Vaikea tilanne!!

Olen saattanut itseni todella vaikeaan tilanteeseen! Neuvokaa, please mitä teen!!

Kesällä kyllästyin mieheeni, hän jättäytyi kotiin (työttömyysputki) on kaiket päivät melkein yksin, eikä mielestäni ole onnellinen kotona. Sai kauheita raivokohtauksia kesällä, on kyllä aina ollut raivopää. Toisaalta on muuten kunnollinen, tekee kotityöt kaikki, myös ruuan valmistaa, on uskollinen yms.

En vain jaksanut ymmärtää hänen kiukutteluaan, koska itsehän halusi jäädä kotiin. Etsin siis uuden miehen! Tämä uusi mies käy töissä (tärkeää minulle, koska itsekin käyn) ja on kunnollinen, muttei ihan niin hyvännäköinen kuin omani.

Tämä uusi haluaa minut heti itselleen! On eronnut neljä vuotta sitten, kun vaimonsa petti häntä. Hän vain kuvittelee minut tosi kunnolliseksi ja uskolliseksi ihmiseksi, luulen että olisinkin hänelle uskollinen, onhan hän rauhallinen ja mukava. Nyt olenkin alkanut ajattelemaan, jos menen hänelle, paljastaako mieheni edellisen syrjähyppyni hänelle, luulen että hän ei hyväksyisi pettävää naista. Hän on ilmaissut kantansa minulle, ettei hyväksy petollisia naisia, minun on tehtävä valintani pian, sanoo, koska ei tykkää että olen kahden miehen kanssa.

Nyt olen miettinyt vielä, mitä mieheni tuumaa jos tämä uusi suuttuu jos en menekään hänelle, ja kertoo miehelleni, jäänkö sitten yksin. No useat ajattelevat, että se olisi oikein minulle.

En oikein tiedä mitä nyt tehdä ja kumpi on parempi: en tunne vielä oikein hyvin uutta, mutta vaikuttaa tosi kunnolliselta ja on umpirakastunut minuun, ja tosi tärkeää, hän on töissä ja saa tulevaisuudessa kunnon eläkettä.

Sitten on tämä vanha, joka on nyt luvannut tehdä parannuksen eikä enää kuulemma kiukuttele, tiedän hänet, millainen on vuosien kokemuksesta, mutta ikävää kun tuleva eläke on tosi pieni.
494935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

ja lähde ihmeessä sen uuden mukaan jos kerran et ole uskollista sorttia ja laitat rahan ihmissuhteiden edelle. Et myöskään ole ollenkaan empaattinen ihminen, koska et ymmärrä miehesi kriisiä ja tue häntä muutostilantteesa.

Äänestä
  • mutta en kyllä toisaalta usko, että tämä uusi mies kauaa kustantaisi sun elämääs. Mistäs hänet niin äkkiä löysit, vai oliko jo ennestään valmiina. Ei nää nykyeronneet niin kovin nopsaan uutta eukkoa ittelleen ota (=maksettavaksi). Kuten tuossa joku jo sanoi, niin miksi et tukenut omaasi niin hyvännäköistä miestäsi? Raha ja ulkonäkö ovat varmaan sulle ne prioriteetit.
    Jotenkin tuntuu provolta tää juttu.

    Äänestä

Hanki vaikka sauvat kävelyharrastusta varten, siellä pääkin selviää. Työttömänä voit itsekin vielä olla, ennenkuin päset työttömyysputkeen.

Äänestä

... voi helvetti, mitä kylvät, sitä niität !!!

Äänestä

Ei se vaihdosta parane. Tämän viisauden olen kuullut, ja uskon siihen vakaasti.

Äänestä
  • Kuullut sellaisesta kuin KIERRÄTYS ?
    Sitä kannattaa suosia.

    Äänestä

  • kierrätys kirjoitti:

    Kuullut sellaisesta kuin KIERRÄTYS ?
    Sitä kannattaa suosia.

    Juu, ihan varmasti tavaran suhteen. Mutta en pidä ukkoa tavarana.

    Äänestä

Heitä tuo jojo pois kädestäsi. Ihmettele sitten kuinka joku ulkopuolinen voisi rakentaa palapelin uudestaan sinun puolestasi, palikoita tuntematta. Mene yksin huoneeseen ja kiinnitä seinään iso juliste jossa lukee OLE REALISTI. Katsele sitä pitkään, mieti hartaasti ja tee päätöksesi.

Äänestä

Tästä kirjoituksesta taas kävi selvästi esiin se, että raha ratkaisee näissä parisuhdeasioissa. Olet valmis hylkäämään vanhan kunnollisen miehesi siitä syystä, että hän on jäänyt eläkeputkeen, eikä siten saa koskaan ihan täyttä eläkettä. Nyt haluat turvata toimeentulosi heittäytymällä kimppaan sellaisen miehen kanssa, joka on vielä työelämässä.

Koska Sinullakin on ikää jo 55 vuotta, niin ei Sinun kannata ollenkaan rehvastella sillä, että olet vielä työelämässä mukana. Nykyaikana ikäisesi naiset ovat jo "väärää valuuttaa", joten sinunkin jakkarasi voi olla hyvinkin herkässä. Vähänkään heikommat suhdanteet saattavat johtaa YT-neuvotteluihin työpaikallasi, ja silloin Sinä olet hyvinkin potentiaalinen poispotkittava jo ikäsi puolesta.

Vähän tyhjän päälle Sinä näytät rakentavan tätä uutta parisuhdettasikin. Jos uusi miehesi ei voi arvostaa sellaista naista, joka on vähän "huolimaton housuistaan", niin silloinhan Sinä annat hänelle ihan väärää markkinatietoa ilmoittamalla olevasi täysin nuhteeton.

Jos uusi miehesi saa tietoonsa vanhat seikkailusi, niin silloin Sinulla todella jää luu käteen. Uusi miehesi heittää Sinut pellolle, eikä vanha miehesikään ehkä ota Sinua takaisin. Jos työnantajasi vielä samanaikaisesti saneeraa Sinut kilometritehtaalle, niin vitsit ovat todella vähissä.

Itse Sinä kuitenkin pelaat korttisi, joten en minä ala mitään yksityiskohtaisia peliohjeita antamaan. Annan kuitenkin tällaisen realistisen tilannetietotteen, jotta voisit helpommin löytää oikean ratkaisun. Minä sen oikean ratkaisun jo tiedän, mutta saat Sinäkin ihan itse pyrkiä sen löytämään.

Äänestä

Niin juuri hanki kuule sauvat,käsiin ja jotain muuta paikkaa varten olis sulle parempi.
Odotat netistä vastausta .......juu ota ihmeessä eka........... eikun toka,ai niin varalla kolmas.

Hanki itselles elämä jätä mihet rauhaan.

Äänestä

vielä parempi ehdokas?

Oletko miettinyt, miten voisit hyödyntää useampaa kuviota yhtäaikaisesti - jos pitäisit vaikka eri paikkakunnilla useampiakin miehiä?

Kannattaisiko ihan oikeasti pysähtyä miettimään, mitä elämältäsi haluat ja toimia sitten sen mukaan? Itsensä kanssa sitä on joka tapauksessa tultava koko loppuelämä toimeen. Jokainen päättää itse millaisille arvoille elämänsä rakentaa.

Luultavasti sinulta saattaa säästyä valinnan vaiva, jos aikasi jatkat pelaamista.;)

Äänestä

Miksi et itsekin jäänyt töistä pois samanaikaisesti miehesi kanssa? Tuntuisi luonnollisimmalta ratkaisulta!

Ennen kuin minä lopetin työnteon, sovimme vaimon kanssa, että hän lopettaa myös, nostaa 500 päivää mitätöntä ns. 'ansiosidonnaista' ja sen jälkeen elellään miten halutaan.
Minusta on mahdoton kuvitella tilannetta jossa toinen on sidoksissa työelämään ja toisella vapaus päättää ajankäytöstään.

On tominut hyvin kohta 5 vuotta!

Äänestä
  • -Minusta on mahdoton kuvitella tilannetta jossa toinen on sidoksissa työelämään ja toisella vapaus päättää ajankäytöstään.-

    Minusta taas ei. Asennoitumis- ja sopeutumiskysymys.

    Äänestä

  • Nimimerkille "laiska-lasse"

    Juuri osuvasti kirjoitit: "Minusta mahdoton kuvitella tilannetta jossa toinen on sidoksissa työelämään ja toisella vapaus ajankäytöstään"

    Näin juuri minäkin ajattelen!!

