Olipa kerran

Olipa kerran kaksi kissaa Kempeleellä. Ne elivät elämäänsä niinkuin kissat kaikkialla. Isännät päästivät kissansa ulkoilemaan niinkuin aina oli ollut tapana. Kissat kuljeskelivat ja löysivät pihamaan jonne oli muuttanut uusi perhe. Kissat merkkailivat pihan, kukkapenkit ja hiekkalaatikon omaksensa niin kuin kissalla on tapana. Perheen isä ei ystävällisenä ihmisenä ryhtynyt itse tappamaan viheliäisiä vieraita vaan sai rankkurilta loukut lainaan ja sinne nämä uteliaat kissamme joutuivat. Rankkuri lopetti kissat aivan laillisesti ja isännät ihmettelevät vielä tänä päivänä, minne suloiset pienet samettitöppöset katosivat. Ja tämä tarina on Tosi.
4386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tarinasta opimme sen, kuinka on laitonta pitää kissaa ulkokissana taajama alueella. Aiheesta on puhuttu tällä palstalla erittäin paljon.

Oletan että tarinan kissat asustivat taajamassa, koska jos rankkuri on ne laillisesti lopettanut.

Pitäkäämme kissat sisällä kaupungissa tai elkäämme ottako kissoja, jos haluamme niitä irti pitää ja asumme taajamassa!

Äänestä

mitä yritit kirjoituksellasi sanoa???
Tuo isäntä (kuka lie) toimi oikein. Mutta miksi et itse hakenut kissojasi rankkurilta, jotta ei niitä olisi tarvinnut lopettaa?
Sanot vain ihmetteleväsi minne kisut joutuivat... outoa.

Äänestä
  • Ei kyse ollut minun kissoistani, vaan kuulin tarinan kyläreissullani, kun talon isäntä kertoi hoitaneensa tontilleen tunkeutuneet kissat pois päiviltä. Ja tarinani haluaa kertoa sen, että kaikki ihmiset eivät siedä eläimiä omilla tonteillaan.

    Äänestä

:):)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emmi kirjoitti:

Olipa kerran kaksi kissaa Kempeleellä. Ne elivät elämäänsä niinkuin kissat kaikkialla. Isännät päästivät kissansa ulkoilemaan niinkuin aina oli ollut tapana. Kissat kuljeskelivat ja löysivät pihamaan jonne oli muuttanut uusi perhe. Kissat merkkailivat pihan, kukkapenkit ja hiekkalaatikon omaksensa niin kuin kissalla on tapana. Perheen isä ei ystävällisenä ihmisenä ryhtynyt itse tappamaan viheliäisiä vieraita vaan sai rankkurilta loukut lainaan ja sinne nämä uteliaat kissamme joutuivat. Rankkuri lopetti kissat aivan laillisesti ja isännät ihmettelevät vielä tänä päivänä, minne suloiset pienet samettitöppöset katosivat. Ja tämä tarina on Tosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu