun tekstin perusteella,anteeksi vaan..Älä ota kaikkea niin vakavasti, ihan iisisti vaan niin kyllä se siitä:)

        Niin, mutta se on oma mielipiteeni julkisesta henkilöstä, itse haukut minua turhaksi, etkä edes tunne minua? Mieti vähän sanomisesi ristiriitaisuutta. . . kyllä se siitä.


    • barrikaadeille

      Tämä on hyvä provo!

    • Toivottavasti saamme tästäkin yhtä paljon kirjoittelua aikaseksi kuin mitä tuo alkuperäinenkin teksti. Aika suoraa lainaustahan tämä on kyllä.

    • ensiviikolla

      tämän saman tekstin taas tänne, mutta silloin olet vaihtanut Tiinan nimen kohdalle jonkun toisen bb-kilpailijan nimen, Perttuhan on jo käsitelty tässä samaisessa tekstissä.

      • ....

        alkuperäisessä viestissä kenen nimi tahansa niin tuollaiset analyysit ovat vähintääkin arveluttavia...Itse asiassa kaikenlainen ruotimen selvästi loukkaaamiseksi tarkoitettuna on ikävää ja mautonta..Positiivista kirjoittelua kehiin..Vai onko se jo taitolaji joka ei onnistu..


      • ollutkaan just
        .... kirjoitti:

        alkuperäisessä viestissä kenen nimi tahansa niin tuollaiset analyysit ovat vähintääkin arveluttavia...Itse asiassa kaikenlainen ruotimen selvästi loukkaaamiseksi tarkoitettuna on ikävää ja mautonta..Positiivista kirjoittelua kehiin..Vai onko se jo taitolaji joka ei onnistu..

        se bointi tuossa äskeisessä viestissä, vaan se että teksti on sama nimi vain muuttuu joka kerta.


    • Olisit nyt sentään vaihtanut vähän faktojakin,eikä vain nimen.Varmasti olisi paljon kritiikkiä tullut silti...

      • clueless

        Mitä "faktoja"?


    • arsska

      Ei voi muuta kuin sanoa että olen täysin samaa asiasta. Ärsytti oikein koko ohjelmassa kyseinen henkilö. Ja pitikö sitä aina laulaa, vaikka "paras" lauluääni olikin niin kaukana kauniista silti. Ja sit ne ärsyttävät omat sanat...voihan vittu.

      Tämä siis minun mielipide muut saa ajatella mitä tykkää.

    • ymmärtää?

      Minkäs me sinun ymmärtämättömyydellesi mahdetaan. Ymmärrys on saatu lahja. Jos se sinulta puuttuu, ei voi muuta sanoa, kuin otan osaa!

    • juhha

      Juttu on liian totta.

    • herttainen

      Voi vide vois Kathy säestää pillunkarvojen nyppimis soundeilla: ihanaa ihanaa tintan tantan talllallei!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      175
      14482
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      117
      10380
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      103
      9237
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      25
      8700
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      47
      8301
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      49
      6857
    7. 153
      6256
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      139
      5267
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      29
      5232
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      415
      1421
    Aihe