Tässä se on. Tarinaan ei ole vuodatettu sitä suurinta luovuuttani mutta ei tätä julkaistavaksi ole tarkoitettukaan... vielä ainakaan ;)
(Pahoittelen virheitä ja mahdollisesti töksähtelevää kerrontaa)
Jack ryntäsi muiden mukana kohti aseistamoa niin nopeasti kuin pääsi, sireenit huusivat ja punaiset hälytysvalot välkkyivät pahaenteisesti kaikkialla. Mekaaninen ääni kuului yhä, "kaikki taisteluyksiköt aseistamolle välittömästi!"
"Toivottavasti tämä on nopeasti hoidettu!", Barry vastasi turhautuneena Jackin viereltä.
"Miten niin, onko sinulla kenties kiire?", Jack nauroi.
"Ei onneksi. Tee mitä teet parhaiten mutta älä nyt helvetissä jää uudelleen kiinni!"
"En ajatellutkaan."
Sotilaat kaarsivat nopeasti vasempaan mutta muut insinöörit menivät suoraan kohti komentokeskusta. Heidän tehtävänsä oli pitää soturit ajan tasalla ja tietoisina kaikista tapahtumista.
Jim meni skannauslaitteen läpi suoraan varastolle ja oman kaappinsa luokse. Barry teki samoin. Jack yritti siitä läpi mutta ilmoituksena tulikin virhe ääni. Ylempi upseeri katsoi häntä sanoen, "sinulle ei ole sopivia varusteita."
Porteista virtasi lisää sotilaita hakemaan varusteensa. "Miten niin ei ole?!! Minun päästävä sinne!!"
Taas kuului ääni, "ulkoinen panssari puhkaistu, tunkeilija hälytys! Puolustukset murtuvat sektoreilla kolme ja viisi!"
Katonrajassa Jackin ja upseerin yläpuolella oli litteä monitori, se näytti kuvaa tapahtumapaikoista. Heidän miestensä yläpuolelta näkyi kun he ampuivat takaisin mutta viholliset olivat näkymättömissä. Yksi omista sai iskun ja veri suihkusi vuolaasta haavasta joka puolelle ja kun tämä kaatui metalliselle lattialle hän oli jo kuollut. Kuva vaihtui, lattioilla oli verta ja reikiä täyteen ammuttuja sotilaita. "Niitä on paljon", upseeri totesi. "Anna nyt edes pistooli tai leikkuriterä, minun on mentävä!"
"Älä hölmöile, et mene sinne ilman haarniskaa!"
Monitori näytti taas kuvaa. Joku neiti oli kädet selän takana ja polvillaan maassa. Panssaroitu vihollinen seisoi tämän takana ja ampui häntä pistoolilla niskaan jolloin kuva vaihtui. Jack ja se paskantärkeä upseeri ehtivät vain nähdä kun veri lensi luodin tekemistä onkaloista. Jack ei enää voinut pidätellä itseään.
"Jää sinä sitten tänne!"
Jack ryntäsi portista sisään ja tuuppasi upseerin sivuun. Siitä tulisi kyllä sanomista jälkeenpäin.
"Sotamies Ryans! Olette syyllistynyt ylemmän komentajanne vastustamiseen. Mieti mitä teet, vaikka selviäisit hengissä niin tuomioistuin tekee sinusta selvää jälkeä."
Jack otti kaapistaan tutun rynnäkkökiväärin. Siellä oli myös haarniska mutta hän tiesi ettei se sopisi hänen ylleen.
"Tehköön sitten. Minulla on kalavelkoja maksettavana."
Jack viritti aseen ja kuuluva metallinen kilahdus kertoi sen olevan valmiina tappamista varten. Kuusikymmentä panssarin läpäisevää ammusta odotti lippaassa. Jack tosin ei itsekään tiennyt mitä teki, hän oli juuri rikkonut suoraa käskyä ja oli menossa avoimeen taisteluun ilman suojaavia varusteita. Jack ajatteli tulleensa hulluksi mutta hän arveli että sen täytyi jotenkin johtua siitä mitä hänelle tehtiin siinä laitoksessa. Ehkä ne rassasivat jotenkin hänen mieltään tai kuka tietää.
Ehkä hän voisi nyt jopa saada vastauksia. Se oli varmasti toiveajattelua.
Valvontahuoneessa oltiin tarkkana. "Puolustukset ovat murtuneet täysin sektoreilla kolme, neljä ja viisi. Sinne on jo menossa lisää miehiämme."
Tuolissaan istuva ja monitoreja tarkkaileva komentaja arvioi tilannetta. "Miksi ne tulevat tänne? Eihän täällä ole kuin sotilaita ja komentajia. Mitä ne tahtovat?"
Jokin monitorissa vei komentajan huomion.
"Tarkentakaa kolmosmonitoria."
"Tarkennetaan... nyt", yksi insinööreistä sanoi.
Komentaja hieraisi silmiään ja katsoi uudelleen.
"Hyvä Luoja, tuohan on Ryans."
Hän käveli parhaillaan ruumiiden peittämää käytävää pitkin valtava tykki kourassa. Haarniskan kanssa se ei varmaankaan olisi ollut niin valtavan oloinen Jackin rinnalla.
Komentaja pelästyi todenteolla.
"Komentaja Jessy aseistamolle! Jenkins, päästitkö sinä hänet ilman varusteita?"
Hetken oli hiljaista.
"En minä varsinaisesti päästänyt. Hän raivostui kun kielsin häntä menemästä."
"Oliko kieltoosi jokin syy?"
"Tuota, hänelle ei ollut sopivaa haarniskaa. Hänen ruumiinsa oli muuttunut vääränlaiseksi. Kone ilmoitti hänen olevan liian iso nykyiselle."
"Sehän valmistettiin hänen mittojensa mukaiseksi!"
"Te ette kyllä usko tätä mutta... hänen lihaksensa ovat kasvaneet. Hänen silmänsäkin taisivat hieman vaihtaa väriä."
Komentaja ei ensin tajunnut kuulemaansa ensinkään.
"Hemmetti! Yhdistäkää minut tuon sektorin radioihin."
"Hoituu."
Jack kulki kevyin askelin lammikoiden ohi ja katsoi jos joku vielä sattuisi hengittämään. Lattioilla oli litistyneitä luoteja jotka olivat osuneet varusteiden energiakilpiin. Hänen aseensa tähtäsi suoraan eteenpäin tunkeilijoiden varalta. Hän katsoi sivusilmällä maassa makaavia ruumiita. Jokaisella oli keskiruumiissa muutama ampumahaava. Päässä oli myös yksi osumakohta. "Ne perkeleen sadistit tekivät varmistuslaukaukset", Jack kuiskasi.
Radiosta kuului vähemmän tuttu ääni. "Tässä on komentajasi. Ryans mitä sinä teet?"
"Tapan noita paskiaisia."
"Ryans, sinä et ajattele selvästi. Et voi voittaa niitä noin. Muut miehemme pitävät huolen tunkeilijoista."
"Kuten he tekivät täällä? Minulle tehtiin jotain ja ne tahtovat koekappaleensa takaisin."
Hetkeen ei kuulunut mitään. Jack asteli edelleen eteenpäin sormi liipaisimella.
"Jack, mieti nyt hetki. Sinä... vihollisia. Ne tulevat sinne päin."
Jack jähmettyi. Hän ei pelännyt. Se oli outoa hänen omasta mielestäänkin.
"Takanasi!"
Jack oli hetkessä naama tulosuuntaan ja koukisti sormensa. Kammottava jyrinä täytti käytävän ja savuavat hylsyt tipahtelivat punaisiin lätäköihin.
Uhkaaja kaatui maahan. Pään kohdalta tuli savua.
"Ryans. Mitä oikein tapahtui?"
Jack hengitti tahdittomasti.
"Taisin naulata sen."
"Noin nopeasti?"
"Ammuin lyhyen sarjan suoraan päähän."
"Ryans tule..."
Jack kääntyi nyt menosuuntaan ja karjui hullunlailla ampuen niitä joita näki. Hän juoksi eteenpäin ja tähtäsi kohteita suoraan päähän. Ne ampuivat takaisin ja Jack näki luotien lentävän ilmassa ohitseen. Yksi kaatui sitten tuli toisen vuoro. Se valmistautui ampumaan ja Jack lähetti oman sarjansa sen visiirin kohdille. Energiasuoja kului siitä kohdasta kaikkein nopeimmin. Vihollinen kaatui. Ensin hitaasti ja sitten sen vauhti kiihtyi. Sen metallinen panssarointi kolahti lattian pinnalle ja ääni kaikui etäisesti.
Jack vain seisoi paikoillaan tajuten järkyttyneenä mitä juuri tapahtui: hän oli toiminut hidastuneen mielikuvan alaisena.
"Ryans. Kuinka…?"
"Näin sen hidastettuna! Ne ovat jotenkin muokanneet mieltäni!"
Komentokeskuksessa oli täysin hiljaista.
"Ryans, me näimme kaiken. Et voi kuitenkaan olla varma."
Kuului jyrinää, hetkeä myöhemmin Jack oli polvillaan lattialla ja piteli kädentynkäänsä.
Luodit olivat leikanneet hänen oikean kätensä irti.
"Voi ei", komentaja huokaisi ja samanlainen ääni kuului muualtakin hänen läheltään.
"Älä ammu idiootti, prototyyppi on saatava elävänä!"
Nyt komentokeskuksessakin oltiin vakuuttuneita. Prototyyppi, sitä ne olivat tulleet hakemaan. Jack juoksi viereiseen käytävään laahaten hajonnutta kättään. Kipu oli kova mutta se alkoi hellittää nopeasti. Hän katsoi veristä kädentynkäänsä. Sitä kihelmöi oudosti, vuoto lakkasi ja liha alkoi kasvaa takaisin. "Tämä ei ole totta!"
Komentaja katsoi hölmistyneenä mitä käytävässä tapahtui. "Mitä sinulle oikein tehtiin", Jessy kuiskasi.
Käsi oli pian täysin normaali. Jack katsoi sitä sydän jyskyttäen kuin "rynkyn" iskuri. Muistikuvien aalto syöksyi hänen silmiensä verkkokalvoille. Laboratorio, hän oli kahleissa ja joitakin tiedemiehiä oli hänen ympärillään. Häneen pumpattiin jotakin ainetta, elimiä leikeltiin ja geenejä muokattiin toisenlaisiksi. ”Aloittakaa mielen muokkausprosessi.” Hänen kalloonsa iskettiin jokin neulantapainen. ”Aloitetaan aivojen stimulointi.” Kaikki pimeni.
Lähestyvät askeleet vetivät Jackin taas todellisuuteen.
Yhdellä oman sotilaan ruumiilla oli vieressään ase. Taisteluhaulikko. Puoliautomaattinen ja erittäin tehokas lähietäisyyksiltä. Jack nappasi sen ja kääntyi suoraan kohteisiinsa päin jotka juuri juoksivat viereisestä käytävästä. Nyt kuului kunnon jysähdys.
Toinen uhkaajista lensi voltilla taaksepäin. Kevyen panssarin omaava sotilas ei millään voinut selvitä noin läheltä ammutusta laukauksesta.
Eloonjäänyt tähtäsi Jackia aseellaan.
"Tehdään tämä nyt siistillä tavalla, en tahdo että arvokas kokeemme menisi piloille."
Jack ja puri hammasta yhteen. "Mitä teitte minulle?"
"Miksi minulta kysyt? Meidän käskettiin vain noutaa prototyyppi joka vietiin meiltä."
Sotilaan ääni kuulosti kovin mekaaniselta kypärän sisällä. "Oli kiva jutella."
Jack kohotti aseen oikealla kädellään ja ampui suoraan päähän. Sotku oli hirvittävä. Jack katsoi savuavaa asetta kädessään. Hän oli nostanut sen yhdellä kädellä. Sehän painoi melkein kymmenen kiloa! Nyt se ei kyllä siltä tuntunut. "Jack, kuuntele minua."
"Minä en tule sinne!"
"Sektorilla kolme kaivataan apua. Tee se mitä voit, älä anna niiden kuitenkaan vangita sinua."
Jack hymähti vaisusti. Johan muuttui ääni kellossa. Hän hymyili.
"Luit juuri ajatukseni."
Jack laittoi aseen nojaamaan olkapäähänsä ja poistui paikalta.
Kolmossektorilla oli panttivankitilanne. Heitä pidettiin erillisessä varastohuoneessa. Viisi muuta vihollissotilasta olivat odottamassa pakoaluksen luona joka porasi reiän aluksen runkoon ja avasi tien iskuryhmälle hetki sitten.
Heillä oli kaksi raskaaseen panssariin pukeutunutta miestä joita ei voitettaisi helpolla.
"Näkyykö sitä prototyyppiä?", heidän komentajansa tiuskaisi radioonsa.
"Ei vielä. Olemme juuri... mitä helvettiä."
Radiosta kuului ammuskelua ja huutamista.
"Mies maassa, mies maassa! Paikansimme prototyypin!"
"Olkaa varovaisia siellä senkin idiootit! Se on sisukas!"
Taas kuului ammuskelua ja kova jyrähdys.
"Menetimme toisen! Toistan: prototyyppi taistelee meitä vastaan, emme pärjää sille! Se on liian nopea!"
Vihollisten päällikkö kuunteli huolestuneena, muut sotilaat samaten
"Tulkaa tänne sieltä!"
"Varokaa!"
Seuraava ääni kertoi kaiken. Prototyyppi oli löytänyt jostain leikkuriterän. Oli turha miettiä enempää mitä sillä parhaillaan tehtiin.
Radio hiljeni. Ei kuulunut mitään.
"Voi helvetti! Olkaa valmiina, se tulee tänne päin!"
Kaksi miestä laskeutuivat polviensa varaan käytävän suuaukon kohdille aseet valmiina. Juuri ne joilla oli raskaat panssarit. Kuului askelia ja sotilaat valpastuivat. Viereisestä käytävästä juoksi yksi heidän omistaan laahaavin askelin. Tämä oli haavoittunut ja haarniskan pinnalla oli verta. Ryhmän eloonjäänyt juoksi muiden luokse. "Se tappoi kaikki, aseet eivät vahingoittaneet sitä."
Komentaja otti vyöltään tehokkaan pistoolinsa ja ampui henkiin jäänyttä suoraan päähän. Kypärä ei hidastanut luotia lainkaan, tai se olisi ehkä pysähtynyt mutta tämä laukaus menikin visiirin lävitse. Energiasuojakaan ei ollut ehtinyt latautua joten luoti lävisti kohteen leikiten.
Toiset vain vilkaisivat tätä ja jatkoivat vahtiaan. Samasta käytävästä ilmaantui toinen ihminen. Täysin ilman mitään suojia. "Älkää ampuko!", komentaja huusi.
Prototyyppi oli sivuttain iskuryhmään päin ja piteli kädessään sitä laitetta joka oli kuin kokoon taittuva moottorisaha (leikkuriterä). Sellainen jota Jim oli käyttänyt sinä päivänä kun he olivat pelastaneet toverinsa.
"Mitä aiot nyt tehdä?"
”Ajattelin hieman opettaa teitä.”
”Näinkö osoitat kiitollisuutesi? Ennen kuin löysimme sinut, olit vain ihminen. Teimme sinusta täydellisen. Olet paljon vahvempi kuin kukaan ihminen voi olla. Ryhmäni ei mahtanut sinulle mitään.”
”Teitte minusta oman pikku kokeenne, pitäisikö minun kiittää teitä?”, Jack tokaisi.
”Oli miten oli, sinuun on tuhlattu paljon aikaa ja rahaa joten tavalla tai toisella sinä lähdet mukaamme.”
Komentaja alkoi epäillä sanojaan. Prototyyppi oli sentään pärjännyt jo näin pitkään yksin.
"Väärä vastaus."
Jack kääntyi nyt kokonaan iskuryhmään päin ja kaikki huomasivat kauhistuttavan seikan. Hänellä oli ollut mukanaan toinenkin ase mutta se oli jäänyt Jackin ja seinän väliin. Se olisi huomattu mutta kukaan ei tajunnut kiinnittää huomiota muutamaan pikkuseikkaan "Sillä on raketinheitin!" Jack virnisti ja ohjusputki ulvaisi paksun savupilven peittäen iskuryhmän liekkeihin. Oli selvää että muutamat heistä jäisivät henkiin ja aluksen sisäpuoli oli onneksi tehty räjähdyksenkestäväksi. Jack haluttiin elävänä joka sekin oli etu itsessään. Komentaja yritti selvittää päätään. Paikka oli täynnä savua ja hänen aivoihinsa asennettu mikrosiru ilmoitti kolmen miehen hänen ryhmästään kuolleen. Toinen raskaspanssaroitu oli kylläkin elossa. Komentaja nousi ylös ja huomasi visiiristään että energiasuoja oli nollassa. No mikä ihme se muka oli tuollaisen pamauksen jälkeen? ”Kakkonen, mikä tilanne?”, komentaja kysyi radiostaan.
”Olen hengissä.”
He nousivat seisomaan ja toimintakelpoinen raskaspanssari tähtäsi savun sekaan. Tämä oli täysin liikkumatta. Komentaja oli sivummalla katsoen tilannetta. Hänen haarniskansa ei ollut raskas luokiteltu mutta se oli vahvennettu erinäisistä syistä. Ryhmän komentajan oli oltava toimintakelpoinen ja hyvin suojattu.
Savulta ei nähnyt mitään vieläkään. Sieltä lähestyi jotakin. Sotilas valpastui ja hetkeä myöhemmin jyrinä täytti taas ilman. Luodit kimpoilivat ja iskivät kipinöitä raskaasta panssarista sen käyttäjän sätkiessä kykenemättä puolustautumaan. Ei aikaakaan kunnes panssarointi ottanut niin paljon vahinkoa että se puhkesi ja tie sen sisälle oli auki. Toinen vihollinen pois pelistä.
Savu oli jo hälvennyt ja komentaja näki prototyypin silmästä silmään. Sillä oli kaksi savuavaa rynnäkkökivääriä, yksi kummassakin kädessä. Miten se pystyikin tähtäämään niillä yhtaikaa?
Jack katseli tekemäänsä vahinkoa. Jos hän olisi saanut jostakin käteensä plasmatykin, tuokin taistelu olisi ollut nopeammin ohitse. Sen vaikuttava lataus olisi riittänyt syömään tiensä kestävän haarniskan pehmeään sisukseen vaivatta. No… kävi se noinkin. Jackin mielessä oli tapahtunut jotakin, hän ei ollut enää se ihminen kuten aiemmin. Hänen ruumiinsa tarvitsi ravintoa, parantuminen edellytti rakennusainetta. Komentaja katsoi kun savusta käveli lihaksikas sotilaan hahmo. Tämä ei tullut viimeisen vihollisensa luokse vaan polvistui raskaspanssaroidun sotilaan luokse jolla oli reikä vatsan kohdilla. Prototyyppi löi kätensä sinne ja sulki silmänsä.
”Mitä tämä oikein tarkoittaa?”
Prototyypin kädessä olevat suonet nousivat näkyviin ja näytti siltä kuin tämä jotenkin nauttisi siitä. Se avasi silmänsä ja katsoi komentajaan. Silmissä oli pystyluomet ja iirikset olivat muuttuneet keltaisiksi. ”Voi helvetti!”, komentaja ärjäisi ja otti pari askelta taaksepäin. Prototyyppi veti kätensä ulos ja se oli aivan nahaton mutta sormien tilalla oli pitkät terävät kynnet. Nahka alkoi kasvaa siihen takaisin mutta komentaja ei jäänyt katsomaan vaan lähti juoksuun.
Vähän matkan päässä olivat Jim ja Barry muun ryhmänsä kanssa. Heille oli ilmoitettu että kolmossektorilla tarvittaisiin apua, muut sektorit olivat jo turvallisia ja vihollinen torjuttu.
”Nick, näetkö mitään?”
”En vielä. Täällähän piti olla tunkeilijoita. Odota?”
Ryhmä pysähtyi. Nick katsoi kämmentietokoneeseensa miettien lukemia ja ilmoituksia.
”Tänne on tulossa jotakin.”
”Onko se aseistettu?”
”Ei nähdäkseni. Niitä on kaksi. Toinen on ihminen ja… en tiedä.”
”Ehkä se on jokin lemmikkieläin.”
”Mistä lähtien niitä on saanut tuoda kiertoradalle? Vilkaise uudelleen sitä lukemaa.”
”Se ei ole ihminen. Tämä ei saa selkoa siitä.”
”Oli se mikä tahansa, se tulee tätä tietä.”
Vasemmasta käytävästä juoksi vihollisen sotilas ja katosi toiseen. Perässä vilahti jokin josta ei saanut kunnolla selvää.
Ryhmän jäsenet katsoivat toisiaan. ”Pitäisikö meidän seurata?”
Hetken kestävä hiljaisuus. ”Kai meidän täytyy.”
Komentaja juoksi hillitöntä vauhtia pakoon. Hän ei koskaan olisi uskonut joutuvansa jonkin tällaisen hulluuden keskelle. Kaikki mitä oli sanottu oli se että prototyyppi oli saatava elävänä ja se on vaarallinen. No perkele, vaarallinen tosiaan. Sehän oli kuin saatana itse. Komentaja huomasi maassa jotakin, se helpotti merkittävästi. Kokoon taitettu leikkuriterä. Komentaja tempaisi sen käteensä ja aktivoi sen jolloin se pidentyi. Osat kalahtivat ja naksahtelivat paikoilleen ja se muodosti pitkä miekan tapaisen aseen johon ilmestyi teräviä veitsenkaltaisia piikkejä. Laite alkoi hurista liipaisimen painalluksella.
Prototyyppi oli jo tämä takana. Se vain seisoi ja katsoi tätä pedonsilmillään.
”Älä tule yhtään lähemmäs.”
Jack nauroi hiljaa. ”Miltä tuntuu kun oma luomuksenne käykin teitä vastaan.”
”Miksi teet tämän, mieti mitä kaikkea voisit saavuttaa.”
”Minua eivät teidän suunnitelmanne kiinnosta. Teitte minusta hirviön ja tämä hirviö iskee takaisin.”
Komentaja alkoi huitoa aseellaan ja Jack väisteli taitavasti sen välissä. Yksi huitaisu leikkasi hänen rintakehäänsä suuren haavan josta näkyi hänen sisäelimensä. ”Noniin, minä varoitin. Tärkeä tai et niin minuun et koske elävänä.”
Jack ojensi rintakehäänsä ja haava alkoi kadota. Haava parani silminnähden. Vain paita jäi rikkonaiseksi. Komentaja vapisi. ”Tämän te teitte minulle. Ihan mukava ominaisuus.”
Jack tempaisi kätensä komentajan kurkulle joka pudotti aseensa ja tämä roikkui seinällä yhden käden varassa. Jack katsoi tätä pelottavasti. ”Jack?”
Hän kääntyi nimensä kuultuaan. ”Jack mitä… sinun silmäsi”, Jim yritti saada kysytyksi.
Ryhmä kuuli kypäriensä sisällä viestin komentohuoneesta. ”Älkää antako Jackin tehdä sitä, tarvitsemme tuon tyypin elävänä. Varoitan teitä, Jack ei ole oma itsensä. Hän on jonkin psykoosin alaisena.”
”Jack. Me tarvitsemme tuon miehen”, Jim sanoi.
”Mielihyvin, kunhan olen vähän käsitellyt häntä”, Jack sanoi virnistäen uhriinsa päin.
Mies oli ilmeisesti kauhuissaan. Kypärän sisälle ei nähnyt mutta äänet ja liikehdintä kielivät kovasta pelosta. ”Älkää antako sen tehdä sitä, kerron mitä vain.”
”Turpa kiinni, en puhunut sinulle. Jack… se olen minä.”
Jack ei enää irvistänyt niin pelottavasti kuin hetki sitten. Hänen teräviksi muuttuneet hampaansa olivat piilossa huulten takana mutta silmät olivat edelleen keltaiset.
Jim laski aseensa ja otti kypäränsä päästään. ”Jim. Muistatko minut? Me pelastimme sinut sinä päivänä.”
Jack katsoi tätä silmiin oudoksuen. Hän selvästi yritti muistella. ”Jim… pelastitte minut.”
”Niin, me haimme sinut kotiin.”
Jack oli hiljaa. Hän mietti yhä. Äänet, haju, veri. ”Barry? Missä hän on?”
Tämäkin laski aseensa ja otti kypärän päästään. ”Olen tässä. Me noudimme sinut turvaan sinä päivänä.” Jack käänsi katseensa hitaasti uhriinsa joka oli hänen kätensä toisessa päässä seinällä.
”He satuttivat minua.”
Taaempana oleva kaksikko vilkaisi toisiaan.
”He satuttivat sinua ja muuttivat sinua. Uhrisi saattaa kuitenkin tietää jotain. Hän saattaa tietää kuinka sen voi perua.” Jim tiesi kyllä että se oli varsin mahdoton ajatus mutta silti oli olemassa edes pieni mahdollisuus.
Jack vain tuijotti miestä seinällä. Kokeet, kipu, pelko, voima.
”Jack. Se on ohitse. Olet kotona ystäviesi luona.”
”Ystäväni”, Jack kuiskasi.
”Olen kotona.”
Jack kaatui maahan ja komentaja ryömi kauemmaksi. ”Vangitkaa tuo kusipää ja kutsukaa lääkintämies! Vauhtia!”
Jack näki ympärillään muutaman tutun kasvon ja kuiskasi, ”kotona.” Tämän jälkeen hän vaipui tiedottomuuteen.
Jack tuli tajuihinsa vasta päivien päästä. Se oli sairaalahuone ja ympärillä oli kolme vartijaa. Täydessä taisteluvarustuksessa. ”Olenko… kuollut”, hän kysyi. ”Et vielä ainakaan. Järjestitpä melkoisen näytöksen. Meillä on kuvamateriaalia koko siltä ajalta. Muutama kenraali saattaa olla kiinnostunut.”
Jack oli liikkumatta sängyssään. ”Mitä minulle nyt tehdään?”
Hänen vierelleen käveli tutun oloinen upseeri.
”Rikoit esimiehesi käskyä ja olit tapattaa itsesi. Kuitenkin… luulen että voimme laittaa sen väliaikaisen hulluutesi piikkiin.”
Upseeri oli hiljaa hetken. ”Olemme saaneet hieman tietoja irti siitä komentajasta jonka vangitsimme. Meidän on hyökättävä siihen paikkaan josta haimme sinut, emme saa ottaa sitä riskiä että et ollut ainoa siellä. Lepää hyvin sotamies.” Upseeri aikoi jo lähteä.
”Entä minä?”
Upseeri seisoi ovensuussa virnistäen. ”Sinä nukut. Sen jälkeen otamme selvää mitä sinulle tehtiin.”
Jack hymyili. ”Olen siis lomalla jonkin aikaa.”
Ovi sulkeutui ja potilas jatkoi uniaan.
Yksin (viimeinen osa)
Tarinoitsija
3
257
Vastaukset
- Impi-Hellin
lukea vaikka olisi kuinka pitkästynyt?
- Tarinoitsija
... se joka jaksaa :D
- kaippa.
Tarinoitsija kirjoitti:
... se joka jaksaa :D
Ihan oli asianmukaista kerrontaa,tykkäsin kyllä.
Kannattaa panostaa kyllä alalle,vaikkei kaikki aina heti ole parhainta mahdollista niin siitä aina on mahdollisuus parantaa,ja hyvältä tuo kaikin puolin vaikutti jo nyt.
Hikinen 8pist.
Oli mukava huomata eräs vakio jäsen taas kommentoimassa,kyllä me sitä jo arvuuteltiinkin että tämä katoaminen oli vaan sympatian hakuista..hehhee.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228