Täälläkö

Täälläkö ne keskenkasvuiset näppylänaamat käyvät isottelemassa ja jauhamassa pehmeitä metsästyksen vastustajille.
Nämä luontoa suojelevat haulikolla paukuttelevat kun hoitavat riistaa. (?) ja uskovat kestävään kehitykseen (?) ja ovat viettiensä ohjaamina suuria sankareita. (hah)

Tiedättekö te onnettomat reppanat. Te olette historiallisia jäänteitä ja siksi ette pysty kehittymään. Olette historiaa. Ja kaiken lisäksi surkeita luusereita.

No niin, odotan vastauksianne innolla. Surkimot.
2260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Käy huomena ottamassa taas uusi lävistys iljettävään naamaasi ja mene sitten ituja popsimaan kaltaistesi ihmisen irvikuvien kanssa.
Vinkki;persaukinen kun kumminkin olet niin kaada tinneriä trasseliin ja haistele sitä sitten.Helpottaa kummasti surkimuksen säälittävää eloa,lisäksi se nopeuttaa pehmenneitten aivojesi tuhoutumista lopullisesti, yhteiskunnan onneksi.

Äänestä
  • Väärin meni sinulla. Olen metsästäjä, ollut jo kauan. Persaukinen, enpä sanoisi. On pari uutta autoa, omakotitalo, kesämökki, asuntovaunu yms.
    Ainoa mikä voisi pitää paikkaansa on yleistys että aivot on pehmenneet. Ehkäpä.
    Mutta syy miksi alunperin laitoin kirjoitukseni johtui siitä syystä, että lueskelin näitä jälleen ja totesin että on metsästäjäksi itseään nimittävät kyllä osanneet tehdä itsestään todellisia junttipalleroita. Ja pilaavat hyvän harrastuksen älyvapaalla nimittelyllä ja muulla pehmeiden jauhamisella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ne amisluuserit kirjoitti:

Täälläkö ne keskenkasvuiset näppylänaamat käyvät isottelemassa ja jauhamassa pehmeitä metsästyksen vastustajille.
Nämä luontoa suojelevat haulikolla paukuttelevat kun hoitavat riistaa. (?) ja uskovat kestävään kehitykseen (?) ja ovat viettiensä ohjaamina suuria sankareita. (hah)

Tiedättekö te onnettomat reppanat. Te olette historiallisia jäänteitä ja siksi ette pysty kehittymään. Olette historiaa. Ja kaiken lisäksi surkeita luusereita.

No niin, odotan vastauksianne innolla. Surkimot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu