Pinnan alla kytee. Kaikesta ympäröivästä elävästä elämästä on pakko huomata, että pinnan alla kytee. Liian moni kansalainen on kokenut vääryyttä.Usein on vastapuoli poliisi ja oikeuslaitos. Reaktio kohdistuu poliisin suuntaa. Tästä voivat provosoitua sellaisetkin poliisit jotka syyttä suotta saavat osakseen sitä mikä ei lainkaan heille kuuluisi, eli osoite on väärä, kun paineita puretaan. Pitkässä juoksussa tämä väistämättä johtaa huonompaan suuntaan. Viha synnyttää vihaa. Otteet ja konstit kovenee. Kyllä on nähtävissä, että vallankäyttäjä poliisi on itse aika pitkälle syypää, että tähän on ajauduttu. Poliisi on pikkuhiljaa kinunnut valtuuksia lisää ja saatuaan niitä häikäilemättömästi niitä käyttänyt vääriin tai vääriin kohteisiin. Tämä on omiaan saamaan syyttömätkin ja ulkopuoliset "karvat pystyyn" kun tämä on tiedostettu. Eli on loukattu kansalaiselle tunnustettuja perusoikeuksia, eikä väärin menetelleitä järjestelmä saata edesvastuuseen. Kun kansa laajasti tämän tajuaa, että kustaan silmään on vaarana, että otetaan oikeutta omin käsin, kun sitä ei muutoin saa. Tämä johtaa pitkässä juoksussa väistämättä väkivallan kierteeseen johon koneisto vastaa aina hieman voimakkaimmin ottein.Esimerkkejä tulee joka päivä tuutin täydeltä. Tätäkö poliisin johto haluaa. Niin kait, kun järjestelmän sisäinen valvonta ei näytä käytännössä ja tosiasiassa toimivan. Vallanpitäjä, poliisi on jo kinunnut ja masinoinut lait sellaiseksi, että poliisi kun ei enää itse hallitse tilannetta ja pärjää omillaan voidaan kutsua panssarit ja tankit apuun. Tämähän on kopio jostakin sieltä, mistä olisi pitänyt ottaa oppia ettei näin tarvitsisi tehdä. Ei tarvitse epäillä etteikö tankit teloineen ja tarvittaessa niiden tulivoima lakaise kaiken vastarinnan ja on varmasti ennalta estävä varoitus kun muutaman kerran annetaan tulikomentoja kansan sekaan. Pitäisi päättäjien äkkiä ottaa järki käteen jos sitä on olemassa ja laittaa poliisi kuriin ja kontrolliin sekä asiat järjestykseen ja oikeisiin mittasuhteisiin
kytee
kytee
3300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
suunnitelmat on jo olemassa, on vain ajan kysymys, ken lähtee ensimmäiseksi yläkertaa kohti.
Kun antaa paskan olla, se haisee kaikkein vähiten.
Yleensä se paskan synnyttäjä tukehtuu siihen itse.
Politiikot ovat tämän paskan luoneet, heitä voi
siitä kumartaa sellaiset joilla on siihen aihetta
eli rahantuloa, joilla ei ole, antaisivat olla.
Unohtaa voi, helpoin tapa mennä oma osuutensa tässä maailmassa.
Kyse on siitä ,että Suomessa ollaan siirtymässä EU:n myötä oikeusvaltiosta poliisvaltioksi. Poliisin valtaoikeuksia on lisätty ja kansalaisten oikeuksia kavenettu lisäämällä kansalaisvelvollisuuksia. Poliisi jopa kehoitaa kansalaisia valvomaan naapureitaan. Ihankun entisessä Neuvostoliitossa ja DDR:ssä.