Poika täytti viime kuussa 2 v. Hän on oikea vilpertti, ei pysy sekuntiakaan paikallaan, huutaa neuvolassa, lääkärissä, karkailee kaupassa ymym.
Tukka oli kasvanut sen verran pitkäksi, että tilasin ajan parturille. Aika paljon epäilytti josko toimenpiteestä tulee yhtikäs mitään. Siksi otin pojan isosiskon "varalle" mukaan eli jos poika ei anna leikata, tyttö käyttää varatun ajan.
Menomatkalla poikkesin lähikauppaan ja ostin molemmille tenaville pienet karkkiaskit (vaikkei karkkipäivä ollutkaan vaan erikoistapaus) ja nappasin vielä leluhyllyltä vajaan parin euron leikkikaivurin. Lisäksi olin varannut mukaan pojan lempinallen ja tutin. Ajattelin että jos ei näillä "varotoimenpiteillä" saada tukkaa nätiksi, niin sitten saa kasvaa vaikka lattiaan asti :-)
Parturissa poika pääsi heti käsittelyyn. Kiltti parturikampaajatäti nosti poitsun korkealle tuolille. Siinä vaiheessa poika ei tajunnut pyristellä vastaan. Kun hänelle alettiin laittaa kaapua ylle, poika pärähti itkemään ja vaatimaan poispääsyä. Rauhoittavaa puhetta, karkkiaski vasempaan kouraan kiireesti, nalle peilipöydälle istumaan ja upouusi kaivurikin hopusti esille. Suuret kyyneleet vierivät pojan silmistä, mutta karkkiaskin kaivelu alkoi olla kuitenkin kiinnostavaa puuhaa ja tädin operointi yläpäässä ei ollutkaaan niin kurjaa. Loppuvaiheessa alkoikin näyttää siltä, että hän jopa nautti leikkaamisesta!
2 v poika parturissa ekan kerran
3
470
Vastaukset
- tiitiäinen_2
Tuosta saavat muiden vilperttien äidit varmasti hyviä vinkkejä! Olet selvästi ovela ja lempeä kasvattaja, hyvää joulunaikaa!
- isosisko
juu kokemusta on melkeinpä tuon ikäisen lapsen hiusten leikkaamisesta;)Se ei ollut mikään ihan pieni operaatio,yritettiin vaikka mitä,että saisin pojan hiukset leikattua,mutta mikään ei tuntunut toimivan,kunnes poika yht`äkkiä tarttui hihaani ja sanoi,että väsyttää haluan mennä nukkumaan...siitä sitten idean suuren sainkin hallelujah:))...huusin äitille että tulisi pitelemään veljeäni sylissään ja siihen se sitten nukahti ja sain leikatua hänen hiukset erittäin nätisti,kun lapsi veti sikeitä..:Dhyvää joulun odotusta kaikille ja onnea uudelle vuodelle 2006!;D
- Tapiiri
Meillä poika pienenä pelkäsi lääkäreitä ja varmaan parturit yhdisti jotenkin heihin. Meillä onnistu parturissa käynnit siten että sovittiin pojan kanssa että jos istuu parturissa nätisti, niin sit mennään parturin jälkeen kauppaan ja ostetaan jotain kivaa. Poika sai aina valita jonkun kivan mieleisen lelun (joka ei maksanut paljoa) Tällälailla mentiin jokunen vuosi ja hyvin tepsi. Nyt poika on 6 v ja yrittää välillä vieläkin sanoa että olin kiltisti parturissa että eikös osteta leulua. Tyytyy kyllä siihen kun sanon että on jo iso poika ja ymmärttä että parturia ei tarvii pelätä. Lahjonta auttaa asiassa kun asiassa. Lahjottiin myös poika kun oli 6 v neuvolassa ja sai rokotteen. Pelkäs rokotetta ihan hirveesti, mutta urhoollisesti meni kun sai pienen lelun neuvolan jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862