Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

m+m

Riitelin jälleen serkkuni Annan kanssa. Anna oli, ja on edelleenkin, ahdaskatseisen uskonlahkon kannattaja, ja luonnollisesti äärimmäisen kiinnostunut siitä, mikä häneltä itseltään on kielletty : ihmisen seksuaalisuudesta.
Suukopu alkoi, kuten tavallista, Mikestä. Meillä oli uimarannalla oikein mehukas, pitkä riita, jota en kuitenkaan osannut oikeana riitana pitää.
Olisi pitänyt osata, sillä Anna tulistui tosissaan, kun minulla näytti olevan vain hauskaa hänen messutessaan taivaallisesta tapakulttuurista ja muista idän ihmeistä, jotka olivat ja ovat hieman l i i a n ihmeellisiä minulle. Ja se taas, että minunlaiseni syntinen saattoi porskutella elämässään ilman sen kummempia omantunnonpistoksia, oli aivan liian ihmeellistä Annalle.
Annan mielestä minussa oli, ja on, sekin paha vika, että nauran sopimattoman paljon ja varsinkin asioille, joissa ei ole mitään naurettavaa. Nytkin tapahtui, että kun Anna lausui amenensa, tajuten liian myöhään siinä piilevän kaksimielisyyden, olin kerta kaikkiaan tikahtua riemuuni.
- Paavalikaan ei antanut periksi, vaikka hänelläkin oli piikki lihassaan, putosi rakkaan serkkuni kireiltä huulilta.
Siinä vaiheessa olin jo äkännyt Miken lähestyvän hahmon, enkä voinut olla kuiskaamatta kauniiksi lopuksi - muka kauhistuneena :
- Herra paratkoon... Annamari... Anna, tuolta se piikki nyt tulee...
- Onko i h a n pakko ? Anna älähti, ja survoi vimmalla tavaroita rantakassiinsa.
- Ei ole. Ei sinunkaan ole.
- Tä ? Ja mitä MINÄ olen TAAS tehnyt ?
- Et mitään, mutta porsaita äidin oomme kaikki. Kaikki.
Tämä lausahdukseni ei tainnut olla kovinkaan asiallinen, mutta en kerta kaikkiaan jaksanut väitellä pidempään - en nyt. Väittelymme kulkivat aina samoissa uomissa, osasin vuorosanat prikulleen ulkoa, ja lopputuloksen tiesin. Nyt en jaksanut. Kyllästytti.
Kyllästytti, ja ehkä vähän harmittikin olla aina syyllinen. Olinhan minä sitä monessakin mielessä, mutta tekikö ja tekeekö homouteni minusta syyllisen kaikkeen ?
Annan mielestä kyllä - Annan tai sen nimenomaisen Jumalan mielestä, jonka ihmiset olivat Annalle luoneet.
Mutta nyt huomioni vei Mike, ja Anna pyrähti paikalta kuin pelästynyt lintu. Niin tapahtui aina.
- Minussa varmaan on pisaratartuntana leviäviä demonihenkiä, Mike nauroi kerran, mutta Annalle demonit olivat kaikkea muuta kuin naurunaiheita. Hän näki pikkupiruja kaikkialla, tai ei kirjaimellisesti nähnyt, mutta oletti niitä löytyvän joka paikasta. Niitä oli esimerkiksi kirpputorirytkyissä ja vääräuskoisten henkilökohtaisissa tavaroissa, ja - mikä pahinta -niiden ihmisten aivoissa, jotka olivat homoseksuaaleja.
Annan mentyä istuimme sitten, me demonien riivaamat, vesirajan tuntumassa noin metrin päässä toisistamme. Se metri tuntui sietämättömältä etäisyydeltä nyt, kun emme olleet - meistä riippumattomista syistä - tavanneet toisiamme reiluun kuukauteen. Annoin katseeni vaellella rauhassa Miken pronssinruskealla iholla ja nautin. Mike näytti juuri sellaiselta kuin näyttävät ne, jotka ovat kuolemattomia vielä vähän aikaa. Hänellä oli loputtomasti vuosia jäljellä, niin kuin itsellänikin oli.
En häiriintynyt, vaikkei Mike silmäillytkään minua yhtä intensiivisesti kuin minä häntä - eihän hän juuri koskaan tehnyt niin. Hän oli... ei, ei hän etäinen ollut, vaan... mystinen ? Hän joka tapauksessa katseli aina kauemmas, ja näki pidemmälle kuin minä. Aina ja kaikella tapaa.
- Näytät kuin joltakin aatelismieheltä, tulin jossain vaiheessa sanoneeksi.
Mike hymähti ja imaisi savukettaan liioitellun nautinnollisesti.
- Aateliselta.. ? hän hymyili sitten. - Melkoisen vanhanaikaiselta siis... ?
- Ei, sinä näytät klassiselta, keksin korjata.
- Ahaa... ? Mike sanoi.. - Se... se kuulostaa paremmalta... kyllä. Klassinen.
- Taidan muuten tuntea erään, jonka hulluksi tekemiseen riittää yksi ainoa Mike-niminen klassikko, murisin.
- Jassoo..., Mike sanoi pienelle aallokolle, - minäkin tunnen yhden... Yhden tyypin, johon Samuli-nimiset ikivihreät vaikuttavat samalla tavalla...
Räjähdimme nauruun ja syöksyimme mereen. Kuinka me täydensimmekään toisiamme, kun toinen oli Räkä ja toinen Klassikko.
Vaikka viivyimme vedessä pitkään, ei meri meitä viilentänyt, joten uituamme lähdimme pikavauhtia Miken luo. Tai eihän talo Miken ollut : hänen matkustelevaiselle sukulaistädilleenhän se oikeasti kuului.
Se ja sama : meillä o l i paikka.
Määränpäässämme Mike halusi - minua kiusatakseen -ensimmäiseksi soittaa. Joskus hän soitti nuoteista, mutta useimmiten muistista. Hän siis meni istumaan pitkälle pianotuolille, ja minä istuin hänen viereensä. Hän asetti sormensa koskettimille vihjailevin liikkein ja sanoi pidätellyn arvokkaasti, naurua äänessään :
- Sitten.. ehkä vähän.. Schumannia ? Carnaval... ? Hmmmm... se voisi olla sopiva...
Ja Mike soitti. Hän soitti sillä pehmeydellä, sillä pehmeydellä ja yht`aikaisella ilkikurisuudella, joka oli ominaista kaikille hänen liikkeilleen.
Ja, kuten arvata saattaa, olin jälleen maailman huonoin ja hillittömin yleisö : kävin maestron kimppuun kesken hänen iloisen Kinderscenensä.
Mike nauroi, kun raahasin hänet - muka väkisin - pianotuolilta paimentolaismatolle. Vaatteetkin lähtivät suht ripeästi hänen yltään, ja sitten ne katosivat minunkin yltäni.
Äkkiä vakavoiduimme. Mike makasi allani ja katsoi kerrankin suoraan silmiini.
- En oikein... En oikein vieläkään tiedä mitä tämä on, mutta tämä .. tämä on hyvä asia...
Hänen katseensa siirtyi jonnekin yläpuolelleni, ja hän siveli hiuksiani hajamielisesti ; siveli ja kosketteli niskaani, selkääni, käsivarsiani.
- Tämä.... tämä on hyvä juttu, hän sanoi.
Hän käänsi päänsä oikealle ja sulki silmänsä. Katselin häntä ja kurkkuani kuristi merkillisesti - olisinpa joskus saanut edes pennin hänen ajatuksistaan....
Kumarruin lähemmäs ja pyysin häneltä jotain.
- Käänny, sanoin.
Mike avasi silmänsä ja katsoi minuun tavalla, joka ei jättänyt hirveästi vaihtoehtoja. Painoin huuleni hänen huulilleen miltei rajusti, enkä paljon valehtele, jos sanon että olisin voinut syödä hänet.
Sitten Mike kääntyi.
Hän kääntyi.
Ajattelin seuraavaksi, että jos miehellä voi täydellinen selkäpuoli olla, niin Mikellä oli : jokainen lihas erottui auringossa paahtuneen ihon alta, mutta silti yleisvaikutelma oli lämmin ja pehmeä. Taisin ajatella ääneen, tai ainakin Mike vastasi ajatuksiini :
- Ei sinussakaan... suurempaa vikaa ole, hän mutisi.
Tunsin mielipuolista hellyydensekaista himoa, kun painauduin Mikeä vasten. Minussa oli halua ja tahtoa melkein yli sietokykyni, ja muutakin oli. Kyllä - olin siitä jo varma.
- Ikivihreä kutsuu Klassikkoa, sopotin Miken niskahiuksiin. - Olisi ilmoitusluonteista asiaa.
- Mmmh... ja, ja mitähän ... asiaa ?
- Sitä sinä et ikinä arvaa.
- Arvasin jo, Mike hymähti. - Kuin myös...
Pian en osannut ajatella enää mitään, sillä Mike rupesi nostelemaan takapuoltaan vallan herkullisesti.
- Käynkö... ? jompikumpi kysyi, ja sitten se samainen jompikumpi kävi apteekkikaapilla.
Minä se olin.
Voitelin instrumenttimme huolellisesti ja painauduin jälleen Mikeä vasten. Hitaasti painoin kaluani häneen - hitaasti jo itsenikin tähden, sillä olin viime aikoina ollut turhankin herkkä...
Vähä vähältä pääsin syvemmälle, mutta tuntui etten koskaan pääsisi t a r p e e k s i syvälle.
Mike oli kontallaan ja tartuin hänen kupeisiinsa. Hän tarttui omaan elimeensä, ja oli ilmeistä, ettei kumpikaan kestäisi pitkään.
Rupesin liikkumaan, ja Mikekin liikkui. Hän todella liikkui, voihki ja ääntelehti niin, että olin laueta jo alkumetreillä.
Hidastin tahtia ja kumarruin koskettelemaan häntä. Kuljetin sormiani sileällä iholla ja melkein kirosin tunteitani. Ne melkein sattuivat. Vit... jat, minä todella... Kyllä, todella : minä todella rakastin tätä Klassikkoa kaikilla mahdollisilla kuviteltavissa olevilla tavoilla ja
kaikilla mahdottomilla tavoilla, ja kaikilla tavoilla, jotka mahdollisesti sijoittuivat näiden kahden ääripään väliin.
Jos tämä yksinkertainen rakkaus teki minusta rikollisen,ja jos joku halusi sylkeä päälleni ja tehdä minulle Wildet, ja vain sen vuoksi että satuin rakastamaan jotakuta ihmistä, niin siitä vaan.
En välittänyt, en todellakaan välittänyt - en enää.
Mike pyöritti takapuoltaan yhä villimmin, ja annoin mennä minäkin. Mike saavutti huippunsa ennen minua, ja hänen lastinsa irtosi voimalla ja kauas. Hänen rytmikkäät aaltonsa saivat minut - jos mahdollista - vieläkin suuremman intohimon valtaan - ja taisin lauetessani pitää häntäkin suurempaa ääntä.
Myöhemmin palasimme rannalle. Istuimme ilta-auringossa emmekä luullakseni kaivanneet mitään tai minnekään.
Uskalsin suudella Mikeä poskelle, mikä sai lähellä seisoskelevat rouvashenkilöt varpailleen.
- Elämmekö 2000-lukua ? huokaisin.
- Enpä .... Enpä tiedä, Mike sanoi ja sytytti sätkän. - Mutta ... jos pääsisin pois.. Pois töistä ja kaikesta... Paikkaan.. paikkaan jossa en tapaisi ketään muita ihmisiä kuin sinut.
682316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

oon sanaton.

Äänestä
  • ...pari ylimääräistä sanaa purkissa. Tule hakemaan, jos tarvitset...
    Ei vaineskaan : kiitos palautteesta.
    t. Ville, joka lähtee nyt Höyhensaarille...

    Äänestä

Mees nyt jo muualle suoltamaa tätä paskatavaraa.Tv. Huolestunut76

Äänestä
  • Lupaan, että tämä tarina oli viimeinen ennen seuraavaa.
    Tietysti pysyn poissa, jos enemmänkin satelee kritiikkiä - asiallista sellaista - niskaan.
    t. Oma pieni Villesi
    Post Scriptum : ANNA JO SE PUSU !

    Äänestä

niin ku edellinenkin...
Ihmetyttää vain miksi naiset saavat telmiä keskenään ja rakastella...

Kun taas miehien keskeiset taas tyrmätään melkein heti:(

Mutta jatka samaan tahtiin!!! Ihanan ravisuttavia juttusi on!!!Orgasmi taattu näin bi henkiselle nartullekin!!!ISO PUSU jos kelpaa ja lämpöisiä ajatuksia jatkossakin...Innolla odotan uutta juttuasi!!!

Äänestä
  • Kiitos pususta ja kannustuksesta...

    t. Ville, joka on valvonut 52 tuntia putkeen, ja joka aikoo nyt lopultakin uinahtaa todellisen "Miken" viereen...

    Äänestä

todella loistavia tarinoita Ville. Voisi luulla että on kirjoitettu omasta elämästä=)
Saisi homofobiasta kärsivätkin lukea näitä juttuja niin aukeaisi uusia ajatuksia heillekkin.

Äänestä
  • Kaikissa tarinoissa on jotain omasta elämästäni : tilanteita, lauseita, ihmisiä, ympäristöjä. Yksikään tarina ei siis ole täysin fiktiivinen.

    Äänestä

Näin naisen kannalta tosi ihana tarina, mahtava novelli.. Vaikka olenkin täysin hetero, no ehkä 99%:sti.. nämä sun kirjoittamat novellit on tosi hyviä..
oletko harkinnut kirjailijan uraa?
voisit olla kuuluisa, vedäppäs takataskustasi vielä muutama ässä ja kirjoittele lisää näitä stooreja..
ja kelpaakos sinulle iso halaus ja suuri suukko tällaiselta 18-vuotiaalta neidolta?

Äänestä
  • Ville kiittää Siniä ja rutistaa lujasti. Kirjailijanuraa en todellakaan ole harkinnut, sillä kirjailijan pitäisi - niin otaksun - osata OIKEASTI kirjoittaa.
    Nämä harrastelijamaiset kirjalliset purkaukseni ovat vain irrallisia, mielivaltaisesti yhteen niputtamiani katkelmia matkani varrelta - pelkkiä kirjoitelmia ne vain siis ovat. Mutta kiitos.

    Äänestä

  • Siniä kirjoitti:

    Ville kiittää Siniä ja rutistaa lujasti. Kirjailijanuraa en todellakaan ole harkinnut, sillä kirjailijan pitäisi - niin otaksun - osata OIKEASTI kirjoittaa.
    Nämä harrastelijamaiset kirjalliset purkaukseni ovat vain irrallisia, mielivaltaisesti yhteen niputtamiani katkelmia matkani varrelta - pelkkiä kirjoitelmia ne vain siis ovat. Mutta kiitos.

    ...ikääsi?
    vai meneekö liian henkilökohtaiseksi..
    kerro nyt kuitenkin, ois kiva tietää..
    *suutelee hellästi poskelle*

    Äänestä

  • Sini kirjoitti:

    ...ikääsi?
    vai meneekö liian henkilökohtaiseksi..
    kerro nyt kuitenkin, ois kiva tietää..
    *suutelee hellästi poskelle*

    Olen peräisin 70-luvulta.

    Äänestä

kirjota näitä lisää !!!!!

Äänestä
  • Kiitos, mutta nyt pidän kyllä tauon, etteivät ihmiset kyllästy.

    Äänestä

Tosi kiva tarina. On mukavaa huomata, että joku upottaa kertomukseensa välillä syvempiäkin aspekteja kuin pelkän seksin.

Äänestä
  • Kiitos.

    Äänestä

Novellisi ovat todella mahtavia!
Kirjoitathan lisää!!

Äänestä
  • Jossakin vaiheessa varmasti kirjoitan. Kiitos palautteesta.
    tv. Ville

    Äänestä

Milloin tulee siis seuraava nove?
odotan sitä, sun tekstis "hypnotisoi" mut lukeen sitä...

Äänestä
  • .. mielenkiinnosta, Sini. Aivan heti en uutta pukkaa, etteivät ihmiset ärsyynny / kyllästy.

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    .. mielenkiinnosta, Sini. Aivan heti en uutta pukkaa, etteivät ihmiset ärsyynny / kyllästy.

    Kuka nyt noihin kyllästyisi?
    tietysti jotkut ärsyyntyvät..
    mutta enemmän on niitä, jotka pitävät tarinoistasi..
    kiitos siitä, että vastaat minulle..
    ja että ylipäätään vastaat kaikille..
    Kiitos SINULLE siitä, ja noista ihanista novelleistasi..
    Kiitos...
    Tunnut tosi kivalta ihmiseltä muutenkin

    Kiitos, kiitos, kiitos. Olen aivan ällikällä lyöty - en olisi ikinä osannut odottaa tällaisia kannustavia viestejä, niin kuin esim. Sinun viestisi ovat. Olen otettu. Kiitos.
    T. Villetee

    Äänestä

  • Villetee kirjoitti:

    ..olet varmasti saanut moisia viestejä aikaisemminkin.. voisin vaikka vannoa..
    iso rutistus..

    Äänestä

  • Sini kirjoitti:

    ..olet varmasti saanut moisia viestejä aikaisemminkin.. voisin vaikka vannoa..
    iso rutistus..

    ... koska olen ihan todella yllättynyt. Kun tulee ns. kaapista ulos, vaikka kasvottomanakin, ei oikein osaa odottaa näin hyvää vastaanottoa. Homous kun on edelleenkin monien mielestä kauhea tauti, josta pitäisi pelkällä tahdolla pystyä parantumaan....
    Rutistus.
    tv. "Sairaana" viihtyvä Vilpertti

    ..todellakaan, on parempi että tulee kaapista ulos kuin pysyy siellä koko elämänsä ja esittää heteroa. Homous ei ole tauti, mä ymmärrän hyvin sua..
    Heh, jokainen valitsee, kenestä pitää..
    Mä oon tavannu monia homoja, he ovat ystävällisiä ja ymmärtävät.. niinkuin sinäkin.. heille on helpompi puhua, kuin poikaystäville, jotka mustasukkaisuuttaan häipyy pian jonku muun perään..
    Saisko susta tällaisen hyvän ystävän?
    tv. homojen seurassa viihtyjä

    Äänestä

Olet taas kirjoittanut hienon tarinan.

Ilmeisesti Sinäkin olet lukenut Telenyn.

Vastauksessasi Sinille annat ymmärtää, että "ei makeaa mahan täydeltä". No, hyvää kannattaa kyllä odottaa. Joten julkaise uusi tarina vasta tänä iltana.

Äänestä
  • Terve,

    Sivistyksessäni on veturin kokoinen ratkeama, mutta älä kerro sitä kenellekään. Kuiskaa vain, mikä on tämä salaperäinen Teleny ?...

    Tv. Ville

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Terve,

    Mainitsit jossain viestissäsi Wilden, joten ajattelin Sinun tuntevan Telenyn.

    Teleny on Oscar Wilden sata vuotta sitten kirjoittama teos, jossa hän todella kauniisti kuvaa poikarakkautta ja sen seurauksia.

    Uskon tuon kirjan löytyvän ainakin suurimpien paikkakuntien kirjastoista. Kannattaa lukea!

    Telenyllä siis on jotain tekemistä Mr. Wilden kanssa( kävin metsästysretkellä mualimalla ), mutta sen enempää ei asia valjennut. Dorian Grayn muotokuvan ja De Profundiksen olen ahmimalla ahminut läpi - onko tämä kenties vierasmaalainen väännös / käännös jommasta kummasta edellä mainitusta ? Kerropa, jos ehdit. Kiitos...
    tv. Ville

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    kivasti mentiin taas ristiin...

    Äänestä

  • VILLE kirjoitti:

    Teleny on myös alkukielellä Teleny. Ei ole kiännös kummastakaan mainitsemastasi.

    Oman paikkakuntani kirjastossa teos ei ollut hyllyssä, vaan sitä piti pyytää varastosta.

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    kivasti mentiin taas ristiin...

    Olisikohan meillä muuta keskusteluväylää?

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    Teleny on myös alkukielellä Teleny. Ei ole kiännös kummastakaan mainitsemastasi.

    Oman paikkakuntani kirjastossa teos ei ollut hyllyssä, vaan sitä piti pyytää varastosta.

    Olenpa nolo... Suurestikin olen ollut Wilden muistoa vaalivinani, enkä ole ko. opuksesta ikinä kuullutkaan.
    Voi sentään.

    t. Ville, joka kauniisti pyytää myös Mattia luomaan novellintynkää...

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Olenpa nolo... Suurestikin olen ollut Wilden muistoa vaalivinani, enkä ole ko. opuksesta ikinä kuullutkaan.
    Voi sentään.

    t. Ville, joka kauniisti pyytää myös Mattia luomaan novellintynkää...

    Ville, älä suotta ole nolo.

    Täältä jostain keskustelupalstalta minäkin pari vuotta sitten sain tietää Telenystä. Sitten kävin kysymässä sitä kirjastosta, ja sieltähän se "tiskin alta" löytyi.

    ---

    Mahtaneeko minusta olla novellin luojaksi, edes tyngän ...

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    Olisikohan meillä muuta keskusteluväylää?

    Lähdetkö chattiin jonakin päivänä A.D 2002 ?
    Kyselee Vee

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    Ville, älä suotta ole nolo.

    Täältä jostain keskustelupalstalta minäkin pari vuotta sitten sain tietää Telenystä. Sitten kävin kysymässä sitä kirjastosta, ja sieltähän se "tiskin alta" löytyi.

    ---

    Mahtaneeko minusta olla novellin luojaksi, edes tyngän ...

    ... kun menet koko ajan ylhäällä tai alhaalla, muttet osu kohdalle koskaan.
    nim. "Et varmaan ikinä arvaa ken täällä kirjoittaa"......

    Äänestä

  • vilistäjä kirjoitti:

    ... kun menet koko ajan ylhäällä tai alhaalla, muttet osu kohdalle koskaan.
    nim. "Et varmaan ikinä arvaa ken täällä kirjoittaa"......

    Miten osua?

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    Miten osua?

    .... tulimme siihen tulokseen, että osuminen on helpointa osumalla.
    Teitittelen tässä itseäni, koska olen niin arvokas henkilö.
    Vitsi vitsinä.... Oikeasti : lähdetäänkö sinne chattiin joku kaunis ilta ?

    Ville

    Äänestä

  • Villetee kirjoitti:

    Lähdetkö chattiin jonakin päivänä A.D 2002 ?
    Kyselee Vee

    Haluaisin tosiaan jutella sun kanssasi. Mihin chattiin ja milloin?

    Matti

    Äänestä

  • Suuri Nero kirjoitti:

    .... tulimme siihen tulokseen, että osuminen on helpointa osumalla.
    Teitittelen tässä itseäni, koska olen niin arvokas henkilö.
    Vitsi vitsinä.... Oikeasti : lähdetäänkö sinne chattiin joku kaunis ilta ?

    Ville

    Sopiiko Sulle Cityn joku chattihuone? Keskiviikkona noin klo 20?

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    Haluaisin tosiaan jutella sun kanssasi. Mihin chattiin ja milloin?

    Matti

    Käydään vaikka tuossa ihan kotoisessa chatissa joku ilta ( Suomi24 - otsikko "mies etsii miestä" ), jos se Sinulle sopii ?
    Mutta huomisaamuna minua odottaa Matin novelli, eikö vain ? Älä sitten kirjoita - jos päätät jotain kirjoittaa - h-tarinaa, jos et tunne "alaa" omaksesi..... Mielelläni luen, mitä ikinä haluatkin kirjoittaa.

    Ville,

    En ole koskaan ollut Suomi24:n chatissa; rohkenen arvella, että osaan sitä käyttää.

    Valitan syvästi, että et saa aamulla lukea kirjoitustani. Joskus myöhemmin kenties.

    "I think I shall retire", sanoi 90ste Geburtstagiaan viettävä Lady hovimestarilleen. Noudatan esimerkkiä.

    Mutta käykö se keskiviikko n. klo 20?

    Hyvää yötä?

    Äänestä

  • Minä täällä taas kirjoitti:

    Hyvää yötä.

    Mennään chattiin keskiviikkona klo.20.00, mutta mielellään tähän maailman yksinkertaisimpaan kotoiseen. Jos m i n ä olen selviytynyt siitä, niin et Sinäkään kynnykselle jää...

    Kiitos vielä tämänpäiväisistä, ja toivottavasti saan joskus novellistasi nautiskella...

    Ville

    Äänestä

  • Suuri Nero kirjoitti:

    .... tulimme siihen tulokseen, että osuminen on helpointa osumalla.
    Teitittelen tässä itseäni, koska olen niin arvokas henkilö.
    Vitsi vitsinä.... Oikeasti : lähdetäänkö sinne chattiin joku kaunis ilta ?

    Ville

    Tuo Hintti-Hiiri-runo minua hieman oudoksuttaa?

    Jos se on Sinun, miksi ?

    Ihmettelee
    Matti

    Äänestä

heh,sä todella ylität itses kerta toisensa jälkeen=)upeaa tekstiä..yllätys yllätys=)kyllä sä smun puolesta saat laittaa uutta novellia vaikka heti,mut jaksan varmaan oottaa sitä seuraavaa.hyvää kannattaakin odottaa=)no joo,eipä mulla muuta sit taas..suuren suurella

Äänestä
  • Kiitos, kiitos itsellesi...
    tv. Viltsu

    Äänestä

et tiiä kuinka väsytti, nyt taas pirteenä tulin tänne kirjoitteleen sulle.. ja odotteleen uutta novellias, ei mitään kiirettä.. mä kyllä odotan, jos voin...

Äänestä
  • Kirjoitetaan - inspiraatiota tässä odotamma...
    tv. Vilpertti

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Kirjoitetaan - inspiraatiota tässä odotamma...
    tv. Vilpertti

    ääliömäistä, kun mä tälleen sulle koko ajan kirjoittelen.. sano suoraan vaan..

    Äänestä

  • Sini kirjoitti:

    ääliömäistä, kun mä tälleen sulle koko ajan kirjoittelen.. sano suoraan vaan..

    Ei, ole, usko pois !
    Rutistus,

    tv. Ville

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Ei, ole, usko pois !
    Rutistus,

    tv. Ville

    no onkos susta tylsää jutella mun kans mitä sattuu?? *rutistus*

    Äänestä

  • Sini kirjoitti:

    no onkos susta tylsää jutella mun kans mitä sattuu?? *rutistus*

    ... Ei tietenkään ole !

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    ... Ei tietenkään ole !

    ...varmasti??

    Äänestä

  • Sini kirjoitti:

    ...varmasti??

    Kirjoittelen kanssasi ihan mielelläni. Pääsetkö Suomi24 chattiin vaikka nyt heti ?

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Kirjoittelen kanssasi ihan mielelläni. Pääsetkö Suomi24 chattiin vaikka nyt heti ?

    Odotan vähän aikaa : Suomi24 Chat, sokkotreffit-otsakkeen, ja kohdan "miehet etsivät naisia", alla. Klikkaa "Vili od. Siniä".

    Äänestä

  • VILLE kirjoitti:

    Odotan vähän aikaa : Suomi24 Chat, sokkotreffit-otsakkeen, ja kohdan "miehet etsivät naisia", alla. Klikkaa "Vili od. Siniä".

    ..mä taidan lähteä nukkumaan, haluatko mailata mulle.. voitais alkaa mailaileen.. [email protected] niin, että haluaisitko?

    Äänestä

  • Sini kirjoitti:

    ..mä taidan lähteä nukkumaan, haluatko mailata mulle.. voitais alkaa mailaileen.. [email protected] niin, että haluaisitko?

    Olisitpa lähtenyt kahdenkeskiseen chattiin - se on nopeampaa ja jotenkin luonnollisempaa kuin tämmöinen "hidas" meilailu.

    Nyt : hyvää yötä Siniselleni,

    Ville

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Olisitpa lähtenyt kahdenkeskiseen chattiin - se on nopeampaa ja jotenkin luonnollisempaa kuin tämmöinen "hidas" meilailu.

    Nyt : hyvää yötä Siniselleni,

    Ville

    moips.. nojoo, voidaanhan me mennä vaikka tänään sinne chattiin, saatais jutella ihan kahdestaan..

    Äänestä

  • Sini kirjoitti:

    moips.. nojoo, voidaanhan me mennä vaikka tänään sinne chattiin, saatais jutella ihan kahdestaan..

    niin että kelpaisko sulle jos tänään mentäis sinne chattiin??? sori etten eilen tullu, mut mä olin nukahtaa..

    Äänestä

  • Sini kirjoitti:

    niin että kelpaisko sulle jos tänään mentäis sinne chattiin??? sori etten eilen tullu, mut mä olin nukahtaa..

    oletko sä vielä elossa?? *huhuilee huolestuneena*

    Äänestä

  • Sini kirjoitti:

    oletko sä vielä elossa?? *huhuilee huolestuneena*

    ... ja myös elossa...
    Hali,

    Willy

    Äänestä

  • ville kirjoitti:

    ... ja myös elossa...
    Hali,

    Willy

    Hmm.. et oo vastannu mulle aikoihin..
    täällä mä olen kotona kuumeessa, sormet jäässä, varpaat jäässä, pää on räjähtämässä jiiänee..
    Juupz, miksi et oo vastaillu?

    Äänestä

  • Sini kirjoitti:

    Hmm.. et oo vastannu mulle aikoihin..
    täällä mä olen kotona kuumeessa, sormet jäässä, varpaat jäässä, pää on räjähtämässä jiiänee..
    Juupz, miksi et oo vastaillu?

    Syntyjä syviä mietiskellyt olen.
    Hirteen kuulema pitäisi mennä tai ainakin lopettaa tälle palstalle
    kirjoittaminen ( huomasit varmaan kaimani perustaman foorumin ? ).
    Ei saisi välittää,
    mutta joskus sitä
    väsyy olemaan
    alati
    puolustuskannalla.

    Hali,

    Willy

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Syntyjä syviä mietiskellyt olen.
    Hirteen kuulema pitäisi mennä tai ainakin lopettaa tälle palstalle
    kirjoittaminen ( huomasit varmaan kaimani perustaman foorumin ? ).
    Ei saisi välittää,
    mutta joskus sitä
    väsyy olemaan
    alati
    puolustuskannalla.

    Hali,

    Willy

    ..eikös tää pitäis olla vapaa maa?
    noup, ehei...
    kuka täällä sitten kirjoittaa hyviä stooreja, jos sä häippäset?
    ja muutenki menetettäis hyvä juttukaveri=)..
    juubz, mitäs oot hommaillu? näin niinku tänään ja eilen...
    ja unohda toi toinen Ville T, sä oot OIKEA Wille=)
    ISO RUTISTUS...

    terkut, Zini...

    Äänestä

Minusta on hienoa, että osallistut aktiivisesti keskusteluun. Jatka vain!

(Samalla pyydän anteeksi Villeltä, että täältä sivusta heitän mielipiteeni.)

Äänestä
  • ...tuossa otsikossahan se tuli jo.. mut joo, mä juttelen ihmisten kans jotkla tuntuu olevan kivoja..

    Äänestä

Tosi upeesti kirjotettu tarina, jossa on kivasti vähän muutakin sisältöä kun vaan sitä yhtä ja samaa.

Äänestä
  • kiitos.

    ville

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ville T kirjoitti:

Riitelin jälleen serkkuni Annan kanssa. Anna oli, ja on edelleenkin, ahdaskatseisen uskonlahkon kannattaja, ja luonnollisesti äärimmäisen kiinnostunut siitä, mikä häneltä itseltään on kielletty : ihmisen seksuaalisuudesta.
Suukopu alkoi, kuten tavallista, Mikestä. Meillä oli uimarannalla oikein mehukas, pitkä riita, jota en kuitenkaan osannut oikeana riitana pitää.
Olisi pitänyt osata, sillä Anna tulistui tosissaan, kun minulla näytti olevan vain hauskaa hänen messutessaan taivaallisesta tapakulttuurista ja muista idän ihmeistä, jotka olivat ja ovat hieman l i i a n ihmeellisiä minulle. Ja se taas, että minunlaiseni syntinen saattoi porskutella elämässään ilman sen kummempia omantunnonpistoksia, oli aivan liian ihmeellistä Annalle.
Annan mielestä minussa oli, ja on, sekin paha vika, että nauran sopimattoman paljon ja varsinkin asioille, joissa ei ole mitään naurettavaa. Nytkin tapahtui, että kun Anna lausui amenensa, tajuten liian myöhään siinä piilevän kaksimielisyyden, olin kerta kaikkiaan tikahtua riemuuni.
- Paavalikaan ei antanut periksi, vaikka hänelläkin oli piikki lihassaan, putosi rakkaan serkkuni kireiltä huulilta.
Siinä vaiheessa olin jo äkännyt Miken lähestyvän hahmon, enkä voinut olla kuiskaamatta kauniiksi lopuksi - muka kauhistuneena :
- Herra paratkoon... Annamari... Anna, tuolta se piikki nyt tulee...
- Onko i h a n pakko ? Anna älähti, ja survoi vimmalla tavaroita rantakassiinsa.
- Ei ole. Ei sinunkaan ole.
- Tä ? Ja mitä MINÄ olen TAAS tehnyt ?
- Et mitään, mutta porsaita äidin oomme kaikki. Kaikki.
Tämä lausahdukseni ei tainnut olla kovinkaan asiallinen, mutta en kerta kaikkiaan jaksanut väitellä pidempään - en nyt. Väittelymme kulkivat aina samoissa uomissa, osasin vuorosanat prikulleen ulkoa, ja lopputuloksen tiesin. Nyt en jaksanut. Kyllästytti.
Kyllästytti, ja ehkä vähän harmittikin olla aina syyllinen. Olinhan minä sitä monessakin mielessä, mutta tekikö ja tekeekö homouteni minusta syyllisen kaikkeen ?
Annan mielestä kyllä - Annan tai sen nimenomaisen Jumalan mielestä, jonka ihmiset olivat Annalle luoneet.
Mutta nyt huomioni vei Mike, ja Anna pyrähti paikalta kuin pelästynyt lintu. Niin tapahtui aina.
- Minussa varmaan on pisaratartuntana leviäviä demonihenkiä, Mike nauroi kerran, mutta Annalle demonit olivat kaikkea muuta kuin naurunaiheita. Hän näki pikkupiruja kaikkialla, tai ei kirjaimellisesti nähnyt, mutta oletti niitä löytyvän joka paikasta. Niitä oli esimerkiksi kirpputorirytkyissä ja vääräuskoisten henkilökohtaisissa tavaroissa, ja - mikä pahinta -niiden ihmisten aivoissa, jotka olivat homoseksuaaleja.
Annan mentyä istuimme sitten, me demonien riivaamat, vesirajan tuntumassa noin metrin päässä toisistamme. Se metri tuntui sietämättömältä etäisyydeltä nyt, kun emme olleet - meistä riippumattomista syistä - tavanneet toisiamme reiluun kuukauteen. Annoin katseeni vaellella rauhassa Miken pronssinruskealla iholla ja nautin. Mike näytti juuri sellaiselta kuin näyttävät ne, jotka ovat kuolemattomia vielä vähän aikaa. Hänellä oli loputtomasti vuosia jäljellä, niin kuin itsellänikin oli.
En häiriintynyt, vaikkei Mike silmäillytkään minua yhtä intensiivisesti kuin minä häntä - eihän hän juuri koskaan tehnyt niin. Hän oli... ei, ei hän etäinen ollut, vaan... mystinen ? Hän joka tapauksessa katseli aina kauemmas, ja näki pidemmälle kuin minä. Aina ja kaikella tapaa.
- Näytät kuin joltakin aatelismieheltä, tulin jossain vaiheessa sanoneeksi.
Mike hymähti ja imaisi savukettaan liioitellun nautinnollisesti.
- Aateliselta.. ? hän hymyili sitten. - Melkoisen vanhanaikaiselta siis... ?
- Ei, sinä näytät klassiselta, keksin korjata.
- Ahaa... ? Mike sanoi.. - Se... se kuulostaa paremmalta... kyllä. Klassinen.
- Taidan muuten tuntea erään, jonka hulluksi tekemiseen riittää yksi ainoa Mike-niminen klassikko, murisin.
- Jassoo..., Mike sanoi pienelle aallokolle, - minäkin tunnen yhden... Yhden tyypin, johon Samuli-nimiset ikivihreät vaikuttavat samalla tavalla...
Räjähdimme nauruun ja syöksyimme mereen. Kuinka me täydensimmekään toisiamme, kun toinen oli Räkä ja toinen Klassikko.
Vaikka viivyimme vedessä pitkään, ei meri meitä viilentänyt, joten uituamme lähdimme pikavauhtia Miken luo. Tai eihän talo Miken ollut : hänen matkustelevaiselle sukulaistädilleenhän se oikeasti kuului.
Se ja sama : meillä o l i paikka.
Määränpäässämme Mike halusi - minua kiusatakseen -ensimmäiseksi soittaa. Joskus hän soitti nuoteista, mutta useimmiten muistista. Hän siis meni istumaan pitkälle pianotuolille, ja minä istuin hänen viereensä. Hän asetti sormensa koskettimille vihjailevin liikkein ja sanoi pidätellyn arvokkaasti, naurua äänessään :
- Sitten.. ehkä vähän.. Schumannia ? Carnaval... ? Hmmmm... se voisi olla sopiva...
Ja Mike soitti. Hän soitti sillä pehmeydellä, sillä pehmeydellä ja yht`aikaisella ilkikurisuudella, joka oli ominaista kaikille hänen liikkeilleen.
Ja, kuten arvata saattaa, olin jälleen maailman huonoin ja hillittömin yleisö : kävin maestron kimppuun kesken hänen iloisen Kinderscenensä.
Mike nauroi, kun raahasin hänet - muka väkisin - pianotuolilta paimentolaismatolle. Vaatteetkin lähtivät suht ripeästi hänen yltään, ja sitten ne katosivat minunkin yltäni.
Äkkiä vakavoiduimme. Mike makasi allani ja katsoi kerrankin suoraan silmiini.
- En oikein... En oikein vieläkään tiedä mitä tämä on, mutta tämä .. tämä on hyvä asia...
Hänen katseensa siirtyi jonnekin yläpuolelleni, ja hän siveli hiuksiani hajamielisesti ; siveli ja kosketteli niskaani, selkääni, käsivarsiani.
- Tämä.... tämä on hyvä juttu, hän sanoi.
Hän käänsi päänsä oikealle ja sulki silmänsä. Katselin häntä ja kurkkuani kuristi merkillisesti - olisinpa joskus saanut edes pennin hänen ajatuksistaan....
Kumarruin lähemmäs ja pyysin häneltä jotain.
- Käänny, sanoin.
Mike avasi silmänsä ja katsoi minuun tavalla, joka ei jättänyt hirveästi vaihtoehtoja. Painoin huuleni hänen huulilleen miltei rajusti, enkä paljon valehtele, jos sanon että olisin voinut syödä hänet.
Sitten Mike kääntyi.
Hän kääntyi.
Ajattelin seuraavaksi, että jos miehellä voi täydellinen selkäpuoli olla, niin Mikellä oli : jokainen lihas erottui auringossa paahtuneen ihon alta, mutta silti yleisvaikutelma oli lämmin ja pehmeä. Taisin ajatella ääneen, tai ainakin Mike vastasi ajatuksiini :
- Ei sinussakaan... suurempaa vikaa ole, hän mutisi.
Tunsin mielipuolista hellyydensekaista himoa, kun painauduin Mikeä vasten. Minussa oli halua ja tahtoa melkein yli sietokykyni, ja muutakin oli. Kyllä - olin siitä jo varma.
- Ikivihreä kutsuu Klassikkoa, sopotin Miken niskahiuksiin. - Olisi ilmoitusluonteista asiaa.
- Mmmh... ja, ja mitähän ... asiaa ?
- Sitä sinä et ikinä arvaa.
- Arvasin jo, Mike hymähti. - Kuin myös...
Pian en osannut ajatella enää mitään, sillä Mike rupesi nostelemaan takapuoltaan vallan herkullisesti.
- Käynkö... ? jompikumpi kysyi, ja sitten se samainen jompikumpi kävi apteekkikaapilla.
Minä se olin.
Voitelin instrumenttimme huolellisesti ja painauduin jälleen Mikeä vasten. Hitaasti painoin kaluani häneen - hitaasti jo itsenikin tähden, sillä olin viime aikoina ollut turhankin herkkä...
Vähä vähältä pääsin syvemmälle, mutta tuntui etten koskaan pääsisi t a r p e e k s i syvälle.
Mike oli kontallaan ja tartuin hänen kupeisiinsa. Hän tarttui omaan elimeensä, ja oli ilmeistä, ettei kumpikaan kestäisi pitkään.
Rupesin liikkumaan, ja Mikekin liikkui. Hän todella liikkui, voihki ja ääntelehti niin, että olin laueta jo alkumetreillä.
Hidastin tahtia ja kumarruin koskettelemaan häntä. Kuljetin sormiani sileällä iholla ja melkein kirosin tunteitani. Ne melkein sattuivat. Vit... jat, minä todella... Kyllä, todella : minä todella rakastin tätä Klassikkoa kaikilla mahdollisilla kuviteltavissa olevilla tavoilla ja
kaikilla mahdottomilla tavoilla, ja kaikilla tavoilla, jotka mahdollisesti sijoittuivat näiden kahden ääripään väliin.
Jos tämä yksinkertainen rakkaus teki minusta rikollisen,ja jos joku halusi sylkeä päälleni ja tehdä minulle Wildet, ja vain sen vuoksi että satuin rakastamaan jotakuta ihmistä, niin siitä vaan.
En välittänyt, en todellakaan välittänyt - en enää.
Mike pyöritti takapuoltaan yhä villimmin, ja annoin mennä minäkin. Mike saavutti huippunsa ennen minua, ja hänen lastinsa irtosi voimalla ja kauas. Hänen rytmikkäät aaltonsa saivat minut - jos mahdollista - vieläkin suuremman intohimon valtaan - ja taisin lauetessani pitää häntäkin suurempaa ääntä.
Myöhemmin palasimme rannalle. Istuimme ilta-auringossa emmekä luullakseni kaivanneet mitään tai minnekään.
Uskalsin suudella Mikeä poskelle, mikä sai lähellä seisoskelevat rouvashenkilöt varpailleen.
- Elämmekö 2000-lukua ? huokaisin.
- Enpä .... Enpä tiedä, Mike sanoi ja sytytti sätkän. - Mutta ... jos pääsisin pois.. Pois töistä ja kaikesta... Paikkaan.. paikkaan jossa en tapaisi ketään muita ihmisiä kuin sinut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu