hometta saunan lauteissa

Huomasin tuossa eilen että meidän vuonna 2000 valmistuneen rivitaloasunnon saunan lauteiden alle on kasvanut jonkinlaista sientä/hometta.

Itse olemme asuneet vasta alle vuoden joten asiaa ei ole aiemmin huomattu.

Mietin vain että onkohan merkki jostain pahemmasta rakenteiden ongelmasta?
1915296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Se on merkki huonosta ilmanvaihdosta, tai liiallisesta veden käytöstä saunassa. Voihan se tietysti olla merkki myös puhtaanapidon täydellisestä laiminlyönnistä, tai näiden yhteisestä vaikutuksesta.

Mutta myös liiallisella pesulla saa saunan homehtumaan. Lauteita ei pidä kastella ennen saunomista, eikä saunomisen jälkeen.
Ja jos ei lämmitä saunaa pesun jälkeen pistää vielä oven ja kattoventtiilin kiinni, niin lauteissa ei kestä kuin painekyllästetty puu..

Lauteita ei myöskään pidä huuhtoa aina saunomisen jälkeen, niin kuin monella tuntuu olevan tapana, sillä näin toimien lauteet homehtuu 100 % varmasti.

Siis pesee ja kuivaa lauteet kunnolla - silloin kun pesee, perhesaunassa mielestäni max 1 x kk riittää, toki käyttäjistä ja käyttöasteesta riippuen.. Lauteiden alapinnat pitää myös pestä ja desinfioida säännöllisesti.

Lauteiden kuivumista voi myös tehostaa kääntämällä lauteet seinälle, siis jos lauteet on tehty niin, että moinen mahdollisuus on olemassa.

Äänestä
  • Saunaa pitäisi aina lämmittää jonkin aikaa vielä saunomisen jälkeenkin, että kuivuu kunnolla.

    Äänestä

  • lämmitys kirjoitti:

    Saunaa pitäisi aina lämmittää jonkin aikaa vielä saunomisen jälkeenkin, että kuivuu kunnolla.

    Kyllä saunassa voi läträ veden kanssa huoletta, kunhan saunomisen jälkeenkin lämpöä riittää ja ilmanvaihto pelaa.

    Itse huuhtelen lauteet joka saunomisen jälkeen ämpärillisellä vettä. Puita kiukaan uuniin riittävän kauan, ja kone vetää kosteuden "katolle".

    Äänestä

  • Jocu_ kirjoitti:

    On myös vähän kiinni siitä, mitä puuta
    lauteet ovat. Apassi taitaa olla siinämielessä
    huonoin koska on myös huokoisin materiaali.
    Tuuletus on tässäkin asiassa lääke vaivaan.

    Äänestä

  • Arvi kirjoitti:

    On myös vähän kiinni siitä, mitä puuta
    lauteet ovat. Apassi taitaa olla siinämielessä
    huonoin koska on myös huokoisin materiaali.
    Tuuletus on tässäkin asiassa lääke vaivaan.

    Se ei näytä pitävän toistuvasta kastelusta. Lautojen päät halkeilevat.
    Apassissa ei ole sitä tautia.

    Äänestä

  • Jocu_ kirjoitti:

    Kyllä saunassa voi läträ veden kanssa huoletta, kunhan saunomisen jälkeenkin lämpöä riittää ja ilmanvaihto pelaa.

    Itse huuhtelen lauteet joka saunomisen jälkeen ämpärillisellä vettä. Puita kiukaan uuniin riittävän kauan, ja kone vetää kosteuden "katolle".

    Turhaa touhua nuo huuhtelut, ei pelkkä veden heitto lauteille mitään puhdista, sillä ruokkii vaan pöpöjä ja homeitiöitä. Eikä käsittelemätön puu muutenkaan vedestä tykkää.
    Meillä käytetään aina istuinalusia ja sauna pestään perusteellisesti ehkä parin kuukauden välein. Saunaan meillä mennään aina suihkun kautta.

    Äänestä

  • lämmitys kirjoitti:

    Saunaa pitäisi aina lämmittää jonkin aikaa vielä saunomisen jälkeenkin, että kuivuu kunnolla.

    Tai sitte pitää olla paljon varaavaa massaa kiukaassa. Meidän saunassa on 70-80 astetta vielä tunti hiilloksen sammuttua ja samaa kautta se kosteuskin poistuu tehokkaasti.

    Äänestä

  • vettä kirjoitti:

    Turhaa touhua nuo huuhtelut, ei pelkkä veden heitto lauteille mitään puhdista, sillä ruokkii vaan pöpöjä ja homeitiöitä. Eikä käsittelemätön puu muutenkaan vedestä tykkää.
    Meillä käytetään aina istuinalusia ja sauna pestään perusteellisesti ehkä parin kuukauden välein. Saunaan meillä mennään aina suihkun kautta.

    Meidän sauna, kuten lauteetkin on 15 v vanhat. Ei ole homeesta tietoa, eikä laudat halki. Lauteiden runko havupuuta ja laudelaudat apassia.
    Kerran hiottu, eivät pahemmin uutta häpeä.

    Kyllähän se mahdollinen hiki on jo lautoihin imeytynyt, joten käytännössä tuo huuhtelu on tarpeetonta. On kuitenkin tavaksi tullut, ja sitä kautta lattialle tipahdellut hiki huuhtoutuu viemäriin.

    En minä lauteiden kunnosta huolta kanna. Vaihdetaan, jos on tarpeen.

    Olen perustellut joitakin kummallisia tottumuksiani siilä, että kai minullakin, vanhalla ydinvoimalamestarilla, saa olla tottumuksia, joita ei ole kovin helppo järkisyillä selittää.

    Äänestä

  • vettä kirjoitti:

    Meidän sauna, kuten lauteetkin on 15 v vanhat. Ei ole homeesta tietoa, eikä laudat halki. Lauteiden runko havupuuta ja laudelaudat apassia.
    Kerran hiottu, eivät pahemmin uutta häpeä.

    Mulla on olleet apassista tekemäni lauteet nyt 18 vuotta, kerran höylätty pari milliä pois, ja lauteet ei poikkea mitenkään normaaleista lauteista. Ei ole halkeamia, eikä muitakaan jupinoita.
    Alunperin höyläykseen antoi sysäyksen ruuvien poikkiruostuminen, jonka vuoksi jouduin lauteet purkamaan ja silloin kekkasin höylätä ne samalla.
    Väsäsin lauteet vuonna 1987 ja pöljyyksissäni kokosin ne ABC-Spax -ruuveilla, jotka ei saunan olosuhteita ainakaan lauteissa sietäneet.
    Tämäntästä katkesi joku ruuvi kannan juuresta, eli ruostui poikki.
    Uudelleenkasauksessa käytin jo teräsruuveja ja ne näkyy kestävän.

    Ihmettelin kyllä tuossa ylempänä olevaa kehotusta, ettei lauteita saa kastella ennen, eikä jälkeen kylvyn. Mihinkähän se perustunee?
    Itse viilennän aina lauteet kylmällä suihkulla ennen sinne kapuamista ja lähtiessä suihkuttelen hikitipat pois. Tietenkään suihkuttelu ei pesua vastaa, mutta kait se on vain tapa.
    Minusta sauna on liian kuiva, ellei lauteita ja seiniä ensin kastella. Tykkään miedoista ja kosteista löylyistä enemmän, kuin kuumista ja kuivista löylyistä.

    Hyviä ja homeettomia löylyjä toivottelen teillepäin. Ei ne lauteet saa vettä pelätä.

    Äänestä

  • Samoin kirjoitti:

    Toki saa jos haluaa, mutta täysin tarpeetonta kastelu on. Jos lauteet on kuumat, niin laudeliina auttaa (ja muutenkin) ja jos seinä on kuuma, niin siihen auttaa kauhallinen löylyvettä.

    Huuhtelu saunomisen jälkeen on monelle vaan tapa ja kai sillä kuvitellaan jotain puhdistettavan.
    Asia vaan on niin, että vallankin jos lämpö on jo hiipumassa, eikä saunaa edes vaivauduta tuulettamaan, niin ei se kosteus hyvää puulle tee.

    Lauteiden huuhtelulla vaan ei kerta kaikkiaan ole mitään tekemistä hygienian kanssa - päinvastoin, sillä vedestä ne bakteerit ja homeitiöt tykkää. Korkeintaan silloin sen voisi tehdä, jos saunotaan vastan kanssa ja halutaan huuhtoa lehdet pois..

    Hommasin just kiukaalle sellasen vuolukivisen ilmankosteuttajan. Siihen kun laittaa jo lämmityksen alkuvaiheessa vettä ja käy vielä välillä lisäämässä, niin eipä kuivu ilma liikaa. Eikä ole mutua, vaan ilmankosteusmittari kertoo samaa..

    Äänestä

keltä homehtu puukauhakin???

Äänestä
  • nälkään, kun pizzataxin puhelinnumero joutui hukkaan.

    Äänestä

  • se kuoli kirjoitti:

    nälkään, kun pizzataxin puhelinnumero joutui hukkaan.

    Noin avuton en sentään ole:)

    Äänestä

moi ihmetys!
Oletteko saunassa käydessänne pesseet myös alapäänne?
Jos olette asuneet vain vuoden voi home/sieni olla peräisin myös edellisten asukkaiden alapäistä. Kannattaa tarkastaa molemmat linkit.

Äänestä

Käräjille ja rahaa alkaa tulemaan. Törkeää!

Äänestä

Tämän myynnissä olevan asunnon sauna- ja pesutiloissa on hometta ja sitä on tulossa lisää kohteeseen. Tilat remontointivaiheessa väärin tehty ja useita rakenne virheitä kohteessa. Kurkisuontie 8 A ja samoja ongelmia on muissakin tiloissa. Ylä kerta.

Äänestä

hei onko home saunassa vaarallista hengittää kun saunoo huomasin että aina saunan jälkeen nenä vuotaaaa. ja saunassani on lauteet homeessa asunut nyt kämpässä vuokralla 7kk.omistaja ei meinaa korjata tätä asiaa.mitä teen.

Äänestä

Asiallista nostaa näin vanha aloitus vuotavan nenän takia....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ihmettelevä kirjoitti:

Huomasin tuossa eilen että meidän vuonna 2000 valmistuneen rivitaloasunnon saunan lauteiden alle on kasvanut jonkinlaista sientä/hometta.

Itse olemme asuneet vasta alle vuoden joten asiaa ei ole aiemmin huomattu.

Mietin vain että onkohan merkki jostain pahemmasta rakenteiden ongelmasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu