Moi kaikki alaluokkien vanhemmat.
Olisi kiva kuulla kommenteja ala-asteista ja niiden ja/tai opettajien toiminnasta eripuolelta suomea.
Meidän poikamme aloitti tänään 3:n luokan eräässä
vantaa koulussa ja hänen tultuaan kotiin ja kerrottuaan melkein ne samat jutut jotka aikaisempinakin vuosina, niin kyllä taas ihmetyttää mitä paskapäitä nuo ns opettajat ovat.
tässä olisi muutamia kysymyksiä joihin toivoisin vastauksia ja/tai kommenteja.
1. saiko lapsenne lukujärjestyksen parin ensimmäisen koulupäivän aikana.
No meillä ei sitä saada edes ensimmäisten viikkojen aikana, ihmetyttää koska itse ollessani
AMK:ssa lukujärjestykset olivat n. 2vko ennen koulun alkamista.
2. joutuvatko lapset fyysisiin töihin koulussanne
esim muuttopuuhiin, mutta näihän meillä, lapset laitettiin kantamaan luokan irtaimisto toiseen rakennukseen luokkahuoneen vaihdon takia.
Onhan hyvä, että lapset oppivat fyysistäkin työtä,
mutta mielummin kotona.
3. määrätäänkö teillä millä lapsenne saa tulla kouluun. Kävellen ,polkupyörällä ??
Meillä kielletään kaikki alle 1km koulumatkan omaavat kulkemasta pyörällä, ei ole pyörätelineitä
tarpeeksi. Vantaa on tosi köyhä kaupunki.
4. saako teidän koulusta urheilun takia muutaman päivän loman ? Meillä ei, mutta parin viikon ulkomanmatkaan kylläkin. Ihmetytää tuo logiikka,
kumpikohan on haitallisempaa koulun käynnin kannalta.
no listaa voisi jatkaa vaikka miten, mutta toivoisin asiallisia kommenteja ja vastauksia.
PS
alussa mainitsin opettajien olevan paskapäitä.
Tämä päätelmä rajoittu omiin päätelmiin muutamasta
opettajasta, yksi esim naapuri.
On siinäkin sakki valittavat kaikesta, mutta
missä ammatissa on 45min välein kahvitauko, syysloma (1vko), joululoma (1vko), hiintoloma (1vko) ja 2,5 kk kesälomaa ja täydellä palkalla.
Ja lisää liksaa pitäisi saada kun on töitä niin hirveesti. Naapuri lähtee töihin 8:ksi ja tulee
14-15 viimeistään kotiin.
Olisi kiva kuulla kommenteja ala-asteista ja niiden ja/tai opettajien toiminnasta eripuolelta suomea.
Meidän poikamme aloitti tänään 3:n luokan eräässä
vantaa koulussa ja hänen tultuaan kotiin ja kerrottuaan melkein ne samat jutut jotka aikaisempinakin vuosina, niin kyllä taas ihmetyttää mitä paskapäitä nuo ns opettajat ovat.
tässä olisi muutamia kysymyksiä joihin toivoisin vastauksia ja/tai kommenteja.
1. saiko lapsenne lukujärjestyksen parin ensimmäisen koulupäivän aikana.
No meillä ei sitä saada edes ensimmäisten viikkojen aikana, ihmetyttää koska itse ollessani
AMK:ssa lukujärjestykset olivat n. 2vko ennen koulun alkamista.
2. joutuvatko lapset fyysisiin töihin koulussanne
esim muuttopuuhiin, mutta näihän meillä, lapset laitettiin kantamaan luokan irtaimisto toiseen rakennukseen luokkahuoneen vaihdon takia.
Onhan hyvä, että lapset oppivat fyysistäkin työtä,
mutta mielummin kotona.
3. määrätäänkö teillä millä lapsenne saa tulla kouluun. Kävellen ,polkupyörällä ??
Meillä kielletään kaikki alle 1km koulumatkan omaavat kulkemasta pyörällä, ei ole pyörätelineitä
tarpeeksi. Vantaa on tosi köyhä kaupunki.
4. saako teidän koulusta urheilun takia muutaman päivän loman ? Meillä ei, mutta parin viikon ulkomanmatkaan kylläkin. Ihmetytää tuo logiikka,
kumpikohan on haitallisempaa koulun käynnin kannalta.
no listaa voisi jatkaa vaikka miten, mutta toivoisin asiallisia kommenteja ja vastauksia.
PS
alussa mainitsin opettajien olevan paskapäitä.
Tämä päätelmä rajoittu omiin päätelmiin muutamasta
opettajasta, yksi esim naapuri.
On siinäkin sakki valittavat kaikesta, mutta
missä ammatissa on 45min välein kahvitauko, syysloma (1vko), joululoma (1vko), hiintoloma (1vko) ja 2,5 kk kesälomaa ja täydellä palkalla.
Ja lisää liksaa pitäisi saada kun on töitä niin hirveesti. Naapuri lähtee töihin 8:ksi ja tulee
14-15 viimeistään kotiin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taidat olla vain kateellinen. Mikset ruvennut itse opettajaksi? Tai noiden kirjoitusvirheittesi takia taidan ymmärtää, mikset.
Kyllä meidän lasten koulusta saa urheilun takia vapaata, ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa asiasta opettajalle.
Yleensä eka viikko on aina koulua klo 9-13, ja loppuviikolla saa lukujärjestyksen, joka on voimassa koko syyslukukauden.
Pyörällä ei eka- eikä tokaluokkalaiset saa tulla kouluun, mutta ymmärtääkseni tässä on kyseessä turvallisuussyyt eikä pyörätelineiden vähyys.
Haittaako tuo, jos lapset kantavat muutaman tuolin eri rakennukseen? Ei ainakaan minun mielestäni.
Voi sinua kademielistä, sääliksi käy. Lue edellisen kirjoittajan kommentti, olen täsmälleen samaa mieltä hänen kanssaan ja ne koulujututkin on meilläpäin samanlaiset kuin hänen kirjoituksessaan.
Sitten vähän lisätietoja, jospa kapeakatseisuutesi edes hieman laajenisi. Opettajan työ on urakkaluonteista, ne päivät eivät lukuvuoden aikana koskaan lopu siihen kun viimeinen oppitunti on ohi. Oppituntien välillä on välitunti, mutta se on lapsia varten. Ope valvoo silä aikaa lapsia, mm. sitä sinunkin lastasi, jottei kukaan vahingoita kullannuppuasi. Valvontavälitunti opella on keskimäärin kerran kaksi päivässä. Muilla välitunneilla hän monistaa lippusia ja lappusia kullannupullesi tai sitten tiedonannoksi sinulle esim. vanhenpainillasta, oman luokan illasta, uusista turvallisista pyöräilyreiteistä. Joka päivä hän puhuu välitunnilla puhelimessa; joko selvittelee ongelmalapsen (ei tietenkään sinun kullnnuppusi) asioita ongelmavanhempien (joihin sinä et luonnollisestikaan lukeudu), kuraattorien, psykologien, sosiaalityöntekijöiden ja poliisin kanssa, järjestelee vierailuja esim. kirjastoon, teatteriin, sopii urheilukentän ja uimahallin käyttövuoroista jne. Sen kuuluisan kahvikupillisen hän nauttii seisoaltaan muita asioita toimitellessa.
Oppituntien aikana ope häärii luokassa ja juoksee oppilaan luota toiselle. Milloin ongelmana on se hiljainen hyssykkä, milloin ne riehuvat räyhääjät, kuka etenee nopeasti, kenellä ei edes kynä pysy kädessä - niitten kaikien kanssa open on tasapainoiltava.
Oletan, että sinä et siinä hommassa kestäisi viikkoakaan. On helppo räksyttää ja arvostella, mutta "tasostasi" kertoo jo se, että nettipalstalla vaikeroit, kun lapsesi joutuu tekemään koulussa vähän fyysistä "työtä". Kyllä on asiat vanhemmilla pielessä, kun tuollaisesta pitää valittaa! Olisit tyytyväinen, että lapsesi saa käydä koulua, saa lämpimän aterian siellä ja että siellä häntä valvotaan. Jos hän joskus joutuu / pääsee auttamaan tavaraoiden kantamisessa, niin sehän on vain siksi, ettö ope on ajatellut sen parantavan yhteishenkeä; kun meidän luokka muuttaa tilaa, niin tehdään se yhdessä. Ei kuule nykykoulussa vahtimestarit noihin hommiin ehdi, eikä liioin opekaan ihan yksin kaikken repeä.
Niin ja open illat kuluvat puhelimessa, kun vanhemmat soittelevat, että mitä läksyä oikein tuli kun meidän jennamaarika tai janivaltteri ei oikein jaksanut kuunnella opea. Tai miksi ope ei huomaa meidän lapsen luovaa neroutta vaan kahlitsee häntä kun kieltää häntä riehumasta saksien kanssa. Tai miksi ope vaatii että ei saa kiroilla kun meillä kotona saa ilmaista omat tunteensa vapaasti, kahlitsematta.
Sitten ope suunnittelee seuraavan päivän tunnit. Ne pitää tosiaankin suunnitella, usko tai älä! Ei luokan eteen mennä noin vaan kylmiltään ja käsketä avaamaan kirjaa ja tekemään tehtäviä. Nykylapset on sen verran hermostuneita, että kukaan , siis ei kukaan, pysty keskittymään yhteen asiaan viittä minuuttia kauempaa. Kolmasluokkalaisista suurin osa ei osaa edes istua tuota aikaa paikallaan, tiesitkös sen? Eli on oltava materiaalia; nämä asiat kirjasta, nämä monisteelta (=tee moniste), nämä kalvolta (=tee kalvo), tästä tehdään askartelutyö (=tee malli joka vaiheesta, hommaa materiaalit ja välineet) jne. Lisäksi on laadittava sellainen kymmenen minuutin tarkkuudella oleva aikataulu koko päivästä. Missä välissä soitan sos. virastoon, missä välissä otan kopiot, entä milloin opetan uuden asian (=milloin lapset jaksavat kuunnella edes hetken), missä välissä tapaan ongelmalliset vanhemmat jne.
Kaikki tätmä työ pitäisi sitten tehdä ilmaiseksi ja hymyssä suin. Toimia siis poliisina, sosiaalityöntekijänä,talonmiehenä, pappina, sairaanhoitajana, kasvattajana ja sen lisäksi vielä opettaa uusia asioita kiehtovasti. Palkaksi siitä saa kademielisten, nykykoulua ymmärtämättömien, omissa huonoissa koulumuistoissaan piehtaroivien vanhempien arvostelut. Ja vielä sinulle: jos open hommaa kadehdit, ryhdy alalle. Kyllähän noin fiksu kaveri jaksaa opiskella vuositolkulla, pääsethän sitten muokkaamaan systeemin sellaiseksi kuin haluat sen olevan.
Taidat olla itse opettaja, tekstiäkö salaisesta opettajanoppastako ?? Vai puusitkö apua OAJ:n lakimieheltä ?
Olisipa opettajat juuri tuollaisia niin hyvä, mutta ripalla on mennyt puuro ja velli sekaisin.
Onhan se hienoa kuinka opettajat valvovat meidänkin hirmua välitunneilla vai valvovatko ??
Heitä on kaksin kappalein mutta eivät näe eivätkä kuule muuta kuin toisensa, meidänkin pienestä koulusta on oppilaita viety ampulanssilla sairaalaan kun ovat loukanneet itsensä välitunnilla, eli missä olivat opettajat kun eivät saanneet ennalta ehkäistyä tapahtunutta.
"Ne harvat mies opettajat poituvat opettajahuoneesta kun eivät jaksa kuunnella sen kanalauman kaakatusta kahvikupin ääressä"
-erään helsinkiläisen koulun työntekijän kommenti.
Etkä muuten ole uskaltanut kommentoida noita hionoja pitkiä palkallisia lomia, eli miten olisi 1kk palkallista loput ilman, tulisi kunnillekin säästöä.
Mainitset tuon iltasoittelun, se on kieltämättä mahdollista, mutta opettajienhan ei tarvitse olla tavoitettavissa iltaisin jatkuvasti.
Meidänkin pojan opettajalla on vain 24 oppilasta, eli sinun mukaan = paljon työtä.
Tottakai lapsemme saa käydä koulua ja saa lämpimän aterian ulkona ampiasten kiusaamina.
Mehän maksamme tuon kaiken veroina ja sen paska sakin palkankin.
Poikamme tekee fyysisen työnsä kotona eikä jonkun laiskan opetajan apulaisena. Opettajat voisivat nämä muuttohommat hoitaa pitkillä lomillaan.
Lopuksi:
Enpä voi sanoa olevani opettajille kateellisia kuin kahdessa asiassa vähän työtä ja pikät palkalliset lomat. Kaikkihan tietävät kuinka ahkeria kuntien ja kaupunkien työntekijät ovat.
Jos vanhempien (älykkyys)taso on tätä luokkaa, ei pidä ihmetellä miksi lasten opettajaan kohdistunut kunnioitus on hävinnyt... Mutta tämä taisikin olla vain provosoiva kirjoitus, eihän kukaan voi kirjoittaa näin tosissaan, eihän..?
Ihan varmasti tuollaista voi tosissaan kirjoittaa. Voi niiden ihmisten lapsia! vanhemmat eivät ymmärrä, että jos he haukuvat koulua ja opettajia lastensa kuullen, he tekevät pahan virheen. Lapsi oppii tahtomattaan halveksimaan omaa työympäristöään ja hänestä välittäviä aikuisia ja silloin koulunkäynti muuttuu aina vaan vaikeammaksi.
Moni opettaja onkin sanonut, että niin vaikeaa lasta ei olekaan, etteikö hänen kanssaan tulisi toimeen, mutta vanhemmat ne vasta hankalia ovat. Kun noita kirjoituksia lukee, niin taitaapa niissä sanoissa olla perää.
Hei! Taitaa olla aika koulu kohtaista tuo koulussa viihtyminen. Minulla on kaksi lasta, toinen ekalla ja toinen kolmannella. Lapset (kuten kaikki naapurilapsetkin) odottivat kolme viimeistä viikkoa innolla koulun alkua. Opet on kuulema kivoja ja ruoka herkullista(uskomatonta). Kyllähän se innostus varmasti laantuu ja koulun käyntikin alkaa maistumaan puulta, mutta nyt on näin. Lapset heräävät aikaisin ja odottavat milloin voi lähteä koulumatkalle. Suurin syy koulun käynnin innostukseen on kiva, lapsi myönteinen koulu ja kaverit. En koskaan moiti lapsen kuullen opettajia, vaikka välillä tekisi mielikin. Selvitän asiat nokakkain open kanssa, yleensä se riittää antamaan minulle ymmärrystä tiettyihin open tekemiin ratkaisuihin. Lukujärjestys ilmestyi kolkkilaiselle toisena päivänä ja ekaluokkalaiselle kolmantena päivänä. Ruumiillista työtä ei ole muuta ollut kuin kirjapinon kanto, jonka poikani otti luottamustehtävänä. Minusta on hyvä, jos lapset osallistuvat fyysisiinkin töihin koulussa, mutta rajansa luonnollisesti kaikella.
Hyvää syksyn jatkoa sinulle, kyllä kaikki aina kääntyy parhain päin.
pois koulusta ja opeta itse. Suomessa on oppivelvollisuus, mutta ei koulunkäyntipakkoa.
Älä ota henkilökohtaisesti. Tuon ensimmäisen viestin kirjoittaja on selvästi kokenut, että lasta on kohdeltu väärin, ja suutuspäissään nimittänyt kaikkia opettajia paskapäiksi.
Opettajia on sekä hyviä että huonoja, ja on hyvä että keskustelua käydään. Tosi n se keskustelu saisi olla vähemmän hyökkäävää...
Olisiko ratkaisu sitten että maksat lapsesi kouluttamisesta veromarkkojen lisäksi vielä erilliset lukukausimaksut? Silloin ainakin saat vaatia opelta ammattitaitoa ja huomiota (yksityispuolella opettajien palkat ihan eri tasolla)lapsellesi.
Suomen peruskoulun luokanopettajien palkkaus on naurettavaa, eikä se ihan sentään 2,5kk se lomakaan ole. Pitkä kylläkin, vaimolla muutama päivä alle 2kk, mutta alkaa stressata ja tehdä töitä yleensä 4vkon lomailun jälkeen noin 6h/pvä.