Tarvitaanko enää live-seuroja?

Bittienkeli

Nykyteknologia on, kielloista huolimatta hiipinyt jopa esikoislestadiolaiseen liikkeeseen. Seuroja kuunnellaan (vanhanaikainen viestintätapa) puhelimen avulla eri paikkakunnilta, esim. Lapinseuroja. Miksi tehdä asiaa näinkin vaikeaksi, koska nykyinen tekniikka mahdollistaa seurata seurakokouksia tietokoneen tahi telkkarin ruudulta? Tosin televisio ja internet ovat synniksisaarnattuja viestintävälineitä vanhollis- ja esikoislestadiolaisten taholta, mutta uskallan jopa epäillä, että 70% lestoista piilokatselee televisiota! Visiohan voisi olla se, että puhemies puhuu pöntöstä tv-kameralle ja seurakunta katselee livenä, tahi myöhemmin nauhoitettua lähetystä vastaanottimistaan? Nyt kysytään inhimillisen (fyysisen) kontaktin perään? Mitä fyysistä puhe-, tahi muuta kontaktia saa kuulija kuunnellessaan päivätolkulla Gällivaaran puheita ja liikutuksien tuomaa huutoa puhelimestaan? Asiahan lienee sama, kuin katsoa telkustaan nauhoitettua lähetystä Jällivaaran joulukokousten puheista ja liikutusten hihhuloinnista?

11

1110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinä olet väärä henkilö ottamaan kantaa koko asiaan. Noin halveksuvalla asenteella varustetulla ei varmasti Pyhä Henki pääse kovin syvälle sydämeen.

      Aika harva meistä kuuntelee seuroja yksin, vaikka sekin voisi joskus olla mukavaa - paitsi tietysti niillä, jotka eivät sairauden tms takia pääse liikkumaan. Heille soisi jonkun ystävän kuunteluseuraksi.

      On täysin sopimatonta moittia kristittyjen kokoontumisia huudoksi ja hihhuloinniksi. Jos Henki vaikuttaa ihmisissä, älä sinä siihen ryhdy moittijaksi ja tuomariksi, mitä Jumalan ja ihmisen välillä tapahtuu, vaikka itse olisit kova kuin kylmä kivi.

      Kuunteluseurat eivät kristityllä voi olla pääasiallinen hengellisen ravinnon lähde. "Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan." Mutta toisaalta on sekin voitu todeta useammin kuin kerran, että myös pelkän kuuntelun alla on voinut ilmaantua syntisiä, joiden on tarvinnut saada valittaa syntisyyttään läheiselle. Ja näin on pidetty mukavia kotiseuroja.

      En tiedä pitäisikö "Bittienkelille" toivottaa katumisen armoa halventavasta kielenkäytöstä (ja asenteesta), kun toisaalta Jumalan sana osoittaa, että Kristus on kuollut ainoastaan ihmisten puolesta, ei enkelien. Enkelit ovat luomisessa saaneet niin paljon enemmän, että heidän tulee pärjätä omillaan. Siksi langenneet enkelit ovat niin vihaisia sekä Jumalalle että Jumalan ihmisille.

      Onko muuten pahempi kuunnella huutoja seuroista kuin esim. urheilukilpailuista? Muistatko, mitä pyhä kirja kertoo huutamisesta?
      - Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?"

      • itse asiaa

        >Sinä olet väärä henkilö ottamaan kantaa koko asiaan. Noin halveksuvalla asenteella varustetulla ei varmasti Pyhä Henki pääse kovin syvälle sydämeen>.

        Aivan, ylimielisyyttäkin voi nähdä. Mikä olikaan itse asia?
        Kuka yleensä on väärä henkilö ottamaan kantaa?
        Onko viime kädessä kukaan?

        Mitä sanoisit pLErin, jos samaa sanottaisiin sinusta itsestäsi? Jospa sinullaki on asenne estämässä Pyhän Hengen pääsyä sydämeesi ja ymmärrykseesi?

        Mitä eroa Jeesuksen tutkivien silmien edessä on pilkkaavalla katupojalla ja pyhissä rutiineissaan tyytyväisenä häärivällä fariseuksella?

      • itse asiaa kirjoitti:

        Toivonkin, että ystävät sanovat, kun itse en vikojani huomaa. Sillähän he vain osoittavat, että rakastavat kuolematonta sieluani. Tosin, ei se lihalle helppoa ole, jos muistutetaan synnistä, mutta loppupelissä kuitenkin parempi, kuin se että annetaan vaan olla.
        Fariseusta minusta voi hyvinkin löytyä, en ole siitä päässyt eroon. Mutta pyhissä rutiineissa tyytyväisenä hääriminen ei kyllä sovi minuun. Ensinnäkin olen liian usein tyytymätön. Toiseksi pyhiä rutiineja minulla on aivan liian vähän.

