Onko teistä kukaan käynyt Englannissa (muistanko oikein;Cruft)koiranäyttelyssä tai olisko sellainen matka haaveissa? Onkos heillä siellä suurimmat pippalot koiraharrastajien keskuudessa...
Englantiin
2
155
Vastaukset
- Mappe
vajaa kymmenen vuotta sitten ja olipahan melkoiset kinkerit jo silloin. Kestivät muistaakseni neljä päivää ja koiria oli paljon, todella paljon (meikäläisten Messarit, siis Voittajanäyttelykin on pieni tapahtuma siihen verrattuna). Myös koiriin liittyvien tavaroiden myyjiä oli yhden hallin verran.
Käsittääkseni Crufts on englantilaisten Voittajanäyttely(ainakin hyvin suuressa suosiossa) ja sinne on oikeutettuja osallistumaan myös kaikkien muiden maiden Voittajanäyttelyiden voittajakoirat, joten porukkaa riittää. mutta mieleni tekisi ja sieluni halajaisi edes kerran elämässä.
Ystäväni oli viime vuonna ilman koiraa. Vei Englantilaiselle kasvattajalle narttupennun ja häntä oli pidetty kuin piispaa pappilassa. Shamppanjaa ja seurustelua. Tunnelma käsin kosketeltavissa.
Suomalaisia on jo ollut siellä koirineen ja ihanaa on kuulemani mukaan ollut. Kokemus jonka tahtovat uusia. Nythän voittajanäyttelyssä ja Pohjoismaisessa voittajassa jaetaan niille onnellisille pärjääjille muistaakseni osallistumiseen oikeuttavia plakaatteja Cruftiin.
Jospa ensi vuonna minäkin koirattomana turistina. Haaveita on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511938
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1495430Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434477Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451