ja pistäkää mielipiteenne.
Tiedän, kyselin tästä eilen, mutta tuli niin rajoitettusti vastauksia että huh.
Elikkäs. Täällä käytiin joskus keskustelua sellaisesta tapahtumasta, johon tulisi lempeitä, rauhallisia, isoja ja pieniä koiria ja niiden omistajat. Paikalle kutsuttaisiin yleisellä koirapuistomainonnalla, kauppojen ilmoitustauluilla, keskustelupalstoilla ja puskaradiolla koiria pelkääviä ihmisiä, jotka ehkä haluaisivat koirapelostaan eroon.
Idea olisi mielestäni hyvä niin, että esim isompi koirapuisto, jossa koirat olisivat kiinni (siis omassa hihnassaan omistajan vierellä), ja koirapelkäjät saisivat näitä lempeitä karvakuonoja silittää ja tutustua.
Samalla jaettaisiin tietoa, kuinka koirien kanssa tulee toimia, jos niitä pelkää, ja myös eri roduista, varsinkin niistä, joita ihmiset pelkäävät eniten (esim. dobberi ja saksanpaimenkoira hurjan maineensa takia, kiitos elokuvien).
Olisin hyvin mielelläni vaikka järjestämässä tapahtumaa, hoitamaan mainonnan ym. jos mukaanlähtijöitä tulisi vaikka noin kymmenen.
lukekaaskaas nyt kaikki
9
829
Vastaukset
- Pentuhaukku
Hei missäpäin tällainen olisi mahdollista järjestää?? Olisin kiinnostunut.. Sain vasta pentukoiran ja olisi kiva tutustua muihin koiran omistajiin ja osallistua tuommoiseen toimintaan. se olisi antoisaa ihmisille ja koirille ja ihmisille jotka pelkäävät koiria...
- kuuntamo
olisi tarkoitus järjestää. Espoon Eestinlaaksossa on iso hyvä puisto, jossa olisi tilaa. Kävijöitäkään ei ole paljoa, espoolaisilta kun kysyy missä on eestinlaakso, eivät tiedä.. :D siellä siis asun. :DD
- Pentuhaukku
kuuntamo kirjoitti:
olisi tarkoitus järjestää. Espoon Eestinlaaksossa on iso hyvä puisto, jossa olisi tilaa. Kävijöitäkään ei ole paljoa, espoolaisilta kun kysyy missä on eestinlaakso, eivät tiedä.. :D siellä siis asun. :DD
Minulla ei ole mahdollisuutta päästä niin etäs. Ei ole autoa, ei ajokorttia. Eikä tuttavia siellä päin suomea.. =( No eiköhän sinne muita sitten saa houkuteltua.
- minä
kuuntamo kirjoitti:
olisi tarkoitus järjestää. Espoon Eestinlaaksossa on iso hyvä puisto, jossa olisi tilaa. Kävijöitäkään ei ole paljoa, espoolaisilta kun kysyy missä on eestinlaakso, eivät tiedä.. :D siellä siis asun. :DD
kyllähän espoolaiset tietää eestinlaakson.. ei vaan tiedä että siellä koirapuisto on! :)
mutta tuon kaltainen tapahtuma kuulostaa ihan kivalta. todella hyvää harjoitusta, pennuille varsinkin. - kuuntamo
minä kirjoitti:
kyllähän espoolaiset tietää eestinlaakson.. ei vaan tiedä että siellä koirapuisto on! :)
mutta tuon kaltainen tapahtuma kuulostaa ihan kivalta. todella hyvää harjoitusta, pennuille varsinkin.ne voisi pitää siellä toisessa aitauksessa, siis siellähän on kaksi, isoille ja pienille. Useat, ihme kyllä, pelkäävät pieniä viikareita, kun leikkimielellä purevat..
- kuuntamo
minä kirjoitti:
kyllähän espoolaiset tietää eestinlaakson.. ei vaan tiedä että siellä koirapuisto on! :)
mutta tuon kaltainen tapahtuma kuulostaa ihan kivalta. todella hyvää harjoitusta, pennuille varsinkin.sit yksi harvoista joka tietää.. :DD ei yksikään omista kavereista oo tienny, paitsi yks joka asuu latikses.
- grrrrrrrr
Onko todella siis koirapelkoisia ihmisiä, jotka haluavat eroon koirapelostaan? Ajatus on hyvä, mutta onko tapahtumalle todella tarvetta? Ainakin näiden koirapelkoisten tavoittaminen saattaa olla vaikeaa, kun pääasiassa liikkuu koirapiireissä.
Vaasassa järkättiin vähän tälläinen tapahtuma, eläinten joulukulkue viime viikonloppuna. Reilut kymmenen hevosta ja 40(?) koiraa tulivat hyvin toimeen keskenään. En tiedä, oliko paikalla koirakammoisia, mutta ainakin eläintenystäviä oli paikalla sankoin joukoin:) - justiinamuori
Tuohan on tosi hyvä idea. Harmi vaan että tapahtuma olis meidän näkövinkkelistä katsottuna huitsin nevadassa. :(
- sudenkorento75
niin juuri tuo oman koiran tunteminen pelkäävän ihmisen lähellä on tiedettävä ennekuin tuollaiseen ryhtyy, ja oikeasti monenko hyväluonteisen koiran omistaja tietää kuinka koira käyttäytyy jopa säikkyvän ihmisen kanssa? Pelkäävä ihminen kun voi tehdä ihan mitä tahansa, äkkipikaista ja älytöntä.
Ja koska koirat olisivat puistossa kiinni tulisi myös tietysti ottaa huomioon se kuinka koirat tulevat toistensa kanssa toimeen (isottelun mahdollisuus kun on suurempi kuin vapaana ollessa).
Seuraava huolenaiheeni on ne pelkäävät ihmiset. Tuttavaani on koira purrut pienenä jonka seurauksena hän pelkää koiria (isoja varsinkin). Meidän pienien koirien kanssa uskaltaa jopa silittää kunhan ne eivät vain hypi eivätkä intoile (joten pentuja lähellekkään tätä ihmistä olisi turha laittaa) Sitten tietysti vielä tämä kysymys, voiko tieto lievittää tuskaa? Vaikka joku kertoo sinulle että sakemannit on kivoja ja kyseistä ihmistä on tämän rotuinen purrut niin tuskin se tieto häntä helpottaa.
Ennenkuin ihmiset päästettäisiin koirien lähelle, tulisi heille selvästi ohjeistaa/opastaa vaikka kädestä pitäen (kuin lapselle) kuinka koiran kanssa käyttäydytään. Mielestäni siinä tulisi seurassa olla "tuki" joka kävelee pelkääjän vierellä ja ohjaa häntä koirien luokse menossa, myöskin täytyisi olla taitoa huomata milloin raja tulee vastaan ja osata "lukea" pelkäävä ihmistä.
Nämä olivat vain näitä ajatuksia joita tuli mieleeni. Idea on hyvä en tiedä onko sille miten kysyntää?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250