Olen jo eläkkeellä. Mopolla olen ajanut siitä asti kun niitä alkoi olemaan myynnissä. Moottoripyörä oli useita vuosia ja bonuksia kertyi 60 %.
Nyt olen aikeissa hankkia mopomönkijän. Mutta siihen pitäisi hankkia mopokortti! Luovutin aikoinani prätkäkortin pois, kun vaadittiin lääkärintodistus sen voimassapitämiseksi, eikä prätkää ollut enää vuosikausiin.
Entäpä jos en alennu hankkimaan mopokorttia? Näkö on hyvä ja ajokokemusta on vaativimmilta ajoneuvoilta kuin mönkiäinen.
En väitä että laki olisi väärä, mutta soveltamisohjeet puuttuu! Tokihan alaikäisellä aloittelijalla pitää kortti ollakin. Myös mopoautolla sellainen pitää mielestäni olla, mutta ei mopomönkijällä tässä tapauksessa.
On varsin pieni mahdollisuus, että sitä aikuiselta milloinkaan kysytään. Mitä olette mieltä?
Eikö voitaisi säätää laki, että päästäkseen äänestämään, on käytävä läpi muutama ala-asteen 1-luokan lasku- ja lukutehtävä?
Ajokorttisimputusta!
11
1689
Vastaukset
- Kiki
Mopon kilvissä olevista ajoneuvoista joissa on yli kolme pyörää, tarvitaan AINA vähintään mopokortti.
Eli saat ajaa kolmepyöräistä mopoautoa jossa on lämmitykset jne. mut et nelipyörää tai mönkiää.
Mut vuoden 58 jälkeen syntyneet tarttee vähintään mopokortin kaikkiin mopon kilvissä oelvien ajoneuvojen ajoon.
Ja jos ajat ilman mopokorttia nelipyörää ja kytät pysäyttää niin tulee muutama sataa sakkoa ja seuraavat ajokortit siirtyy jne. ja jos tapaa vielä toisen kerran ajelemasta ilman korttia tulee ajokielto.
No hommaa se mopokortti, se maksaa 40€ (luvat) ja 16€ joakinen koekerta, ja pääset varmaan ekalla läpi.
Sit lääkärintodistus maksaa vielä jonkun euron- Mikisson
Että 3-pyöräistä mopoautoa saa ajaa täysi-ikäinen kortitta?
Mainitsit ajokiellon. Mitä merkitystä sillä on, kun ajoneuvoa ei takavarikoida? Voinhan harkita mopokorttia, mutta ilkeämielistä simputusta se on ja tietyt lainsäätäjät joutuvat halveksuntani kohteiksi!!! Säätiväthän natsit aikoinaan juutalaislakeja... - rasisti
Mikisson kirjoitti:
Että 3-pyöräistä mopoautoa saa ajaa täysi-ikäinen kortitta?
Mainitsit ajokiellon. Mitä merkitystä sillä on, kun ajoneuvoa ei takavarikoida? Voinhan harkita mopokorttia, mutta ilkeämielistä simputusta se on ja tietyt lainsäätäjät joutuvat halveksuntani kohteiksi!!! Säätiväthän natsit aikoinaan juutalaislakeja...Jos oikein muistan, mopokortti pitää olla 1984 ja senjälkeen syntyneillä. Muilla riittää ainakin AB-kortti.
- SILLÄ SIPULI!!!
Mikisson kirjoitti:
Että 3-pyöräistä mopoautoa saa ajaa täysi-ikäinen kortitta?
Mainitsit ajokiellon. Mitä merkitystä sillä on, kun ajoneuvoa ei takavarikoida? Voinhan harkita mopokorttia, mutta ilkeämielistä simputusta se on ja tietyt lainsäätäjät joutuvat halveksuntani kohteiksi!!! Säätiväthän natsit aikoinaan juutalaislakeja...JÄLKEEN SYNTYNEET VAIN TARVITSEE MOPOKORTIN!!
- Mikisson
SILLÄ SIPULI!!! kirjoitti:
JÄLKEEN SYNTYNEET VAIN TARVITSEE MOPOKORTIN!!
Näihin vaaditaan mopokortti. Tavalliseen mopoon "sillä sipuli"-viestisi kyllä pätee.
Varsinkin mönkkärit, eli tieliikenteeseen hyväksyt mönkiäiset ovat varsin uusi asia. Sellaiseen vaaditaan voimassa oleva ajokortti.
Toivottavasti laki muuttuu jos on entistä ajokokemusta, mutta on luovuttanut kortin pois, ei siis ole menettänyt sitä.
Itse luovuin prätkästä ja kortista kun myyntiin tuli moposkoottereita. Ei ole ollut minnekään kiirettä... - Yamaha SRX 700
Mikisson kirjoitti:
Näihin vaaditaan mopokortti. Tavalliseen mopoon "sillä sipuli"-viestisi kyllä pätee.
Varsinkin mönkkärit, eli tieliikenteeseen hyväksyt mönkiäiset ovat varsin uusi asia. Sellaiseen vaaditaan voimassa oleva ajokortti.
Toivottavasti laki muuttuu jos on entistä ajokokemusta, mutta on luovuttanut kortin pois, ei siis ole menettänyt sitä.
Itse luovuin prätkästä ja kortista kun myyntiin tuli moposkoottereita. Ei ole ollut minnekään kiirettä.....ei tartte ajokorttia jne, se koskee vain vuoden 85 jälkeen syntyneitä..
- Mikisson
Yamaha SRX 700 kirjoitti:
..ei tartte ajokorttia jne, se koskee vain vuoden 85 jälkeen syntyneitä..
Tässä ei ole ollut kyse tavallisista mopoista vaan 4-pyöräisistä mönkijöistä, joihin vaaditaan mopokortti. Iästä riippumatta!
- vanifani
Täällä tuntuu nuo ajokorttiasiat olevan kautta linjan aikamoista soopaa, mistä lienee tulla kaikki kuningasajatukset ajokorttilakeihin, varmat voittajat tässä sopassa on liikennekouluttajat, niille tulee aina enemmän maksavia asiakkaita.
pari esimerkkiä mitkä liitty meikäläiseen:
jos korttina on Be saat ajaa maasturilla tai neliveto hiacella ja saat vetää 3500 kilon kärryä, korotat korttia C:hen saat lisäksi ajaa kuorma-autoa täyspitkää rekkaa siirtää/koeajaa tyhjänä (kärri painaa itekseenkin jo varmaan 10 000 kiloa), mutta et saa ajaa ka chevy vanilla jarrullinen peräkärri perässä???
korotat C kortin C1E kortiksi, saat edellisten lisäksi vetää neliveto chevy vanilla maksimissaan auton omapainon suuruista peräkärriä eli noin maks. 2950 kiloa, vertaa aiempaan Be kortilla... saat vetää maasturilla/hiacella 3500 kilon kärriä mutta kaksi luokkaa korotetulla kortilla saat vetää vain 2950 kiloa, joo auto muuttuu kuorma-autoksi mutta mitä käytännön väliä???
Ja vielä kun ajat vanilla sen C1E kortin niin et saa ajaa sprintterillä iso kärri perässä kun vani on automaatti ja sprintter ei ole, mut jos ajat sprintterillä niin saa myös vetää vanilla.
T mopok. A B Be C C1 C1E D D1 D1E CE CDE mitä vielä, ota siitä sitten selvää, paljonkohan tulis hintaa kun ajais kaikki kortit.- Pihavaris
Henkilöllä on kokemusta vaikkapa 50 vuotta rekkakuskina ympäri maailmaa. Sitten vanhoilla päivillään on lopettanut autoilun kokonaan, siirtynyt mopoon ja luovuttanut ajokortin pois. Eihän vuosia sitten osattu ennustaa että liikenteeseen llmestyisi mopoautoja ja mönkijöitä, joihin vaaditaan mopokortti.
Oikea menetelmä olisi esittää poliisille lääkärintodistus. Kun ei ole liikennerikkeitä, voisi poliisi kiinnittää kuvalliseen kela-korttiin pienen tarran: Vapautus mopokortista. Tämä on yksi ehdotus. Tämän ei pitäisi vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. Tahallinen töppäilijä saisi hankkia kortin myöhemmin. - vanifani
Pihavaris kirjoitti:
Henkilöllä on kokemusta vaikkapa 50 vuotta rekkakuskina ympäri maailmaa. Sitten vanhoilla päivillään on lopettanut autoilun kokonaan, siirtynyt mopoon ja luovuttanut ajokortin pois. Eihän vuosia sitten osattu ennustaa että liikenteeseen llmestyisi mopoautoja ja mönkijöitä, joihin vaaditaan mopokortti.
Oikea menetelmä olisi esittää poliisille lääkärintodistus. Kun ei ole liikennerikkeitä, voisi poliisi kiinnittää kuvalliseen kela-korttiin pienen tarran: Vapautus mopokortista. Tämä on yksi ehdotus. Tämän ei pitäisi vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. Tahallinen töppäilijä saisi hankkia kortin myöhemmin.Jokin tällainen ratkaisu olisi varsin mainio tällaisissa tapauksissa ja helppo todeta edellytykset ja helppo toteuttaa.
Mutta kuten tiedät, suomi on niin vitun byrokraattinen maa nykyään että ei täällä mikään järkevä onnistu, aina on joku vitun pykälä että ei niin voida menetellä, ja EU vaikuttaa tällaisiin aika paljon ja suomi hyppää vaikka päälaelleen jos ei niin haluaa.
Täällä pitää tietää suomen laki a:sta ö:hön, lääkärille mentäessä pitää tietää yhtä paljon kuin lääkäri ja verolaki pitää osata ulkoa että pärjää. - riittää kyllä
vanifani kirjoitti:
Jokin tällainen ratkaisu olisi varsin mainio tällaisissa tapauksissa ja helppo todeta edellytykset ja helppo toteuttaa.
Mutta kuten tiedät, suomi on niin vitun byrokraattinen maa nykyään että ei täällä mikään järkevä onnistu, aina on joku vitun pykälä että ei niin voida menetellä, ja EU vaikuttaa tällaisiin aika paljon ja suomi hyppää vaikka päälaelleen jos ei niin haluaa.
Täällä pitää tietää suomen laki a:sta ö:hön, lääkärille mentäessä pitää tietää yhtä paljon kuin lääkäri ja verolaki pitää osata ulkoa että pärjää.Jos sinulla on auton ajamiseen oikeuttava b-kortti niin saat ajaa myös m ja t luokan ajoneuvoja eli kaikkia mihin vaaditaan mopo tai traktorikortti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1066782
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h885072Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1113329Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333212Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska272368Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191726Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961371Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391312Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311226- 48994