Tuo A-pisteen juttu viimein todisti sen minkä kansa on aina tiennyt, että natura hommassa oli kyse laillistetusta yksityisomaisuuuden ryöstämisestä valtiolle.
Punavihreät viherkommarit ovat soluttautuneet valtion virkakoneistoon joka puolelle, erityisesti ympäristöministeriöön ja siellä ne sumplivat jutut niin että kAIKKi näyttää pinnalta katsoen lailliselta. Sitten ne suojelee toisiaan ja peittää toisten jälkiä, ettei vaan kukaan jää kiinni mistään laittomuudesta.
Voi että mä vihaan tota joukkoa.
Natura-ryöstö
A-piste
3
485
Vastaukset
- sosialismia
toteutetaan kynällä ei kiväärillä lopputulos kuitenkin sama.
- istuvat
ympäristöhallinnossa ja myös oikeuskanslerin pallilla. Tuttu ilmiö aikoinaan opiskelumaailmassa. Nyt se nähdään, mitä saavat aikaan viroissaan.
- pitäää
Suosisin valitusta EU tuomioistuimeen. MTK voisi käyttää jäsenmaksuja asian ajamiseen. Onhan se vaarallinen esimerkki tämä Natura operaatio
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245