En halua aloittaa täällä mitään keskustelua sillä se ei aiheuta kuin erilaista parjausta ja pahaa mieltä meille jotka KÄRSIVÄT TÄSTÄ MIELETTÖMYYDESTÄ MITÄ MEILLE JA MEIDÄN LAPSILLE TEHDÄÄN.
Mutta laitan mailini tuohon loppuun ja te kaikki jotka olette sitä mieltä että tämä on saatava järkeviin puitteisiin ja saatava viranomaiset tajuamaan mitä he tekevät LAPSILLEMME.Kirjoittakaa ja aletaan yhdessä pohtia keinoja mitä teemme ja tiedän että sinne tulee kyllä myös herjausta mutta voin jo valmiiksi sanoa teille että minua te ette satuta niillä sillä olen siksi paljon kokenut parjausta näiden virkaatekevien puolelta että teidän viestinne saa minut vain näkemään mätäpaiseet myös meissä tavallisissa eläjissä.
Itse en ole antanut periksi enkä tule koskaan antamaan ja olen edennytkin jo hyvälle mallille mutta kerron niistä oikeille avuntarvitsijoille ja kanssakulkijoilleni.
LAOPSET JA NUORET MYÖS!!! Olisi tärkeää jos myös teiltä saisin rehellistä palautetta teidän kokemuksista ja oloistanne eripaikoissa ja miltä teistä tuntuu ja mitä haluatte.
En tahdo numeroitanne en nimiänne en mitään mikä paljastaa henkilöllisyytenne jollette itse halua kertoa ja en tee mitään tutkimusta tms. vaan olen ajatellut että jos näin pääsisimme yhteen edes osin ja voisimme koota totuuden sosiaaliväen ja kaikkien näiden päättäjien silmille ja auttaa näin lapsiamme ja hieman edes vaikuttaa muihin tuleviin huostaanottoihin ja pakkosijoituksiin.
Emme me vanhemmat varmaan itseämme ja omaa etuamme ajattele vaan LAPSEMME PARAS ON MEILLE TÄRKEIN!
muamo@luukku.com
Kenenkään maili ei tule julkisuuteen milläänlailla!
SIJ.LAPSET ja HEIDÄN VANHEMMAT!
10
894
Vastaukset
- kielo
ja auta armias, jos joku sijoitettu lapsi väittää olevansa tyytyväinen elämäänsä sijaisperhessä, leimaat hänet armotta valehtelijaksi, aivopestyksi reppanaksi joka ei omaa parastaan tajua.
Tyylisi tunnetaan jo.- ole samanlaisia
kuin sinä.
En tiedä muamoa enkä hänen moteiivejaan, muttavastasin sinulle.
Terveisin Pirjo Pietilä - omistaja myös
ole samanlaisia kirjoitti:
kuin sinä.
En tiedä muamoa enkä hänen moteiivejaan, muttavastasin sinulle.
Terveisin Pirjo PietiläLuukku on sellainen postilaatikko, että siinä näkyy jokaisen kirjoittajan nimi, vaikka käyttäisi nimimerkkiä.
Kukahan keräilee ihmisten nimiluetteloa ja mihin tarkoitukseen???? - voit
omistaja myös kirjoitti:
Luukku on sellainen postilaatikko, että siinä näkyy jokaisen kirjoittajan nimi, vaikka käyttäisi nimimerkkiä.
Kukahan keräilee ihmisten nimiluetteloa ja mihin tarkoitukseen????nimittäin ottaa samanlaisen osoiteen kuin muamo ja siinä ei näy hänen nimeään. Ei näy vaikka kuinka yrittäs!
- katsopa tarkkaan
voit kirjoitti:
nimittäin ottaa samanlaisen osoiteen kuin muamo ja siinä ei näy hänen nimeään. Ei näy vaikka kuinka yrittäs!
käyppä katsomassa mitä lukee kohdassa lähettäjä...
ainakin minun luukussani lukee nimeni (siis se rekisteröityessä ilmoitettu) ja vasta sen jälkeen nimimerkkini, vaikka nyt muamo.
miksi muuten muamo bio vanhempana pistää juttunsa tähän palstaan? miksei biovanhempiin? - muamo
Kielo hyvä ja muutkin...
Ihan ekaksi olen itsekin ollut aikoinaan sijoituslapsi täysi-ikäisyyteen asti ja kotini oli mitä parhain ja siksi toisekseen voin sanoa että on varmasti monia monia hyviäkin sijaiskoteja ja lapset/nuoret ovat siellä mielellään,mieluummin kuin kotonaan.MUTTA NYT KIRJOITINKIN PAKKOTOIMISTA JONKA UHREJA ON MYÖS!
Mutta kuten eilen kirjoitinkin näitä kielon kukkasiakin löytyy ja heille annettakoon anteeksi,minä olen vain minä ja sillä siisti.
Toiseksi kokeilin omalla toisella maililla ja en kyllä saanut nimeäni näkyviin luukussa millään muotoa,taidat olla oikea ekspertti murtautumaan toisten tiedostoihin sinä joka tällaista väität.=)
Ja kolmanneksi olen bio-vanhempi kuten jokainen on joka on lapsensa synnyttänyt mutta kokenut myös ko.asian....
Yhä edelleenkin korostan sitä että mitään luetteloa en tee ja kenenkään ei ole pakko kirjoittaa jos hiukankin epäilee.
Mutta kaikesta huolimatta Rauhallista Joulun alus aikaa toivottelen - kielo
muamo kirjoitti:
Kielo hyvä ja muutkin...
Ihan ekaksi olen itsekin ollut aikoinaan sijoituslapsi täysi-ikäisyyteen asti ja kotini oli mitä parhain ja siksi toisekseen voin sanoa että on varmasti monia monia hyviäkin sijaiskoteja ja lapset/nuoret ovat siellä mielellään,mieluummin kuin kotonaan.MUTTA NYT KIRJOITINKIN PAKKOTOIMISTA JONKA UHREJA ON MYÖS!
Mutta kuten eilen kirjoitinkin näitä kielon kukkasiakin löytyy ja heille annettakoon anteeksi,minä olen vain minä ja sillä siisti.
Toiseksi kokeilin omalla toisella maililla ja en kyllä saanut nimeäni näkyviin luukussa millään muotoa,taidat olla oikea ekspertti murtautumaan toisten tiedostoihin sinä joka tällaista väität.=)
Ja kolmanneksi olen bio-vanhempi kuten jokainen on joka on lapsensa synnyttänyt mutta kokenut myös ko.asian....
Yhä edelleenkin korostan sitä että mitään luetteloa en tee ja kenenkään ei ole pakko kirjoittaa jos hiukankin epäilee.
Mutta kaikesta huolimatta Rauhallista Joulun alus aikaa toivottelenmutta kun koko kirjoituksesi henkii nimenoman sitä halua negatiiviseen palautteesen.
Luepa uudestaan oma kirjoitukssi ja ihan ajan kanssa....kuinka paljon (käsi sydämellä nyt muamo) odotat positiivista palautetta, ihan tosissasi.
Vai haluatko mahdollisimmann paljon kurjia kokemuksia joita sitten voitte retostella ympäriinsä ja elvistellä tyyliin "mitäs me sanottiin, oikeassa oltiin, pahoinvoivat ihan kaiki sijoitetut"
Siksi vastasin ensimmäisen kommenttini niin kuinn vastasin.
En muuten ainakaan muistaakseni_koskaan_ ole sanonut, etteikö huonoja, välinpitämättömiä ja lapsille pahaa tekeviä sijaiskoteja olisi.
Tahdon kuitenkin uskoa, että suurin osa toimii lapsen parhaaksi, mutta kuten tiedämme, bioäidin ja sijaisäidin käsitys lapsen parhaasta voi olla liian kaukana toisistaan, jotta minkäänlaista yhteisymmärrystä syntyisi.
En myöskään puolustele sijaisvanhempia, kyllä heiltä joustavuutta löytyä pitää, mutta jossain aina kulkee raja siinäkin.
Ihmisiä mekin olemme ja todellakin saatamme pahoittaa mielemme pahoista sanoista ja perättömistä syytöksistä, juoruilusta mustamaalauksesta jne.
Sellaiset asiat täytyy osata käsitellä, mutta vaikea niitä on unohtaa, varsinkin jos sellainen on jatkuvaa.
Varsinkin, kun me emme todellakaan niistä huostaanotoista päätä...
Itse olen siinä onnellisessa asemassa kuten olen kertonutkin, että biovanhemman kanssa menee hyvin.
Ja jos suoraan sanon, en enää sijoitettuja lapsia ottaisikaan, koska meillä on hyvä nyt ja tiedän omat rajani ja voimavarani.
En jaksaisi alkaa tapella kenenkään todella aggressiivisesti käyttäytyvän henkilön kanssa kuukaudesta toiseen.
Olen lupautunut kasvattamaan nämä lapset aikuisiksi ja toivottavasti yhteydenpitomme jatkuu sen jälkeenkin, en minä heitä hylkää.
Mutta, hyvää joulunodotusta sinullekin ja muillekin ja toivoisin, että jokainen edes Jouluna menisi itseensä ja tosissaan miettisi asioita ja kuinka mielipiteensä voi esittää.
Tiedän, että kun on oikein epätoivoinen, poissa tolaltaan, kuten saattaa käydä kenelle tahansa, silloin ei myöskään ajattele kaikkein järkevimmin.
Joten RAUHAA IHMISET ja vaikka en uskovainen olekaan, toivotan silti sydämestäni ihan kaikille täällä Rauhallista Joulua, parempaa tulevaisuutta ja ensi vuotta!! - rakkaudella
kielo kirjoitti:
mutta kun koko kirjoituksesi henkii nimenoman sitä halua negatiiviseen palautteesen.

Joten RAUHAA IHMISET ja vaikka en uskovainen olekaan, toivotan silti sydämestäni ihan kaikille täällä Rauhallista Joulua, parempaa tulevaisuutta ja ensi vuotta!!ihan varmasti voitaisiin sopia asiallisesti ilman huostaanottoja lasten sijaishoidoista ja määräaikaisista lastenkotihoidoista! miksi pitäisi haastaa kansalaisia oikeuteen kun eivät ole sinulle sosiaalityöntekijä mitään pahaa tehneet! mikäli tarvitsevat apua sitä kyllä pyytävät olisit valmiina auttamaan ja jättäisit nuo pakkotoimet muille!käsi sydämelle vai onko se kivestä?
- kun tunnut tietävän kaikki
kielo kirjoitti:
mutta kun koko kirjoituksesi henkii nimenoman sitä halua negatiiviseen palautteesen.
Luepa uudestaan oma kirjoitukssi ja ihan ajan kanssa....kuinka paljon (käsi sydämellä nyt muamo) odotat positiivista palautetta, ihan tosissasi.
Vai haluatko mahdollisimmann paljon kurjia kokemuksia joita sitten voitte retostella ympäriinsä ja elvistellä tyyliin "mitäs me sanottiin, oikeassa oltiin, pahoinvoivat ihan kaiki sijoitetut"
Siksi vastasin ensimmäisen kommenttini niin kuinn vastasin.
En muuten ainakaan muistaakseni_koskaan_ ole sanonut, etteikö huonoja, välinpitämättömiä ja lapsille pahaa tekeviä sijaiskoteja olisi.
Tahdon kuitenkin uskoa, että suurin osa toimii lapsen parhaaksi, mutta kuten tiedämme, bioäidin ja sijaisäidin käsitys lapsen parhaasta voi olla liian kaukana toisistaan, jotta minkäänlaista yhteisymmärrystä syntyisi.
En myöskään puolustele sijaisvanhempia, kyllä heiltä joustavuutta löytyä pitää, mutta jossain aina kulkee raja siinäkin.
Ihmisiä mekin olemme ja todellakin saatamme pahoittaa mielemme pahoista sanoista ja perättömistä syytöksistä, juoruilusta mustamaalauksesta jne.
Sellaiset asiat täytyy osata käsitellä, mutta vaikea niitä on unohtaa, varsinkin jos sellainen on jatkuvaa.
Varsinkin, kun me emme todellakaan niistä huostaanotoista päätä...
Itse olen siinä onnellisessa asemassa kuten olen kertonutkin, että biovanhemman kanssa menee hyvin.
Ja jos suoraan sanon, en enää sijoitettuja lapsia ottaisikaan, koska meillä on hyvä nyt ja tiedän omat rajani ja voimavarani.
En jaksaisi alkaa tapella kenenkään todella aggressiivisesti käyttäytyvän henkilön kanssa kuukaudesta toiseen.
Olen lupautunut kasvattamaan nämä lapset aikuisiksi ja toivottavasti yhteydenpitomme jatkuu sen jälkeenkin, en minä heitä hylkää.
Mutta, hyvää joulunodotusta sinullekin ja muillekin ja toivoisin, että jokainen edes Jouluna menisi itseensä ja tosissaan miettisi asioita ja kuinka mielipiteensä voi esittää.
Tiedän, että kun on oikein epätoivoinen, poissa tolaltaan, kuten saattaa käydä kenelle tahansa, silloin ei myöskään ajattele kaikkein järkevimmin.
Joten RAUHAA IHMISET ja vaikka en uskovainen olekaan, toivotan silti sydämestäni ihan kaikille täällä Rauhallista Joulua, parempaa tulevaisuutta ja ensi vuotta!!asiat.
Kerro miksi kunnassa X tehtiin "normaalina huostaanotovuonna" lasten huostaanottoja 1 - 2 lasta/vuosi.
Yhtenä huippuvuonna luku oli 20-30 välillä (ehkä 28 lasta/vuosi).
Mikä on teoriasi tälläiselle tilastopoikkeamalle lastenkasvatuksessa?
- muamo
nyt .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245