sain porttikiellon hole in oneen kesällä. entinen tuttuni antoi minulle porttikiellon sinne, koska ei jaksanut katsella naamaani enää ja se oli hänen päivänsä, enkä tosiaan tehnyt muuta kuin istuin siellä. soitin sitten hänen esimiehelleen, joka sanoi että asia olisi toinen jos ei tunnettais toisiamme, olen ollut turvallisuus riski eikä minulla kuitenkaan hänen mukaan enää ollutkaan porttikieltoa paikkaan, vaikka minut törkeästi sieltä ensin ulos oli heitetty! esimies kysyi vielä mitä olisin toivonut että hän olisi tehnyt asialle, sanoin että eikö se olisi hänen asiansa teitää, että vaikka kirjallinen varoitus? asia olisi edelleen ollut eri jos emme olisi tunteneet työntekijän kanssa eikä heillä ole kuulemma varaa antaa potkuja työntekijöille koska heitä on muutenkin liian vähän. mitä?! tyttö olisi siis saattanut saada varoituksen, mutta heillä ei ole varaa antaa potkuja vaikka minua oli kohdeltu hyvin törkeästi?! En aio koskaan enää mennä hole in oneen, en tiedä edes saisinko, mutta onneksi porvoolla on vara valita asiakkaansa!
Hole in one. oikeuden mukaista?
5
995
Vastaukset
- Useita porttikieltoja nauttiva
elinikäisen porttiksen? Ja eikös se ole suht kökkö paikka? Miten se voi vielä puol vuotta myöhemmin harmittaa? Aperiittaako se siellä näppiksen takana naukkailet?
- joo
oot kyllä kokenu tosi vääryyttä.ja nyt itket sitä tääl.ehkä sun naama tai jutut ei kiinnostanu sit naista.
- re:
tarkoitus oli ilmoittaa millainen paikka se on ja miten esimiehetkin hoitaa tehtäviään, eikä hankkia mitään sääliä!
- ne on
re: kirjoitti:
tarkoitus oli ilmoittaa millainen paikka se on ja miten esimiehetkin hoitaa tehtäviään, eikä hankkia mitään sääliä!
hoitanu hommansa, jos ne on tollasen hameen heittäny ulos. Eihän ne mitään maksavia asiakkaita heitä.
- jou
portiikieltoa ei saa enää antaa,tottakai ravintola saa valita asiakkaansa mut porttikieltoa ei ole enää olemass!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250