    Mieheni on minua nuorempi, ja joudun olemaan 10 v. kauemmin työelämässä kuin hän oli. Palkkani nousee joka vuosi, hänen pysyy samana pienenä, eli puhtaana alle 800 euroa. Saan kesälomarahat myös. Kaikki kerryttävät tulevaa eläkettäni! En myöskään tule saamaan potkuja, kuten monet kirjoittivat, olenhan kunnan töissä. Pidän kyllä työstäni, mutta en halua elättää miestä, joka on kotiherrana.

    Suuria ostoksiahan emme pystyisi enää hankkimaan hänen tulojensa vuoksi, aina siis olisi pihdattava! Myönnetään, olen kateellinen sisarilleni, joilla on suurituloiset miehet ja voivat hankkia kaikenlaista.

    En välttämättä tarvi suurituloista miestä, riittäisi sellainenkin, jolla olisi suunnilleen sama tulotaso kuin minullakin! Ärsyttää myös lähteä joka aamu töihin miehen jäädessä kotiin. Ette varmaan osaa samaistua minuun, sellaiset, joilla ei ole vastaavaa tilannetta.

    Jos sanon jostain tekemättömästä työstä, hän muistaa sen monta vuotta, on tosi paha juttu. En siis voi huomauttaa mistään mikä viittaa työntekoon, koska loukkaantuu heti, on aina ollut sellainen.

    Mieleni tekisi lähteä tämän uuden mukaan, mutta jotenkin pelkään mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Hän on aivan hulluna minuun, ehkä tulisin tosi onnelliseksi!

    Toinen asia mikä mietityttää on se, miten lapseni suhtautuisivat uuteen, kun ovat tottuneet omaan isäänsä.

    Älkää tuomitko minua entisistä synneistä, ei minulla niin montaa miestä ole ollut! Olen vain sellainen, jos mies on minulle ollut paha, ja vaikka pahoinpidellyt minua, olen kostoksi hankkinut salarakkaan.

    Äänestä

  • Mummo 55 v. kirjoitti:

    Nimimerkille "laiska-lasse"

    Runsaasti myötätuntoa ja sääliä.

    Leikkaa matot halki!
    Lypsä uusi ihastunut ukko kuiviin (rahasta)!
    Katso sillä aikaa seuraava kohde!

    Sinullakin, suloistasi huolimatta, on aika hupenemassa!

    Mihinkäs muuten tarvitset sitä suurempaa eläkettä?

    Äänestä

  • kurjaa kirjoitti:

    varmaan järjestää itselleen suuret hautajaiset sitten lehtikirjoituksineen?

    Äänestä

  • Mummo 55 v. kirjoitti:

    Nimimerkille "laiska-lasse"

    Juuri osuvasti kirjoitit: "Minusta mahdoton kuvitella tilannetta jossa toinen on sidoksissa työelämään ja toisella vapaus ajankäytöstään"

    Näin juuri minäkin ajattelen!!

    Mieheni on minua nuorempi, ja joudun olemaan 10 v. kauemmin työelämässä kuin hän oli. Palkkani nousee joka vuosi, hänen pysyy samana pienenä, eli puhtaana alle 800 euroa. Saan kesälomarahat myös. Kaikki kerryttävät tulevaa eläkettäni! En myöskään tule saamaan potkuja, kuten monet kirjoittivat, olenhan kunnan töissä. Pidän kyllä työstäni, mutta en halua elättää miestä, joka on kotiherrana.

    Suuria ostoksiahan emme pystyisi enää hankkimaan hänen tulojensa vuoksi, aina siis olisi pihdattava! Myönnetään, olen kateellinen sisarilleni, joilla on suurituloiset miehet ja voivat hankkia kaikenlaista.

    En välttämättä tarvi suurituloista miestä, riittäisi sellainenkin, jolla olisi suunnilleen sama tulotaso kuin minullakin! Ärsyttää myös lähteä joka aamu töihin miehen jäädessä kotiin. Ette varmaan osaa samaistua minuun, sellaiset, joilla ei ole vastaavaa tilannetta.

    Jos sanon jostain tekemättömästä työstä, hän muistaa sen monta vuotta, on tosi paha juttu. En siis voi huomauttaa mistään mikä viittaa työntekoon, koska loukkaantuu heti, on aina ollut sellainen.

    Mieleni tekisi lähteä tämän uuden mukaan, mutta jotenkin pelkään mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Hän on aivan hulluna minuun, ehkä tulisin tosi onnelliseksi!

    Toinen asia mikä mietityttää on se, miten lapseni suhtautuisivat uuteen, kun ovat tottuneet omaan isäänsä.

    Älkää tuomitko minua entisistä synneistä, ei minulla niin montaa miestä ole ollut! Olen vain sellainen, jos mies on minulle ollut paha, ja vaikka pahoinpidellyt minua, olen kostoksi hankkinut salarakkaan.

    mutta tämä haiskahtaa niin paljon provolle, että en voi ottaa tätä tosissani:-DD

    Jos olet ihan tosissasi, niin toivotan onnea ja vielä enemmän onnea sille, joka sinut seuraavan kerran hetkeksi ottaa:))
    Rahankiilto silmissä on vaikea elää, tulet sen vielä huomaamaan.

    Meillä on mies työssä ja itse teen pikku keikkaa freelancerina, joten periaatteessa olen kotona. Minulla on täysi oikeus omaan ajankäyttööni ja kun mieheni joskus jää eläkkeelle, niin myös hänellä on täysi oikeus omaan ajankäyttöönsä.

    Täällä naiset huokailee kuinka on ihanaa kun on nuorempi mies...mitenkäs tämä nyt näin kääntyi, sinunhan pitäisi olla onnellinen kun sinulla on nuorempi mies:))

    Onko raha sinulle noin tärkeää?
    Miksi olet yleensä ottanut miehen joka tienaa sinua vähemmän, jos kerran olet niin ahne?
    Et siis halua elättää miestäsii joka on työtön ja eläkeputkessa?
    Entä jos asia olisi toisinpäin..heittäisikö miehesi sinut ulos jos olisit työtön?

    Muista että kunnan työstä nykyään hyvin helposti laitetaan putkee tai potkitaan pihalle, mikään ei ole varmaa. Kukaan ei ole missään työpaikalla korvaamaton, ja sinun iässäsi on hyvin todennäköistä, että parin vuoden päästä sinut korvataan nuoremmalla tai ehdotetaan eläkkeelle jäämistä.

    Mutta kuten kirjoitin - uskon tämän olevan provo, joten onnea hyvälle provolle:-DD

    Äänestä

  • Mummo 55 v. kirjoitti:

    Nimimerkille "laiska-lasse"

    Juuri osuvasti kirjoitit: "Minusta mahdoton kuvitella tilannetta jossa toinen on sidoksissa työelämään ja toisella vapaus ajankäytöstään"

    Näin juuri minäkin ajattelen!!

    Mieheni on minua nuorempi, ja joudun olemaan 10 v. kauemmin työelämässä kuin hän oli. Palkkani nousee joka vuosi, hänen pysyy samana pienenä, eli puhtaana alle 800 euroa. Saan kesälomarahat myös. Kaikki kerryttävät tulevaa eläkettäni! En myöskään tule saamaan potkuja, kuten monet kirjoittivat, olenhan kunnan töissä. Pidän kyllä työstäni, mutta en halua elättää miestä, joka on kotiherrana.

    Suuria ostoksiahan emme pystyisi enää hankkimaan hänen tulojensa vuoksi, aina siis olisi pihdattava! Myönnetään, olen kateellinen sisarilleni, joilla on suurituloiset miehet ja voivat hankkia kaikenlaista.

    En välttämättä tarvi suurituloista miestä, riittäisi sellainenkin, jolla olisi suunnilleen sama tulotaso kuin minullakin! Ärsyttää myös lähteä joka aamu töihin miehen jäädessä kotiin. Ette varmaan osaa samaistua minuun, sellaiset, joilla ei ole vastaavaa tilannetta.

    Jos sanon jostain tekemättömästä työstä, hän muistaa sen monta vuotta, on tosi paha juttu. En siis voi huomauttaa mistään mikä viittaa työntekoon, koska loukkaantuu heti, on aina ollut sellainen.

    Mieleni tekisi lähteä tämän uuden mukaan, mutta jotenkin pelkään mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Hän on aivan hulluna minuun, ehkä tulisin tosi onnelliseksi!

    Toinen asia mikä mietityttää on se, miten lapseni suhtautuisivat uuteen, kun ovat tottuneet omaan isäänsä.

    Älkää tuomitko minua entisistä synneistä, ei minulla niin montaa miestä ole ollut! Olen vain sellainen, jos mies on minulle ollut paha, ja vaikka pahoinpidellyt minua, olen kostoksi hankkinut salarakkaan.

    on se kumma tuo raha teidän ikäisillä siinäkö syy erota kun mies saa vaan 800€/kk Eikö teidän ikäisillä ole jo talot ja tavarat hakittu, lapset maailmalla jos niitä on. Toivottavati pysyt terveenä ei kaikkea voi ennutaa etukäteen vaikka olisi varma työpaikka. Avaa silmäsi näkemään muutakin kun raha varmasti teidän tuloillanne eletään ihan mukavasti. Kai se mieskin on kerryttänyt sitä yhteistä omasuuttanne ja ehkä enemmän kun sinä. Onko nyt niin että tosiaankin rakkauskin mitataan rahassa???

    Äänestä

Hyvä provo!!! Ja hyvin puree, näemmä :)))

Äänestä
  • menee kansaan kuin häkä. ;)))

    Äänestä

  • Eivät vaan usko sinua!
    Ajoissa epäjohdonmukaisuutta ja muutenkin.
    Kaipa ihmiset haluavat omassa tyytyväisyydessään (tai päin vastoin) lukea tälläisiä?

    Äänestä

  • äsken kirjoitti:

    menee kansaan kuin häkä. ;)))

    Älkää hyvät ystävät uskoko, tämä on täyttä potaskaa.

    Äänestä

vielä vähän varakkaamman ja komeamman miehen...mitäs sitten.
Voisin sanoa sinulle vain sen, että vaikutat erittäin pinnalliselta ja itsekeskeiseltä ihmiseltä.
Parempi kun lähdet sen uuden matkaan, oma miehesi löytää varmaankin sinua paremman hyvin nopeasti..ja taas tämä uusi rakkaus tuskin kestää kovinkaan kauaa, mutta kyllähän maailmassa miehiä piisaa...
Itse en hyväksy tuollaista käytöstä..siinä syy miksi kirjoitin niinkuin kirjoitin.

Äänestä
  • ihan samaa mieltä. Ihme käytöstä, rahan perässä juoksulta tuo enempi vaikuttaa, etkä kertaakaan maininnut edes rakastavasi sitä "uutta" miestä, eläkkeen vain, ja ettei se ole niin hyvännäköinen kuin oma miehesi.

    Äänestä

se valitseminen, jostain on luovuttava jos meinaa jotain saada - eipä tuossa auta paljoa itkeä eikä kysellä - ite se päätös on tehtävä ja seuraukset (huono omatunto) kärsittävä.

MUTTA loppujenlopuksi omasta elämästäsihän tässä kai on kysymys, vain sinä voit tietää mikä on sinulle hyväksi, ja mitä haluat elämälläsi tehdä...

Äänestä

Jos ylikuumenee, kutsu palokunta paikalle!

Äänestä

..muoti sana nykyisin !!!!

Ei huonompaan kannata vaihtaa vai saatko sinä jotain väliä niinkuin autokaupassa tehdään.

Äänestä

Tämä sama täti kirjoitti tätä tarinaa myös Soneran Elleissä, tosin hieman eri mausteilla. Sielläkin tuli aluksi kovasti neuvoja, kunnes tarina muuttui niin ihmeelliseksi, että feikkaus oli liian ilmeistä. Kaikenlaisia huvituksia mummoilla onkin.

Äänestä
  • voi oll vaarikin.

    Äänestä

Tena päähäsi!!!

Äänestä

Kylläpä on lukijoiden elämä ykstotista, kun eivät usko tätä todeksi!

Ilmeisesti elämänne on niiiin tasapaksua että...No ehkä minunkin olisi jo aika rauhoittua, onhan tuota ikääkin jo senverran, olen vain koko ikäni ollut näin villi. Onpahan sitten muistelemista vanhana kiikkustuolissa, mitä teillä ei ole.

Ei senpuoleen, jos on onnellinen ja löytänyt kunnon puolison, kyllä varmaan jokainen käyttäytyy silloin kunnolla. Minä nyt vain olen jämähtänyt tähän luuseriukkooni enkä tajua (uskalla) lähteä toiselle. Halusin neuvoja ja lohdutusta teiltä lukijoilta, mutta eihän sitä saanut, haukkumista vain!

Äänestä
  • olisin sitä mieltä, että tee ä k k i ä ratkaisu puoleen tai toiseen ja niin saat itsellesi myös mielenrauhan.
    Hyvää jatkoa.

    Äänestä

  • mitä helvettiä sie itket,siehä set luuseri oot!häpeäisit jos osaisit!

    Äänestä

Mökkinaapurin mummolle se tapahtui vuosia sitten.
Kerkes olla jo pari viikkoa uuden luona,kunnes tuli järkiinsä.Mies antoi ihme kyllä anteeksi ja elivät elämänsä onnellisimmat vuodet sen jälkeen.
Ovat muuten hengissä vieläkin.Mittarissa 78v ja 76v.

Äänestä

anna vielä jollekin kolmannelle ja sit vielä posteljoonille, tiäkkö että olet idiootti.

Äänestä

on tullut erityisen selvästi se, että kuinka moraalisesti närkästyneitä kannanottoja mummon rehellisesti kertoma uskottomuus saa aikaan...se siitä ...kaksinaismoralismi kukoistakoon.

Äänestä
  • Ensinnäkään en usko että tarina on edes tosi, ja toisekseen allekirjoitan oman aikaisemman mielipiteeni.
    Kaksinaismoralismista ei ole kyse, en koskaan itse tekisi noin kuin tämä aloittaja provossaan kirjoitti.

    Raha ja rakkaus...REHELLISESTI, jos saisin kymmenen miljoonaa Euroa, vaihtaisinko mieheni toisen...varmasti:)) (voisinhan sitten pitää entisen miehen salarakkaanani ja rahaa riittäis kyllä sillekin)
    Mutta pienestä eläkkeestä vähän suurempaan eläkkeeseen...en taatusti:))
    Tässä ei edes ole mitään ajattelemista, asia on täysin selvä.

    Tällä "mummolla" ei ole tunteet pelissä, pelkästään kylmä taloudellinen asema...ja niin pirun pienistä summista:-DD

    Mutta se kymmenen miljoonaa egeä kyllä jo tois vipinää munkin kinttuihini:-DD

    Äänestä

  • Marion.T kirjoitti:

    Ensinnäkään en usko että tarina on edes tosi, ja toisekseen allekirjoitan oman aikaisemman mielipiteeni.
    Kaksinaismoralismista ei ole kyse, en koskaan itse tekisi noin kuin tämä aloittaja provossaan kirjoitti.

    Raha ja rakkaus...REHELLISESTI, jos saisin kymmenen miljoonaa Euroa, vaihtaisinko mieheni toisen...varmasti:)) (voisinhan sitten pitää entisen miehen salarakkaanani ja rahaa riittäis kyllä sillekin)
    Mutta pienestä eläkkeestä vähän suurempaan eläkkeeseen...en taatusti:))
    Tässä ei edes ole mitään ajattelemista, asia on täysin selvä.

    Tällä "mummolla" ei ole tunteet pelissä, pelkästään kylmä taloudellinen asema...ja niin pirun pienistä summista:-DD

    Mutta se kymmenen miljoonaa egeä kyllä jo tois vipinää munkin kinttuihini:-DD

    ,että mummun tekemä ja etenkin tunnustama, aviorikos saa aina aikaiseksi ison äläkän....ja sitä ajattelua sanon kaksinaismoralistiseksi..

    Toisaalta, eppäilen vahvasti, että tämä 55 ja 57 mummu ovat sama henkilö, ja provoilee huvikseen täällä..siis nostattaa verenpaineita..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Jokos Pirre olet tortut ja piparit leiponu?
    Mulle on iskenyt tää palstaväsymys nyt ihan oikeesti, aika harvoin käyn enää täällä, ja kirjoitan aika vähän....mä en keksi enää mitään kirjotettavaa:((
    Voi voi pitäs taas joskus saada se inspiraatio, mutta kun ei niin ei :-DD

    niin väsyttää muaki, ei löy-y oikein mitään inspistä kirjotella. Viitsi ees kirjautua.
    Mut Jouluja teille kahelle :)))

    jouluverhot ja -liinat silitän huomenna ja laitan paikoilleen....ja joulu on pulukassa.

    Miun pittää rääviä täällä jottai, olen hieman paitsiossa tässä mökissä ja pääsen näin välillä ulos täältä..elähän ihan unoha meitä, olet hyvä suustasi..:))

    Äänestä

  • -G- kirjoitti:

    niin väsyttää muaki, ei löy-y oikein mitään inspistä kirjotella. Viitsi ees kirjautua.
    Mut Jouluja teille kahelle :)))

    odotusta Goldie sinullekin, perjantaina sitten toivotellaan jouluja..:), ja kiitos!

    Äänestä

minun tarinani.
Minä erosin ja lähdin toisen miehen matkaan.
En kylläkään muuttanut saman katon alle.
Ei mennyt kauankaan kun havaisin että mies ei vaihtamalla parane, parempi olla yksin.

Äänestä
  • että sinulla on kaksi miestä mistä valita!
    Minulla ei yhtään..voisitko antaa sen ylijäämän tänne?

    Äänestä

  • niihä set aina käy ja iha oikeen teille LEVÄPERÄT! hahahhaa

    Äänestä

  • Lempi kirjoitti:

    että sinulla on kaksi miestä mistä valita!
    Minulla ei yhtään..voisitko antaa sen ylijäämän tänne?

    nämä perseestään löyhät vie toisilta naisilta miehet!

    Äänestä

  • eerikki60 kirjoitti:

    niihä set aina käy ja iha oikeen teille LEVÄPERÄT! hahahhaa

    siivota sitä suutasi, aikuinen mies!

    Äänestä

Olet todella tyypillinen suomalainen LYYLI LEVÄPERÄ?nauretaan porukalla!!huku limoihis!

Äänestä
  • vuonna 60 syntynyt, eikä 61 vuotias aikuinen mies.
    Sääli, et ainakaan nostanut minun silmissäni pisteitäs täällä palstalla.
    (en ole tuo aloittaja)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mummo 55 v. kirjoitti:

Olen saattanut itseni todella vaikeaan tilanteeseen! Neuvokaa, please mitä teen!!

Kesällä kyllästyin mieheeni, hän jättäytyi kotiin (työttömyysputki) on kaiket päivät melkein yksin, eikä mielestäni ole onnellinen kotona. Sai kauheita raivokohtauksia kesällä, on kyllä aina ollut raivopää. Toisaalta on muuten kunnollinen, tekee kotityöt kaikki, myös ruuan valmistaa, on uskollinen yms.

En vain jaksanut ymmärtää hänen kiukutteluaan, koska itsehän halusi jäädä kotiin. Etsin siis uuden miehen! Tämä uusi mies käy töissä (tärkeää minulle, koska itsekin käyn) ja on kunnollinen, muttei ihan niin hyvännäköinen kuin omani.

Tämä uusi haluaa minut heti itselleen! On eronnut neljä vuotta sitten, kun vaimonsa petti häntä. Hän vain kuvittelee minut tosi kunnolliseksi ja uskolliseksi ihmiseksi, luulen että olisinkin hänelle uskollinen, onhan hän rauhallinen ja mukava. Nyt olenkin alkanut ajattelemaan, jos menen hänelle, paljastaako mieheni edellisen syrjähyppyni hänelle, luulen että hän ei hyväksyisi pettävää naista. Hän on ilmaissut kantansa minulle, ettei hyväksy petollisia naisia, minun on tehtävä valintani pian, sanoo, koska ei tykkää että olen kahden miehen kanssa.

Nyt olen miettinyt vielä, mitä mieheni tuumaa jos tämä uusi suuttuu jos en menekään hänelle, ja kertoo miehelleni, jäänkö sitten yksin. No useat ajattelevat, että se olisi oikein minulle.

En oikein tiedä mitä nyt tehdä ja kumpi on parempi: en tunne vielä oikein hyvin uutta, mutta vaikuttaa tosi kunnolliselta ja on umpirakastunut minuun, ja tosi tärkeää, hän on töissä ja saa tulevaisuudessa kunnon eläkettä.

Sitten on tämä vanha, joka on nyt luvannut tehdä parannuksen eikä enää kuulemma kiukuttele, tiedän hänet, millainen on vuosien kokemuksesta, mutta ikävää kun tuleva eläke on tosi pieni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu