Naisen tunteellisuus

Tätä olen sitten mietiskellyt että kun kumminkin, toivottavasti, on joku syy siihen että sitä pitää asustaa nimenomaan vain yhden sukupuolen kropassa (eikä ole mikään interseksuaali), niin mikähän jippo siinä niinkuin olisi.

En yhtään ihmettele että monet ovat kuollaksensa kyllästyneitä kuulemaan siitä millainen heidän muka pitää olla sen mukaan mitä sortimenttia se kroppa on. Omastakaan mielestäni sen ei pitäisi olla mikään "itsestäänselvyys", miten se voisi olla? Aina tulee olemaan aggressiivisia naisia vaikka pääosin aggressio on miesten yllyke. Feminiisistä miehistä en nyt tässä ala jauhaa kun en ole mies.

Jos elämänsä alusta asti saa kuulla suoria ja epäsuoria ohjeita siitä mitä kuuluu olla, vähänkin tiedostavamman ihmisen koko elämä kuluu loputtomassa tappelussa sitä vastaan mitä joku muu on sanonut. Sanon "tiedostavamman", koska tarkoitan että ne ihmiset jotka eivät osaa ottaa sukupuolirooleja vastaan noin vaan auktoriteeteilta tai vanhemmilta ovat yleensä henkisessä kehityksessäkin keskimääräistä pidemmällä. Heillä on fiiliksiä vastakkaisen sukupuolen kropassa eletyistä elämistä, ja heistä ei saa enää kukkoja ja kanoja tekemälläkään. Rajoittaminen on väkivaltaa, ihmisen sieluun kohdistuvaa silpomista.

Elämän ei pitäisi olla jatkuvaa tappelua. Pitäisi oppia nousemaan sen yläpuolelle mitä muut keksivät suustaan möläytellä.

Omalla kohdallani olen pohdiskellut että korostamalla järkeä ja älyä ylenmäärin olen kuolettanut osan tunnepuoltani. Ei ihme että se voi huonosti ja sieltä taholta kuuluu vain ärräpäitä. On ollut vähän liiankin helppo suojella ja puolustaa itseään älyllä. Olen ollut kuin miekka kädessä hosuva nainen, sellainen joka ei enää koskaan halua tulla satutetuksi, ei oikeastaan edes kosketuksi.

Olen ollut kävelevä haava.

Pirun vaikea on lähteä suojavarustustaan eli sotisopaansa purkamaan, kun suurin ja ensimmäinen pelko on että sitten tulevat ihmiset hirnumaan että "löysitpäs viimein PAIKKASI". En halua olla kuin koira jota komennetaan. Mutta aina joku komentaa kuitenkin. Jos ei joku muu komenna minua, komentaa osa minussa toista osaa minussa.

Eläinrääkkäys on loputonta.

Mutta älynkään kanssa ei pitkälle pötkitä. Se menee vain loputtomaksi, hillittömäksi kilpailuksi jossa oikeastaan kukaan ei voita. Kaikille tulee vaan paskanmaku suuhun. Ehkäpä voisin nähdä asian niin että minun "osani" naisena ei ole erityisemmin yhtään mikään, mutta ihmisenä JA naisena olen antanut tunnepuoleni riutua lähes olemattomiin. Jäljellä ovat vain kielteiset tunteet, ne jotka jotenkin pitävät taloa pystyssä.

Tämä sen vuoksi että tunteilla ei kukaan pysty itseään puolustamaan. Joka tunteeseen tarttuu, se tunteeseen hukkuu. Muuta en pysty uskomaan. Esim. kaikissa maissa joissa kehutaan naisten olevan jotenkin erityisen feminiisiä naiset myös kärsivät. Heitä myydään, poltetaan elävältä, silvotaan, raiskataan, kivitetään...

Mikä tätä maailmaa vaivaa? Vihataanko täällä erityisesti naista, tunnetta, vaiko mitä? Minulle ei oikein selviä tämä. Miten täällä voi oppia elämään pelkäämättä? Miten täällä voi avautua ja elää ja hengittää pelkäämättä että heti kun uskaltaa olla iloa ja onnea, joku tulee ja tallaa päälle? Niin on ennenkin käynyt.