rotumixejä

http://www.dogbreedinfo.com/poodlemix.htm

Mitä mieltä tääällä ollaan risteytysroduista? Aluksi pidin melko turhina, sitten aloin ajatella, että ihmisten tarpeet ovat muuttuneet, tarvitaan myös erilaisia rotuja. Ennen on ollut kova kysyntä metsästävistä, paimentavista, vahtivista ym. käyttökoirista. Nykyään ihmiset asuvat yhä enemmän kauungissa ja vaatimukset koiralle kerrostaloasunnossa ovat erilaiset kuin maalla. Etenkin tuo puudelin karvanlähtemättömyys olisi hyvä asia muillekin roduille siirrettäväksi.
4798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

allekirjoittaneena en näe syytä ainakaan seurakoirapuolella minkääntyyppisiin risteytyksiin.
Kerrostaloja on ollut vaikka kuinka kauan ja koirien pito on ollut kaupungeissa myös yleistä pitkän aikaa.
Rotuvalinnat olisivat se oikeampi ratkaisumalli. Rodut siihen käyttöön mihin ne on alunperin tarkoitettu. Työ-Palvelu-Seurakoiria Siinä sektori mistä valita.

Äänestä
  • karvattomat rodut ovat myös jo keksitty. Kiinanharjakoira Meksikon karvatonkoira jne.

    Äänestä

  • (en ole kasvattajasitoumusta allekirjoittanut, eikä mikään allekirjoittamani aanelonen siis vaikuta mielipiteeseeni) taas seurakoirapuolelle voisi hyvinkin lisätä malleja. Pikkukoirat ovat suuressa suosiossa, kysyntää riittää ja joillekin tälläiset miksaukset tuntuvat olevan ratkaisu. Tarkoitatko rotuvalinnalla sitä, että uusia rotuja kehiteltäisiin käytön perusteella, vai että nykyiset riittävät ja ne pitäisi lajitella uusiksi, vai?

    Äänestä

  • grrrrrrr kirjoitti:

    (en ole kasvattajasitoumusta allekirjoittanut, eikä mikään allekirjoittamani aanelonen siis vaikuta mielipiteeseeni) taas seurakoirapuolelle voisi hyvinkin lisätä malleja. Pikkukoirat ovat suuressa suosiossa, kysyntää riittää ja joillekin tälläiset miksaukset tuntuvat olevan ratkaisu. Tarkoitatko rotuvalinnalla sitä, että uusia rotuja kehiteltäisiin käytön perusteella, vai että nykyiset riittävät ja ne pitäisi lajitella uusiksi, vai?

    Miksi niin monet sekarotuiset pienet seurakoirat ovat niitä, joita minä kutsun yksinkertaisesti "pieniksi valkoisiksi"? Eli ne näyttävät epämääräisesti joko bichonilta tai westieltä tai ne ovat vain pieniä (säkä alle 39 cm) ja niillä on valkoinen karva, yleensä puolipitkä.

    Mutta joku jos keksisi sellaisen rodun, joka olisi aloittelijalle sopiva, melko pieni, mutta ei kääpiö, kaunis, puolipitkä- tai sileäkarvainen, kevyt ja luonteeltaan se olisi helposti koulutettava, ystävällinen ja optimaalinen esim. agilityyn? Onhan näitä shelttejä, koikkereita ja kromfohrländereitä, esimerkkeinä roduista, jotka voinevat täyttää noi ehdot...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


grrrrrrrr kirjoitti:

http://www.dogbreedinfo.com/poodlemix.htm

Mitä mieltä tääällä ollaan risteytysroduista? Aluksi pidin melko turhina, sitten aloin ajatella, että ihmisten tarpeet ovat muuttuneet, tarvitaan myös erilaisia rotuja. Ennen on ollut kova kysyntä metsästävistä, paimentavista, vahtivista ym. käyttökoirista. Nykyään ihmiset asuvat yhä enemmän kauungissa ja vaatimukset koiralle kerrostaloasunnossa ovat erilaiset kuin maalla. Etenkin tuo puudelin karvanlähtemättömyys olisi hyvä asia muillekin roduille siirrettäväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu