Käsittämätöntä on se tapa jolla otuomioistuimet jakavat tuomioita lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä. Eräässä tapauksessa väkivaltaiseen suuseksiin lapsen pakottanut mies jätettiin tuomitsematta sillä perusteella, että 6 vuotias lapsi oli raiskattu jo aikaisemminkin eikä näinollen lapselle koitunut vahinkoa teosta. Siitäkään huolimatta, että lapelle aiheutui vertavuotavia vammoja. Korkein tuomioistuin lopulta, ikäänkuin armosta alentui antamaan muutaman vuoden linnaa. Mutta lapsiin kohdistuvat seksuaaliteot ovat käytännössä vain pedofileille ja miestenlehdille lahjoitettua leikkivälineistöä. Siis kun mikään ei riitä niin otetaan lapsi leikkikaluksi, sitähän ei kukaan valvo eikä kiellä. Varsinkaan jos olet uskovainen, munkki tai katolinen pappi, piispa tms.
erityisesti oikeus suojelee pedofileja
kammottava oikeus
3
213
Vastaukset
- Fennoman
vain,että vankitoverit ovat hyvinkin tietoisia siitä,mistä kukin on istumassa.Noiden seinien sisällä tapahtuukin paljon onnettomuuksia juuri tuollaisille miehille,jotka ovat lapsista kiinnostuneita.
- Onkin
Ns.hyvä veli järjestö.
Onpa rivoa,jos sitä on puolusteltu sillä,että olihan se lapsi jo aiemminkin raiskattu.
Tuommoisista puheista pitäisi sen lausuja räpätä käräjille,ja jotkut puolustusasian ajajat varsinkin sitä harrastaa. Tekevät syyttömästä syyllisen ja syyllisestä syyttömän. - juujuujustosta
älä valehtele :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228