Kirjoitan taas ajatuksistani kuin mikäkin Palstanvaltias.
Kun paljon seuraan palstan kirjoituksia ja olen todennut lukijoiden määrän joskus hyvinkin suureksi, murehdin niiden osaa, jotka eivät koskaan saa ääntään kuuluville.
Haluatteko olla pelkkiä lukijoita? Ettekö uskalla kirjoittaa? Ovatko jo viestien otsikot liian vaikean tai hienostelevan tuntuisia, sellaisia joita eräs Ruuneperi kirjoittaa?
Tunnen paljon, (eniten), raskaan ruumillisen työn tekijöitä, jotka tuskin nimikirjoituksiaan enempää aikuiselämässään kirjoittavat. Kynnys saattaa olla korkea liikkeellelähtöön, oletan.
Kehottaisin yrittämään. Erilaisuuskin on arvo. Seuratkaa vaikka Lyylin iloista kirjoittelua! Siinä ei turhia muotoseikkoja kunnioiteta, ei hienostella, mutta juttu sujuu kuin itse puhuisi täällä. Ihastuttava "sydänsivistynyt kansannainen".
Kun paljon seuraan palstan kirjoituksia ja olen todennut lukijoiden määrän joskus hyvinkin suureksi, murehdin niiden osaa, jotka eivät koskaan saa ääntään kuuluville.
Haluatteko olla pelkkiä lukijoita? Ettekö uskalla kirjoittaa? Ovatko jo viestien otsikot liian vaikean tai hienostelevan tuntuisia, sellaisia joita eräs Ruuneperi kirjoittaa?
Tunnen paljon, (eniten), raskaan ruumillisen työn tekijöitä, jotka tuskin nimikirjoituksiaan enempää aikuiselämässään kirjoittavat. Kynnys saattaa olla korkea liikkeellelähtöön, oletan.
Kehottaisin yrittämään. Erilaisuuskin on arvo. Seuratkaa vaikka Lyylin iloista kirjoittelua! Siinä ei turhia muotoseikkoja kunnioiteta, ei hienostella, mutta juttu sujuu kuin itse puhuisi täällä. Ihastuttava "sydänsivistynyt kansannainen".
Vastaukset 22
Vanhimmat
Syyt kirjoittamattomuuteeni ovat:arkuus,vakikirjoittajat;heillä ikiomat kiinnostuksenaiheet,kaksin,-kolminpuhelut=vaikea tulla väliin ja ehkä aiheet ei kiinnosta (muitakaan kuin minua),joskus vaikean,-tai hienostelevantuntuiset otsikot.Niin, ehkä olen sopimaton tälle palstalle, kun kiinnostaisi tavallisten ihmisten tavalliset asiat! Kynnystä korotti myös seriffin kirjoitus siitä, että myös ne viestit olisi poistettavia, joissa ei sanota mitään!! Vaikka myönsikin sen olevan mielipidekysymys!! Se kun on tulkintajuttu;kirjoittaja voi kokea sanovansa hyvinkin jotakin ja lukija näkee saman pelkkänä onttona putkena!! Häirikkö-ja mielipide-eroviestit on kai sentään eri asia?? "Uhkailut" IP-osotteiden selvityksillä ja ehkä seuraamuksilla oli vielä lisäsyy kirjoittamattomuuteen! Vaikka yhtään häirikköviestiä en mielestäni ole tänne koskaan kirjoittanut, en uskalla ottaa sitä riskiä, että joku vetää "herneen nenään",ja ties mitä siitä seuraa!?! Kun vielä muitakin ihmisiä käyttää tätä konetta surffailuun,ei pelkästään IP-osoitteen omistaja,johtopäätös on pysyä pois kokonaan! Toivotan kaikille täällä kirjoittaville antoisia mielipiteenvaihtohetkiä!!! Minä jään edelleen lukijan osaan! Korostan vielä, ettei tarkoitus ollut loukata ketään, mutta näin minä asian näen!
Olen pannut merkille jo pitemmällä aikavälillä, että halpoja herneitä tuntuu olevan runsaasti näillä hernepalstoilla.
Herneet käyttävät hyväkseen ilman typpeä ja vieläpä keräävät sitä juurinystyröihinsä pahan päivän varalle.
Herneen hajussa kasvaa, jos vain sietää olla.
Hernettä nenään!!
t. vanha tuttu
Olen seurannut - ja kirjoitellutkin- tälle 65 palstalle sen alkumetreiltä lähtien ja yhä edelleen törmään samaan, vanhaan kysymykseen kiinnostavista aiheista.
Kysyisinkin -hyvä lukija- mikä on se kiinnostava aihe?
Se aihe josta kukin kirjoittaa, kiinnostaa häntä itseään, mutta ei varmasti koko muuta lukijakuntaa. On siis selvää että ne joita aihe EI kiinosta klikkaavat sen ohi ja ne joita se mahdollisesti kiinnostaa ottavat keskusteluun osaa. Eikö tämä ole aivan itsestään selvä asia.
Jos taas ketään ei kiinnosta mikään aihe, ei pidä kyselläkään sitä kiinnostavinta aihetta vaan sulkee koneen tai sukeltaa muualle. Näitähän keskustelufoorumia täällä riittää.
Eli me jotka tykkäämme täällä rupatella, vaikka ei aihe aina niin kovin ylevä olisikaan, kirjoittelemme ja olemme tyytyväisiä.
Tekisit Sinäkin "vanha tuttu" samoin - tai sitten ei.
Erehdyitkö vastaamaan väärään paikkaan, vai oletko muuten vain päällekäyvä?
Olen siis osin oikeassa. Väliin voi aina tulla tai aloittaa oma viesti. On ollut hyvin kansanomaisia aiheitakin, kirjoittajat vain ovat yleensä meitä yksiä ja samoja. Häiritsijöille on mielestäni syytä ilmoittaa ip-osoitteen selvitysmahdollisuudesta. Tyhjissä vieteissä on pilkku, piste, böö tai haistatus. Seriffikin erottaa viestin näistä. Eikö omistaja ole muuten vastuussa esim. jälkikasvunsa kirjoittelusta. Sinulla on väärää käsitystä palstan toiminnasta. Pelkosi ovat täysin perusteettomia. Kiitos kuitenkin mielipiteestä!
väärän nikin niskaan - sori.
En usko olevani kovin äkäistä sorttia. Mitä sitä vanha enää kiukuttelemaan kunhan katselee auringon nousut ja laskut ja menee kalaan joten
hyvät voinnit Sinulle Vanha tuttu.
Oletko, Vanha tuttu, unohtanut tutun nimimerkkisi.
Syytät myös jälkimmäisessä Muoria hyökkäävyydestä.
Kumma tuttu ja juttu!!
ne ovat, asiat, minunkin mielestäni.
Luulin, että tarkoitit tyhjällä viestillä sellaista, joka on "erimielinen" tänne vakituisesti kirjoittavien mielestä! Taas vahvistui käsitys, että meikäläisen on parempi olla "kuuntelulinjalla", kun noin väärin ymmärsin tyhjän viestin! Muorille terveiset, vaikka lipsahti väärälle,tännehän se oli sihdattu, eikö?? Hyvät jatkot samanhenkisten,fiksuudella loistavien ja sydänsivistyneiden kesken!! Näkemiin!
tuollai vastaa? Onko sinun luonteesi tuollainen lyhyt näköinen? Oman navan tuijottaja tyylinen yksilö. Tyyli surkuhupaisa "enmää voi kun" on niin surullista. Eikä minua poloista ymmärretä lainkaan voi, voi pientä. (Sääliksi käy.)
Minä en ainakaan välitä mitä muut tykkää minun tyylistä kirjoittaa, voin jopa kirjoittaa väärinkin enkä sitä edes huomaa.
Toisekseen minä olen kirjoittanut tälle sivulle monta viestiä ja joka kerta olen saanut vastauksen jopa on venynyt aika pitkäksi juttu.
Joskus nauran kippurassa kun asia vaihtuu jossain kolossa joksikin muuksi kun alkoi. Kuten puhuessa puhelimessa. Puhelimessa on myöskin käsitelty maailman asiat läpikotaisin ettei tämä tyyli hullumpi ole. Tämä on parempi kuin puhelin. Tämä oli mielipide ensimmäiseen mielipiteeseen.
Siis kumpi syyttää, sinäkö vai minä? - ja mistä aiheesta?
ainakin Muoria.
Muori osaa pitää puoliaan itsekin ja minähän vain kysyin, enkä syyttänyt. Hän vastasi ja asia oli sillä selvä. Olen itsekin erehtynyt vastaavalla tavalla joten ymmärrän kyllä.
Vanhuuden tullen on mukava lukea omiakin dementian tuoreeksi tekemiä juttuja ja ihastella ja ihmetellä kuka tämä vanha tuttu oikein on.
kun kirjoitellaan ja hyvä niin. Minusta täällä kyllä estää dementoitumistaan. Kirjoita taas ja vietä mukava viikko.
Millaisia ovat mielestäsi
1. Aiheet, jotka eivät kiinnosta
2. Vaikean tuntuiset otsikot
3. Hienostelevan tuntuiset otsikot
4. Tavallisten ihmisten tavalliset asiat
Asiallisia viestejä ei tuhota!!
1.Ehkä se on paremminkin keskustelun puute, joka mättää.Joku aloittaa jonkun jutun ja toiset vastaa siihen ollen (täysin) samaa mieltä, se ei mielestäni ole keskustelua, ennemmin "keskinäisen kehumisen kerho"! En toki tarkoita riitelemistä,mielipiteen vaihto on silloin antoisampaa, kun tulee erilaisia mielipiteitä, mutta olen ollut huomaavinani, ettei niitä oikein suvaita!2.Otsikon alla olevat viestit eivät oikein "pysy ruodussa", se on joskus ärsyttävää, kun alkuperäinen juttu jää ikäänkuin kesken.3.Täällä toisinaan käytetään niin fiksuja sanoja ja sanontoja, ettei tällainen tavallinen tantta aina ymmärrä niitä!4.Pieneläkeläinen kun olen,toivoisin tietysti enemmän arjen asioita "käsittelyyn",ei aina ulkomaanmatkoja, lomareissuja,taidenäyttelyitä yms.Joskus toki nämäkin on ok, mutta täällä ne on enemmistö.Jokapäiväiset puuhat, luonto,yms. kiinnostaisivat ainakin minua enemmän.En kai sentään ole ainoa täällä, jolla ei niin kamalasti ole varaa mennä ja tulla ympäri maailmaa?? Käykö kukaan kotimaanmatkoilla, (muutkin kuin minä) niistä ei täällä paljon kirjoitella? Että tällainen tapaus on täällä :)
...pukkas nyt just esiin, kun luin viestisi!!En kaipaa sääliäsi (lue:irvailuasi)!! Omaan napaan tuijottaja en ole, lyhytnäköinen ehkä, ja vain sen takia, että tässä iässä ei kovin kauaskantoisia suunnitelmia kannata tehdä, jäävät ehkä toteutumatta!! Eikä kaikki ole noin välinpitämättömiä muitten sanomisista, kuin näemmä Sinä!! Sekin on kait elämänkokemusta ja itsesuojeluvaistoa, kun ottaa muitakin ainakin jossain määrin huomioon, minä kun en ole maailman napa! Se on erittäin hienoa, että olet (omasta mielestäsi) menestynyt niin hyvin tällä palstalla, että oikein olet saanut vastauksiakin!! Kaikkea hyvää sinulle jatkossakin!!
Juuri näistä syistä viestini kirjoitin. Olen joskus ollut lähes kauhuissani kun käytän sivistyssanoja, vieraita kieliä j.n.e. Kaikki aiheet ovat hyviä ja toivottuja. Toit varmaan monien ajatukset julki ja jos luette minun viestini siinäkin on sama ajatus. Kiitos ja kirjoittamisiin! Eri mieltä oleminenkin kuuluu asiaan mutta myös toisten kunnioittaminen.
tuli ja meni! Olivat yllätyssellaisia, mutta mukavia ja piristäviä. - Nyt on sitten ollutkin paljon luettavaa ja sen myötä taas fundeerattavaakin. Ja jonkinlaista tulostakin alkaa jo syntyä, kun kaikki viestinne olen ennättänyt lukea.
Tunnen, että minulta on nyt kateissa kirjoittamisen ilo ja vapaus. Kunnioituksesta "vanhoja tuttuja" ja uusia kirjoittajia kohtaan minun lienee parasta siirtyä nyt "väärinkäsitysten välttämiseksi" lukijapuolelle "ilman sarvia ja hampaita".
Ehkäpä tuolta tarkkailijan näkökulmasta sitten selkiytyy minullekin, mikä on "keskusteluaihe, joka ei kiinnosta/kiinnostaa, vaikean tuntuinen otsikko, hienostelevan tuntuinen otsikko, tavallisten ihmisten tavalliset asiat, samanhenkiset, fiksuudella loistavat ja sydänsivistyneet keskustelijat"
Hyvää Yötä Kaikille! Ja kirjoittamisen iloa uuteen päivään! Minä pidän nyt kirjoittamisessa taukoa - ainakin vähän aikaa.
Älä suotta säikähdä ilmoituksia häirikköviesteistä ja ip-osoitteiden seuraamisesta. Häirikköviesteiksi lukisin juuri täällä riehuneiden tohtoreiden kirjoitukset (joita uskon Ruuneperinkin tarkoittavan) jotka sortuvat alatyyliin, henkilökohtaisiin nimittelyihin ja törkeyksiin.
En usko kenenkään luulevan mielipide-erojen olevan häirikköviestejä, päinvastoin erilaiset mielipiteet tekevät keskustelusta mielenkiintoisen ja värikkään. Kuitenkin keskustelunhan on oltava sivistynyttä eikä toista osapuolta henkilökohtaisesti loukkaavaa, eikö niin?
Käydään keskustelua edelleen, minusta on ollut nelikymppisenä mukavaa vierailla tällä palstalla ja lukea keskusteluja, vaikka harvakseltaan itse niihin vastailenkin (johtuen ainoastaan omasta laiskuudestani!! =0)
Kaikkea hyvää toivotellen,
Tiinuli
että on vielä joku ystäväkin jäljellä. Viime päivät ovat menneet selvittelyissä, oikaisuissa j.n.e. Täytyyköhän jättää koko forum teidän nuorten haltuun? Ehkäpä Sinä osaisit avata uudella viestillä forumin uuteen kukoistukseen.
Kaikkea hyvää!
Ruuneperi