Heippa taas!
Joulusiivous tuli tehtyä lauantaina, kyllä helpottaa! Tosin vein vain matot ulos, imuroin ja pesin lattiat. Laitoin jouluvalot ikkunaan ja niin saa joulu tulla. Jos terveys antaa periksi, niin emme ole joulua kotona ja siksi en yleensä kauheasti joulua kotona "tee".
Toivottavasti saat apua A-cremestä, muistaakseni varoitin laittamasta rikkinäiselle iholle..? Kirvelee nimittäin ihan kauheasti ja pistelee. Mutta on hyvä voide, suihkun jälkeen saattaa olla helpompi laittaa rikkinäisellekin iholle, ja kirvely/pistely loppuu kyllä kun voide on imeytynyt. Itselläni voide myös joskus aiheuttaa hieman kutinaa mutta sekin vähenee/loppuu ajan myötä kun iho paranee ja vahvistuu.
Kasvoille tuo voide toi muuten pieniä näppyjä. Sinulle ei välttämättä tietenkään tule, mutta itse hain viikonloppuna jojobaöljyä kasvoja varten. Katsotaan miten se toimii, on kuulemma psoriasikseen hyvä.
Tuo A-voide muuten laittaa ihon kesimään ihan hirveästi kun alkaa parantaa. Sinulla on hyvä kun voit käydä aamuisin pesemässä kuivan karstan pois, mutta itse olen ihan hirveän näköinen kun iho rapisee kauttaaltaan. Joka paikka on kotona täynnä hilsettä, ja se raivostuttaa välillä! Imuroin joka päivä koko asunnon ja pöyhin lakanat. Mutta sen kestää kun tuloksena on parempi iho.
Itse olen aika punainen joka paikasta, mutta olen jo monta viikkoa hokenut, että ei yhtään haittaa miltä näytän, kunhan vaan olisi hyvä olla! Eli riittäisi tässä vaiheessa se, että iho olisi ehjä joka paikasta. Reidet kun ovat rikki vieläkin. Sain ne paremmiksi jo välillä mutta joku sai ne taas kuivumaan ja halkeilemaan rikki. Näin talvella kun on pakko laittaa housujen alle jotain, sukkahousuja en voi kuvitellakaan, mutta ostin kahdet pitkikset ja käytän niitä. Paksut sukkikset voi parempina päivinä laittaa mutta nailonisia ei todellakaan!
Kuljen muuten kotonakin pitkikset ja verkkahousut jalassa. Villasukatkin lisäksi... Olen vilukissa ja tämä tauti tuntuu pahentavan sitä. Olen myös huomannut että hikoilu vähenee kun pidän itseni lämpimänä. Kuulostaa hullulta, mutta pahimpina hikoilukausina pystyin olemaan vain lämpimässä peiton alla!
Ihanaa kuulla, että saat nukuttua! Itse nukun nykyään tosi huonosti, aamulla kyllä unta riittäisi mutta illalla on hankala saada unta. Hikoilen myös vähintään kerran yössä niin että olen litimärkä, ja sitten joskus alkaa kutina noissa kuivissa reisissä ja silloin valvon joskus kauankin. Tosin en enää onneksi revi ihoa ihan riekaleille niin kuin joskus.
Toivotaan sydämestämme että molemmilla hoidot olisi loppusuoralla! Ihmisarvoista elämää tässä jo kaipaakin ja sitä ettei aamulla ensimmäisenä tarvitsisi voidella koko kroppaa ja sitten maata sohvalla kunnes olo tasoittuu. En tiedä sinusta, mutta itse tosiaan makaan aamuisin rasvauksen jälkeen sohvalla kunnes iho on rauhoittunut rasvauksesta. Ja muutaman tunnin kuluttua rasvaan ehkä uudelleen, riippuu päivästä.
En varmaan uskalla vielä ottaa sisäisesti sitä kookosta, epäilen että olen allerginen pähkinöille ja sitähän kookos on. Odotan ihon vielä paranevan ja aloitan sitten uudelleen ottamalla teelusikallisen päivässä viikon ajan ja sitten lisään kahteen. 3-4 teelusikallista on kai se mihin pitäisi pyrkiä.
Voimia taas, ja kirjotellaan!!
Hei, DRY!
15
4621
Vastaukset
- Raaputin
Vanhempiin viesteihin viitaten!!! Mitä on hyljeöljy??? Googlesta löysin vaan tän linkin:
http://www.hkt-group.fi/expan/hyljeoljy.htm
...ja siinä mainostettiin et terveyttä ja hyvinvointia hevosellesi...? Lieneekö sama tuote? Mistä saa, mitä maksaa, mitä hyötyä?- LVesi
Öljy, joka auttaa ainakin minua, koska en voi ottaa kalaöljyjä. Kosteuttaa siis ihoa sisältäpäin, sisältää omega rasvahappoja. Hyvä tuote kuivalle iholle, tosin maistuu aika pahalta... ;)
- Dry
Kuulostaa hyvin samanlaiselta tuo sinun elämä siellä..
Tosi kurjaa, että ihosi on mennyt taas rikki ja on sitä punaisuutta. Sitä on minullakin aika ajoin, tänään taas enemmän. Ja kurjaa, että yösi menee niin huonosti. Muistan ensimmäisinä hoitokuukausina noin puolen vuoden ajan kun en koskaan saanut unta ennen klo neljää aamulla. Se on kurjaa..
Minä myös palelen ja juuri tämä hoito tekee sitä, koska keho käyttää energiaa puhdistamiseen. Villasukat on tuttu juttu. Mieheni on ostanut minulle paljon halpoja paituleita, joita vaihdan usein, jotta olo pysyy siistinä. Niitä raaskii sitten hyvin heitellä poiskin. Hyvät vaatteet odottelevat kaapissa aikoja parempia. Minuakin kutittaa sukkahousut, joten kalsarit ovat käytössä jos talvella ulkoilee.
Alkuvaiheessa hoitoa iho itselläkin hilseili kovasti ja se oli kyllä todella vastenmielistä. Nukuin pitkään oman pussilakanan sisällä, jotta pysyy paikat siistimpänä. Petivaatteet vaihdoin pitkään päivittäin ja tuota pussilakanaa joskus parikin kertaa päivässä.
Nyt tuo A-creme nähtävästi kuorii ihoa taas. Kurjaltahan se tuntuu, mutta täytyy vähän odotella josko pian loppuisi. Lisänä käytän sitä kookosöljyä. Käytin itsekin jojobaöljyä joskus viisi vuotta sitten ja sama kävi kun tässä siirtyessäni apteekin voiteista irti, että iho oli lähes läpikuultava. Hirvittävän kuiva ja ohut. Huh. No, pian tulee kolme viikkoa siitä kun jätin apteekin tatinat. Ihosolut kuulemma uusiutuvat 28 päivässä. Tuo a-voide on ihan ok, mutta jättää vähän kalvomaisen pinnan. Käytän sitä kuitenkin päivittäin eikä se oikein edes kirvele. Ne Entrichin voiteet kirvelivät hirveästi (käytin jo kaikki paitsi sen kasvovoiteen), mutta imeytyivät ihoon ihanasti ja jäljelle jäi raikas tuntu ja hyvä tuoksu.
Minulla oli sunnuntaina syntymäpäivä ja söin kaikkea hyvää kun mies järjesti vaikka mitä. Nyt koitan taas siirtyä siihen sokerittomaan ja vehnättömään ruokavalioon ainakin jouluun asti. Silloinkin vain kohtuudella, koska kaipaan sitä hyvää oloa takaisin. Ehkä koitan jopa pikkuhiljaa ottaa sitä kookosöljyä sisäisestikin. Mutta vähän hirvittää kun on niin kamala kammo kun kerran sain sen Herxheimer-reaktion (luitko sen varoituksen öljyn nettisivuilta?). Siihen piti ottaa kyypakkaus, oli muuten semmoista että oksat pois. Pää turposi ja olin kuin monsteri.
Eilen tapahtui sinällään ihme ja kiva asia. Kävin eräällä hyvin tärkeällä asialla ja pystyin olemaan monta tuntia. Sain meikinkin tehtyä ihan kivasti eikä iho kuivunut kasvoista yhtään. Päivä oli meille todella tärkeä ja molemmat iloitsimme lisäksi siitä, että sain olla "normaali":) Kävimme vielä päivän päätteeksi kaupassakin yhdessä. Siellähän oli täysi joulu päällä, taas olisi ostoskoriin tarttunut vaikka mitä, mutta lahjat ovat aika hyvällä mallilla hankittuina.
Kyllä tässä pitää itse kunkin vähän himmailla joulun valmisteluissa. Meillä jää nyt joulupullat ja pasteijat leipomatta. Ollaan ihan perheen kesken, joskin vanhempani poikkeavat joulupäivänä. Ei kovasti tunnu joululta kun en ole "päässyt" kaupungille jouluvaloihin enkä kirkkoon kauneimpia joululauluja laulamaan. Täällä kotona sitä päivät kulkee ohitse ja on aika tietämätön jouluhössötyksestä. Lasten juhlia ja nyyttäreitä on tosin jatkuvasti, milloin mitäkin esityksiä ja joulujuhlia myös harrastusten parissa. Ehkä hyvä, että on pakko ajatella kaikenlaista, vaikka joskus olisi kiva olla yksin kotona edes yksi kokonainen päivä. Tehdä asioita vain siinä järjestyksessä kun vointi antaa periksi.
Kuinka usein saat kutinakohtauksia? Minä saan ehkä kerran päivässä. Aamulla oli sellainen puolen tunnin mittainen kutina, illalla tulee kun rentoudun nukkumaan, yleensä vielä yksi kutina, joka kestää ehkä vartin.
Minulla taitaa tämä hoito viedä ihottumaa keskeltä ulospäin, eli keskivartalo on ihanan pehmeä ja vaalea, mutta raajoissa ja päässä (tietenkin) on ihottumaa. Joistain kirjoista olen lukenut, että hoito oikein toimiessaan etenee keskeltä ulos tai ylhäältä alas. Kunpa minullakin olisi mennyt ylhäältä alas, sillä kasvot ovat kaikkein arimmat. Olen muuten myös koittanut ajatella, että ei ole väliä miltä näytän. Mutta pakko myöntää, että kyllä sillä vähän väliä on. Toisaalta pieniä ihottumia en enää häpeä. Miehenikin on sanonut, että harvalla on täydellinen iho kuten noissa tv:n mainoksissa. Ihmisiähän tässä vain ollaan..
Täällä eräs Moniallerginen neuvoi avantouinnin. Aion alkaa sitä harrastaa kunhan saan ihon hiukan rauhoittumaan. Se vie kuulemma kutinaa. Nyt on vähän kutinainen olokin- johtuu varmaan syömisistä. Oletko huomannut sitä, jos jätät sokerin pois, miten olo rauhoittuu?
Aurinko paistaa ihanasti. Pitää mennä vielä kirjoittelemaan viimeiset joulukortit. Aina tulee viime kädessä mieleen vielä sellaisia, joille pitää myös lähettää. Täytyy myös pojan kanssa puuhastella jotain ennen kuin isommat tulevat koulusta..
Ai niin, meillä oli muuten lapset tosi iloisia eilen kun äiti oli ihan normaali. He odottavat kovasti että voidaan siirtyä normaaliin elämään. Nythän meille ei voi tulla kaveritkaan kun palloilen täällä milloin missäkin asusteessa (Eevankin asussa silloin kun tarkenen).
Telkkarista tuli joku päivä jonkun Mallikoulu-nimisen ohjelman mainos. Pikkuisemme sanoi minulle että "Sinähän voit mennä mallikouluun niin saat noi pipit pois":)
Parempaa viikon jatkoa Sinulle!
Kuulemisiin,
Dry- Kuivaaja
Täällä on ollut puhetta apteekin perusrasvoista ja niiden haitallisuudesta, kenties asia on niin, mutta mitä sitten tilalle??? Kun en pysty käyttämään MITÄÄN hajustettuja tuotteita, en edes niitä "luonnonhajusteita", melki kaikissa bodyshopin tuotteissa on hajut ja etenkin se M.Entrichin?!? tuotteet haisuineen aiheutti valtavan kutinan...
- Dry
Kuivaaja kirjoitti:

Itse olen kokeillut myös apteekista saatavaa Avene-voidetta kasvoihin. Ihana voide eikä ärsytä yhtään. Voidepohjana on lähdevesi, mutta tarkkaa havaintoa ei ole muista ainesosista. Aion kyllä ottaa selvää, netistä varmaan löytyy tuoteselosteetkin (mutta niitähän ei maallikko aina osaa tulkita..). Voide on kuitenkin niin kallista, ettei sitä voi koko kroppaan laittaa. Toivottavasti jollain on antaa vinkkejä sopivammista kasvipohjaisista voiteista.
Tilanne on ärsyttävä, enkä itsekään ole vielä löytänyt sopivaa korvaavaa voidetta. Käytän kookosöljyä, joka ei riitä ihon kosteuttamiseen. Jojobaöljykään ei yksin riitä, mutta siitä ei varmaan tule herkkyyksiä vaikka kookos ei sopisikaan. Täytyy kuitenkin muistaa, jos siirtyy apteekin voiteista esim. öljyihin, että iho puhdistaa jäteöljymyrkkyjä aluksi ja iho menee huonoksi ensin. Eli välttämättä ei ole allergia kyseessä.
Toivotaan, että joku älyää alkaa valmistaa kohtuuhinnalla meille allergisille sopivaa kokovartalovoidetta!!
t. Dry - Emeraldaura
Dry kirjoitti:

t. Dryiho-ongelmaiset. Olen myötätunnolla seurannut keskusteluanne ja kamppailuanne.
Käykää tsekkaamassa Bach Foundationin sivuilla netissä mitä siellä olisi tarjolla.
http://www.bachcentre.com/
Bachin kukkatipat on hieno systeemi ja heillä on olemassa oma Rescue-voide. Päällisin puolin näyttää ihan perusvoiteelta mutta ei sisällä mm. lanoliinia eikä ole mitenkään hajustettu. Sitä saa pikku tuubina tai isona n. 400g purkkina.Kannattaa varmaan kokeilla sitä pikku tuubia ja katsoa miten vaikuttaa.
Sitten on olemassa Crab Apple tipat, jotka auttavat silloin jos oma ulkonäkö esim. juuri ihottuman takia hävettää tai tuntuu vastenmieliseltä. Crab Apple tippoja suositellaan otettavaksi sisäisesti aina Rescue voidetta ulkoisesti käytettäessä jotta elimistö puhdistuisi myös sisältäpäin.
Homeopaattien hoidossa olevat; kysykää mitä mieltä oma homeopaattinne on, jos alatte käyttää kukkaterapiaa hoidon ohella. Englantilainen Bach opettajani sanoi, etteivät kukkatipat sotke muuta hoitoa mutta joku voi olla tietysti eri mieltä.
Ennen kaikkea: tsemppiä! Ja hyvää joulunodotusta! - LVesi
Jätin myös apteekin voiteet pois, en kyllä käyttänytkään muuta kuin sitä Locobase Repairia. Nyt käytän vartalolle A-cremeä ja kssvoihin SANO-calendulaa. Ostin pullon jojobaöljyä ja sitä levittelen jalkoihin muutaman kerran päivässä kun iho tuntuu kuivalta. A-creme kun on niin kallista etten raaski sillä rasvailla kuin korkeintaan kolme kertaa päivässä.
Hain myös C-vitamiinia, katotaan mitä se tekee, toivottavasti vaalentaa punaisuutta. Suupielet on mennyt taas rikki, sain paranemaan jo välillä mutta nyt on taas molemminpuolin rikki. Hammastahna joskus tekee tämän reaktion, täytyy vaihtaa varmaan taas merkkiä.
IHANAA, että pääsit ulos ja sait laitettua itsesi kauniiksi!!!! Ja onneksi olkoon syntymäpäivän johdosta!!!! Itse käytän myös meikkiä aina ulos lähtiessä ja iho kuivuu ihan kauheesti meikin alla. Mitä meikkejä käytät? Itse ostin joskus meikkivoiteen apteekista, mutta nykyään käytän Lumenen hydra drops -meikkivoidetta, koska ei se apteekin ollut yhtään sen ihmeellisempi. Kallista vain.
Avenen voiteet on myös tuttuja, käytin koko vartalolle viime kesänä raskaana ollessani. Toinen, yhtä ihana sarja on A derma. Saa myös apteekeista. Tällä sain paranemaan rikkinäiset reidet juuri silloin raskauden aikana. En ole sitä nyt tämän hoidon aikana kokeillutkaan, se vuoro voisi olla seuraavana. Täytyy vaan kysyä farmaseutilta, ettei se sisällä parafiinia. Sarja on suunniteltu atoopikoille, yksi vaihtoehto ihon parannuttua jatkohoidoksi. Olen ajatellut, että alkaisi käyttää Avenea, A dermaa ja A-cremeä vuorotellen sitten kun saa ihon kuntoon. Jos se näillä sitten pysyisi kurissa. Elimistö kuulemma tottuu voiteisiin ja silloin vaikutus loppuu joten kannattaa vaihdella voiteita välillä.
Ihoni alkaa olla ehjä jo kaikkialta muualta paitsi takareisistä ja polvitaipeista. Kuivahan se on ja kutiseva, yritän vain kaikkeni etten enää raapisi sitä rikki! Ärsyttää, kun ei voi joka päivä käydä suihkussa pesemässä tätä kuivaa karstaa pois. Tänäänkin aamulla sitä ropisi kilokaupalla kun nousin ylös ja rasvasin itseni.
Joko pystyt pitämään vaatteita päällä? Ostin hameen ja löysät farkut, ainoat joita voin pitää ilman ettei reidet ala kutista. Pitkikset alle ja menoksi. ;) Täällä kotona haahuilen verkkareissa, mutta ulos mennessä on mukava pukeutua muihinkin vaatteisiin välillä.
Joulu lähenee uhkaavasti, viimeiset lahjat täytyy vielä hankkia viikonloppuna. Pidetään peukkuja, että olemme hyvässä kunnossa joulun aikaan!!!!!! - Dry
Emeraldaura kirjoitti:
iho-ongelmaiset. Olen myötätunnolla seurannut keskusteluanne ja kamppailuanne.
Käykää tsekkaamassa Bach Foundationin sivuilla netissä mitä siellä olisi tarjolla.
http://www.bachcentre.com/
Bachin kukkatipat on hieno systeemi ja heillä on olemassa oma Rescue-voide. Päällisin puolin näyttää ihan perusvoiteelta mutta ei sisällä mm. lanoliinia eikä ole mitenkään hajustettu. Sitä saa pikku tuubina tai isona n. 400g purkkina.Kannattaa varmaan kokeilla sitä pikku tuubia ja katsoa miten vaikuttaa.
Sitten on olemassa Crab Apple tipat, jotka auttavat silloin jos oma ulkonäkö esim. juuri ihottuman takia hävettää tai tuntuu vastenmieliseltä. Crab Apple tippoja suositellaan otettavaksi sisäisesti aina Rescue voidetta ulkoisesti käytettäessä jotta elimistö puhdistuisi myös sisältäpäin.
Homeopaattien hoidossa olevat; kysykää mitä mieltä oma homeopaattinne on, jos alatte käyttää kukkaterapiaa hoidon ohella. Englantilainen Bach opettajani sanoi, etteivät kukkatipat sotke muuta hoitoa mutta joku voi olla tietysti eri mieltä.
Ennen kaikkea: tsemppiä! Ja hyvää joulunodotusta!Kiitos vinkistä!
Olen miettinyt tuota Rescue remedyä, joten taidan nyt kokeilla sitäkin vielä.
Itse olen käyttänyt Bachin kukkatippoja jo pian vuoden päivät, juuri tuota Crab Appleakin ja vaikka mitä. Saavat aikaan mielenrauhaa, sen olen huomannut kyllä.
Hyvää joulua Sinulle!
t. Dry - Tellurium
Emeraldaura kirjoitti:
iho-ongelmaiset. Olen myötätunnolla seurannut keskusteluanne ja kamppailuanne.
Käykää tsekkaamassa Bach Foundationin sivuilla netissä mitä siellä olisi tarjolla.
http://www.bachcentre.com/
Bachin kukkatipat on hieno systeemi ja heillä on olemassa oma Rescue-voide. Päällisin puolin näyttää ihan perusvoiteelta mutta ei sisällä mm. lanoliinia eikä ole mitenkään hajustettu. Sitä saa pikku tuubina tai isona n. 400g purkkina.Kannattaa varmaan kokeilla sitä pikku tuubia ja katsoa miten vaikuttaa.
Sitten on olemassa Crab Apple tipat, jotka auttavat silloin jos oma ulkonäkö esim. juuri ihottuman takia hävettää tai tuntuu vastenmieliseltä. Crab Apple tippoja suositellaan otettavaksi sisäisesti aina Rescue voidetta ulkoisesti käytettäessä jotta elimistö puhdistuisi myös sisältäpäin.
Homeopaattien hoidossa olevat; kysykää mitä mieltä oma homeopaattinne on, jos alatte käyttää kukkaterapiaa hoidon ohella. Englantilainen Bach opettajani sanoi, etteivät kukkatipat sotke muuta hoitoa mutta joku voi olla tietysti eri mieltä.
Ennen kaikkea: tsemppiä! Ja hyvää joulunodotusta!"Homeopaattien hoidossa olevat; kysykää mitä mieltä oma homeopaattinne on, jos alatte käyttää kukkaterapiaa hoidon ohella".
Tuo pitää tismalleen paikkansa. Jotkut homeopaatit hyväksyvät muut luontaishoidot homeopatian ohessa, mutta toisaalta nuo hoidot voivat joissakin tapauksissa myös mutkistaa homeopaattista hoitoa. Joskus näiden yhteishoitojen takia homeopaatin on todella hankala arvioida antamansa lääkkeen tehoa eli oliko mahdollinen reaktio potilaassa lähtöisin annetusta lääkkeestä vai sittenkin toisesta hoidosta. Mikäli lääkitystä tarvitaan lisää, kumpaa annetaan - jos homeopaattinen lääke olikin tässä tapauksessa turha ja väärä, sen uudestaan antaminen ei välttämättä ole potilaalle hyväksi ja oikean lääkkeen antaminen viivästyy. Tämän vuoksi omista hoidoista kannattaa aina ilmoittaa hoitavalle homeopaatille - aina niistä ei ole suurta ongelmaa, kunhan homeopaatti on ainakin tietoinen oheishoidoista.
Ei ole helppoa teidän elämänne Dry ja Lähdevesi tällä hetkellä ja Emeraldauran tapaan minultakin myötätunnot teidän suuntaanne. Ja hieno asia, että kaksi samassa ongelmassa painivaa on löytänyt tällä palstalla toisensa, voi antaa toinen toisellensa tukea,jakaa kokemuksiansa ja ennenkaikkea saa huomata, ettei ole ongelmineen yksin. Itse asiassa teidän keskustelunne on oikeastaan homeopatiaa sekin eli samanlainen parantaa samanlaista :).
Hyvää joulun odotusta minultakin. Myös Emerauldalle, jonka tekstejä aina mielelläni tällä palstalla lueskelen. - Bachin kukkatipat
Emeraldaura kirjoitti:
iho-ongelmaiset. Olen myötätunnolla seurannut keskusteluanne ja kamppailuanne.
Käykää tsekkaamassa Bach Foundationin sivuilla netissä mitä siellä olisi tarjolla.
http://www.bachcentre.com/
Bachin kukkatipat on hieno systeemi ja heillä on olemassa oma Rescue-voide. Päällisin puolin näyttää ihan perusvoiteelta mutta ei sisällä mm. lanoliinia eikä ole mitenkään hajustettu. Sitä saa pikku tuubina tai isona n. 400g purkkina.Kannattaa varmaan kokeilla sitä pikku tuubia ja katsoa miten vaikuttaa.
Sitten on olemassa Crab Apple tipat, jotka auttavat silloin jos oma ulkonäkö esim. juuri ihottuman takia hävettää tai tuntuu vastenmieliseltä. Crab Apple tippoja suositellaan otettavaksi sisäisesti aina Rescue voidetta ulkoisesti käytettäessä jotta elimistö puhdistuisi myös sisältäpäin.
Homeopaattien hoidossa olevat; kysykää mitä mieltä oma homeopaattinne on, jos alatte käyttää kukkaterapiaa hoidon ohella. Englantilainen Bach opettajani sanoi, etteivät kukkatipat sotke muuta hoitoa mutta joku voi olla tietysti eri mieltä.
Ennen kaikkea: tsemppiä! Ja hyvää joulunodotusta!Hyviä kokemuksia myös Pihka Pekka Pihkavoiteesta ja seesaminsiemenöljystä ihon kuivumisessa ja ihottumissa. Bachin Rescue Remedy-voiteen teho avonaisissa märkivissä haavoissa on ollut hämmästyttävän nopea. Tällä hoidolla ne ovat umpeutuneet jopa parissa päivässä, vaikka muilla keinoilla on yritetty sinnikkäästi useampia viikkoja tuloksetta. Kokeilemisen arvoinen myös erilaisiin kolotuksiin ja särkyihin.
Bachin kukkatipat koen turvalliseksi käyttää. Tri Bach kulki vaikean tien löytäessään vihdoin kauan etsimänsä oikean potensointimenetelmän, niin sanotun aurinkopotensaation. Kiitos, että toit esille tämän harvinaislaatuisen tavan hoitaa myös itse itseään. - Dry
Tellurium kirjoitti:
"Homeopaattien hoidossa olevat; kysykää mitä mieltä oma homeopaattinne on, jos alatte käyttää kukkaterapiaa hoidon ohella".
Tuo pitää tismalleen paikkansa. Jotkut homeopaatit hyväksyvät muut luontaishoidot homeopatian ohessa, mutta toisaalta nuo hoidot voivat joissakin tapauksissa myös mutkistaa homeopaattista hoitoa. Joskus näiden yhteishoitojen takia homeopaatin on todella hankala arvioida antamansa lääkkeen tehoa eli oliko mahdollinen reaktio potilaassa lähtöisin annetusta lääkkeestä vai sittenkin toisesta hoidosta. Mikäli lääkitystä tarvitaan lisää, kumpaa annetaan - jos homeopaattinen lääke olikin tässä tapauksessa turha ja väärä, sen uudestaan antaminen ei välttämättä ole potilaalle hyväksi ja oikean lääkkeen antaminen viivästyy. Tämän vuoksi omista hoidoista kannattaa aina ilmoittaa hoitavalle homeopaatille - aina niistä ei ole suurta ongelmaa, kunhan homeopaatti on ainakin tietoinen oheishoidoista.
Ei ole helppoa teidän elämänne Dry ja Lähdevesi tällä hetkellä ja Emeraldauran tapaan minultakin myötätunnot teidän suuntaanne. Ja hieno asia, että kaksi samassa ongelmassa painivaa on löytänyt tällä palstalla toisensa, voi antaa toinen toisellensa tukea,jakaa kokemuksiansa ja ennenkaikkea saa huomata, ettei ole ongelmineen yksin. Itse asiassa teidän keskustelunne on oikeastaan homeopatiaa sekin eli samanlainen parantaa samanlaista :).
Hyvää joulun odotusta minultakin. Myös Emerauldalle, jonka tekstejä aina mielelläni tällä palstalla lueskelen.Kiitos viestistäsi ja myötätunnosta:)
Tosiaan, jäi mainitsematta, että käytän kukkatippoja nimenomaan homeopaatin määrääminä. Kyllä niistä apua on ollut juuri tuossa mielen tasaamisessa. Homeopaattiset lääkkeet ainakin minun kohdallani vaikuttavat niin vahvasti, että eron kukkatippojen kanssa huomaa. Herkkä potilas on toisaalta helppo, toisaalta taas erittäin haasteellinen hoidettava. Olen meinannut monta kertaa luovuttaa hoidon, sillä keväällä tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä kun aloitin erinäiset puhdistamiset. Kaikenlaista sitä ihminen kokeilee, kunnes kolme vuotta sitten "ajauduin" oikealle homeopaatille.
On ihanaa, että olen kohdannut LVeden. Hän on mukava ja on niitä harvoja, joka puhuu samaa kieltä. Saamme toinen toisiltamme vinkkejä ja kyllä tuossa tänäkin aamuna raapiessani ajattelin, että siellä Turun suunnalla on ainakin yksi, jolla on yhtä rajut "harrastukset". On myös mielenkiintoista seurailla olotilojen muutoksia ja hoitojen etenemistä.
Ilokseni huomasin, että Moniallerginenkin löysi Samanlaisen.
Kynttilöiden valoa ja joulurauhaa!
t. Dry - Emeraldaura
Tellurium kirjoitti:
"Homeopaattien hoidossa olevat; kysykää mitä mieltä oma homeopaattinne on, jos alatte käyttää kukkaterapiaa hoidon ohella".
Tuo pitää tismalleen paikkansa. Jotkut homeopaatit hyväksyvät muut luontaishoidot homeopatian ohessa, mutta toisaalta nuo hoidot voivat joissakin tapauksissa myös mutkistaa homeopaattista hoitoa. Joskus näiden yhteishoitojen takia homeopaatin on todella hankala arvioida antamansa lääkkeen tehoa eli oliko mahdollinen reaktio potilaassa lähtöisin annetusta lääkkeestä vai sittenkin toisesta hoidosta. Mikäli lääkitystä tarvitaan lisää, kumpaa annetaan - jos homeopaattinen lääke olikin tässä tapauksessa turha ja väärä, sen uudestaan antaminen ei välttämättä ole potilaalle hyväksi ja oikean lääkkeen antaminen viivästyy. Tämän vuoksi omista hoidoista kannattaa aina ilmoittaa hoitavalle homeopaatille - aina niistä ei ole suurta ongelmaa, kunhan homeopaatti on ainakin tietoinen oheishoidoista.
Ei ole helppoa teidän elämänne Dry ja Lähdevesi tällä hetkellä ja Emeraldauran tapaan minultakin myötätunnot teidän suuntaanne. Ja hieno asia, että kaksi samassa ongelmassa painivaa on löytänyt tällä palstalla toisensa, voi antaa toinen toisellensa tukea,jakaa kokemuksiansa ja ennenkaikkea saa huomata, ettei ole ongelmineen yksin. Itse asiassa teidän keskustelunne on oikeastaan homeopatiaa sekin eli samanlainen parantaa samanlaista :).
Hyvää joulun odotusta minultakin. Myös Emerauldalle, jonka tekstejä aina mielelläni tällä palstalla lueskelen.Hämäähän se follow up:issa jos potilas on mennyt ottamaan kukkatippoja itsekseen mutta homeopaatille itselle ovat lisäkeinona silloin jos jokin tietty emotionaalinen/mentaalinen aspekti jää puuttumaan muilta osin hyvin sopivan rx:n kohdalla eikä parempaa vaihtoehtoa löydy vaikka kuinka hakisi.
Mainitsemani engl. Bach kouluttaja on itsekin homeopaatti ja hän kertoi joskus käyttävänsä kukkatippaa täydentämään jonkin rx:n lääkeainekuvaa. Asia lienee paremmin homeopaatin hallinnassa silloin kun tietää itse mitä vaikutuksia tarkkailla, eikö vaan?
Uskoisin em. menettelyn palvelevan kokonaisuutta melko hyvin.
Bachin kukkatipoissa on myös se mainio ominaisuus, etteivät ne vaikuta mitenkään käyttäjäänsä jos ihminen ei tarvitse juuri ko. tippaa eli ei tule mitään sekametelisoppaa.
Hyvää Joulua Telluriumille! - LVesi
Bachin kukkatipat kirjoitti:
Hyviä kokemuksia myös Pihka Pekka Pihkavoiteesta ja seesaminsiemenöljystä ihon kuivumisessa ja ihottumissa. Bachin Rescue Remedy-voiteen teho avonaisissa märkivissä haavoissa on ollut hämmästyttävän nopea. Tällä hoidolla ne ovat umpeutuneet jopa parissa päivässä, vaikka muilla keinoilla on yritetty sinnikkäästi useampia viikkoja tuloksetta. Kokeilemisen arvoinen myös erilaisiin kolotuksiin ja särkyihin.
Bachin kukkatipat koen turvalliseksi käyttää. Tri Bach kulki vaikean tien löytäessään vihdoin kauan etsimänsä oikean potensointimenetelmän, niin sanotun aurinkopotensaation. Kiitos, että toit esille tämän harvinaislaatuisen tavan hoitaa myös itse itseään.Mistä siis saa tätä Rescue Remedy -voidetta? Googletin voiteen mutta en löytänyt jälleenmyyjää. Tippoja kyllä saa mistä vaan... kannattaa varmaan kysyä omalta homeopaatilta ennen kuin kokeilee.
- Dry
LVesi kirjoitti:
Jätin myös apteekin voiteet pois, en kyllä käyttänytkään muuta kuin sitä Locobase Repairia. Nyt käytän vartalolle A-cremeä ja kssvoihin SANO-calendulaa. Ostin pullon jojobaöljyä ja sitä levittelen jalkoihin muutaman kerran päivässä kun iho tuntuu kuivalta. A-creme kun on niin kallista etten raaski sillä rasvailla kuin korkeintaan kolme kertaa päivässä.
Hain myös C-vitamiinia, katotaan mitä se tekee, toivottavasti vaalentaa punaisuutta. Suupielet on mennyt taas rikki, sain paranemaan jo välillä mutta nyt on taas molemminpuolin rikki. Hammastahna joskus tekee tämän reaktion, täytyy vaihtaa varmaan taas merkkiä.
IHANAA, että pääsit ulos ja sait laitettua itsesi kauniiksi!!!! Ja onneksi olkoon syntymäpäivän johdosta!!!! Itse käytän myös meikkiä aina ulos lähtiessä ja iho kuivuu ihan kauheesti meikin alla. Mitä meikkejä käytät? Itse ostin joskus meikkivoiteen apteekista, mutta nykyään käytän Lumenen hydra drops -meikkivoidetta, koska ei se apteekin ollut yhtään sen ihmeellisempi. Kallista vain.
Avenen voiteet on myös tuttuja, käytin koko vartalolle viime kesänä raskaana ollessani. Toinen, yhtä ihana sarja on A derma. Saa myös apteekeista. Tällä sain paranemaan rikkinäiset reidet juuri silloin raskauden aikana. En ole sitä nyt tämän hoidon aikana kokeillutkaan, se vuoro voisi olla seuraavana. Täytyy vaan kysyä farmaseutilta, ettei se sisällä parafiinia. Sarja on suunniteltu atoopikoille, yksi vaihtoehto ihon parannuttua jatkohoidoksi. Olen ajatellut, että alkaisi käyttää Avenea, A dermaa ja A-cremeä vuorotellen sitten kun saa ihon kuntoon. Jos se näillä sitten pysyisi kurissa. Elimistö kuulemma tottuu voiteisiin ja silloin vaikutus loppuu joten kannattaa vaihdella voiteita välillä.
Ihoni alkaa olla ehjä jo kaikkialta muualta paitsi takareisistä ja polvitaipeista. Kuivahan se on ja kutiseva, yritän vain kaikkeni etten enää raapisi sitä rikki! Ärsyttää, kun ei voi joka päivä käydä suihkussa pesemässä tätä kuivaa karstaa pois. Tänäänkin aamulla sitä ropisi kilokaupalla kun nousin ylös ja rasvasin itseni.
Joko pystyt pitämään vaatteita päällä? Ostin hameen ja löysät farkut, ainoat joita voin pitää ilman ettei reidet ala kutista. Pitkikset alle ja menoksi. ;) Täällä kotona haahuilen verkkareissa, mutta ulos mennessä on mukava pukeutua muihinkin vaatteisiin välillä.
Joulu lähenee uhkaavasti, viimeiset lahjat täytyy vielä hankkia viikonloppuna. Pidetään peukkuja, että olemme hyvässä kunnossa joulun aikaan!!!!!!Moro!
Kiitos onnitteluista ja mukana elämisestä:)!! Oli tosiaan ihanaa näyttää tavalliselta ihmiseltä, eikä ihoTAUTIpotilaalta. Heh. Mutta sitä lystiä kesti tasan sen maanantain. Tiistaina sitten stressin lauettua olo oli aivan karmea. Maanantain asia, jota hoidimme oli henkisesti todella rankka. Eli asia ei ollut sinällään mukava, mutta oli tärkeää olla mukana. Kerron sitten joskus jos vaikka tavataan:) Olen ajatellut, että kunhan pääsemme elävien kirjoihin/olemme voimissamme (toivottavasti viim. keväällä), voisimme tavatakin. Siinä vaiheessa voin laittaa jonkinlaisen yhteystiedon tähän, niin katsellaan sitten jos vaikka ajelisin Turun suunnalle tai Sinä tulisit täällä käymään?
Tosi ikävää tuo ihon kuivuminen. Kyllä täälläkin päässä nyt on sitä samaa jonkin verran. Olo on ollut aika rankka siirryttyä pois noista apteekin voiteista. Selvästikin iho puhdistaa nyt niitä voidemyrkkyjä. Huh, että näitä myrkkyjä riittääkin yhteen ihmiseen. Ihoni on nyt lähes kauttaaltaan rikkiraavittu ja illalla teki kipeää maata kun haavat ovat arat. Lopetin sen kookosöljyn, koska ajattelin kutinan tulevan ehkä siitä. Sain eilen manteliöljyä (aivan ihanaa), joka pitää kosteuden pidempään. Tuoksuu myös paremmalle, puhtaalle. Kookosöljyä kehossa tunsin itseni pipariksi. Tuli siis piparintuoksu mieleen kookoksesta iholla (pullantuoksuinen äiti:)
Niin, nyt siis kokeilen manteliöljyä. Äsken kävin raapimassa taas tässä kirjoittelun välissä. Ostimme myös Rescue cremeä, jota käytän myös. Ei ole älyttömän hintaviakaan, sillä Rescue creme maksoi 11,30 (50g) ja tuntuu erittäin riittoisalta. Manteliöljy maksoi 6e (2dl pullo). Käykö Sinulle manteli? Olisin ostanut jojobaöljyä, mutta se oli loppunut liikkeestä.
En muuten itsekään voi käydä suihkussa enää joka päivä, pari kertaa viikossa vain. Nyt kun ihoa ei enää suojaa rasvatatina, on iho herkkä ja "auki". Ennen oli pakko käydä päivittäin kun sitä rasvatahnaa oli pestävä pois tämän tästä. Nyt ei olokaan ole yhtä nopeasti likainen.
Hiukseni ovat muuttuneet liukkaiksi ja notkeiksi, kuten lapsena oli. Nämä omegat ja kalaöljy-jutut alkavat varmaan näyttää tulosta. Olenhan nykyään ottanut nelinkertaiset annokset sekä kalaöljyä, että Tyrniä. Voitko käyttää tyrniä? Minulla oli myös haljenneet huulet ennen kuin aloitin b-vitamiinin. Käytätkö beetä? Tällainen kuin Multi B-vita on ainakin minulle hyvä valmiste. On jopa edullinen (140 tabl/ 8,5e). Otan kaksi päivässä ja tässä valmisteessa on B 1,2,3,5,6,12, biotiinia ja foolihappoa. Valmistaja Vitabalans. Eli jos olen vaikka neljä päivää ilman b-vitamiinia, huulet halkeavat. Nyt on täysin ehjä suun ympäristö.
Laitankin nuo mainitsemasi voiteet ylös. Aion helliä itseäni vain hyvillä voiteilla vastedes. Aika sitten näyttää, mitkä sopivat. Olen lukenut myös Dr Hausckasta (en tiedä onko oikein kirjoitettu), vaikuttaa aika hyvältä tuotteelta. Tosiaan, täytyy sitten vaihdellakin noita aina välillä. Weledallakin on ihania mantelipohjaisia voiteita. Sitten on ruusuvesipohjaisia, jotka ovat varmasti aivan ihania, mutta jotenkin tuosta tuoksusta tulee mieleen vanhempi rouva:)
Varasin eilen ajan Päivi Mäkeläiselle Tampereen antioksidanttiklinikalle. Ensimmäinen vapaa aika 23.3. Kuvannee paljon. Siellä otetaan verikokeet, joista sitten näkee puutokset tai mahd. liika-annostukset. Olet varmasti kuullutkin. Samalla ensikäynnillä on tunnin lääkärin vastaanotto (Päivi M.) ja toinen tunti on ravitsemusterapeutti. Sain Taysinkin rav.terapeutille ajan, mutta hän ei kyllä tiedä mistään mitään. Varoitteli minuakin liiasta vitamiinin saannista.
Kirjoittelin tälle osastolle yleisluonteisia terveysjuttujakin, olet ehkä lukenut. Pakkohan se on perehtyä asiaan jos toiseen. Eihän homeopatiakaan meistä teräsrouvia tee. Itse ainakin aion huolehtia terveellisestä ruokavaliosta kaikista lisäravinteista, jotta saan pysyä lääkkeettömänä ja terveenä. Odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsen taas liikkumaan ja kuntoilemaan. Tämä hoito kyllä kuluttaa energia siihen malliin, ettei lihomisesta ole pelkoa, mutta ainakin itse rakastan hyvää oloa niin paljon, että liikunnan tuoma endorfiini ja kiinteä olo ovat myös tärkeitä.
Kivaa oli kuulla, että voit käydä ulkona ja olet vähän vaatteitakin shoppaillut! Ja että ihosi alkaa olla ehjä! Kunpa se kuivuus nyt loppuisi ja iho lakkaisi tuon kuoriutumisen. Muistan kun aloitin homeopaattisen hoidon, niin iho kuivui täyteen kuivuuteensa. Tätä kuivuutta ei edes sisäinen kosteutus ole vienyt pois, tosin vähän on lievittänyt oloa. Mutta uskon, että tämä kuivuusjuttu loppuu vasta kunnes hoito on lopetettu. Minulta tulee viikonloppuna kolme viikkoa siitä, kun olen ottanut viimeksi homeopaattisen valmisteen. Se nosodi kai vaikkuttaa vieläkin? Eilen tuli sellainen raivaripurkaus. Oletko saanut purkauksia? Minua on hoidettu sellaisilla syvälle menevillä LM 6-potensseilla, jotka ovat purkaneet tukahdutettuja tunteita. On siinäkin ollut perheellä kestämistä. Onneksi nuo purkaukset tulevat yleensä yksin ollessa ja AINA kutinakohtauksen yhteydessä. Olenkin viettänyt vessassa tunteja x tässä vuosien aikana. Siellä olen kutinakohtaukset lusinut ja raivonnut sitten itsekseni suurelta osin. Lapset ovat tottuneet, että äitiä ei voi häiritä kun kohtaus on päällä. Nythän nuo kohtaukset ovat lyhyitä (max puoli tuntia) ja ns. siedettäviä. Lasken usein todella kuumaa vettä käsilleni kohtauksen aikana ja ah kun tekee hyvää. Tosin sen jälkeen on arat käsivarret. Pahimpina aikoina kun tein tuota, osasta käsiä puuttui ihoa. Nyt iho on vahvistunut sen verran, että pysyy sentään ehjänä käsittelystä huolimatta.
Mieheni sanoi eilen, että vaikka olenkin rikkiraavittu kuin kissan raapima, iho näyttä jotenkin erilaiselta. Sellaiselta ,että ihottuma on ihan pinnassa nyt. Ehkäpä tässä alkaa tila tasaantua pikkuhiljaa- viimein. Räjähdän varmaan onnesta kun voi ensi kertaa pukeutua hyvässä olossa lenkille.
Meikkinä käytän ihan Maybellinen voidepuuteria. Se on ollut hyvä ja vuosia olen käyttänyt. Blascon voidetta käytin välissä pari vuotta, mutta sitten herkistyin sille. Ostin ihan Citymarketista sellaista Maybellinen moussevoidetta, joka on ihana, kevyt ja peittävä. Mutta jos iho on rikki, se ei oikein käy. Ehjälle iholle en ole huomannut reaktioita. Aion alkaa käyttää jotain hyvää värivoidettakin, kunhan sinne asti päästään. Nivean valokynä on myös aivan ihana. Ei kuivata ja saa peiteltyä tummat silmänaluset. Minulle käy nuo Maybelline-tuotteet, mascarakin. Käykö sinulle? Olen usein huomannut, että kalliit ripsivärit ja voiteet aiheuttavat allergiaa paljon helpommin kuin nuo halvat. Ei haittaa:)
Ensi viikolla on lasten joulujuhlat. Vähän toivon, että voisin osallistua niihin. Lapsillehan se olisi kiva ylläri.
Nyt on taas kulunut sen verran aikaa, että täytyy lopettaa tämä huvi ja siirtyä leikkimään pojan kanssa. Vietän tässä aina aamupäivät (n.11-12), koska olo on "tärisevä" ja kutisevat. Tässä ei niin muista olotilaa. Mehän heräämme pojan kanssa vasta kymmeneltä joka aamu. Tänään tosin heräsin kun mies nousi klo 7 enkä meinannut millään saada enää unta. Toivottavasti voin jo alkaa pian nousta ihmisten aikoihin ylös. Olen nimittäin nyt voiteiden siirtymäaikana ollut TODELLA väsynyt ja nukkunut kymmenen tuntia yössä putkeen.
Piti muuten tuosta vielä sanoa, että minulla myös taipeet kutiavat paljon. Siis polvitaipeet. Tulee ihan mieleen aika ala-asteella kun olin kolmannella ja yks kaks alkoi taiveihottuma. Oli siinä ihmettelemistä ja karmea kutina.. Nyt tuntuu samalta.
Mukavaa loppuviikkoa ja joulumieltä!
t. Dry - MaxMedica; heiltä voi tilat...
LVesi kirjoitti:
Mistä siis saa tätä Rescue Remedy -voidetta? Googletin voiteen mutta en löytänyt jälleenmyyjää. Tippoja kyllä saa mistä vaan... kannattaa varmaan kysyä omalta homeopaatilta ennen kuin kokeilee.
tai ehkä voivat antaa tietoa jälleenmyyjistä
terv. Emeraldaura
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 915876
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804762Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv933001Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262770Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska252036Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191486Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351047Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851018Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125940- 48744