Hei!
Olen joutunut tilanteeseen, että tunnen olevani rakkaani kanssa enemmän ystävä kuin rakastettu. Elämä on ihan hyvää, mutta ei syvää ystävyyttä enempää. Olen elämän taitekohdassa. Jatkaisinko periaatteessa hyvää liittoa vai lähtisinkö hakemaan erotiikkaa ja halua jostain muualta. En uskonut, että löydän itseni tälläistä miettimässä. Olen ollut aina yhden naisen nainen, mutta nyt tuntuu, että elämässä voisi olla muutakin. Naiseni on mukava, mutta tässä asiassa emme kovin usein toisiamme kohtaa. En haluaisi tässä iässä luopua erotiikasta vaikka läheisyyttä onkin. Onkohan tämä vain 40-kympin kriisi. Tälläistä vain mietin...
Olen joutunut tilanteeseen, että tunnen olevani rakkaani kanssa enemmän ystävä kuin rakastettu. Elämä on ihan hyvää, mutta ei syvää ystävyyttä enempää. Olen elämän taitekohdassa. Jatkaisinko periaatteessa hyvää liittoa vai lähtisinkö hakemaan erotiikkaa ja halua jostain muualta. En uskonut, että löydän itseni tälläistä miettimässä. Olen ollut aina yhden naisen nainen, mutta nyt tuntuu, että elämässä voisi olla muutakin. Naiseni on mukava, mutta tässä asiassa emme kovin usein toisiamme kohtaa. En haluaisi tässä iässä luopua erotiikasta vaikka läheisyyttä onkin. Onkohan tämä vain 40-kympin kriisi. Tälläistä vain mietin...
Vastaukset 12
Vanhimmat
näistä pitäisi jutella sen kumppanin kanssa eikä täällä keskustelupalstoilla? tuskin ongelma selviää jos ette pysty puhumaan.
Siltä se voi tuntua, kun ajoittain elämässään juuttuu sivuraiteelle pohtimaan syntyjä syviä. Yleensä päällimmäisenä on tyytymättömyys muihin ihmisiin, lähimpää löytyvään rinnalla jaksavaan rakkaaseen.
Jäin miettimään miksi tunnet olevasi yksin hukassa, vaikka kerrot tuntevanne rakkaanne kanssa myös syvää ystävyyttä. Sehän on ihannetilanne, jota monasti sydän karrella kadehdimme pariskunnilta, jotka kertovat heillä näin olevan. Hekin ovat varmasti kulkeneet pitkän matkna, tehneet työtä liittonsa puolesta ja saavuttaneet keskinäisen luottamuksen, jollaista
on yleensä vain vanhanajan pariskunnilla. Kuinka pitkään olette eläneet yhdessä?
Tuskin nuo pitkät liitot ainoastaan erotiikalle, halulle ja seksille perustuvat! En niitä väheksy. Muutamia pienempiä ja suurempia keittoja maistaneena pidän erotiikkaa ja seksiä mausteina, joita täytyy muistaa itse lisätä ripaus sillointällöin ja valmistumisvaiheessa ennen nautintoa :)
Elämänkumppanikaan tuskin vaihtamalla paranee, ainakaan en siihen keinoon ensimmäisten joukossa turvautuisi. Muuttuisiko hyvä elämä vielä paremmaksi, mitä arvelet? Elämä ja parisuhteet kuluttavat meitä.
Ehkä kestävään rakkaussuhteeseen kuuluu myös elämän taitekohtia, joissa parit ovat yhdessä päätyneet valitsemaan jatkamisen ja työn tekemisen parisuhteen puolesta. Vaikka se ei viikon jokaisena päivänä niin herkulliselta maistuisikaan. Siihen tarvitaan juuri myös todellista ystävyyttä ja läheisyyttä, uskollisuutta, mukavuutta, joita kerrot
teillä kumppanisi kanssa olevan. Täytyy myös yrittää lähestyä itse, jos rakas ei sitä jostain syystä tee. Usein pienistä ilmapiirin muutoksista suhteessa kehittyy patouma, jossa ei kumpikaan rohkene toimia. Teillä on toisissanne hyvät keskustelutoverit, kaikilla ei sellaista ole. Vallitseeko välillänne avoimmuus? Yksinäisyyteen ei kannata tahallansa hukuttautua. Avoin keskusteleminen kumppanin kanssa, tietoinen vaikeuksien voittamiseen pyrkiminen on palkitsevaa. Se lähentää ja lujittaa suhdetta.
Toivon todella, että hukassa olemisen tunteesi helpotta, lähennytte ja jaksatte tehdä parisuhdetyötä rakkaasi kanssa.
Kiitos viestistäsi tosi paljon. Ehkä juuri tuon halusinkin kuulla. Yhdessä olemme olleet lähes 15 vuotta. Kyllä meillä puheyhteys on ja pystytään puhumaan kipeistäkin asioista. Joskus vain kaipaisin sitä alkuajan huumaa. Olemme hyvin erilaisia seksuaalisuuden saralla. Koen joskus "kärsiväni" tästä tilanteesta. Joudun niin paljon joustamaan tässä asiassa. Joku kirjoitti, että miksi kirjoitan tänne enkä puhu kumppanini kanssa. Halusin vain saada jonkun ulkopuolisen ihmisen mielipiteen ja sain sellaisen. Vaikka kuinka sitä puhuisi rakkaansa kanssa, niin minä ainakin joustavuudestani huolimatta en pysty kokonaan muuttumaan ja se tuskin on tarpeellista. En usko, että yksin kipuilen tämän asian kanssa. Luulen että kohtalosiskojakin löytyy..valitettavasti.
Onko sulla antaa s-postiosoitetta? Tahtoisitko myös jutella toisen wanhan parin puolikkaan kanssa?
Ilmeisesti sinä olet seksuaalisuuden suhteen halukkaampi. Tilanne on varmasti tavallaan "pahempi" sitten sulle.. Ehkä kannattaisi yrittää kokeilla jotain ihan uusia juttua (tosin mahtaako sellaisia olla 15 vuoden yhdessäolon jälkeen!), tai menkää lomalle, julkiselle paikalle.... mihin vain ;) Tai mitä jos itse alat pihtariksi, ja katsot missä vaiheessa toinen ei kestä enää olla ilman..
Hei! Sähköpostiosoitteeni on [email protected]. Jään odottelemaan viestiäsi :)
Hukassa yks... ja Hukassa yksin saman keskustelijan? ;)
Kyllä on sama kirjoittaja.
kyllä varmasti on tarjolla ja käyttökelpoistakin saattaisi löytyä. Mutta se tuskin olisi "sitä alkuajan huumaa", sitä samaa joka säilyy jokaisessa parissa ainutlaatuisena. Saattaisi siitä puuttua se jokin, aitous, kipinä, meidän tähänastisen tarinamme vivahteilla sävytettynä. Ja mitä pitemmälle tarinassamme edetään, sitä arvokkaammaksi se käy. Tuskin se on korvattavissa uusilla tai entisilläkään nautinnoilla.
Yhteiselämän ja ihmisen aikuistuessa, vanhenemiseksi ja paranemiseksikin sitä voi kutsua, tarvitaan myös lähinäön harjaannuttamista. Tuttua ja turvallista voi yrittää hakea katseellaan, nähdä aina uusin silmin, edes huomata. Terästää muistiaan ja hakea Sen kipinän hyvistä hetkistämme, ehkä sieltä alkuajoista. Jostain syystähän olemme tähän hetkeen saakka tulleet. Mikä tekisi tästä hetkestä sen etten enää jaksaisi?
Heh, mulle sopis pihtari, voisin olla monta vuotta ilman seksiä, mutta ..EN ILMAN LÄHEISYYTTÄ JA HUOMIOINTIA!
Meillä muuttui suhde myös kymmenen vuoden jälkeen lähinnä ystävyydeksi ja erosimme. Hetken kesti hauskaa, mutta sitten sitä huomasi, että elämä on vienyt jo niin pitkälle, että kyllä se läpikotaisin tuttu ja turvallinen vaimo olisi sittenkin ollut se parempi vaihtoehto. Jos suinkin vaan siedät kumppaniasi, niin usko pois, hän on sinulle se paras vaihtoehto, noinkin pitkän ajan jälkeen. Ajattele, millainen vaiva olisi edes aloittaa uusi suhde.. jossain vaiheessa muuttaa yhteen jne. Opetella toinen ihminen alusta asti uudelleen..
Ei minua vaan huvita edes yrittää. Jollei exä tule takaisin, niin olen loppuelämän tai ainakin hyvin pitkän ajan yksin. En vaan kertakaikkiaan huoli ketään, koska tuskin kukaan voi olla minulle yhtä hyvä ja rakastaa minua yhtä paljon.
mutta sellaista elämä välillä on..
kun on tienhaarassa - on valittava toinen..
voit pysähtyä joksikin aikaa, ja miettiä jatkatko turvallista vai jännittävää tietä eteenpäin..
Onnea matkaan