Hei kaikki äidit ja isät. Muistakaa nyt äänestää Tarja Presidentiksi. Tarja on MENESTYVÄ ihminen. Hän on lukenut, Moniko teistä on? Hänellä on omaisuutta , useampi sijoitus asunto. Hän pitää rikkaista, olihan linnan juhlissakin paljon rikkaita, kuka nyt haluasi teeveestä edes köyhiä katsella tai tavallisia työntekijöitä, jotka eivät ole saaneet mitään aikaiseksi tässä maailmassa, tai no jotain tietenkin tavallinen työntekijäkin tekee, muttei tarpeeksi, ei edes oman leivän eteen. Itsekkään en ymmärrä että miksi opettajat, hoitajat, insinöörit, tehdastyöläiset, sihteerit, ja muut ns. tavalliset työntekijät aina märisevät ettei saa tarpeeksi palkkaa. Olen Tarjan kanssa samaa mieltä, että saavat aivan tarpeeksi tai oikeastaan vähän liikaakin työkuvaansa huomioiden. Ei edellämainituilla se työ nyt niin hääppöistä ole. Tarja on ollut niin viisas ettei ole koskaan sortunut tuommoiseen tavalliseen työntekoon. ja sekin on oikein että pompottaa alaisiaan tuntuisi jännältä että joku siivooja pompottaisi vaikka presidenttiä.. Ei tavallinen ihminen osaa käyttää rahaa. Tuhlaa sen vaan vaatteisiin tai ruokaan, muttei älyä hankkia sijoitusasuntoja Tarja muuten älyää, joten kannattaa äänestää viisasta. Siksi olen Tarja Halosen ja Sak.n kannalla, että tavallinen duunari ei tarvitse kuin korkeintaan maltillisen palkankorotuksen. ja sekin on oikein että ollaan kaikkien pummien etuja kuten lapsilisiä, asumistukia, eläkkeitä ja sosiaaliavustusta huononnettu ja saanti kriteereitä kiristetty. Vielä pitäisi saada nuo sairaspäivärahat pois miksi valtion pitää maksaa jos joku sairastaa, sehän on oma vika jos ei pidä huolta terveydestään. Tarja pitää huoltaan terveydestään, nukkuu riittävästi ja syö kylläkin kalliisti ja laadukkaasti, mutta on kaiken itse ansainnut. Ja on älynnyt sisustaa linnankin , pisti kaikki uusiksi, täten viihtyy paremmin eikä tule psyykkisesti väsyneeksi. Että te tavalliset tätä ymmärrä, olette te tärkeitä tekin omalla tavallanne.
TARJA JATKOON!!!
TARJA JATKOON!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juu`u - - -
Täältähän sitä ponnistetaan. Ylemmälle taholle ylellisti tavallisena kansalaisena.
Mikäs siinä. Kaikista meistä potentiaalia löytyy!
*jotta joo -krhym-*
itsehän olette äänestäneet häntä hyödylliset idiootit! jos siitä seurasi vaan lisää huostaanottoja ei se teitä huoleta, siinähän turhat ihmissuhdelöpinät karisee ja jokaiselle oikeus elää yksin ilman kiusallisia perhesuhteita