        Mutta kaiken tuntemisen keskellä en silti aio kieltää uskoani ja siksi uskallan sanoa, että Pyhä Henki on sydämessäni. Ja uskon, että Pyhä Henki vaikuttaa minussa rakkauden omaa hengellistä kotiani kohtaan ja toivon, että näin saa olla jatkossakin. Olisi niin kolkkoa koettaa selviytyä ilman sitä.

    • teletekniikan ystävä

      Veit jos et sanoja suustani, niin ainakin ajatuksen päästäni:) Nimenomaisesti nykyaikaisen teletekniikan keinoin voitaisiin vähentää ympäristöä saastuttavaa pörräystä seuroihin ja muihin massatapahtumiin. Verkotetaan rukoushuoneet ja seuratalot yhteen ja näytettäköön niissä vaikka laajakangaskuvana toispaikkakuntalaisten tilaisuuksia. Samalla tekniikalla liikuntakyvyttömät ja -haluttomat voisivat seurata tilaisuuksia omalta monitoriltaan.

      • Erimieli

        Kun kristillisyys alkaa olla elävästä elämästä irrallaan ja kuivaa kuin kapakala, niin ketä mahtaa enää tällainen tekniikalla kuivatettu kristillisyys ruokkia? Muita paitsi insinöörejä ja tietotekniikan ammattilaisia, joita kiinnostaa eniten se, että laitteet toimivat tilttaamatta.
        Yksi jos toinen saattaa silloin haikailla vanhoillisten suuria suviseuroja, joissa ollaan kokoonnuttu yhteen kymmentuhatpäisenä joukkona. Tekniikkaa sielläkin käytetään, mutta sivuosissa kuten kovaäänisissä yms.
        Valkokankaalla saarnaajatkin muuttuvat etäisiksi kuin USA:n presidentti. Ei TV-ruudussa puhuvalta saarnaajalta voi käydä pyytämässä synninpäästöä kuten seuroissa on tapana. Pöydällä mekastavaa toosaa ei voi kaulailla.
        Ehkei tällainen anteeksipyytely ole teletekniikan ystävän mielestä edes tärkeää.

      • sitä puhelimella korvaan
        Erimieli kirjoitti:

        Jätetääs nimimerkki Erimieli, ne fraasit ja hokemat syrjään, ja keskitytään välillä itse asiaan.

        Mikä siinä kuivattaa, jos äänen sijasta näkee myös kuvan?
        Voisiko Erimieli kertoa?

        Täytyy muistaa, sama henki ja samat ihmiset, jotka nyt vastustavat kuvaa, ne vastustustivat äänenkin lähettämistä joskus muinoin 1970-luvulla.

      • Erimieli kirjoitti:

        Kun kristillisyys alkaa olla elävästä elämästä irrallaan ja kuivaa kuin kapakala, niin ketä mahtaa enää tällainen tekniikalla kuivatettu kristillisyys ruokkia? Muita paitsi insinöörejä ja tietotekniikan ammattilaisia, joita kiinnostaa eniten se, että laitteet toimivat tilttaamatta.
        Yksi jos toinen saattaa silloin haikailla vanhoillisten suuria suviseuroja, joissa ollaan kokoonnuttu yhteen kymmentuhatpäisenä joukkona. Tekniikkaa sielläkin käytetään, mutta sivuosissa kuten kovaäänisissä yms.
        Valkokankaalla saarnaajatkin muuttuvat etäisiksi kuin USA:n presidentti. Ei TV-ruudussa puhuvalta saarnaajalta voi käydä pyytämässä synninpäästöä kuten seuroissa on tapana. Pöydällä mekastavaa toosaa ei voi kaulailla.
        Ehkei tällainen anteeksipyytely ole teletekniikan ystävän mielestä edes tärkeää.

        Anteeksipyytely toosaa kaulailemalla ei ole tärkeää monellekaan meistä. Kannattaako sellaista vaihtoehtoa tähän tuoda leikilläänkään? Mutta kristityllä on oikeus - ja hänen tuleekin uskoa syntinsä anteeksi, vaikkei yhtään kaulaa olisi näköpiirissä.
        Kuinka muuten se toosa mekastaa enemmän kuin puhuja siellä jossain piuhan päässä?

      • ekonainen
        Erimieli kirjoitti:

        Kun kristillisyys alkaa olla elävästä elämästä irrallaan ja kuivaa kuin kapakala, niin ketä mahtaa enää tällainen tekniikalla kuivatettu kristillisyys ruokkia? Muita paitsi insinöörejä ja tietotekniikan ammattilaisia, joita kiinnostaa eniten se, että laitteet toimivat tilttaamatta.
        Yksi jos toinen saattaa silloin haikailla vanhoillisten suuria suviseuroja, joissa ollaan kokoonnuttu yhteen kymmentuhatpäisenä joukkona. Tekniikkaa sielläkin käytetään, mutta sivuosissa kuten kovaäänisissä yms.
        Valkokankaalla saarnaajatkin muuttuvat etäisiksi kuin USA:n presidentti. Ei TV-ruudussa puhuvalta saarnaajalta voi käydä pyytämässä synninpäästöä kuten seuroissa on tapana. Pöydällä mekastavaa toosaa ei voi kaulailla.
        Ehkei tällainen anteeksipyytely ole teletekniikan ystävän mielestä edes tärkeää.

        >Ei TV-ruudussa puhuvalta saarnaajalta voi käydä >pyytämässä synninpäästöä kuten seuroissa on tapana.

        Tuo on vain järjestelykysymys. Onnistuu parhaiten kaksisuuntaisella yhteydellä.

        >Pöydällä mekastavaa toosaa ei voi kaulailla.

        Tuo taas on muotoilukysymys. Onko kaulailu sitten Raamatun oppien mukaista, on jo eri kysymys.

        On muistettava, että Suviseurojen laumamatkailu on vasta myöhemmän kehityksen tulos. Alun perin matkaan lähetettiin vain parempi väki eli puhujat ja papit.

      • Bittienkeli

        -TV-ruudussa puhuvalta saarnaajalta voi käydä pyytämässä synninpäästöä kuten seuroissa on tapana. Pöydällä mekastavaa toosaa ei voi kaulailla.
        Ehkei tällainen anteeksipyytely ole teletekniikan ystävän mielestä edes tärkeää.-

        Eikös vanhoollislestat anteeksipyytäessään vain nosta penkistä kätensä kohti taivaita? Ei paljon kaulailla? Mikähän pöydällä mekastava toosa on kaiutinpuhelin? Lienee sekin synniksisaarnattu? Puhelinluuri korvalla ei sivulliselle mekasta, kovaääninen suviseurapaikalla kyllä? Melusaastetta maailmaan mahtuu? Mitä eroa on ruudussa näkyvän satraapin huudolla, tahi puhelimesta kuuluvan mekastuksen? Ruudulla näkyvä ja kuuluva mekkala on syntiä, luurista kuuluva ei? Kyllä pöydällä mekastava toosaa voi kaulailla, miksi ei voisi??

      • Rauhan todistaja
        Bittienkeli kirjoitti:

        No mutta BITTIENKELI
        Missä käsketään pyytämään synninpäästöä joltakin saarnaajalta?
        Jos uskosi siihen perustuu, on pohja väärä.

        Meidän tulee uskoa Jumalan sanaa, jossa Isämme lupaa meille iankaikkisen elämän, rauhan ja vapauden.
        Jumalan sana sen todistaa, ja se on sanottu jo silloin kun saarnaaja aloittaa:
        "Tervehdin teitä Jumalan armolla ja rauhalla"

        Jumalan armo ja rauha, näet ei ole mitään muuta kuin armoa ja rauhaa = syntien anteeksiantamus Kristuksen ansion tähden.
        Tätä ´puhuu koko saarna (jos oikein saarnataan)

      • ns.
        ekonainen kirjoitti:

        >Ei TV-ruudussa puhuvalta saarnaajalta voi käydä >pyytämässä synninpäästöä kuten seuroissa on tapana.

        Tuo on vain järjestelykysymys. Onnistuu parhaiten kaksisuuntaisella yhteydellä.

        >Pöydällä mekastavaa toosaa ei voi kaulailla.

        Tuo taas on muotoilukysymys. Onko kaulailu sitten Raamatun oppien mukaista, on jo eri kysymys.

        On muistettava, että Suviseurojen laumamatkailu on vasta myöhemmän kehityksen tulos. Alun perin matkaan lähetettiin vain parempi väki eli puhujat ja papit.

        "vuosikokousseuroissa" Oulussa v 1906 oli parituhatta kuulijaa, paikalla sanotiin olleen 100 puhujaa.

        Näistä kokouksista muotoutuivat suviseurat myöhemmin.

        Ja jo ennen hajaannuksia esim Alkkulan kirkossa 1875 pidetyssä puhujakokouksessa oli kirkko ääriään myöten täynnä tavallisia uskovaisia, ei ainoastaan puhujia tai pappeja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      243
      45306
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      185
      10838
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8508
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      33
      1563
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe