"Pelaajille maksettu tappioista Veikkausliigassa
Jalkapallon Veikkausliigassa on lahjottu pelaajia järjestämään oman joukkueensa häviöitä jo muutaman vuoden ajan.
Tunnettu liigapelaaja on paljastanut IS Urheilulle yksityiskohtaisia tietoja otteluista, joissa hän on vastaanottanut rahaa oman joukkueensa tappion varmistamiseksi.
Maksaja on ollut suurilla panoksilla vetoa lyövä henkilö. Suurimmillaan pelaajan saama korvaus oman joukkueen häviöstä on ollut noin 10 000 euroa. Palkkio on lyöty kouraan käteisenä, ja vain silloin, kun oma joukkue on hävinnyt.
Järjestettyjä pelejä on pelattu lähinnä loppukaudesta, kun joukkueiden sarjasijoituksilla ei ole ollut enää merkitystä, mutta niistä on silti lyöty vetoa. Lahjotun pelaajan edustama joukkue on lähtenyt kamppailuun altavastaajana. Sen takia järjestettyjä pelejä ei ole osattu epäillä.
Rahaa ovat ottaneet vastaan yksittäiset pelaajat, eivät liigaseurat tai niiden johto. Tunnustuksen tehnyt pelaaja kertoo tietävänsä nimeltä ainakin kaksi muuta jalkapalloilijaa, jotka ovat olleet mukana samassa toiminnassa.
Skandaalista viisi sivua lisää tämän päivän Ilta-Sanomissa"
Se on sitte siinä
Sopupeli jalkapalloa
82
26783
Vastaukset
- tehdään
Oliskohan nyt sitte Veikkauksen syytä tehdä sama ku tehtiin pesäpallolle!!! Kaikki vedonlyöntikohteet pois ja pelaajat lähes linnaan ja pelaajapalkkiot alas ym. ym. Ihmettelen jos mitään ei tapahdu!! Vai onko jalkapallo jotenkin niin "fiksujen" ihmisten laji, ettei veikkaus millään lailla asiaan ota kantaa??
On mielestäni lapsellinen ajatus, jos joku kuvittelee, ettei joukkueiden johtohenkilöistä löydy "sopupelaajia" :-)- vaikka mitä
Ei ole uusi ilmiö edes Suomessa, puhumattakaan noissa "muissa".
http://lehti.keskisuomalainen.fi/sl/1998-10/29/urh/stt261.htm
- unski
jep jep saas nähä onko veikkauksella selkärankaa ottaa jalkapalloo pois veikkauksen listoilta, kuten tapahtui pesäpallon skandaalissa...? toimintaa on kalevan mukaan harrastettu vuosia. onneksi jalkapallo ryvetty. ei voi enää parjata pesäpalloa ja hiihtoa.
- Kikkis
Ja kuka uskoo et kyseessä on pesäpallon tapaan Veikkauksen kautta pelattu. Veikkauksessa pyörii pikku rahat ulkomaisiin vedonlyönti toimistoihin verrattuna!!
Paska juttu joka tapauksessa... - timanttimies
missä on vedonlyöntiä
- "uutinen"
no ei ollut.
- Fixed match
Miten Ropsin ja Tp47 matsit sujuneet??
Hyviä vahvistuksia.... *jnaah* - Jaguar
Kyllä nyt kaivataan syyllisiä. Nimiä pöytään vaan, sopupelaajat pitää saada ilmi. Uskottavuus on jo liigalta mennyt, mutta se ei tule palaamaan ikinä, jos ei näitä sovittuja matseja pelanneita pelaajia tuoda julkisuuteen.
- kalamies_____
ammattiurheilusta on mennyt uskottavuus iän päivää sitten.
- player
Provoa koko juttu....
- Suomen kuvalehti
Suomen kuvalehden viime numerossa juttu järjestäytyneen rikollisuuden rahanpesusta vedonlyönnin avulla.
- Veto
Iltasnomat voi paljastaa tietolähteensä poliisille heti.Tämän jälkeen poliisi hoitaa loppuhommat ja liiga langettaa tuomioita joillekin .Olisi kiva tietää mitä paikkakuntia epäilyt koskee.
Allianssia ei tarvi enää erikseen mainita.
liigaa voi nyt pienentää halutun kokoiseksi.
Liigapelaajien olisi oltava myös vedonlyönnistä pois kokonaan.
voiko olla niin että vain yksi pelaaja joukkueesta järjestää tuloksia
tietoa tarvii ja äkkiä sillä yleisö lopettaa kokonaan seuraamasta koko pelleilyä jos aina hyssytellään jalkapalloperhettä - mä vaan
Veto kirjoitti:
Iltasnomat voi paljastaa tietolähteensä poliisille heti.Tämän jälkeen poliisi hoitaa loppuhommat ja liiga langettaa tuomioita joillekin .Olisi kiva tietää mitä paikkakuntia epäilyt koskee.
Allianssia ei tarvi enää erikseen mainita.
liigaa voi nyt pienentää halutun kokoiseksi.
Liigapelaajien olisi oltava myös vedonlyönnistä pois kokonaan.
voiko olla niin että vain yksi pelaaja joukkueesta järjestää tuloksia
tietoa tarvii ja äkkiä sillä yleisö lopettaa kokonaan seuraamasta koko pelleilyä jos aina hyssytellään jalkapalloperhettäNiin siis kun kommentoit AC Allianssia, niin tarkoitithan siinä ULKOMAALAISTEN tekemiä sotkuja, sillä nyt oli kyseessä IS:n jutussa suomalaiset pelaajat... Meinaan tiedän läheltä seuranneena varmuudella, että suomalaisia ei siinä jupakassa ollut mukana..
Sitä jengiä on ryöpytetty ihan tarpeeksi niiden belgialaisten ja kiinalaisen takia ja siinä sivussa "omat pelaajat" on saanut kärsiä tilanteesta jo aivan tarpeeksi ja myös täytyy ottaa huomioon mitä murhetta se on tuottanut pelaajien perheille..
Nyt vaan noi huijarit kaikki tuomiolle niin pian kuin mahdollista, jotta saadaan ns. aloittaa puhtaalta pöydältä.. Liekö haaveilua tuo, mutta toivossa on hyvä elää. ;)
Rauhallista Joulun odottelua kaikille. - Veto
mä vaan kirjoitti:
Niin siis kun kommentoit AC Allianssia, niin tarkoitithan siinä ULKOMAALAISTEN tekemiä sotkuja, sillä nyt oli kyseessä IS:n jutussa suomalaiset pelaajat... Meinaan tiedän läheltä seuranneena varmuudella, että suomalaisia ei siinä jupakassa ollut mukana..
Sitä jengiä on ryöpytetty ihan tarpeeksi niiden belgialaisten ja kiinalaisen takia ja siinä sivussa "omat pelaajat" on saanut kärsiä tilanteesta jo aivan tarpeeksi ja myös täytyy ottaa huomioon mitä murhetta se on tuottanut pelaajien perheille..
Nyt vaan noi huijarit kaikki tuomiolle niin pian kuin mahdollista, jotta saadaan ns. aloittaa puhtaalta pöydältä.. Liekö haaveilua tuo, mutta toivossa on hyvä elää. ;)
Rauhallista Joulun odottelua kaikille.En tiedä asioista ja olen mediasta seurannut tilannetta joka on surkea ennenkaikkea niiden pelaajien ja seurassa toimineiden henkilöiden kannalta joilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Ensin tehtiin huippusopimus jonka jälkeen johtajat luikkivat peräjälkeen karkuun.
Nyt yritetään jotain tehdä epätoivoisesti ja pelaajat hakeutuvat vuorostaan poispäin .
Onko liigakelpoinen joukkue tulossa ? kuka tietää vai Pitäisikö tehdä vain tärkeää juniorityötä?
- seppoarmaada
Tuskin IS alkaa lähteitään paljastamaan. Lähdesuoja suojelee lähdettä. Veikkausliigalla lähes toivoton tehtävä syyllisten kiinnisaannissa. Vetoja tuskin on pelattu veikkaukselle vaan ulkomaisille vetotoimistoille. Todisteita todella hankalaa saada...
- myydä irtonumeroita
Suomalainen jalkapallo rämpii eikä korkeimman sarjatason pelaajille pystytä maksamaan kuin keskimäärin 17.000 euroa vuodessa. Kun ottaa päältä pois popovitsit ja muut tähdet niin rivipelaajalle ei jää edes tuhatta euroa / kuukausi. Pelaa nyt siinä sitten 25 vuotiaana ammattilaisena kun muut hankkivat koulutusta ja uraa.
Joten paljon ei tarvita matematiikkaa että ymmärtää mitä pelaajat ja seurajohtajat (vantaalla) välillä keksivät saadakseen leivän päälle muutakin kuin ylähuulta.
Toinen asia on sitten Iltasanomien markkintointi, jossa asiaa pidetään lööpeissä viikkotolkulla vuotaen aina uusia yksityiskohtia asiasta. tottakai niillä on jo nyt kaikki kortit tiedossa ja todistajien läsnäollessa tehdyt pelaajien tunnistukset. Markkinoinnin loppunäytös on katuva pelaaja TV-ruudussa ja kaiken maailman asiantuntijoiden loputtomat selitykset ja seurojen käsinpesu.
Niille jotka ihmettelee asiaa niin ei muuta kuin "Tervetuloa elämään" - nyt.
myydä irtonumeroita kirjoitti:

Niille jotka ihmettelee asiaa niin ei muuta kuin "Tervetuloa elämään"Voin kertoa, että tunnen neljä ammatti pelaajaa ja he eivät ole ns. nimekkäitä pelaajia. He kyllä tienaavat 2000-5000e/kk, ja kaksi heistä pelasi/pelaa(?) Allianssissa.. Noihin lukuihin ei tosiaan ole niin paljon uskomista.
- Anonyymi
myydä irtonumeroita kirjoitti:
Suomalainen jalkapallo rämpii eikä korkeimman sarjatason pelaajille pystytä maksamaan kuin keskimäärin 17.000 euroa vuodessa. Kun ottaa päältä pois popovitsit ja muut tähdet niin rivipelaajalle ei jää edes tuhatta euroa / kuukausi. Pelaa nyt siinä sitten 25 vuotiaana ammattilaisena kun muut hankkivat koulutusta ja uraa.
Joten paljon ei tarvita matematiikkaa että ymmärtää mitä pelaajat ja seurajohtajat (vantaalla) välillä keksivät saadakseen leivän päälle muutakin kuin ylähuulta.
Toinen asia on sitten Iltasanomien markkintointi, jossa asiaa pidetään lööpeissä viikkotolkulla vuotaen aina uusia yksityiskohtia asiasta. tottakai niillä on jo nyt kaikki kortit tiedossa ja todistajien läsnäollessa tehdyt pelaajien tunnistukset. Markkinoinnin loppunäytös on katuva pelaaja TV-ruudussa ja kaiken maailman asiantuntijoiden loputtomat selitykset ja seurojen käsinpesu.
Niille jotka ihmettelee asiaa niin ei muuta kuin "Tervetuloa elämään""Markkinoinnin loppunäytös on katuva pelaaja TV-ruudussa ja kaiken maailman asiantuntijoiden loputtomat selitykset ja seurojen käsinpesu.
Niille jotka ihmettelee asiaa niin ei muuta kuin "Tervetuloa elämään"".
UUh, on niin hienoa että nykyään voi seurata junnujen huippufudista lähes maksutta verkon kautta.
- PRO
Volare!!!!!!
Mypalla vaihtopelaajat kentällä.. *heh* TP-47 joutui tekeen parhaansa et onnistui silti häviään. - Pro vitalis
TV-selostajat kommentoivat et ei tässä ottelussa ainakaan mitään epärehellistä.. *heh* Vuoden vitsi. Äijät pelleilivät liikaa meinas paljastua.. *heh*¨
Zoran Bogesicin otti punaisen kortin rakensi sitä ennen Hjk:n parhaat paikat.. *heh* Onneksi kavereita oli viel pelissä.. Mites se motivaatio sattui oleen sinä päibänä??- ...
...tuli mieleen heti kun luin tuon keskustelun avauksen... Juuri tuon selostajan kommentin takia jäi hyvin mieleen se matsi... "tässä ottelussa ei voi olla mitään epärehellistä"... vuoden vitsi, todellakin...
- FutisFani
... kirjoitti:

Jutussa kyllä sanottiin niin että lopputulokset eivät olleet huomiotaherättäviä, joten tätä peliä ei varmaan juttu koske. Tai mistä tuon tietää.
Saisi kyllä tuo pelaaja tulla ihan rehellisesti julkisuuteen jos kerran niin tunnontuskissa kärvistelee. Mitäs se tuommoinen nimettömänä syntien tunnustelu on. Näinhän se Walden ehtikin jo kommentoimaan. - Perttiesko
FutisFani kirjoitti:
Jutussa kyllä sanottiin niin että lopputulokset eivät olleet huomiotaherättäviä, joten tätä peliä ei varmaan juttu koske. Tai mistä tuon tietää.
Saisi kyllä tuo pelaaja tulla ihan rehellisesti julkisuuteen jos kerran niin tunnontuskissa kärvistelee. Mitäs se tuommoinen nimettömänä syntien tunnustelu on. Näinhän se Walden ehtikin jo kommentoimaan.Mitä järkeä jonku olis maksaa ropsille tappiosta kun ne kuitenkin olis tuon pelin hävinny. Kotona hävisivät 0-2. Niin tuskin nyt vieraissakaan voittavat. Jos Rops olis 7-0 voittanu niin sitten olis varma sopupeli!
Jotain järkeä näihin juttuihin.. - niin!
Perttiesko kirjoitti:
Mitä järkeä jonku olis maksaa ropsille tappiosta kun ne kuitenkin olis tuon pelin hävinny. Kotona hävisivät 0-2. Niin tuskin nyt vieraissakaan voittavat. Jos Rops olis 7-0 voittanu niin sitten olis varma sopupeli!
Jotain järkeä näihin juttuihin..Samat sanat! Huomaa kyllä, että täällä kommentoi ihmiset, jotka eivät taida seurata liigaa kuin silloin tällöin, tai sitten ei juuri ollenkaan.
Ihan vaan kaikille tiedoksi, että Rops ei ole muutamina vuosina ollut mikään hyvien esitysten joukkue.. Se sais nyt pysyä sielä ykkösessä, kunnes saavat kentänsä kuntoon (ne jotka seuraa tietää mitä tarkoitan) ja muutamia vahvistuksia joukkoonsa, ettei tarttisi koko ajan hyppiä viekkausliigan ja ykkösen välillä.. - RoPS:n kannattaja
niin! kirjoitti:
Samat sanat! Huomaa kyllä, että täällä kommentoi ihmiset, jotka eivät taida seurata liigaa kuin silloin tällöin, tai sitten ei juuri ollenkaan.
Ihan vaan kaikille tiedoksi, että Rops ei ole muutamina vuosina ollut mikään hyvien esitysten joukkue.. Se sais nyt pysyä sielä ykkösessä, kunnes saavat kentänsä kuntoon (ne jotka seuraa tietää mitä tarkoitan) ja muutamia vahvistuksia joukkoonsa, ettei tarttisi koko ajan hyppiä viekkausliigan ja ykkösen välillä..Näin on. Vaikka olen RoPS:n kannattaja, niin olen kuitenkin samaa mieltä siitä että olosuhteet on laitettava kuntoon. Ja nythän on lopultakin asiassa edistytty konkreettisesti. Rovaniemen kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuosien 2007-08 budjettiin yhteensä 3 miljoonaa kenttäuudistukseen. Lisäksi tätä yritetään vielä nopeuttaa jotta uudistustyöt aloitettaisiin jo vuonna 2006. Kiireellisimpiin korjaustöihin sekä uudistussuunnitteluun on varattu 100000€ vuoden 2006 talousarvioon.
Mitä taas joukkueeseen muuten, niin sitkeiden huhujen mukaan valmentajaksi on tulossa tunnettu ja kovatasoinen kotimainen nimi. Lisäksi samaan aikaan tullaan julkistamaan useita uusia pelaajasopimuksia. Näin siis huhuissa. Vahvoissa sellaisissa, tosin kuitenkin vasta huhuissa.
Sen verran lisäisin vielä, että RoPS ei varsinaisesti ole mikään hissijoukkue. Olihan se pitkän aikaa (muistaakseni toiseksi pisimpään heti HJK:n jälkeen) yhtäjaksoisesti korkeimmalla sarjatasolla. Nyt tosin näyttää siltä, että hissiliikkeeseen joudutaan ellei seuran organisaatiossa tehdä kovan tason muutoksia. Joita siis huhutaan tehtävän. - ei kuulu teille
Tämän viestiketjun sisältö on saatettu viesteissä mainittujen seurojen tietoon. Miettikää mitä kirjoitatte täällä. Olette vastuussa, mikäli perättömät väitteet johtavat oikeustoimiin. Yhtäkään seuraa ei saa tuomita vastoin petävää näyttöä ja todisteita. Sama koskee myös nimeltä mainittavia pelaajia ja muita toimihenkilöitä.
- mutikainen
niin! kirjoitti:
Samat sanat! Huomaa kyllä, että täällä kommentoi ihmiset, jotka eivät taida seurata liigaa kuin silloin tällöin, tai sitten ei juuri ollenkaan.
Ihan vaan kaikille tiedoksi, että Rops ei ole muutamina vuosina ollut mikään hyvien esitysten joukkue.. Se sais nyt pysyä sielä ykkösessä, kunnes saavat kentänsä kuntoon (ne jotka seuraa tietää mitä tarkoitan) ja muutamia vahvistuksia joukkoonsa, ettei tarttisi koko ajan hyppiä viekkausliigan ja ykkösen välillä..Se että huonompi joukkue häviää ei todista mitään että peli olisi rehellinen. Siis kun Rops häviää usealla maalilla niin kukaan ei osaa epäillä sopuilua , eri asia jos hjk olisi hävinny 7-0 ja hjk:n pelaajat olis vaan naureskelleet ,niin silloin kaikki herätyskellot olis alkanut soimaan. Niinkuin ilta-sanomissa kerrottiin on nää sopupelit kautta historian olleet yleensä näiden ennakkoon heikompien joukkueiden tappioita ja ihan sen takia että kukaan ei osaisi epäillä mitään.
- hei
FutisFani kirjoitti:
Jutussa kyllä sanottiin niin että lopputulokset eivät olleet huomiotaherättäviä, joten tätä peliä ei varmaan juttu koske. Tai mistä tuon tietää.
Saisi kyllä tuo pelaaja tulla ihan rehellisesti julkisuuteen jos kerran niin tunnontuskissa kärvistelee. Mitäs se tuommoinen nimettömänä syntien tunnustelu on. Näinhän se Walden ehtikin jo kommentoimaan."Saisi kyllä tuo pelaaja tulla ihan rehellisesti julkisuuteen jos kerran niin tunnontuskissa kärvistelee. Mitäs se tuommoinen nimettömänä syntien tunnustelu on."
Jos pelaa ammatikseen jalkapalloa, ja on syytä pelätä, että polvet murskataan, niin tokkopa sitä ihan helpolla julkisuuteen tulla. Tämä tietysti, mikäli takana on jokin rikollisryhmittymä. - FutisFani
hei kirjoitti:
"Saisi kyllä tuo pelaaja tulla ihan rehellisesti julkisuuteen jos kerran niin tunnontuskissa kärvistelee. Mitäs se tuommoinen nimettömänä syntien tunnustelu on."
Jos pelaa ammatikseen jalkapalloa, ja on syytä pelätä, että polvet murskataan, niin tokkopa sitä ihan helpolla julkisuuteen tulla. Tämä tietysti, mikäli takana on jokin rikollisryhmittymä.Herääkin kysymys että miksei sälli mennyt suoraan poliisin puheille? Tai ottanut yhteyttä Liigan toimistoon tai Palloliittoon? Ei, asiasta piti tehdä mahdollisimman haitallisen julkinen menemällä keltaisen lehdistön juttusille. Tähän mennessä on heitetty ilmoille vain runsaasti spekulointia sekä villejä huhuja. Mitään konkreettista ei ole näkynyt, ellei sitten sellaiseksi lasketa tämän "sankarimaalivahdin" kertomusta lahjontayrityksistä vuosien takaa.
Kuitenkin suomalaisen jalkapallon maine on vedetty lokaan ja syyttömät pelaajat syyllistetty. Tästähän Pelaajayhdistyskin jo kiehahti. Palloliitosta sun muista puhumattakaan. Käypä lukemassa Soneraplazalta Hollon ja kumppaneiden kolumnit mediahysteriasta. Mielenkiintoista luettavaa. - poju !
ei kuulu teille kirjoitti:
Tämän viestiketjun sisältö on saatettu viesteissä mainittujen seurojen tietoon. Miettikää mitä kirjoitatte täällä. Olette vastuussa, mikäli perättömät väitteet johtavat oikeustoimiin. Yhtäkään seuraa ei saa tuomita vastoin petävää näyttöä ja todisteita. Sama koskee myös nimeltä mainittavia pelaajia ja muita toimihenkilöitä.
Suomessa sentään ollaan eikä Turkissa, joten sananvapaus on rajoittamaton perusoikeus.
Herja on aivan eri laatua kuin nämä kirjoitukset. - voin sanoa
mutikainen kirjoitti:
Se että huonompi joukkue häviää ei todista mitään että peli olisi rehellinen. Siis kun Rops häviää usealla maalilla niin kukaan ei osaa epäillä sopuilua , eri asia jos hjk olisi hävinny 7-0 ja hjk:n pelaajat olis vaan naureskelleet ,niin silloin kaikki herätyskellot olis alkanut soimaan. Niinkuin ilta-sanomissa kerrottiin on nää sopupelit kautta historian olleet yleensä näiden ennakkoon heikompien joukkueiden tappioita ja ihan sen takia että kukaan ei osaisi epäillä mitään.
HJK-RoPS 7-0. Ei tod. ollut lahjonnan tulos.
Kaikki Klubilaisten laukaukset olivat lähes mahdottomia (esim. ainakin 2 kpl kimmokeesta suuntaa vaihtaneita) torjuttavia.
Se tuskin on kenellekään yllätys että rovaniemeläisten c-luokan ulkomaalais"vahvistukset" romahtivat maan parhaimmistoon kuuluvan joukkueen käsittelyssä.
- Veikkausliiga jyrää!
dvd
- että kuka soon vetoa lyöny!
Vai onko muka niin, että isoja voittoja lunastavaa ei löydetä?
paskainen on suomen alamäki.- turkanenvieköön
kyllä kait ne on harvoja jotka lyö isoja rahoja veikkauksen peleihin. Nää kaverit käyttää ulkomaisia toimistoja jo senkin vuoksi koska sieltä saa paremmat kertoimet. En yhtään yllättyisi mikäli todella "nimekäs" ja kaikkien tuntema henkilö paljastuu yhdeksi rahoittajista.
- katsotaan...
turkanenvieköön kirjoitti:
kyllä kait ne on harvoja jotka lyö isoja rahoja veikkauksen peleihin. Nää kaverit käyttää ulkomaisia toimistoja jo senkin vuoksi koska sieltä saa paremmat kertoimet. En yhtään yllättyisi mikäli todella "nimekäs" ja kaikkien tuntema henkilö paljastuu yhdeksi rahoittajista.
jospa äijä kärähtää?
- monni
Eiköhän koko Veikkausliiga ole aika palauttaa maan pinnalle.
Suomi nyt vaan ei ole vielä pitkään aikaan mikään jalkapallomaa eikä kansainvälisestä jalkapallokulttuuristakaan olla saatu muuta kopioitua kuin joitakin juopottelevia huligaaniporukoita.
Suomalaiset seurat pitäisi sulkea vedonlyöntilistojen lisäksi myös kansainvälisiltä pelikentiltä niin säästyisi sekin häpeä! - peluri
veikkauksen pelaajille korvaus! Varmasti minä olen hävinnyt niitten takia rahaa.
- kenen
pitäsi maksaa? Veikkauksen vai sopupelien pelaajien?? Siil lehdessähän luki, että pelit on todennäköisesti pelattu ulkomailla...
Muuten olen kyllä sinun kanssa samaa mieltä! moni laittaa omiin tuloihinsa nähden paljon rahaa peleihin!
- TILANNE!
HOMMA KARKAA KÄSISTÄ. NYT ON OTETTAVA RAUHALLISESTI JA PYYDETTÄVÄ TARVITTAESSA APUA JALKAPALLOIHMISILTÄ.
YKSI SELLAINEN ON PISTER, KYLMÄHERMOINEN BELGIALAINEN. HÄN SELVITTÄÄ.- ettei?
Se sälli kyllä osas hoitaa hommansa kunolla. Se oli pelaajien mielestä hyvä goutsi, ja uskon kyllä hänen vilpittömyyteen. Surray, kiinalainen ja ne belgialaiset pelaajat (paitsi yksi nimeltä mainitsematon)olivat niitä, jotka säätivät ja valitettavasti Pister ei voinut tilanteelle mitään.. Hänen oli meinaan tehtävä loppupeleissä niin kuin nämä kaksi pamppua halusi.
- Artie Lange
ettei? kirjoitti:

Äijähän pystyy kevyesti maksaan "tapporahaa" vuotajista.. Ei ihme et suut pysyy supussa. Aika vekkuli jätkä.. Banditokset sun muut mopopojat sais ottaa mallia miten isossa maailmassa toimitaan.
- pesisfani
vain pesäpallossa voi näin käydä ?
Niin sanottiin silloin kauan sitten.
Eihän toki kunigaspelissä ikinä.
Joopa joo - lopetin MUUN urheilun, kuin pesäpallon seuraamisen Lahden Hemohess skandaalin jälkeen, ehkä joskus syrjäsilmällä vilkaisen mäkihyppyä.
MISSÄ VAIN ISO RAHA LIIKKU, SIELLÄ ESIINTYY VILPPIÄ TAVALLA TAI TOISELLA !!!!!!!!!!!- Erkki
Isot rahat pyörivät myös jääkiekossa. Merkityksettömiä pelejä on aivan valtava määrä. Se pesä olisi aika tutkia näiden pesä- ja jalkapallojuttujen jälkeen.
- nalle
Erkki kirjoitti:
Isot rahat pyörivät myös jääkiekossa. Merkityksettömiä pelejä on aivan valtava määrä. Se pesä olisi aika tutkia näiden pesä- ja jalkapallojuttujen jälkeen.
kohta on sama homma jääkiekossa jokerit näyttää jo mallia sillä saa lompsan kuntoon jos onnistuu
- Nimetön
miksi ne lahjoo pelaajii ottakaa kiinni sellaset ja pistäkää poliisille mä haluun kattoo pelejä sillee et ne ei oo järjestetty et toinen voittaa siks et jollekki maksetaan häviöstä
- kamikaze 33
Juu minuakin kiinnostaa kovasti nuo Veikkaus Oy:n sopupelit.Missähän niihin voi osallistua?
Tuntuisi niin turvalliselta pelata niitä kun voitto olisi varma.Kertokaa ihmeessä jos tiedätte pelipaikan - spekulantti
Eikö kukaan ole tullut ajatelleeksi, miksi paljon rahaa saanut henkilö on tullut tunnontuskiin? Eihän kultamunia munivaa hanhea kannata tappaa?
Tyhmähän tuo pallisti on! Eli mitkä mahtaa olla ko. tyypin motiivit?
Sopupeleistä puheenollen,on noita merkkejä ollut englannin saarivaltion puolellakin,jossa kärkijoukkue ottaa turpiin tosi näkyvästi lähes sarjajumbolta, että näin.- Ilta-Sanomille
Ei varmaan alle 100 000 euron...?
- >Gusman
Hävinnyt joukkuehan on ollut altavastaaja, joten sopu systeemeitä on ollu vaikeempi epäillä.
- Anser
Ihmeesti ei oo valtakunnan media tästä uutisesta kiinnostunut. Joku vuosi sitten pesäpallon vastaavanlaisessa tilanteessa syytökset ja pilkkakirveet lentelivät ennen kuin syyllisistä tiedettiin mitään. Tänäänkin pesäpallon sopupelijupakka saa Ylen tekstitv:llä enemmän huomiota kuin jalkapallon sopupelit. Ihme hommaa. Kysehän tässä on jo pitkään pakkosyötöltä tuntunut suomalaisen potkupalloilun esilletuonti. Harmi vaan, että kovasti suomalaista potkupalloa yritetään joka tuutista työntää, mutta siltikään siihen ei suuret yleisöt innostu, ottaen huomioon että potkupalloa pelataan pääsarjatasolla Suomen suurimmissa kaupungeissa muutamia pienempiä paikkakuntia lukuunottamatta.
Nyt sitten potkupallossa samanlainen sopuhässäkkä ja media ei puhu mitään.. Rehtiä hommaa..- Jalkapallon Ystävä
Mitä on "potkupallo"? Kyllä tuo peli missä 22 äijää juoksee nurmella pallon kera tunnetaan nimellä "jalkapallo".
- anser
Jalkapallon Ystävä kirjoitti:
Mitä on "potkupallo"? Kyllä tuo peli missä 22 äijää juoksee nurmella pallon kera tunnetaan nimellä "jalkapallo".
Suomalaisen "jalkapalloilun" taso on sen verran laimeaa että eiköhän joukkuepelien "kuninkaan" arvoa alentamatta ole viisasta tätä Suomessa harrastettavaa jalkapalloilua kutsua kuitenkin potkupalloksi..
- Kaikella Rajansa
Jalkapallon Ystävä kirjoitti:
Mitä on "potkupallo"? Kyllä tuo peli missä 22 äijää juoksee nurmella pallon kera tunnetaan nimellä "jalkapallo".
SE ON POTKUPAlloa NIIN KAUAN KUIN TAIDOT TARTTUU( Ja Siihen menee aikaa Itsekkin olen suhteellisen nuori ,mutta ei minun elinaikana)
- Jalkapallon Ystävä
Kaikella Rajansa kirjoitti:
SE ON POTKUPAlloa NIIN KAUAN KUIN TAIDOT TARTTUU( Ja Siihen menee aikaa Itsekkin olen suhteellisen nuori ,mutta ei minun elinaikana)
Ihan uteliaisuudesta, kuinka monta kotimaisen sarjan ottelua olet katsonut paikan päältä? Esimerkiksi nyt päättyneellä kaudella? Kyllä se taso on ihan hyvä. Ei kannata verrata mihinkään huippusarjojen tv-otteluihin. Televisiointi on eri tasoa, samoin on "pieni" ero esimerkiksi juuri taitotasossa, kuitenkin näppäriä kikkoja ja oivalluksia näkee myös kotimaisessa sarjassa. Eihän Ferraria olekaan mitään järkeä verrata Ladaan, kyllä Ferraria kannattaa verrata pikemminkin Lamborghiniin. Ja Ladaa vaikkapa Fiat Unoon.
=) - riittää
aina vain. Yksi sellainen on nimimerkki Anser. Potkaisenpa sinua. *potks* :D
- Rahaa ku roskaa
Jalkapallon Ystävä kirjoitti:
Mitä on "potkupallo"? Kyllä tuo peli missä 22 äijää juoksee nurmella pallon kera tunnetaan nimellä "jalkapallo".
Potkupallo on suomen ja muutaman muun maan harrastama laji, jossa 22 pelaajaa juoksee kentalla sikin sokin koittaen samalla syottaa palloa toisille paamaaranaan tehda maali. Laji kuitenkin eroaa jalkapallosta siten, etta koko potkupalloliigassa on vain 2-3 jalkapalloilijaa. Jalkapalloilijat eroittaa potkupalloilijoista siten, etta he osaavat potkia palloa oikeaan suuntaan ja ovat oikeassa paikassa kun toiset yrittavat syottaa heille.
- papillon
Rahaa ku roskaa kirjoitti:

jos ei ymmärrä asiasta mitään mutta saa ilmaista silti itseään niin on tämä hyvä viheriö tämäkin.
- äääääääääääääääääääääääääää...
Rahaa ku roskaa kirjoitti:
Potkupallo on suomen ja muutaman muun maan harrastama laji, jossa 22 pelaajaa juoksee kentalla sikin sokin koittaen samalla syottaa palloa toisille paamaaranaan tehda maali. Laji kuitenkin eroaa jalkapallosta siten, etta koko potkupalloliigassa on vain 2-3 jalkapalloilijaa. Jalkapalloilijat eroittaa potkupalloilijoista siten, etta he osaavat potkia palloa oikeaan suuntaan ja ovat oikeassa paikassa kun toiset yrittavat syottaa heille.
äääääääääää pölö maaritus
- Realisti
Tämäkin uutinen vahvistaa sen käsityksen, että amatööri vedonlyöjää ja piensijoittajaa kustaan silmään jatkuvasti tässä maailmassa.
Kummallakaan edellämainituista ei ole käytössään sitä tietoa, mitä vedonlyönnissä ja osakesijoittamisessa menestymiseen tarvittaisiin.
Taviksille on varattu kustantajan rooli.
Vedonlyönti epäonnistuu sopupelien vuoksi ja osakesijoittaminen sisäpiirikähminnän vuoksi.- haista Valden paska!
"Suomalainen voittaa aina"
Suomalainen ryssiii aina.
- Realisti
Jääkiekon SM-liiga vaatisi myös tutkimista. Niin erikoisia tuloksia on lätkässäkin viimeaikoina ollut. SM-liigakohteet kun ovat nykyisin vielä useimmiten single kohteita, eli hyvin houkuttelevia sopupelikohteiksi.
- IHMETTELEVÄ
KYLLÄ Ihmetyttää Että (VEIKKAUS OY USKOO NIINKUIN KIRVEENSILMÄÄN TÄHÄN SM_LIIGAAN SARJAAN JOLLA ON KYMMENIÄ AIVAN TURHIA OTTELUITA KOSKA KUKAAN EI PUTOA SUORAAN NIIN SE MOTIVAATIOSTA ) olisi vaikka sopuluillekin MOTivaatiota. Harmi Vain Että Pelaan Aika Paljon Näitä,Mutta pitää siirtyä Noihin ELIITTISarjan OTTELUIHIN Sielähän on ainakin pelko että huonoimmat saavat paineita että alempi sarja kutsuu.LOPUKSI EIHÄN MEILLÄ SUOMESSA SOPUILLA MUTTA KUN NE MUUT)
- perttiesko
Jääkiekon SM-liigassa on se hyvä puoli että ulkomaisilla vedonlyöjillä ei juurikaan ole kiinnostusta sarjaan , ainakaan aasialaisilla. Aasian laittomilla vedonlyöntimarkkinoilla vastaavasti suomifutiksen pelejä on pelattavana, koska kesällä veikkausliiga on yksi harvoja käynnissä olevia futiksen pääsarjoja koko euroopassa.
- Fastlandet
Jalkapallo on siirtynyt seuratuimmaksi lajiksi myös Suomessa !
Kaikilla on rahat pelissä - ja siten laji kiinnostaa !
Miten on PAF luvan kanssa ?- Finland zero points
Onko PAF markkinointi jo kunnossa ?
- mitä isot edellä sitä pinet...
Korruptiosta on tulossa maan tapa. Jos kerran isot päättäjät valtion johdossa jakelevat satoja miljoonia "optioina" niin miksei pienet perässä?
- Rahaa ku roskaa
20 vuotta
-->johtopaatos...kannattaa olla bisnesmies
- anonymous
pallloliitto pitää matalaa profiilia verhot ikkunoissa,mitähän nekin tietää.Palloliitto sekä feikkausliiga vaihtoon,uudet tekijät remmiin.
- unkari
Olen tosiaan viime vuosina ajatellut että jotain ihmettä veikkausliigassa on tapahtunut kun haka ja hjk rikkoivat tappiottomien otteluiden ennätyksen ja nyt paljastui että syy siihen että nämä niin sanotut ennalta heikommat joukkueet erittäin usein ovat hävinneet on ollut sopupelissä. Aika törkeätä toimintaa tämä on ollut ja kiitos sille iltasanomien haastattelemalle pelaajalle joka tuli "kaapista ulos". Mitään syytä sille että iltasanomien pitäisi paljastaa kuka tämä pelaaja on ei mielestäni ole. Hyvä että edes toi julkisuuteen nämä sopuilut ja siten suuren yleisön tietoon sen kuinka mätää jalkapallo on Suomessa.
- potkupallossa...
...niinpä,taitaa olla ainoa rehellinen turnaus,tai sitten ,se suojalis siellä Kainuussa,jossa ei sopuilla,.vai?
- buahahaa
Sopu sijaa antaa sano potkupalloilija..miksikäs sitä pesäpalloa sanottiinkaan..oliko se sopupallo..ja sen tais sanoa joku potkupalloilija=suurempi rikollinen..vajotkaa POTKUPALLISTIT
- g.b.
tarttis olla todisteita ! Ootellaanpa niitä !
- fagerholm1b
ypa - kajaanin haka 8 - 0
viime kesä ja kakkosta!
Siis jos liigassa on rötöstä, arvatkaa
onko ykkösessä, kakkosessa...
Salibandyn kolmostakin on pelattu ulkomaisilla sivuilla, ja kun nyt tiettyjä seuroja kelaa, niin...
Ja kyllähän näitä "ammatikseen" pelaavia riittää.
Pilipaliseuroissa on jatkuvasti joku kiertoäijä jolla on suht kallis bemari ja vakikämppä stadissa.
Meinaan, millä vitulla joku Luopion Pallo maksaa näille palkkaa, kun ne ei muuta tee kun pelaa fudista?
Sivutuloja hyvä veli, sivutuloja!
Mustalaisethan ei pelaa edes hevosia jos eivät tiedä voittaako se vai ei,
nyt tämä sama manneilu on tullut fudikseen.
Hyvä velii...
Onko veikkauksen Valdenilla mannenverta suonissaan? Ainakin miehen elekieli kertoo aikamoisesta peittelystä ja kiertelystä.
Ettei olis munaskuita myöten... - syytetty ulkomaalaisia
tapauksessa Allianssi.
Nyt uusin käänne on, että kyseessä on turun kopla johon kuulluu
kanerva
niinistö
kummola
tps
koivu
ja niin monet muut
arvatkaas laajeneeko tämä vielä jääkiekkoon ja salibandyyn??!! - pesäpallo
pitää tutkia yhtä hyvin ku pesäpallon jupakkaa. Ei muuta ku vetokohteet pois listalta. Jalka(potku)pallo on nyt ryvettynyt oikein kunnolla.
- FutisFani
Ilman muuta asia pitää tutkia. Pohjia myöten. Mutta niin kauan kuin selkeitä todisteita seuroja tai niiden johtohenkilöitä kohtaan ei ole, on turha puhua varsinaisesti jalkapallon ryvettymisestä kokonaisuutena. Luultavimmin takana on muutama epärehellinen pelaaja.
Ei tämä kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asiaa pitäisi ottaa vakavasti. Epärehelliset ainekset on saatava kitkettyä pois. Näille pelaajille jotka jupakkaan ovat sekaantuneet, heille soisi annettavan elinikäisen kilpailukiellon jalkapallon parissa. Ja toimitsijakiellon myös mikäli herroilla saattaisi veri vetää valmennushommiin aktiiviuran jälkeen.
Kekkosta siteeraten: "Saatanan tunarit!"
- sopupeli tätä
Sitä on on ollut aina ja aina tulee olemaankin..onpa kohu-uutinen.Kohua herättäisi,jos joku osaisi sanoa de facto,kuinka paljon sitä on.
- Repe
Pesäpallo- ja jalkapalloympyrät ovat Suomessa niin pienet, että sopupelit eivät ole mikään yllätys. Molemmat lajit ovat sellaista amatöörien puuhastelua.
- betoni pertsa
Repe kirjoitti:
Pesäpallo- ja jalkapalloympyrät ovat Suomessa niin pienet, että sopupelit eivät ole mikään yllätys. Molemmat lajit ovat sellaista amatöörien puuhastelua.
ainahan sopuotteluita on pelattu,lajista riippumatta..Raha ratkaisee.."pyykinpesun paikka on muillakin lajeilla,ei jääkiekko ole sen puhtoisempi laji kuin muutkaan..oman joukkueen tappiolla on harvinaisen helppo tehdä rahaa..Toivottavasti todisteitakin löytyy,ettei pelkillä arvailluilla sotketa lajin urheilullista julkikuvaa..
- lkjh
Aina sattuu ja tapahtuu...
http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/arkistot/futis/2005/12/412888
http://www.rops.fi/tiedotearkisto/?num=13760
http://www.rops.fi/tiedotearkisto/?num=13802
http://www.rops.fi/tiedotearkisto/?num=12428
http://www.mtv3.fi/urheilu/arkisto.shtml/arkistot/futis/2004/05/218333 - Anonyymi
Hiiteen keinotekoiset loppusarjat, haastesarjat ym. Eivät istu futikseen.
Kaksinkertainen sarja 2X14 tai 2X16 on se ainoa oikea.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768