Poikarakkautta

Ville T kirjoitti:

Lavealla laitakaupungin kadulla, jota kävelin, ei ollut yhtään liikkeitä, rivi suuria puuhuviloita vain molemmilla puolin, kaikki samanlaisia. Taloissa oli valtavat kuistit, joissakin pylväitä ja rappusia ulko-ovelta kadulle saakka. Ammoin ne olivat olleet hienoja asumuksia, mutta nyt saattoi pimeässäkin nähdä, että maalit seinissä hilseilivät ja ikkunapuut säröilivät. Kummallista, mutta nämä rapistuneet julkisivut tuntuivat kovin inhimillisiltä. Ne melkein kuiskivat : - Sinä kuulut tänne.
Ja niin kuuluinkin : olin melko äveriään suvun vesa, mutta luopunut hillitystä, yltäkylläisestä, ahtaasta elämästäni paria vuotta aiemmin löytääkseni itseni juuri tästä : kadulta.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olin onnellinen. Olin vapaa.
Kävelin siis päämäärättömästi, varmaan hyräillen ja miettien minkälaisia ihmisiä kussakin talossa mahtoi asua, kun pieni, köynnösten puoliksi kätkemä kyltti erään huvilan aidassa vangitsi huomioni. VUODE JA PUOLIHOITO, siinä sanottiin. VUODE JA PUOLIHOITO. SÄNKY JA AAMUKAHVI.
Pysähdyin, enkä päässyt jatkamaan sen huvilan luota ; minun oli vain kiivettävä arveluttavan lahot portaat ulko-ovelle ja painettava ovisummeria. En tiedä miksi tein niin, sillä rahavirrat, jotka aiemmin olivat isäni luota juosseet, olin padonnut itse, eikä minulla, juuri sillä hetkellä, olisi ollut varaa edullisimpaankaan majoitukseen.
Ovi aukaistiin ja vastassani oli suunnilleen ikäiseni nuorukainen. Sen näköinen, kuin olisi juuri herännyt - niin kuin varmasti olikin.
- Anteeksi, sanoin, - anteeksi jos herätin, mutta ...
- Ei se mitään, nuorukainen mutisi silmiään hieraisten. - Ei mitään.
- Käy peremmälle, hän sanoi, ja niinpä astuin kynnyksen yli suoraan jonkinlaiseen aulaan tai olohuoneeseen.
- Olen yksin täällä, enkä oikein tiedä näitä...systeemejä, nuorukainen sanoi siirtyessään tiskin tapaisen taakse.
Hän aukoi laatikoita hakiessaan huoneen avainta ja valaisi, että se oli hänen äidinäitinsä
joka - enää vain harrastuksekseen - piti paikkaa yllä. Nyt äidinäiti oli viikon jossakin poissa - ruskamatkalla - ja nuorukainen oli lupautunut talovahdiksi.
Avain löytyi lopulta, mutta huoneen ovi oli niin kenossa tai turvonnut, ettei se mennyt edes kiinni.
- Voi hitto, nuorukainen naurahti, - muita huoneita ei nyt ole... Tai on, mutta punkat ovat laittamatta ja muutenkin...
- Shh, sanoin. - Tämä kelpaa hyvin....
- ... ja minähän voin istua ovella vartiossa, hän lisäsi huvittuneena, - on nimittäin pappavainaan haulikkokin turvana.
Levittelin käsiäni ja hymy pyrki väkisinkin suupieliin. Tämä oli älyttömin aamiaispaikka sitten Heinolan matkustajakodin, jossa ovi ei myöskään ollut mennyt kiinni, ja jossa aamiainen oli käsittänyt harmaita kananmunia, kahvia kuin kiisseliä, ja noin 100-vuotiaan emännän naftaliininhuuruisia nuoruudenmuisteloita.
Silmäilin huonetta ovelta käsin ja purskahdin nauruun, kun hämärään totuttuani näin sisustuksen.
- Paljonko veloitat t ä s t ä ? kysyin.
Nuorukainen silmäili kellastunein pitsiliinoin verhottuja pöytiä, kirkuvanpunaisia villamattoja, muinaismuistoja lipaston päällä, seinäkynttelikköjä ja syvänpurppuraisia päiväpeittoja, ja oli hänelläkin pokassaan pitelemistä.
- Tuota..., hän työnsi kätensä syvälle farkkujen taskuihin ja nosti hartioitaan. - Sovitaanko, etten mitään.
Mikäs siinä sitten : heitin rinkkani sängylle ja hengitin ilmaan pöllähtänyttä tomua. En voinut muuta kuin hymyillä ja kiittää tuntematonta, etten ollut allerginen.
Nuorukainen viipyi vielä ovella ja kysyi sitten :
- Otatko jotakin ? Kahvia, teetä ? Ja, pienen hiljaisuuden jälkeen : - Vai maistuisiko kalja ?
- Takuulla maistuisi, ilahduin. - Kyllä kiitos.
Kävin peseytymässä pikkuruisessa kylpyhuoneessa, jonka hanoista ei lirutellut paitsi kylmää vettä. Sekään ei harmittanut, huvitti vain.
Kohta "isäntäni" koputti oveen ja astui sitten huoneeseen - yllätyksekseni kahden kaljapullon kera.
Hän katsoi minuun kysyvästi, ja totta kai minä nyökkäsin.
- Ole hyvä vain, sanoin.
- Mike, hän ojensi kätensä vähän myöhemmin, kun istuimme sohvalla ja hörpimme olutta.
- Samuli, tartuin hänen käteensä ja kysyin, oliko vierasperäinen Mike hänen oikea nimensä.
Ei ollut, se oli Miika.
Tyhjiä pulloja rupesi kerääntymään pöydälle, ja parin tunnin päästä huuli lensi kuin olisimme tunteneet aina. Kun Mike kysyi, että millä minä oikein elätin itseni ja rahoitin reissuni, en arkaillut vastata.
- Viime aikoina olen eupäässä myynyt...
- Mitä ? Pölynimureita ? Pannulappuja ?
- Itseäni. Olen myynyt itseäni.
Mike vain naurahti.
- Ai kenelle ? hän sitten kysyi.
- Miehille, vastasin totuudenmukaisesti. - Mutta teen sitä vain rahasta.
- Aha.
Aha ? Siinä kaikki : Mike ei ollut moksiskaan. Mutta tiesinhän jo totuutta kertoessani, ettei hän olisi tiedosta moksiskaan. Vaistosin sen hänestä.
- Et siis ole homo ? Mike kysyi.
- En.
- En minäkään, vaikka moni on luullut.
Niin, jos olisin uskonut stereotypioihin, olisin helposti pitänyt itsekin Mikeä homona. Sen kummemmin erittelemättä : hän näytti siltä kuin homojen yleensä ajatellaan näyttävän. Mutta hän siis ei ollut homo, enkä minä.
Kuitenkin, kun olimme rupatelleet pitkään aivan muista asioista, meni uusi ystäväni hiljaiseksi. Lopulta, oltuaan hiljaa hyvän aikaa, hän sanoi seinällä riippuvalle ompelutyölle :
- Olen minä kumminkin ajatellut, miltä tuntuisi olla...
Hiljaisuus.
- ... miltä tuntuisi olla miehen kanssa ? päätin hänen lauseensa.
- Niin.. minä... siis, Mike mutisi ja tuijotti polviaan.
Katsoin häntä - ja vain katsoin häntä. En tiennyt, mitä sanoa.
Mike katsoi minuun, huokaisi tuskastuneesti, ja suuntasi katseensa jälleen seinätauluun.
- Sori, minä en.. mitä minä.., hän sopersi ja hörppäsi pullostaan.
Siinä Mikeä katsellessani ajattelin outoja. Äkkiä hänen ihonsa oli saanut ihmeellisen kuullon, huulet olivat pehmeät ja silmät, joissa nyt oli uusi, entistä hämmentyneempi katse, näyttivät tummemmilta kuin aikaisemmin. Hän näytti eksyksissä olevalta, mutta samaan aikaan hänessä, ja kaikessa mitä hän teki, oli ilkikurista hymyä.
- Okei, taputin vieruspaikkaani, - tules tänne.
- Tule nyt vain, sanoin.
Mike hinautui hitaasti viereeni ja istui siinä liikahtamatta.
- Pelkään, että tämä on sinusta vähän...järkyttävää, hän sanoi sitten. - Tämä että minä näin...
- Shh...
- Nousisitko seisomaan ? pyysin, ja Mike tajusi sanattakin tarkoitukseni.
Hän nousi seisomaan, riisui paitansa, ja alkoi aukoa farkkujensa nappeja. Kun ne olivat auki, hän laski kätensä sivuilleen, katsoi minuun, ja sanoi tuskin kuuluvasti :
- Ole hyvä.
Minä istuin sohvalla ja hän seisoi edessäni. Hivutin hänen farkkujaan alaspäin vähä vähältä, seuraten kuinka hän reagoi.
Hän reagoi laskemalla alushousunsa itse.
Miken elin oli sopusuhtainen ja hieman jo jäykistynyt.
- Haluaisitko imeä ? Mike kysyi, ja näytti heti pelästyvän äkillistä rohkeuttaan. - Ei siis ole mikään pakko, ei ole ...
Hänen kasvoilleen levisi taas tuo kärsivä ja hämmentynyt ilme.
- Haluan minä, sanoin ja hivelin hänen kiinteitä pakaroitaan. - Haluan.
Ja ensimmäistä kertaa elämässäni minä TODELLA halusin.
Mike huokaisi katkonaisesti, kun otin hänen elimensä suuhuni. Hän tarttui hiuksiini ja rupesi liikkumaan - ja liikuttamaan minua. Välillä hän pysähtyi, ja silloin annoin kieleni kiertää täyteläisen terskan räystäiden alla.
Mike voihki hiljaa, huokaili ja vavahteli. Niin kuin minäkin.
Asetuimme vuoteelle ja jatkoin imemistä vielä vähän aikaa, kunnes Mike sanoi :
- Antaisitko minun.. ?
Hän hipaisi terskaani huulillaan ja sai aikaan sähköpurkauksen, joka ulottui kaikkialle kehooni. Hän näykki rintanipukoitani ja kaulaani, hyväili huulillaan ohimoitani ja kasvojani, ja rohkaistuttuaan otti suuhunsa melkein koko elimeni.
Taivas, se tuntui hyvältä.
- Haluaisitko ... ? kysyin, kun olin miltei räjähtämispisteessä, ja Mike nyökkäsi.
Kävin sängylle selälleni, ja Mike asettui taakseni, haettuaan ensin voidepurkin kylpyhuoneesta.
Voitelun jälkeen hän painoi kivikovan elimensä reikäni suulle, ja rupesi painamaan sitä hitaasti sisään.
- Ei kai tee kipeää ? hän kysyi.
- Ei, vastasin, ja tarkoitin totta.
Lopulta hänen kalunsa oli niin syvällä minussa kuin mahdollista, ja tunsin hänen lantionsa ihoani vasten. Tunsin myös, kuinka hänen elimensä sykähteli, ja hän oli pitkään liikkumatta.
- Meinaa tulla, hän naurahti.
- Tuntuu niin helvetin hyvältä, hän sanoi.
- Samoin, vastasin.
Tartuin kaluuni ja rupesin vetelemään Miken määräämään tahtiin. Miken voihkiminen kiihotti minua jostain syystä aivan älyttömästi - hän oli äänekkäin tapaamistani kundeista. Ja mikä minua eniten kiihotti, oli hänen ihana kalunsa, joka tuntui halkaisevan minut kahtia. Hän kiihdytti tahtia, eikä voinut enää pidätellä - niin kuin en minäkään voinut.
Hän laukaisi aseensa ja pyrki aina vain syvemmälle, syvemmälle minuun. Spermaa tuntui suorastaan tulvivan.
Minä laukesin kohta Miken jälkeen - hänen avustuksellaan, hänen katsellessaan. Hyvä ettei taju hämärtynyt.
Yö päättyi hellyyteen ja iloon. Nauroimme, keskustelimme, tutustuimme toisiimme.
- Tuossa, sanoi Mike aamukahvia juodessamme.
Hän laski kolme satasen seteliä pöydälle.
- Sinä jäät sitten ensi yöksikin, hän hymyili ilkikurisesti kahvimukinsa takaa. - Ja sitä seuraavaksi, eikö vain ?
Hymyilin yhtä ilkikurisesti, työnsin rahat takaisin hänelle ja vastasin :
- Jos et maksa viittä milliä, en lähde tästä minnekään.
Enkä lähtenyt. Minä jäin.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä