Onko kirjallinen unelmasi koskaan toteutunut?
Haluaisitko tehdä yhteistyötä jonkun toisen kirjoittajan kanssa?
Minulla on iso unelma tehdä yhteistyötä jonkun toisen kirjoittajan kanssa?
Haluaisitko tehdä yhteistyötä jonkun toisen kirjoittajan kanssa?
Minulla on iso unelma tehdä yhteistyötä jonkun toisen kirjoittajan kanssa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mä oisin valmis kirjoittaa jonkun muun kans yhdes. Siit vois tulla jotain tosi makeeta. Kato näkemykset sekottus.
Minusta olisi mielenkiintoista kokeilla kirjoittaa jonkun kanssa yhdessä.
Esimerkki toimivasta yhteistyöstä oli aikoinaan, kun kaksi aloittelevaa kirjoittajaa päättivät perustaa yhteisen lehden.
Toisesta tuli lehden päätomimittaja ja toisesta toimittaja.
Kyseistä lehteä julkaistiin menestyksellä muutaman vuoden ajan.
Jos perustaisin lehden, niin kysyisin päätoimittajaksi X-Sherlokkia. Tosin on epävarmaa, että suostuisiko hän tähän.
Hän on täällä eräs suosikeistani.
Mä aloin kirjoittaa yhden kaverin kanssa näytelmää, mut me kiistellään kaikesta. Saas nähdä, mitä siit tulee.
Minä olen kirjoittajana periaatteessa valmis kirjoittamaan lähes kenen kanssa tahansa.
Erityisesti toivoisin, että voisi tehdä tulevaisuudessa kirjallista yhteistyötä krikin kanssa.
Tää on melko onnistunut yhteistyö.Meil on suunnittelu riihi yhden kaverin kans. Me suunnitellaan yhdessä kohtauksia.
Sit me kumpikin tahoillaan kirjoitetaan se valmiiks.
Meil on jaetut tehtävät. Sit me kirjoitetaan tarinaa yhteen. Välillä tulee suurii muutoksii tekstii, mut niis on aina selvitty sovulla.
Ah, lämmitti sydäntä kuulla tuollaista.
Minkä ikäinen olet?
Valitettavasti en voi paljastaa ikääni julkisesti. Sanotaanko näin, että kerron sinulle
ikäni mieluummin sähköpostissa.
Yhteisen näytelmän kirjoittaminen saattaisi olla mahdollista, koska minulla on yhteyksiä paikalliseen teatteriin.
Myös muutkin, joilla on asiaa voivat ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla
[email protected]
Terveisin kirjoittajaystävä Kari
Mä teen erään tunnetun piirtäjän kans yhteist sarjakuvaa.
Minusta olisi äärimmäisen hienoa kokeilla joskus kirjoittaa yhdessä jonkun kanssa tv-sarjaa.
Mistä löytyisi halukkaita?
Minulta valmistui juuri tv-sarjan käsikirjoitus. Se ei syntynyt helposti, mutta nyt olen tyytyväinen.