On ensimmäisenä tinkimässä,tai itseasiassa määräämässä kuljetusten hinnat?
Joten herää kysymys,että miksi teollisuuden tarkoituksena on vain kiristää kuljetusten hintoja,ja lisätä vuosi vuodelta kotimaisten kuljetusyrittäjien ahdinkoa. Tähän mennessä kotimaiset kuljetusyrittäjät,kuten myös heidän kuljettajat ovat nämä teollisuuden valmistamat tuotteet kuljettaneet perille ammattiylpeydellä,annetun aikataulun mukaisesti.Siinä saisi leipänsä,niin yrittäjä kuin palkkatyöläinen. Kalusto pysyisi huippukunnossa,ja työväelle maksamaan kunnon palkan kaikkine lisineen. Mutta ei niin ei,hintaa poljetaan vain alaspäin ,jotta sijoittajille saadaan optioita. Mutta kun suomesta on kuljetusala lopetettu ja tilalla ajavat venäläiset. Niitä poikia ei sitten kiinnosta että onko tavara perillä,tänään,huomenna vai ylihuomenna. Samoin ajattelee myös espanjalainen,Hasta manana.Eli siinä sivussa myös suomalaisen teollisuus sahaa omaa oksaansa,sillä jos esim paperitehtaan jokin raaka-aineista loppuu ja tehdas ajetaan alas. Niin kyllähän se jo vaikuttaakin niihin yltiöpäisiin optioihin.Joten kannattaako suomalaisen teollisuuden ylläpitää näin surkeaa hintapolitiikkaa.Ja katsoa eteenpäin vain n.nenänmitan
Terv: Juovuksissa oleva ja yhteiskuntaan vittuuntunut hanskat tiskiin ja työttömäksi työnhakijaksi(sekä sossuun) ilmoittautunut Ex kuljetusyrittäjä...
Miksi suomen teollisuus
5
1326
Vastaukset
- Rattimatti
Vaikkei sellaisia olekaan. Näinhän se on aina ollut, että raha menee rahan luo. Yrittävät herrat teollisuusekonomit maksimoida yhtiönsä tulosta ja muka näin hakea itselleen kilpailukykyä. Hölmöyksissään eivät huomaa, että polttavat itseltään tärkeän sillan, nimittäin reitin asiakkaan luo. Ei ne raukat ymmärrä, että toimivaan kauppasuhteeseen vaaditaan moitteeton kuljetusverkosto. Ja mitä kauemmin sitä kuritetaan, sen huonommaksi itsellensä tilanteen tekevät.
ihmettelen minäki..,kusevat omaan nilkkaan..,eikä ainakaa palvelu parane,jos Venäläiset tulee tilalle..,vaikka Suomen kansa sitä ei tietenkää usko eikä ymmärrä..,tuskin toimitusnopeus-ja varmuus-saati liikenneturvallisuus ainakaan paranee..,ja kansantaloudelliset/sosiaaliongelmat vaan lisääntyy..,ku ei oo töitä -ja jos on nii sillä ei elä..,ja se työ on pois korjaamoilta(ki) ku säästellään ja kitsastellaan autojen ja kärryjen korijauksesa.. -ja HUOLLOSA..
- stycke
Länsinaapurissa DHL on jo jonkin aikaa käyttänyt ns. uusista EU-maista olevia autoja kotimaan irtoperien vetoon. Ok, halvemmalla menee mutta mutta: Asiakkailta on alkanut sadella palautetta, jossa tykätään että jollei se kärry tule suht ajallaan eikä kuljettaja puhu mitään ihmisten ymmärtämää kieltä, heidän pihaansa on ihan turha DHL:n vaunua tarjota.
stycke kirjoitti:
Länsinaapurissa DHL on jo jonkin aikaa käyttänyt ns. uusista EU-maista olevia autoja kotimaan irtoperien vetoon. Ok, halvemmalla menee mutta mutta: Asiakkailta on alkanut sadella palautetta, jossa tykätään että jollei se kärry tule suht ajallaan eikä kuljettaja puhu mitään ihmisten ymmärtämää kieltä, heidän pihaansa on ihan turha DHL:n vaunua tarjota.
Viisaita..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61910
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111833Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla261777- 55722
- 50638
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k92559Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45556- 22546
- 76543