Pikkulapsen kaavojen pienennys

Anni

Usein olen pienentänyt tai suurentanut koon verran aikuisen mitoituksella olevia kaavoja yksinkertaisesti jättämällä saumanvarat pois tai laittamalla ylisuuret varat - toiminut on aivan tarpeeksi hyvin.

Nyt onkin sitten vaikeampi tehtävä. Pitäisi pienentää pikkulapsen vaatteen kaavaa, 86 senttiseksi.

Onnistuuko samalla periaatteella, vai meneekö mittasuhteet aivan pieleen? Kysymyksessä on hame, joten malli on suht yksikertainen.

2

521

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnistuu

      Kyllä periaatteessa onnistuvat lasten vaatteet varmasti yhtä hyvin kuin aikuistenkin. Ainoa ongelma on tietenkin se, että lapsen kokoa muuttaessa myös pituusmittoja pitää muuttaa eli pelkästään leveyden muutokset eivät riitä.

      Mutta koska hame on (yleensä) sen mallinen, ettei pituusmitoilla ole ihan kovin suurta merkitystä, niin juuri hame varmasti onnistuu leveyttä muuttamalla. Ja helman pituuttakin voi vielä säätää, kun hame on muutoin valmis.

    • jenni

      Jos kaavassa on vähänkään muotoja ja kaava jota muokataan on huomattavasti suurempi, niin kannattaa pienentää kaventamalla kaavan keskeltä. Piirrä kaavan keskelle viiva jota pitkin taitat kaavan keskeltä tarvitsemasi määrän, tällöin muodot pysyvät oikeina. Lopuksi piirrä vyötäröviiva "sujuvaksi". Niin näin kannattaa toimia ainakin kun on hieman isompien vaatteista kyse :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe