Moi kaikki,
en oikein tiedä mille palstalle tämä asia kuuluu mutta haluaisin kuulla muiden koiranomistajien vastaavista kokemuksista. Kytätäänkö muualla koirien tarpeiden tekemistä samalla tavalla kuin täällä Vantaalla?
Vaimoni tuli juuri lenkiltä koiramme kanssa ja kertoi kuinka joku "kyttäyspartio" johon kuului kaksi lastenvaunuja työntävää naista oli katsellut vihaisesti ja paheksunut kovaan ääneen kun koiramme teki oli vääntämässä torttua ulkona. Me olemme AINA keränneet koiramme jätökset pois, ja nuo juoru-justiinat aivan varmasti näkivät vaimoni kädessä olevan kakkapussin - harvemmin sellaisia huvikseenkaan mukana kannellaan!
Ymmärrän kyllä että kaikki koiranomistajat eivät aina kerää koiransa jätöksiä ja itsekin paheksun heitä - hehän pilaavat muidenkin koiranomistajien maineen. Varsin ikävältä tämä tapaus tuntui erityisesti sen takia että vaimoni oli juuri samalla reissulla nähnyt kun joku pikkukoiran omistaja oli juuri jättänyt koiransa jätökset maahan, jotka vaimoni oli mennyt keräämään. Kyttäyspartion haukut menivät siis täysin väärään osoitteeseen!
Itselläni on myös ikäviä kokemuksia, pelkkä koiran ulkoiluttaminen on joskus tuonut haukkuja niskaan. Joskus ihmiset kyttäävät että koko kakki-keräys-roskiin prosessi suoritetaan loppuun asti, jonka toki ymmärrän, mutta se että haukutaan ilman parempaa tietoa saa kyllä näkemään punaista.
Kyttäystä
4
311
Vastaukset
- meillä
täällä pohjois-karjalassa ei ole tuta ongelmaa täällä outokummussa on niin paljon koiria että moista ongelmaa ei ole tullut itse en kerää koiran jätöksiä vaan peitän ne hyvin jos ei olla kovin keskustassa :D
- juddha
kyllä vain meilläkin päin täällä on samanlaisia ihmisiä. nimittäin kerran semmoinen vanha mies rupesi juuri minulle huutmannan että vie koirasi metsään vaikka ilman syytä kun olin juuri keräämässä niitä pois.
kyllä minusta nämä "tarkkailijat" voisivat edes olla tarkkaavaisempia ja huomata että minulla oli pussi kädessä (ja miksi ihmeesä muuten olisin kyykistynyt koiran kakan luokse)jos kerran muuten ovat niin "tarkkaavaisia" :)- Taskut täynnä paskapusseja...
Niilä raukoilla ei varmaan ole muuta tekemistä kuin paskan vahtaaminen voi raukkoja sentään.
Olen ottanut noin kolmekymmentä vuotta koirieni kakat jos ne ovat tehneet ne asutuille alueille joten ei ole mitään uutta.Monasti otan toistenkin koirien kakat jotka omistajat ovat jättäneet ottamatta.
On tullut kiitostakin ohikulkijoilta kun sanovat että on ihme kun on sellaisiakin jotka keräävät,olen sanonut että minusta se on ihan luonnollista,ja senkin vuoksi että saan sanoa ettei ainakaan oman koiran kakkaan tarvihe polkea.
Nuorena tyttönä olin kävelyllä erään vieraan koiran kanssa kun se alkoi vääntämään kakkaa erään kaupan edessä keskikaupungilla ei silloin ihmiset mitään herjoja heitelleet,mutta päät kääntyili , minä olin tosi nolo en ollut mitenkään varautunut moiseen eikä siihen voinut sormeakaan eteen laittaa,kun se ähersi ja tinkasi.Minä pitelin hihnaa ja olisin halunnut vajota maan alle.
Mitään minulla ei ollut mihin sen olisi saanut otetuksi ei edes nenäliinaa.Ja silloin oli paras ruuhka aika,ikäni muistan sen.En lähtenyt enää keskikaupungille sen koiran kanssa.
Olen maalta eikä siellä koiran eikä muunkaan kakat olleet ongelma ne oli joka päivää.Mutta keskelle kaupungin keskustaa vilkkaimpaan ruuhka aikaan oli minulle liikaa. - hibiskus
Taskut täynnä paskapusseja... kirjoitti:
Niilä raukoilla ei varmaan ole muuta tekemistä kuin paskan vahtaaminen voi raukkoja sentään.
Olen ottanut noin kolmekymmentä vuotta koirieni kakat jos ne ovat tehneet ne asutuille alueille joten ei ole mitään uutta.Monasti otan toistenkin koirien kakat jotka omistajat ovat jättäneet ottamatta.
On tullut kiitostakin ohikulkijoilta kun sanovat että on ihme kun on sellaisiakin jotka keräävät,olen sanonut että minusta se on ihan luonnollista,ja senkin vuoksi että saan sanoa ettei ainakaan oman koiran kakkaan tarvihe polkea.
Nuorena tyttönä olin kävelyllä erään vieraan koiran kanssa kun se alkoi vääntämään kakkaa erään kaupan edessä keskikaupungilla ei silloin ihmiset mitään herjoja heitelleet,mutta päät kääntyili , minä olin tosi nolo en ollut mitenkään varautunut moiseen eikä siihen voinut sormeakaan eteen laittaa,kun se ähersi ja tinkasi.Minä pitelin hihnaa ja olisin halunnut vajota maan alle.
Mitään minulla ei ollut mihin sen olisi saanut otetuksi ei edes nenäliinaa.Ja silloin oli paras ruuhka aika,ikäni muistan sen.En lähtenyt enää keskikaupungille sen koiran kanssa.
Olen maalta eikä siellä koiran eikä muunkaan kakat olleet ongelma ne oli joka päivää.Mutta keskelle kaupungin keskustaa vilkkaimpaan ruuhka aikaan oli minulle liikaa....minkä muun asian eteen olisi kirjoiteltu yhtä paljon kuin koiran kakan? Ovatko äidit nousseet koskaan barrikaadeille samanlailla jonkun toisen asian takia kuin koiran kakan? Ehkä Suomessa ovat asiat niin hyvin, ettei muusta enää voi valittaa. Ihmiset Suomeesa voisivat olla huolissaan monesta asiasta, kuten liikenteen vaarallisuudesta, liian korkeista ylinopeuksista, tupakan terveyshaitoista, nuorten alkoholinkäytöstä, perheväkivallasta, vanhusten huonosta terveydenhuollosta, vaihtuvista kotihoitajista..mutta nämä kyttääjät käyttävät aikansa koiran kakan vahtaamiseen ja sitä vastaan taistelemiseen? Suorastaan naurettavaa. Olen itse kakan kerääjä, en viitsi jättää kakkia kävelytielle, mutta monesti mietityttää se muovijätteen määrä, joka pusseista aiheutuu koiran (ehkä 15vuoden) elinaikana, kun maatuvaa jätettä laitetaan muoviin ja jätteisiin.
Eikö kukaan ole huolestunut koiran pisan määrästä, sitähän on joka kulmalla eikä sitä voi edes nähdä..kuinka vaarallista! :) Ehkä näiden kakka-poliisien kannattaa ensi keväänä kampanjoidamyös koiran pissiä vastaan, voimmehan me pahat koiranomistajat alkaa ottamaan sitä pullolla talteen ;D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1057361
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h985243Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163506Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253441Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352534Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191856Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3421472Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?541314