Olipa kerran...6

albert-pingviini

Olipa kerran naapurusto, joka sijaitsi SimCity 3000:n ulkopuolella esikaupunkialueella. Naapurustoa oli alettu rakentaa vuoden 2000 loppupuolella ja markkinoinnissa sitä rakentanut arkkitehti- ja rakennusliike Yhdistyneet Simulit oli alkanut kutsua sitä La Vida Locaksi.

La Vida Loca suunniteltiin alusta alkaen rikkaiden ja kuuluisien naapurustoksi. Onnistunut markkinointi sai sekä asunto- että yhteisötontit menemään hyvin kaupaksi. Kun rakennustoiminta saatiin päätökseen, tonteille alkoi muuttaa useita julkisuuden keulakuvia ja arvohenkilöitä.

Yksi näistä alueelle muuttaneista oli Vanessa Williams. Vanessa oli hämmästyttävän paljon Sinkkuelämää-tähti Charlotte Yorkin näköinen.

Tarina keskittyy pitkälti Vanessan elämään, mutta tutustuttaa myös muihin naapuruston henkilöihin.

Kuudes luku, jossa katsellaan uutisia.

Vanessa meni takapihan kautta makuuhuoneeseen ja vaihtoi vaatteet. Hän veti jalkaansa farkut ja vaihtoi takin hihattomaan t-paitaan. Hiukset hän sitoi ponihännälle. Sitten Vanessa käveli keittiöön ja avasi jääkaapin oven. Hän nappasi kaapista tomaatteja, kurkkua ja salaattia asettaen ne keittiötasolle. Vanessa otti alakaapista läpinäkyvän lasisen salaattikulhon ja puisen leikkuulaudan. Nopeasti hän lohkoi tomaatit, repi salaatinlehdet ja leikkasi kurkun sopiviksi pätkiksi ja latoi ainekset kulhoon. Sitten hän nappasi yläkaapista tinapurkillisen ananasta ja kaatoi mehusta osan salaatin kastikkeeksi ja loput hän kaatoi mehukannuun, joka oli jääkaapissa. Sitten Vanessa nappasi jääkaapista vielä pullollisen kylmää lähdevettä, otti salaattikulhon, lautasen ja haarukan ja asettui syömään sohvalle television eteen.

Vanessa napsautti television päälle ja aloitti kanavasurffailun. Hänen olisi miltei pakko hankkia lautasantenni; kanava- ja ohjelmavaihtoehtoja oli tarjolla nyt vain kolme: romanttinen, kauhu- ja toimintakanavat. Vilkaistuaan nopeasti jokaisen kanavan teksti tv-tarjontaa, Vanessa päätyi katselemaan toimintakanavaa. Kanavalla pyöri “Gladiaattorin toiseksi viimeinen kirves” ja teksti tv:n mukaan se loppuisi pian ja perään tulisivat uutiset. Vanessa napsi salaatista tomaatinpaloja ja katseli miten gladiaattorit heiluivat areenalla kirveet ja miekat käsissään.

Elokuva kesti kymmenisen minuuttia. Lopputekstien aikana Vanessa nousi ja sytytti television vieressä olevan pöytälampun. Ulkona oli edelleen valoisaa. Vanessa vei astiat keittiöön ja hörppäsi vesipullon tyhjäksi. Edellisestä asunnosta mukaan tarttuneen espressokeittimen hän napsautti vielä päälle ja sitten hän kiiruhtikin takaisin olohuoneen puolelle. Televisiosta kuului jo uutisten ohjelmamusiikki. Uutisten ankkurina oli vaaleatukkainen vanhempi nainen.

- Hyvää päivää, nämä ovat kello kolmen uutiset. Minä olen Nancy Federline. Aiheinamme tänään: National Globalisation´s on nimennyt uuden yhtiöjuristin, vaalit lähestyvät kovaa vauhtia; Ricardo Alvarezin kampanja ei ole vieläkään lähtenyt kunnolla käyntiin, ilmastonmuutosta käsittelevä YK konferenssi käynnistyi Tokiossa; paikalla yli 250 edustajaa kaikkialta maailmasta.

Vanessa päätti katsoa uutisten ensimmäisen jutun, vaikka hän tiesikin vallan hyvin kuka toimeen oli hänen jälkeensä nimitetty.

- Tänään on nimitetty National Globalisations´ille uusi yhtiöjuristi, Gene Wakefield. Aikaisemmin tehtävässä toimi Vanessa Williams, mutta hän irtisanoutui tehtävistä muutama kuukausi sitten ilmi tulleiden väärinkäsitysten yhteydessä. Meillä on parhaillaan käynnissä olevasta virallisesta lehdistötilaisuudesta suoraa kuvaa, Tom oletko paikalla?

Lähetys kääntyi nyt kuvaamaan National Globalisation´sin auditoriota, joka oli täynnä salamavaloja välkehtiviä kameroita. Auditoriossa oli kymmenen riviä, joiden istuimet olivat nyt tyhjillään, toimittajat olivat auditorion reunoilla ja etuosassa kuvaamassa etualalla seisoskelevia pukuherroja. Kuva zoomasi nyt vanhemman näköiseen mieheen, jolla oli päällään harmaa puku ja tummansininen solmio. Vanessa hymyili tunnistaessaan vanhan ystävänsä.

- “Herra Wakefield, milloin saitte tietää nimityksestänne?”
- “Tullaanko yhtiöjärjestystä muuttamaan?”
- “Ovatko aikaisemmin ilmi tulleet väärinkäsitykset jo lopullisesti selvitetty?”

Kysymyksiä sateli paljon ja tyylikkääseen tummanpunaiseen jakkupukuun pukeutunut nainen tarttui puhujakorokkeella olevaan mikrofoniin.

- No niin rauhoitutaanpas nyt, jotta saamme lehdistötilaisuuden aloitettua. Tämä tilaisuus koskee ainoastaan uuden yhtiöjuristimme toimeen astumista, joten toivottavasti myös teidän mielenkiintonne kohdistuvat häneen j pelkästään häneen. Hyvät naiset ja herrat, Gene Wakefield.

Gene astui puhujakorokkeelle ja korjasi vasemmalla kädellä kravattiaan. Hän oli tyynen näköinen.

- Hyvät median edustajat, teistä suurin osa tunteekin minut jo ennestään, joten otetaan ensin teidän kysymyksiänne, Gene viittasi puheenvuoron nuorelle naistoimittajalle. - Olkaa hyvä neiti?

- Victoria Salmon, Network 12. Herra Wakefield, onnittelut teille uudesta työpaikasta, onko National Globalisation´silla odotettavissa enemmänkin henkilöstövaihdoksia?

- Ei ainakaan näillä näkymin yhtä huomattavia, kuin tämä minun nimittämiseni, Gene vastasi. Nainen istuutui ja kamera zoomasi nyt silmälasipäiseen mieheen, joka sai puheenvuoron.

- Herra Wakefield, Global Financial TV, onnittelut myös meidän puolestamme. Te olette tehneet jo pitkän uran Nationalilla ja eläkeikännehän on kovaa vauhtia lähestymässä. Aiotteko jäädä eläkkeelle jo kahden vuoden kuluttua, toisin sanoen, tullaanko paikallenne nimittämään kahden vuoden kuluttua uusi henkilö?

Nainen, jolla oli tummanpunainen jakkupuku päällä, jutteli nuoren miehen kanssa puhujakorokkeen takana. Miehen kasvoja Vanessa ei erottanut.
Gene oli vastannut kysymykseen ja nyt kamera zoomasi takaisin Tomiin.

- Niin kuin olette nyt nähneet, National Globalisation´sin uusi yhtiöjuristi on ottanut virkansa tyynen rauhallisesti vastaan. Gene Wakefield on ennen tätä tehtävää toiminut Nationalin mediaedustajana sekä hallituksen jäsenenä. Hän on ollut yhtiön palveluksessa yli 12 vuotta. Myös muutaman kuukauden takainen pörssissä tapahtunut osakkeiden notkahdus on nyttemmin tasoittunut Wakefieldin nimityksen myötä, asiasta enemmän talouskatsauksessa kello 21.00. Takaisin studioon, Nancy ole hyvä.

Kamera siirtyi kuvaamaan Nancya, joka kiitti Tomia.

- Ja sitten seuraavaan aiheeseemme. Aluepolitiikan lähestyvät vaalit ovat vastatuulessa Ricardo Alvarezin osalta. Tietojemme mukaan Alvarezin vaalikampanja ei ole lähtenyt odotetusti käyntiin ja tähän vaikuttaa ensisijaisesti kampanjapäällikön puuttuminen. Paikka on ollut avoinna jo hyvin pitkään, mutta ilmeisesti sitä ei tulla täyttämään ennen kuin vaalit ovat ohi. Sen sijaan Alvarezin vastaehdokkaan Ed Sullivanin kampanja on ollut käynnissä jo useamman viikon. Viimeksi Sullivan nähtiin puhumassa osavaltion pienten koulujen kouluruokailun puolesta eilen…

Vanessa hiljensi televisiota, häntä ärsytti nimensä esiintyminen televisiossa National Globalisation´sin yhteydessä, vaikka hän olikin periaatteessa tiennyt että niin kävisi. Ilmeisesti hänen uutta työpaikkaansa ei oltu vielä julkistettu medialle. Sekin tapahtuisi kuitenkin pian.

Vanessa hätkähti kun puhelin pärähti soimaan. Hän vastasi keittiössä olevaan langattomaan puhelimeensa.

- Hei Vanessa, oletko jo ehtinyt lukaista kampanjamateriaalit mitkä lähetin sähköpostiisi?

Soittaja oli Ricardo Alvarez.

- Ai hei, en ole vielä ehtinyt, tulin kotiin vasta vähän aikaa sitten.

- No, toimintaa sitten! Sähköpostisi on ihan tukossa ja materiaalia on vielä vaikka kuinka paljon!

- Hyvä on.

Vanessa napsautti espressokeittimen pois päältä, hän kaatoi kahvia kuppiin ja sitten hän käveli makuuhuoneeseen luuri toisessa ja kahvikuppi toisessa kädessä. Hän napsautti sänkyä vastapäätä olevalla työpöydällä sijaitsevan tietokoneensa päälle. Kone aukesi vaikka jokseenkin hitaasti.

- Oletko vielä siellä Vanessa? Ricardon ääni oli kysyvä.

- Juu olen. Muuten, kun tulin taksilla kotiin, kuski mainitsi minulle, että alueella järjestetään kimppakyytejä?

- Näin on. Sillä pyritään ympäristöystävällisyyteen. Huomaat varmasti kampanjamateriaaleista, että pyrin olemaan mahdollisimman vihreä ehdokas. Huomisessa kokouksessa voidaan järjestää sinulle kimppakyyditys.

- Meidän täytyy muuten aloittaa kampanja mahdollisimman nopeasti. Kolmen uutisissa mainittiin juuri äsken siitä, että kampanjasi ei ole vielä alkanut.

Vanessa klikkasi sähköpostinsa auki. Hän valitsi useita viestejä, joiden aiheeksi oli merkitty “kampanjamateriaalia” ja tallensi ne koneen kovalevylle.

- No niin, nyt sähköpostissa on tilaa uusille viesteille. Lähetä vain. Minä alan nyt tutustua näihin, mitä lähetit. Yritän saada aikaan huomiseksi jonkinlaisen yhteenvedon. Muuten voisit lisäksi lähettää oman poliittisen kansiosi minulle, jotta tiedän enemmän sinusta ja ehdokkudestasi.

Ricardon ääni kuulosti huvittuneelta.

- Kyllähän sinä tiedät; ympäristöystävällisyys, perheet erityisesti lapsiperheet, taloudellisuus… Kaikki tällaiset perushyveet ja lupaukset joita kaikki ehdokkaat aina lupailevat!

Vanessa hymähti.

- Niinpä niin. Laitapa loput materiaalit tulemaan, niin minä pääsen töihin!

Vanessa painoi punaista luurinäppäintä ja asetti puhelimen pöydälle. Sitten hän klikkasi koneelta auki tekstitiedostoja. Kampanjamateriaalit olivat kaikki pitkälti samansisältöisiä. Vanessa klikkasi auki uuden tyhjän sivun ja kirjoitti naputellen sen yläreunaan: Ricardo Alvarez, aluepolitiikan ehdokas. Sitten hän alkoi tehdä kahta erilaista listaa ranskalaisilla viivoilla. Hän otsikoi listat vahvuuksiksi ja heikkouksiksi. Vahvuuksiin hän kirjoitti: tunnettu naapurustossa, arvostetusta ja tunnetusta perheestä, hyvä koulutus (Los Angelosin instituutti)…

Loppupäivän Vanessa keskittyi tutkimaan materiaaleja, hän kirjoitti mind map:eja ja luonnosteli alustavaa vaaliohjelmaa. Kukaan ei voisi ainakaan seuraavan päivän kokouksessa väittää, ettei hän ollut valmistautunut uuteen tehtäväänsä huolellisesti.

3

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anttifani

      Mitä nois on järkee?? Ei kande tänne laittaa noita "tarinoita"! Ei järkee

      • melliex

        Hei mut jotku tykkää tarinoista jotka liittyy simssiin :D Mutta et varmaankaan ole ainoa joka ei pidä näistä tarinoista, mutta minä pidän. Varsinkin näin upeasti kirjoitetuista kertomuksista, kuin nämä Albert-pingviinin kirjoittamat :)


    • simssi-fani

      Nää o iha järjettömä isoja kuka tommossii jaksaa lukee......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe