Harry Potter ja Bileet,osa IIII

mr.samixi

Sillä välin kun Harry kompuroi Rohkelikon oleskeluhuoneeseen,Tylyahon kylässä oli tapahtunut kummia. Sianmuna oli räjäytetty palasiksi ja neuvoton Taikaministeriö oli rajannut alueen maagisella teippirullalla. Omistaja oli löydetty housuttomana ja hampaattomana (kuten tavallisesti) ja muutama asiakas oli menehtynyt kun kattorakenteet olivat pettäneet. Ronin isä (tuttavallisesti Arttu) oli tällä kertaa ihan paikan päällä,kun rakennus oli räjäytetty jästien muoviräjähteellä,eikä hänellä ollut tälläkään kertaa hajua,mitä pitäisi tehdä. Hän katsoi parhaaksi antaa komento jollekin tunarivirkailijalle ja lähti kylille etsimään viinakauppaa. Päästyään sinne hän astui sisään ja katsahti ympärilleen. Ei ketään. Hänen vaistonsa heräsivät heti,sillä perjantai-iltana viinakaupoissa olisi suurin piirtein yhtä paljon tilaa kuin sillipurkissa. Hän veti esiin taikasauvansa,rikkoi sen kärjellä lasikaapin ovet,ja täytti muutamia muovikasseja tuliviskipulloilla (Made in Tylypahka,By Kahmalos) ja poistui liikkeestä. Hän ei jäänyt murehtimaan viinakaupan tyhjyyttä,sillä ei sitä joka päivä ilmaista viinaa saanut.

Mutakurppa vapisi ja tutisi vilkuilessaan viinakaupan omistajaa, jonka oli juuri lyönyt hengiltä käsiin sattuneella tuliviski pullolla. Salaperäinen ääni kuiskasi pimeästä nurkasta:'Joko se meni?' Mutakurppa nyökkäsi ja alkoi tehdä inventaariota entisen omistajan tuotoista. Salaperäinen mies astui pimeästä nurkasta,ja joku luonteeltaan vahvempikin mies olisi saattanut tulla hulluksi naurusta tuon miehen nähdessään.

Hänen nimensä oli Vodkamortti. Tuon nimen hän oli saanut isältään (jästi...) ja sitä hän olikin sitten aina käyttänyt. Hän oli johtanut sitä viime vuosisadan pelottavinta rikollisliigaa,joka oli keskittynyt pääasiassa käsilaukku-varkauksiin ja vakuutuspetoksiin. Hän oli menettänyt voimansa,kun häntä oli nöyryytetty heittämällä tomaatti hänen sukuelimiinsä,johtaen siihen,että hänen kannattajansa jättivät liigan hillittömästi hihitellen ja hohotellen. Harry oli tavannut hänet viimeksi kaksi vuotta sitten Viisasten Kiveksien tapauksessa,kun Vodkamutteri oli aikonut varastaa Kivekset omiin käyttötarkoituksiinsa,eli saadakseen voimansa takaisin. Valitettavasti Harry oli mennyt kantelemaan Tumppiloorille,ja Tumppiloori oli kironnut Vodkamutterin hyppäämään muurinharjan yli. Nyt hän kuitenkin oli palannut Albaniasta, sairaalakuntoutuksesta,ja aikoi ottaa omansa takaisin. Hän oli vielä kuitenkin yleisesti pelkkä vitsi (hänen nimeään ei tohdittu lausua ääneen,sillä se aiheutti nauranpurkauksia),joten hän ei saanut kovinkaan helposti kannattajiaan takaisin. Hän ei siitä huolimatta köyhä mies,eikä edes etsintäkuulutettu,mutta hän ei todellakaan halajanut julkisuuteen vitsipalstoille. Hän oli pitkä mies,ja hänellä oli mustat hiukset ja täysparta,päällään etsivän poplari. Hänen ihonsa oli liidunvalkoinen ja porsaanpunainen liiasta meikin käytöstä,ja hänen korvansa olivat haltiamaiset. Hänen taikavoimansa huhuttiin olevan legendaariset,ja niinhän ne olivatkin,sillä puhe niistä olikin pelkkää huhua,joita hänen tyhmä palvelijansa levitteli velhojen keskuudessa.

Vodkamortti astui palvelijansa vierelle ja ryhtyi penkomaan jotain viinakaupan omistajan taskuista. Löydettyään etsimänsä hän virnistellen murahti palvelijalleen:'Nyt linnaan. Aikaa ei ole paljon.''Mutta mestarini... Mitä tarkoitatte räjäyttämällä sekä viinakaupan että kapakan?''Älä kysy. Aikaa ei ole paljon.' He poistuivat kaupasta ja kävelivät rauhassa nummille. Vodkamortti otti esiin kaukosäätimen ja viinakauppa räjähti taivaan tuuliin.

*Jatkuu taas joskus,anteeksi mielikuvituksen puutteesta,hermoloma jatkuu painollaan...***

8

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VIHDOINKIN

      No on tätä ootettukin, tai minä ainaskin. Millon ne billet oikein tulee, tämä oli jo neljäs osa... Mutta kirjoita nopeemmin... :)

      • Kirjotusvirhe

        Voi ei... :'(

        No ei se nyt noin kamalaa oo. Mutta huomasin tehneeni kirjotusvirheen, anteeksi, anteeksi, anteeksi. Tarkotin siis bileitä...


      • mr.samixi

        Semmoista sattuu. :)


      • tämä..

        sentään on edes pitkä.


    • mr.samixi

      Unohdin huomauttaa,että bileisiin asti ei ole päästy,sillä sitä ennen tulee mittaamaton määrä muita asioita,jotka täytyy käydä läpi ennen kuin päätösosaan voi siirtyä (jos nyt jotain ees kiinnostaa).

    • Arvostelija

      Kohtalainen vähän parempi kuin tlankin

      • *vetoavia katseita*

        Voisitko jo jatkaa? Nämä on ihan huippuja!


    • mr.samixi

      On se kai sitten pakko.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe