Kun myrskytuuli riepottaa lokakuisen yön tähtiä ja minä seison yksin vanhalla puusillalla kuin horroksessa tuijotten joen kuohuvaan valkeuteen, kun siinä seison ja kolea ilma kulkee ympärilläni tuoden mukanaan syksyn ensimmäiset lumihiutaleet, jotka tuulen kourissa riepovat sinne ja tänne kuin siivettömät enkelit, silloin minä viimeisen kerran tunnen kaukaisen kesän tuoksun, silloin minä muistan ikuisuuden takaisen kevään ensimmäiset silmut, joiden vihreys mursi sydämeni padot ja sai sieluni tulvimaan.
Niin minuun astuu kaipuu, tuo vanha tuttu vieras, jota en kuitenkaan rohkene ystäväksi nimittää. Ystävä ei näet ystävää jätä, mutta kaipuu saa minut haluamaan pois, halumaan pois kaukaiseen maahan jota ei ole.
Niin minuun astuu kaipuu, tuo vanha tuttu vieras, jota en kuitenkaan rohkene ystäväksi nimittää. Ystävä ei näet ystävää jätä, mutta kaipuu saa minut haluamaan pois, halumaan pois kaukaiseen maahan jota ei ole.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.